Lue keskustelun säännöt.
ADD ja sen hoito?
08.04.2015 |
Terve palstalaiset,
Sanon siis alkuun, ettei mulla ole diagnosoitu kyseistä häiriötä eikä tietääkseni epäiltykkään vakavasti koskaan. Kaikkea yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä aspergeriin kylläkin.
Tässä viimeaikoina oon kuitenkin ruvennu tutkimaan asiaa (oon myös seurannut ja analysoinut omaa käytöstä useamman vuoden ajalta) tarkemmin johtuen tyytymättömyydestä omaan elämäntilanteeseen, ja tuntuu kun kaikki palapelin palaset loksahtais paikalleen. Jatkuva tunne alisuoriutumisesta ym. oireet sopii täydellisesti.
Oon tällä hetkellä siis perusduunari amistaustalla. Tuntuu etten kuulu ollenkaan joukkoon ja eväitä saattais olla parempaankin (ainakin älyllisesti, muusta en sitten tiedä). Tämähän tietysti olisi helposti ratkaistavissa lähtemällä opiskelemaan, mutta jotenkin epävarmuus omasta menestyksestä aikaisempien koulukokemuksien perusteella, ja pelko epäonnistumisesta jälleen kerran hankaa vastaan.
Tiiän, että on vaarallista ruveta tekemään mitään itsediagnooseja internetin avulla, mutta oon tästä asiasta lähes täysin varma.
Psykiatrillahan asiaan saisin varmuuden, mutta kysymys kuuluukiin onko kenelläkään tietoa pystytäänkö nykypäivänä hoitamaan häiriön aiheuttamaa syytä eikä pelkästään oireita (lääkehoito). En haluaisi "turhaan" merkintää papereihin mikäli ainoa vaihtoehto olisi lääkehoito. Ei muuten mitään vastaan, mutta siinä hoidettaisiin pelkästään seurauksia, eikä itse syytä.
Kiitos jo etukäteen kaikista kokemuksista ja neuvoista!
Kommentit (8)
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 22:57"]
Ei ole muuta hoitoa kuin lääkehoito.
Kuulostaa kyllä muutenkin ettei kertomasi perusteella ADD:stä kyse ole vaan vain epävarmuudesta ja sen aiheuttamasta uskalluksen puutteesta tosissaan tarttua haasteisiin sillä meiningillä, että minähän PRKL onnistun, vaikka läpi harmaan kiven menen jos on pakko!
Itselläni oli nuorena tuota samaa, pidin itseäni jopa heikkolahjaisena ja kyvyttömänä oikein mihinkään. Vasta kolmekymppisenä aloin kyseenalaistaa itseäni koskevat uskomukseni ja korvata ne uskomuksilla että minä osaan, minä pystyn, mitään lahjakkuuksia ei tarvita vaan kovalla työllä pärjää. Lopulta valmistuin jopa maisteriksi yliopistosta, minä joka vielä 20-vuotiaana uskoin olevani liian heikkolahjainen mihinkään koulutukseen lukion jälkeen, ja meninkin suoraan elektroniikkatehtaan liukuhihnalle töihin huonosti menneen lukion jälkeen.
[/quote]Kiitos vastauksesta.
Vaikka aikaisemmin mainitsin, että pelko epäonnistumesta vaivaa niin en kuitenkaan sinällään pysty samaistumaan noihin sun oireiihn. En siis pidä itseäni lähtökohtaisesti mitenkään heikkolahjaisena tai tyhmänä, vaan omalla tavallaan tiedostan, että oon ihan lahjakas ja älykäs tietyissä asoissa, mutta tuntuu etten saa itsestäni kaikkea irti.
En tiedä onko se sitten vaan laiskuutta vai mitä, mutta uusien asioiden tai tehtävien aloittaminen ja loppuunsaattaminen (ihan vaikka arkipäiväisissä jutuissa) tuntuu usein tosi ahdistavalta ja melkein mahdottomilta tehtäviltä. Saman tietysti huomasin koulumaailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen paininut vähän samojen kysymysten kanssa, itsellä pahin ongelma on keskittymiskyvyttömyys, jonka takia minkään pitkäjännitteisemmän asian tekeminen on täyttä tuskaa. Ja tosiaan tuo alisuoriutuminen kaikessa mahdollisessa, aina tulee tehtyä huonoa työtä vaikka itsekin tietää, että pystyisi parempaan.
Tämä on ihan oman googletukseni tulosta, joten ei kannata ottaa seuraavaa ehdottomana totuutena, mutta: mahdollisesta hoidosta, tai siis hoidon saatavuudesta löytyy aika pessimistisiä arvioita. Ilmeisesti osittain käyttäytymismallejaan olisi mahdollista muokata ja sellaista yleistä elämänhallintaa parantaa ja siihen voi saada keskusteluapua. Mutta jos on koulutettu ja työssäkäyvä, niin ilmeisesti ei mene hoitojonossa etusijalle, kun on olemassa paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan päässeet elämässään mihinkään suuntaan. Yksityiseltä puolelta taas ei löydy asiaan perehtyneitä tai he eivät ota uusia asiakkaita, koska kysyntää on niin paljon ja niille lääkkeille on myös pimeät markkinat, joten ei haluta pillereiden perässä olevaa asiakaskuntaa.
Yhden diagnoosin saaneen henkilön tunnen itse, hän pääsi tutkimuksiin ja sai keskustelu- ja lääkehoitoa kun oli vaarana opintojen jääminen kesken. Hänelle noista oli valtavasti apua ja kuulemma esimerkiksi opiskelun kirjallisten töiden tekeminen muuttui ihan erilaiseksi lääkityksen kanssa.
