Miksi oletetaan, että vapaaehtoisesti lapseton muuttaa mieltään?
On täysi myytti, että velat katuisivat myöhemmin päätöstään jäädä lapsettomaksi. Tutkimukset kertovat, että jos on niin varma lapsettomuudestaan, että hankkii itselleen sterilisaation, on 94 % todennäköisyydellä tyytyväinen päätökseensä.
Kuitenkin hyvin pienellä vanhempien vähemmistöllä tuntuu olevan kova tarve olettaa muuta. Veloja härnätään, heidän mieltymyksensä mitätöidään, heidän oletetaan olevan kypsymättömiä ja harkitsemattomia. Ei voida hyväksyä sitä, että jotkut meistä vapaaehtoisesti lapsettomista ovat "syntyneet lapsettomiksi". Se ei ole meille mikään mielipide vaan yhtä itsestäänselvä juttu kuin seksuaalinen suuntaus.
Mistä tämä asenne mielestänne johtuu? Eletäänhän nyt kuitenkin jo vuotta 2015, ja melkein joka neljäs nainen jää lapsettomaksi. Luulisi tällaisten hölmöjen puheiden jo kuolleen pois.
Kommentit (61)
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:06"]
Eiköhän vela nimikkeen alle mahdu aika monenlaisia veloja? On tosiaan olemassa ihmisiä, jotka eivät halua lapsia eikä heidän mielensä muutu missään olosuhteissa. Lisäksi on olemassa ihmisiä, jotka eivät jostain omaan elämään (ei löydy mieleistä kumppania, ei vakituista työpaikkaa, kiinnostava työ, taloudelliset asiat), omaan elinympäristöön (sukulaiset ja tuttavat eivät ole kiinnostuneita lapsista/ovat liian kiinnostuneita lapsista) tai yhteiskunnan kehitykseen (lapsiperheitä tuetaan liikaa ja yhteiskunta velkaantuu ja määrittää liikaa asioita/lapsiperheitä tuetaan liian vähän, yhteiskunta ei käytä ihmisten tukemiseen riittävästi rahaa ja ei ohjaa ihmisiä riittävästi) liittyvistä syistä halua tehdä lapsia tähän maailmaan, jollei noissa asioissa tapahdu muutosta. Eikä heidänkään mielipiteensä muutu mutta saattavat kyllä tehdä lapsia jos ympäristössä tapahtuu muutoksia joko muiden ihmisten, yhteiskunnan tai muualle muuttamisen merkeissä.
[/quote]
Kuten edellä totesin, tässä ei ole kyse vapaaehtoisesta lapsettomuudesta vaan olosuhteista johtuvasta lapsettomuudesta. Näistä käytetään englanniksi nimityksiä childless by choice ja childless by circumstance. Näiden ryhmien profiilit ovat hyvin erilaiset. Suurin sosiaalinen syy lapsettomuudelle on se, ettei satu löytämään sopivaa kumppania. Miehillä tämä johtuu tutkimusten mukaan usein arkuudesta solmia ihmissuhteita. Minun on ainakin vaikea nähdä, miten tällaisesta syystä johtuva lapsettomuus olisi peräisin omasta vakaasta halusta, mikä kuuluu vapaaehtoisen lapsettomuuden vähimmäismääritelmään. -ap
Nämä vela-keskustelut voisi poistaa hedelmättöminä.
Ehkä pääsemme niistä eroon yhdessä sukupolvessa. Veluus ei periydy!
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 07:09"]
On täysi myytti, että velat katuisivat myöhemmin päätöstään jäädä lapsettomaksi. Tutkimukset kertovat, että jos on niin varma lapsettomuudestaan, että hankkii itselleen sterilisaation, on 94 % todennäköisyydellä tyytyväinen päätökseensä.
