Jouluapua 6 lapsen yh:lle
Jos jollain on tarjota jouluapua 6lapsen yksinhuoltajalle, niin sinne olisi apu tervetullutta, kyseessä perhe jonka tunnen. Lasten iät on 3, 10, 13, 15-vuotta ja kaksi täysi-ikäistä. Tämä yh äiti ei ole ikinä nostanut sossusta mitään tai saanut mitään muutakaan julkista apua, vaikka mielestäni olisi oikeutettu siihen. Elävät todella tiukalla, olen itse välillä vienyt jopa tekemääni ruokaa sinne.
Auttaisin nytkin, mutta olen itse kotihoidontuella, enkä siksi pysty. Apua tämä ihminen ei itse pyydä.
Kommentit (18)
Jos ei itse osaa pyytää niin jääköön minun puolesta ilman.
Satun vain tietämään, kun on pyytänyt mm.isältäni lainaksi rahaa. Lasten oma isä jätti tämän lasten äidin toisen naisen vuoksi ja ei osallistu mihinkään kuluihin, elatusmaksutkin kierrättää ulosoton kautta. Toivotaan, että keväällä siellä tilanne helpottuu edes vähän kun hän pääsee toivon mukaan töihin.
Ei selvästi tarvitse apua. Jos olisi tarvetta, niin hakisi itse. Avustusjärjestöjä löytyy pilvin pimein jos vain osaa etsiä.
Mitä nuo kaksi täysi-ikäistä lasta tekevät?
Kuusi lasta on valtava taloudellinen riski. En minä ala toisen ihmisen riskejä kantamaan.
Sitä itsekin ihmettelen, miksi ei hae, vaikka apu todellakin olisi tarpeen.
2 täysi-ikäistä lasta asuvat omillaan ja ovat jo olleet usemman vuoden työelämässä. Äitiään eivät auta taloudellisesti.
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 11:45"]
2 täysi-ikäistä lasta asuvat omillaan ja ovat jo olleet usemman vuoden työelämässä. Äitiään eivät auta taloudellisesti.
[/quote]
Sitä siis saa, mitä tilaa, mutta meidän pitäisi sitten auttaa, kun omatkaan eivät vaivaudu? Ei hyvää päivää, jotain rajaa näihin avunpyyntöihin!
Ja tuo nainenhan on vain neljän lapsen yh...
Voin tehdä hänelle yksinkertaiset, osittain kuvalliset ohjeet, miten haetaan hänelle kuuluvia tukia.
Jos on oikeasti tarve, niin äiti tajuaa hakea apua lapsilleen eikä pidä nälässä! Kaikenlaisia huijareita kalastelemassa "apua" milloin itselleen ja milloin sille työttömälle, sairaalle yh tuttavalle, jolla on 10 lasta, 4 koiraa ja 5 kissaa yksiössä, mutta ei itse voi mitenkään hakea apua.
Omillaan asuvien, työssäkäyvien lasten ei tarvitse auttaa äitiään. Jos kerran hän haluaa omillaan pärjätä, eikä hae tukia, niin mitäpä sitä lapsetkaan tukeaan tarjoamaan.
Tunnen tällaisen perheen. 5lasta, äiti ei ikinä ole töihin vaivautunut, lapsilla add:ta, lukihäiriötä yms, mutta äitiä ei ole ikinä kiinnostanut auttaa lapsiaan. Jokainen jos on opintotukea tms saannut, on sillä joutunut ostamaan omat vaatteet, ruuatkin. Opintolainalla ovat maksaneet autonsa ja korttinsa. Kotona on vain pesty vaatteet ja jaettu viimeinen leipä lapsille tasan. Kuitenkin on aina rahaa ostaa kaljaa, viinaa, kirppikseltä täysin turhaa krääsää. Tuossa tilanteessa en minäkään kuin korkeintaan lainaisin rahaa.
Missä päin? Voisin ehkä pienesti auttaa. Itsekin äitiyslomalla mutta silti.
Ei kukaan halua auttaa ihmistä jos ahdinko on omaa syytään. 4-6 lasta on. Olisi pitänyt ehkäistä.Valitettavasti. Ei minultakaan heru sympatiaa suurille perheille joilla rahat loppuu.Miksei antanut osaa lapsista isän huostaan?
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 11:41"]
Satun vain tietämään, kun on pyytänyt mm.isältäni lainaksi rahaa. Lasten oma isä jätti tämän lasten äidin toisen naisen vuoksi ja ei osallistu mihinkään kuluihin, elatusmaksutkin kierrättää ulosoton kautta. Toivotaan, että keväällä siellä tilanne helpottuu edes vähän kun hän pääsee toivon mukaan töihin.
[/quote]
Miksei sinun isäsi lainaa?
Ehkä tässä tapauksessa olisi paras lahja tehdä lastensuojeluilmoitus. Äiti vaarantaa lapsiensa hyvinvoinnin jos ei ota apua vastaan. Ei ole normaalia, että lapsilla ei ole ruokaa, koska huoltaja ei suostu ottamaan vastaan yhteiskunnan apua. Sitäpaitsi oletko varma että suostuu ottamaan apua AV-palstalaisiltakaan vastaan? Veronmaksajiahan täälläkin on suurin osa ja niillä verorahoilla kustannetaan yhteiskunnan tuet.
Mistä sä siis tiedät, että hän tarvii apua? Rahat nyt on tiukilla monilla muillakin kuten sinullakin, ei silti kaikki oleta, että tarviivat rahallista tms apua tuntemattomilta. Jos tarvitsee apua, sitä pitää hakea, pyytää.