Olisi kyllä kiva tietää, että olenko laiska ja tyhmä, vai voisiko minussa olla jokin parannettavissa oleva vika. Vaikea selittääkään näitä juttuja, varsinkin keskittymisongelmaa, kun kaikkihan nyt osaavat keskittyä kun vain yrittävät...
[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 23:42"]
Olen paininut vähän samojen kysymysten kanssa, itsellä pahin ongelma on keskittymiskyvyttömyys, jonka takia minkään pitkäjännitteisemmän asian tekeminen on täyttä tuskaa. Ja tosiaan tuo alisuoriutuminen kaikessa mahdollisessa, aina tulee tehtyä huonoa työtä vaikka itsekin tietää, että pystyisi parempaan.
Tämä on ihan oman googletukseni tulosta, joten ei kannata ottaa seuraavaa ehdottomana totuutena, mutta: mahdollisesta hoidosta, tai siis hoidon saatavuudesta löytyy aika pessimistisiä arvioita. Ilmeisesti osittain käyttäytymismallejaan olisi mahdollista muokata ja sellaista yleistä elämänhallintaa parantaa ja siihen voi saada keskusteluapua. Mutta jos on koulutettu ja työssäkäyvä, niin ilmeisesti ei mene hoitojonossa etusijalle, kun on olemassa paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan päässeet elämässään mihinkään suuntaan. Yksityiseltä puolelta taas ei löydy asiaan perehtyneitä tai he eivät ota uusia asiakkaita, koska kysyntää on niin paljon ja niille lääkkeille on myös pimeät markkinat, joten ei haluta pillereiden perässä olevaa asiakaskuntaa.
Yhden diagnoosin saaneen henkilön tunnen itse, hän pääsi tutkimuksiin ja sai keskustelu- ja lääkehoitoa kun oli vaarana opintojen jääminen kesken. Hänelle noista oli valtavasti apua ja kuulemma esimerkiksi opiskelun kirjallisten töiden tekeminen muuttui ihan erilaiseksi lääkityksen kanssa.
Olisi kyllä kiva tietää, että olenko laiska ja tyhmä, vai voisiko minussa olla jokin parannettavissa oleva vika. Vaikea selittääkään näitä juttuja, varsinkin keskittymisongelmaa, kun kaikkihan nyt osaavat keskittyä kun vain yrittävät...
[/quote]Hei! Aivan kuin omalta näppäimistöltä tuo ensimmäinen kappale. Tosiaan juuri vaikea keskittyä esimerkiksi lukemiseen, pitkäjänteisyyden puute, aloittamisen ja asioiden loppuunsaattamisen kanssa ongelmia (tietynlainen ahdistus). En usko, tai oikeastaan tiedän etten ole tyhmä, enkä usko sinunkaan olevan.
Voimia sinne, toivottavasti saat apua ongelmiisi! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän hankala vastata, kun ei tiedä miten nämä oireet ovat näkyneet elämässäsi? AD(H)D:ta on kuitenkin aika eri asteisia. Jos esim. suurin oireesi on alisuoriutumisen tunne liittyen keskittymiskykyyn niin suurin apu tähän on lääkehoito. Toki jos esim. pääset opiskelemaan unelmiesi alaa niin voit pärjätä hyvinkin ilman lääkehoitoa. Mutta esim. korkeakoulussa pakostakin tulee aineita, jotka eivät ole täysin sitä omaa kiinnostuksenkohdetta. Kurssin ei tarvitse olla edes vaativa mutta monelle deadlinien noudattaminen ja läpi kurssin säännöllinen opiskelu voi tuottaa vaikeuksia ilman lääkkeitä.
Jos taas ongelmasi on enemmän arjen/elämänhallinnassa niin käsittääkseni on erilaisa "coacheja", joilta voi saada apua ongelmiin.
Itselläni suurin apu on ollut lääkehoito. Lääkkeen avulla olen saanut siivottua, opiskeltua ym. joten olen myös oppinut niksejä siihen lääkkeettömään elämään, kun olen ehkä ymmärtänyt lääkkeen kanssa miten "normaalit" toimivat. Lääkkeet eivät kuitenkaan todellakaan ole mikään ratkaisu, vaan apu. Näiden lisäksi on joutunut tekemään todella paljon itse työtä.
Ei ole muuta hoitoa kuin lääkehoito.
Kuulostaa kyllä muutenkin ettei kertomasi perusteella ADD:stä kyse ole vaan vain epävarmuudesta ja sen aiheuttamasta uskalluksen puutteesta tosissaan tarttua haasteisiin sillä meiningillä, että minähän PRKL onnistun, vaikka läpi harmaan kiven menen jos on pakko!
Itselläni oli nuorena tuota samaa, pidin itseäni jopa heikkolahjaisena ja kyvyttömänä oikein mihinkään. Vasta kolmekymppisenä aloin kyseenalaistaa itseäni koskevat uskomukseni ja korvata ne uskomuksilla että minä osaan, minä pystyn, mitään lahjakkuuksia ei tarvita vaan kovalla työllä pärjää. Lopulta valmistuin jopa maisteriksi yliopistosta, minä joka vielä 20-vuotiaana uskoin olevani liian heikkolahjainen mihinkään koulutukseen lukion jälkeen, ja meninkin suoraan elektroniikkatehtaan liukuhihnalle töihin huonosti menneen lukion jälkeen.