Kuitenkin hyvin pienellä vanhempien vähemmistöllä tuntuu olevan kova tarve olettaa muuta. Veloja härnätään, heidän mieltymyksensä mitätöidään, heidän oletetaan olevan kypsymättömiä ja harkitsemattomia. Ei voida hyväksyä sitä, että jotkut meistä vapaaehtoisesti lapsettomista ovat "syntyneet lapsettomiksi". Se ei ole meille mikään mielipide vaan yhtä itsestäänselvä juttu kuin seksuaalinen suuntaus.
Mistä tämä asenne mielestänne johtuu? Eletäänhän nyt kuitenkin jo vuotta 2015, ja melkein joka neljäs nainen jää lapsettomaksi. Luulisi tällaisten hölmöjen puheiden jo kuolleen pois.
[/quote]
Varmasti ne velat eivät muuta helposti mieltään, jotka ovat ajatelleet asian niin valmiiksi, että ovat valinneet sterilisaation. He eivät yleensä pidä kovin suurta meteliä omista valinnoistaan, mutta wanna be -velat, jotka kuvittelevat että on hienoa ja erityistä olla vela voivat muuttaa mieltään siinä vaiheessa kun se huomion saaminen asialla loppuu. Eivät olekaan niin ihmeellisiä eikä ketään oikeastaan kiinnosta kuulla sadatta kertaa miten velan elämä on niin paljon parempi valinta ja ainoa oikea ratkaisu.
Siellä ei ole oikeasti taustalla omaa ajatusta ja mielipidettä asiasta ja siksi on jätetty sterilisaatiokin tekemättä, että jää mahdollisuus helposti muuttaa mieltään. Siksi se ulospäin näyttää siltä, että velat muuttavat mieltään usein ja helposti, vaikka todellisuudessa näin ei olekaan.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 08:09"]
Itsekkin olen 33-vee vela, mutta mietin ahkerasti, että tulenko katumaan päätöstäni... Mehän kuitenkin ollaan ensimmäinen sukupolvi, joka sen tulee tietämään. En tunne yhtään +50 ihmistä, joka olisi Vela, muusta kuin pakon edestä. Tunnetteko te?
[/quote]
Minä olen tasan 50-vuotias. En ole koskaan tuntenut kiinnostusta lastentekoon enkä lapsiin. Teininä en saanut ollenkaan otetta siihen, että joillakin muilla tytöillä oli tuleville lapsilleen nimetkin valmiina. En ole ajatellut aktiivisesti, etten haluaisi lapsia - minulle on ollut itsestäänselvää ja luontevaa, että ne eivät minuun kuulu.
Tunnen ne kommentit, joita vapaaehtoisesti lapsettomille esitetään, mutta harvoin niitä on annettu päin naamaa. Toisaalta en ole viihtynytkään isoissa tuttavapiireissä ja sukukokouksissa, joissa kommentoidaan kärkkäästi. Selän takana varmasti on puhuttu, mutta minulla ei ole tapana huolestua siitä, mitä mieltä muut minusta ovat.
Useampikin parisuhteen alku on katkennut tähän lapsiasiaan. Jostain syystä minä olen vetänyt puoleeni sinkkujen lisäksi aikuisia, eronneita isiä, jotka haluavat uudelleen isäksi heti tai ainakin pian. Minua on jopa vokoteltu ensinäkemältä kysymällä, haluaisinko tehdä ko. kysyjälle pojan. Minulle on myös sanottu, että "voisit sinä sen yhden tehdä". Eräs sitkeä tapaus yritti jopa ehdotella, että tekisimme yhden lapsen ja siinä sivussa niin paljon rahaa, että voisimme panna lapsen hoitoon ja "käydä silloin tällöin vain katsomassa". Ilmeisesti joillakin ihmisillä (sekä miehillä että naisilla) on niin kova lisääntymisvietti, että järki jää siinä kyydistä. Ja jotkut tietävät, että vaikka sitä lisääntymisviettiä itsellä ei olekaan, sitä voi käyttää ansana...
