Muita, jotka vieroksuvat toisten lasten komentamista?
Aloitin toisen ketjun lapseni kaverista, joka kiroilee ja käyttäytyy huonosti. Siihen tuli paljon viestejä, että minä olen ihan lässy ja teen karhunpalveluksia lapsille, kun en puutu kaikkeen. Se on varmasti totta. Mutta onko täällä muita, joilla on vaikeuksia komentaa muiden lapsia? Puhun nyt kouluikäisistä. En taaperoista, niitä minäkin uskallan komentaa.
Kommentit (4)
Teen tuota työkseni ja myös vapaa-ajalla jos tarpeen.
Vaikeata ei, raskasta todellakin. Ei riitä energia muiden mukuloiden kasvattamiseen. TEHKÄÄ SE ITSE LAPAMADOT!!
Eihän sitä muiden lapsia komenneta/hoideta, kun ei kukaan ikinä itseäkään auttanut oman lapsen kasvatuksessa. Minä kyllä toivoisin, että välillä joku muukin sanoisi jotain lapselleni. Saattaisi se vanhemmankin sana tehota paremmin, kun lapsi näkisi, että kyseessä on yleinen sääntö eikä vain vanhempien natsimaisuutta. Tai no eri perheissä on eri säännöt, niin ei voi olettaa, että lapsi tietää miten teillä pitää olla. Se muiden hiljaisuuskin on niin helppo tulkita huonon käytöksen hyväksymiseksi. Turhaan jurnutatte selän takana. Ei se mitään auta.
Totta kai mulla on vaikeuksia komentaa muiden lapsia. Sehän on työlästä, suorastaan kettumaisinta työtä mitä on, ja itse asiassa se kuuluisi lasten vanhemmille. Moni näistä lapsista, joita pitää komentaa, on jääneet kotonaan kasvattamatta, eli on tehty se lapsi ja luovutettu sitten heti se kasvatusvastuu päiväkodille ja koululle ja naapureille ja isovanhemmille eikä yksinkertaisesti osata ohjata ja kasvattaa omaa lasta. Ja sitten se jää muiden kontolle opettaa miten lapsen käytös muihin vaikuttaa ja miksi mitäkin ei saa tehdä. Ihan normaalia jos alkaa vituttamaan, että omassa kodissaan ei saa rentoutua vaan pitää joka hetki puuttua joka asiaan. Lähtien siitä että sulje Niko ovi ettei koira karkaa ja laita Niko takki naulaan ja laita kengät siihen kurakaukaloon ettei kukaan komapstu niihin jne. Kuka siitä nauttii, kun juuri ankaralla toistolla on saanut omat lapset oppimaan kaiken tuon?
Kaikkein hankalimmaksi koen vilkkaat ja voimakasluonteiset pojat, jotka saavat kilareita milloin mistäkin. Yleensähän nämä pojat ovat niitä, joita poikien omat isät eivät oikein viitsi kasvattaa, ja niin jää nämäkin sotkut naisten korjattaviksi. Usein on haluttanut soittaa tällaisen pojan isälle ja sanoa, että voitko isukkikulta ottaa pääsi pois perseestäsi ja keskittyä lapseesi, ettei mun tarvitse tehdä sun hommia. Mikään työ tai harrastus ei ole niin tärkeää, että sen varjolla voi liisiä perhe-elämästä ja vanhemmuuden vastuusta.