Lue keskustelun säännöt.
Sinkkuudesta huomautteleminen
17.12.2014 |
Aika usein näkee lehtijuttuja tyyliin "15 asiaa, joita sinkut ovat kyllästyneet kuulemaan", ja lisäksi täälläkin on usein aloituksia, jotka käsittelevät esimerkiksi sitä, pitäisikö sinkun osallistua pariskuntien illanviettoihin vai ei. Minua mietityttää, huomautellaanko sinkkuudesta toisille jotenkin enemmän tai kokevatko ne, joille sinkkuus on arka paikka, että näitä kyselyitä olisi enemmän, kuin mitä niitä oikeasti on. Itse olen 30-vuotias, koulutettu, huumorintajuinen ja ihan kauniskin sinkkunainen, eli varmaan aika otollinen tapaus kaikille "miten sinunlaisesi nainen voi olla vielä sinkkuna" -jutuille, mutta ei näitä ole mitenkään häiriöksi ollut - lähinnä joillain baarireissulla osana iskemistaktiikkaa olen näitä kuullut. Joko minulla on niin hienotunteisia ystäviä, sukulaisia ja työkavereita, että he eivät koe asiakseen puuttua yksityiselämääni, tai sitten minusta näkyy se, etten mitenkään aktiivisesti edes etsi ketään vaan olen tyytyväinen elämääni tällaisenaan. Olen aika urasuuntautunut enkä ehkä muutenkaan varsinainen parisuhdeihminen. Mitä muut ajattelette aiheesta? Voisiko se, että jotkut kokevat saavansa kauheasti painostusta sukulaisilta ja ystäviltä, johtua siitä, että aihe on heille itselleen vaikea tai että heistä paistaa jonkinlainen epätoivo, jolloin muut yrittävät lohdutella? Millaisia kokemuksia muilla on aiheesta?
Kommentit (5)
Minulle ei juurikaan huomautella. Olen 34-vuotias nainen, koulutettu, pienipalkkaisessa osa-aikatyössä ja kärsin jonkinasteisista mielenterveysongelmista. Nykyisin sinkkuus ja yksineläminen on niin yleistä kaikenikäisillä, että ilmeisesti se ei herätä erityistä kummastusta ainakaan Suomessa. Enemmän ihmisiä tuntuu ihmetyttävän lapsettomuus, mutta muihin ikäisiini verrattuna olen päässyt vähällä niidenkin kyselyiden suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaalit pariskunnat kutsuvat ystäviään luokseen parisuhdestatuksesta huolimatta. Aikuisten illanviettoon ja menoihin. Suhteestaan epävarmat, mustasukkaiset ja huonon itsetunnon omaavat jättävät kutsumatta. Voisihan olla, että siippa vaikka vilkaisisi timmimpää sinkkua!
Nelikymppisenä vanhanapoikana olen päässyt varsin helpolla. Tai sitten utelut/kettuilut ovat olleet sen verran hienotunteisia (?) että ovat menneet minulta täysin ohi.
Epäilyjä (turhia) seksuaalisesta suuntautumisesta samaan sukupuoleen oli aikansa, mutta alkoivat nekin olla vähän väkinäisiä lopuillaan.
Omillani oikein mukavasti toimeentulevana miehenä tunnen jonkinlaista ylpeyttäkin tilanteesta - rikon samalla näitä vallitsevia stereotypioita.
Mulle huomautellaan ihan vittu*lumielessä kun olen ruma ja lihava niin en voisi edes saada ketään suhteeseen.
Koin 28 vuotiaana ihan normaaliksi keskustelunaiheeksi sen, kun vasta lapsen saanut ystäväni kysyi, että tahtoisinko minäkin. Kerroin tahtovani. Vauvva oli ihana. Löysin onneksi nopeasti sopivan miehen ja en olisi uskonut vielä ystävän vauva sylissäni, että parin vuoden päästä siitä minäkin tulin äidiksi ekaa kertaa! Ei yhtään liian aikaisin!