Se keskustelupalstojen vakioletkautus, että "ihan hyvä, että sinä itsekin tiedät, että olisit surkea äiti, ja epäkelvot ihmiset kuolevat sukupuuttoon" on minun kohdallani aika turha, koska minulle on sanottu suoraan, että tällä luonteella olisin ihana äiti. Ehkäpä olisin, mutta kun se nyt ei vain nappaa.
Enkä minä ole ainoa. Se, ettei sinun ympyröissäsi ole yhtään yli viisikymppistä vapaaehtoisesti lapsetonta, kertoo vain sinun ympyröistäsi. Lapseton aikuinen ihminen tai pariskunta ei välttämättä tuo valintojaan esille joka yhteydessä, joten on mahdoton sanoa, onko niitä lapsia haluttu vai ei. Yhä kuitenkin oletetaan, että niitä on haluttu. Ja mikäpä siinä: olettakoot muut ihan vapaasti vain, siinä ainakin säästyy kuulemasta niitä kysymyksiä ja kliseitä, joita on ehkä saanut kuullakseen jo kahdeksankymmentä luvulta lähtien.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:56"]
Siellä ei ole oikeasti taustalla omaa ajatusta ja mielipidettä asiasta ja siksi on jätetty sterilisaatiokin tekemättä, että jää mahdollisuus helposti muuttaa mieltään. Siksi se ulospäin näyttää siltä, että velat muuttavat mieltään usein ja helposti, vaikka todellisuudessa näin ei olekaan.
[/quote]
On varmasti myös aivan päteviä syitä olla hakeutumatta sterilisaatioon, mutta valitettavasti minustakin tuntuu välillä tuolta. Tiedän joidenkin lapsettomuudesta kärsivien käyttävän tätä "en haluaisikaan lapsia" -asennetta defenssinä tai keinona väistää muiden säälittelyt. Se on kyllä minusta harmillista kaikkien kannalta: vastentahtoisesta lapsettomuudesta tehdään jonkinlainen mörkö ja asenteet vapaaehtoista lapsettomuutta kohtaan huononevat. Toivoisin, että Suomessa olisi yhtä hyväksyttävää olla lapseton sekä omasta halustaan että olosuhteiden tai sairauden pakottamana. Kumpikaan ei tee ihmisestä huonoa. -ap
Onko sinulla jo sterilisaatio tehtynä tai aiotko tehdä sen?
Onko sinulla miestä vai oletko yksiksesi?
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:06"]
Mun mielestä sterilisaation ikärajaa pitäisi nostaa johonkin 40 hujakoille. Vasta siinä iässä ihminen oikeasti tietää haluaako lapsia. Tottakai, jos se tehdään 30-vuotiaalle, niin eihän sitä enää voi edes katua, koska se tukee päätöstä olla tekemättä lapsia, mutta väitän kyllä, että jos nekin naiset olisivat jättäneet sen tekemättä, ainakin miettisivät lapsen tekoa. Ap taitaa olla aika nuori...
[/quote]
No sitten lapsiakaan ei saa tehdä ennen nelikymppisiä - kun vasta siinä iässä ihminen oikeasti tietää haluaako lapsia!! ;-)
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:07"]
Onko sinulla jo sterilisaatio tehtynä tai aiotko tehdä sen?
Onko sinulla miestä vai oletko yksiksesi?
[/quote]
Sterilisaatio on tehtynä ja olen ollut suhteessa monta vuotta. -ap
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:06"]
Mun mielestä sterilisaation ikärajaa pitäisi nostaa johonkin 40 hujakoille. Vasta siinä iässä ihminen oikeasti tietää haluaako lapsia. Tottakai, jos se tehdään 30-vuotiaalle, niin eihän sitä enää voi edes katua, koska se tukee päätöstä olla tekemättä lapsia, mutta väitän kyllä, että jos nekin naiset olisivat jättäneet sen tekemättä, ainakin miettisivät lapsen tekoa. Ap taitaa olla aika nuori...
[/quote]
No sitten lapsiakaan ei saa tehdä ennen nelikymppisiä - kun vasta siinä iässä ihminen oikeasti tietää haluaako lapsia!! ;-)
[/quote]
Se on kyllä jännä juttu miten nää argumentit kohdistetaan aina vaan veloihin. Jos menisin tuoreelle alle 30-v. äidille paukauttamaan, että "kyllähän se nyt tuntuu hyvältä päätökseltä, mutta kyllä se mieli siitä vanhempana muuttuu", olisin aivan käsittämättömän törkeä moukka. Mutta alle 30-v. velalle noin voi monien mielestä ihan surutta sanoa.
Mulla ihan sama "historia" kuin #42. Mä en kyllä koskaan ole edes yrittänyt suhdetta jo lapsen saaneen miehen kanssa, koska se lapsi on niin turn-off.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:48"]
Nämä vela-keskustelut voisi poistaa hedelmättöminä.
Ehkä pääsemme niistä eroon yhdessä sukupolvessa. Veluus ei periydy!
[/quote]
aamen
tää jankkaus on jotenkin ihan uskomatonta, miksi ihmeessä se että joku täti joskus sanonut teille pahasti tarkoittaa että kerään ihan oikeasti noin paljon kiinnostaisi muiden elämä ja valinnat.
oikea ongelma on jos sinussa on ominaisuus jota et voinut valita, esim vammaisuus.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:29"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:06"]
Mun mielestä sterilisaation ikärajaa pitäisi nostaa johonkin 40 hujakoille. Vasta siinä iässä ihminen oikeasti tietää haluaako lapsia. Tottakai, jos se tehdään 30-vuotiaalle, niin eihän sitä enää voi edes katua, koska se tukee päätöstä olla tekemättä lapsia, mutta väitän kyllä, että jos nekin naiset olisivat jättäneet sen tekemättä, ainakin miettisivät lapsen tekoa. Ap taitaa olla aika nuori...
[/quote]
No sitten lapsiakaan ei saa tehdä ennen nelikymppisiä - kun vasta siinä iässä ihminen oikeasti tietää haluaako lapsia!! ;-)
[/quote]
Se on kyllä jännä juttu miten nää argumentit kohdistetaan aina vaan veloihin. Jos menisin tuoreelle alle 30-v. äidille paukauttamaan, että "kyllähän se nyt tuntuu hyvältä päätökseltä, mutta kyllä se mieli siitä vanhempana muuttuu", olisin aivan käsittämättömän törkeä moukka. Mutta alle 30-v. velalle noin voi monien mielestä ihan surutta sanoa.
[/quote]
no miksei voi? Voi myös sanoa etten olisi itse ostanut tuon merkkistä autoa, ovat ihan paskoja ja paljon ongelmia. En olisi mennyt tiettyyn koulutukseen, huono palkka tai työtilanne. En söisi pelkkää roskaruokaa, tulee paha olo.
Se on katsos mielipide. Ihme mielensäpahoittajia.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 12:13"][quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:29"]

Taas näitä sosiaalisesti puunsilmäisiä SUORAANSANOJIA.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 12:13"]

Ja hienosti meni pointti ohi. Eli se, että "omien mielipiteiden" laukominen tietyille ihmisryhmille (tässä tapauksessa velat) on yhteiskunnassamme hyväksyttävämpää kuin toisille ihmisryhmille (tässä tapauksessa lasten vanhemmat).
Siitä, että sterelisaation saa vasta 30 v. Sit on noita 19v veloja, joista suurin osa haluaakin myöhemmin lapsen. Eihän tuo sun tutkimus kerro mitään itse kysymykseen liittyvää. Kaikki ei tee tuota toimenpidettä heti kun on mahdollista muutenkaa.
Moni myös muuttaa mielensä. Hyvin moni, ehkä siksi.
Vela on jännä käsite. Onko 18 v vela? Mäkin olen sitten ollut joskus vela. Onko 50 v vela? Voiko olla vapaaehtoisesti lapsetpn, jos ei ole enää mahdollista saada lapsia?
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 12:13"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:29"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 11:11"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 09:06"]
Mun mielestä sterilisaation ikärajaa pitäisi nostaa johonkin 40 hujakoille. Vasta siinä iässä ihminen oikeasti tietää haluaako lapsia. Tottakai, jos se tehdään 30-vuotiaalle, niin eihän sitä enää voi edes katua, koska se tukee päätöstä olla tekemättä lapsia, mutta väitän kyllä, että jos nekin naiset olisivat jättäneet sen tekemättä, ainakin miettisivät lapsen tekoa. Ap taitaa olla aika nuori...
[/quote]
No sitten lapsiakaan ei saa tehdä ennen nelikymppisiä - kun vasta siinä iässä ihminen oikeasti tietää haluaako lapsia!! ;-)
[/quote]
Se on kyllä jännä juttu miten nää argumentit kohdistetaan aina vaan veloihin. Jos menisin tuoreelle alle 30-v. äidille paukauttamaan, että "kyllähän se nyt tuntuu hyvältä päätökseltä, mutta kyllä se mieli siitä vanhempana muuttuu", olisin aivan käsittämättömän törkeä moukka. Mutta alle 30-v. velalle noin voi monien mielestä ihan surutta sanoa.
[/quote]
no miksei voi? Voi myös sanoa etten olisi itse ostanut tuon merkkistä autoa, ovat ihan paskoja ja paljon ongelmia. En olisi mennyt tiettyyn koulutukseen, huono palkka tai työtilanne. En söisi pelkkää roskaruokaa, tulee paha olo.
Se on katsos mielipide. Ihme mielensäpahoittajia.
[/quote]
Ja hienosti meni pointti ohi. Eli se, että "omien mielipiteiden" laukominen tietyille ihmisryhmille (tässä tapauksessa velat) on yhteiskunnassamme hyväksyttävämpää kuin toisille ihmisryhmille (tässä tapauksessa lasten vanhemmat).
[/quote]
no herranjestas eihän se niin ole! Velat on vaan niin herkkänahkaisia. Paljonko paskaa saa kuulla esim lihavat tai yh:t tai kuka tahansa poikkeava. Ei ne täällä itke joka päivä samalla tavalla.
Varmaan samasta syystä kun jos joku vannoo elävänsä samassa talossa koko loppuelämänsä tms. varmaa. Tai ettei tule koskaan petetyksi tai petä tai eroa... Sellaset varmat ja lopulliset päätökset ei vaan aina ole niin lopullisia kuitenkaan. Mut ei mua kyllä kiinnosta yhtään hankkiiko muut lapsia vai ei.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:23"]
Varmaan samasta syystä kun jos joku vannoo elävänsä samassa talossa koko loppuelämänsä tms. varmaa. Tai ettei tule koskaan petetyksi tai petä tai eroa... Sellaset varmat ja lopulliset päätökset ei vaan aina ole niin lopullisia kuitenkaan. Mut ei mua kyllä kiinnosta yhtään hankkiiko muut lapsia vai ei.
[/quote]
Et näe mitään laadullista eroa päätöksessä olla koskaan hankkimatta lapsia ja päätöksessä ola koskaan eroamatta?
Miin vela minun hyväksyntääni tai tuomiotani tarvitsisi. Minun puolestani saa olla hankkimatta lapsia. En tosin tunne yhtään velaa, mutta en oleta heistä mitään. Aika harva varmaan tuomitsee lapsettomuutta mitenkään, se todennäköisesti tuntuu velasta yleisemmältä kuin onkaan. Ja äiti tai isä voi yhtä hyvin etsiä netistä ne vanhempiin vihamieliesti suhtautuvat jutut.
Koska lisääntymisen tarve on ihmisen voimakkain vietti.