Miksi jotkut jaksavat valittaa jatkuvasti vartalostaan, mutta...

Tarkastelepa omaa elämääsi ja toimintaasi. Onko jokin asia, josta tiedät, että sinun pitäisi tai voisit tehdä sen eteen jotakin, mutta et kuitenkaan tee. Et edes välttämättä puhu siitä koskaan, saati usein, mutta asiaa ajatellessasi  se kuitenkin on niin. Ihmiset eivät siis ole täydellisiä suorittavia koneita, vaan resursseja on vaihtelevasti ja ne kohdennetaan eri tavoin.

Nämä ihmiset, joista puhut, tiedostavat liikkumisen tärkeyden ja kokevat, että muut ihmiset arvostavat vartalosta huolehtimisesta, mutta eivät kuitenkaan saa sitä tehdyksi. Jatkuva ympäristön paine kuitenkin muistuttaa heitä tästä asiasta, ja siksi siitä tullaan puhuneeksi usein. Puhuminen on tapa purkaa ahdistusta.

Siksi. Mikä on sinun projektisi, joka ei koskaan etene?

Valittaminen on helpompaa.

Minä valitan mun rinnoista koska ovat rumat ja roikkuvat. Treenaan rintalihaksia tosissani, se vähän auttaa, mutta kauheasti ei voi tehdä ilman kirurgin veistä. Eli enkö saisi valittaa, kun en halua turvautua kirurgiaan?

Koska ei välttämättä ole aikaa elämässä sille muutokselle, minkä tietäisi tarpeelliseksi. Okei, jos jotain haluaa todella, todella paljon, yleensä saa asiat järjestettyä niin, että jää sitä aikaa sille, mitä todella haluaa tehdä, mutta esim. elämäntapamuutos harvemmin jaksaa lähteä käyntiin, jos on muutenkin raskasta. Muutos nimittäin aina raskainta.  Ihminen tykkää tehdä sitä, minkä kokee palkitsevaksi, ei sitä mitä pitäisi tehdä, mutta josta ei saa välitöntä mielihyvää. Suuren elämäntapamuutoksen aloittamisessa, ei aluksi saakaan sitä palkintoa, vaan joutuu taistelemaan mielitekoja vastaan, ja olemaan sitkeä. Palkinto tulee sitten esim. puolenvuoden jälkeen kun painoa on oikeasti tippunut paljon, tai kun oma kroppa on selkeästi kaventunut, läskit lähteneet ja kunto noussut.

Kaikille asioille ei edes voi mitään. Minulla on lyhyet ja vinot jalat, ei auta treenaaminen.

Juu, kukaanhan ei koskaan valita, että pitäisi siivota, mutta ei tee asialle sitten mitään... Et ap koskaan ole tällaista tilannetta kokenut omassa elämässäsi sitten vissiin?

No onhan pizza nyt parempaa kuin porkkana!

Hyvä kysymys. Vastaan omalta osaltani.

Koska jos oikeasti saavuttaisin vartalon, josta haaveilen, minun pitäisi muuttaa mukavat elämäntapani täysin. Ja lets face it, rakastan laadukasta ja maukasta ruokaa, rakastan juoda kavereiden kanssa viiniä ja silloin tällöin syödä kakkua.

Olen 59-kiloisena täysin normaalipainoinen ja sen takia niiden "viimeisten kilojen" karistaminen vaatisi ihan helvetinmoista pinnistelyä ja mittaamista. Joten tyydyn haaveilemaan ja silloin tällöin valittamaankin. Elän kuitenkin ihan tyytyväisenä pienen vatsamakkaran kanssa. :)

Se voimisen järjestäminen ei ole aina ihan yksinkertaista, vaikka teoriassa mahdollista, jos hävittää elämästään kaiken muun. Mun työ vaatii tolkuttoman määrän istumista eikä ole ihan hetkessä järjesteltävissä koulutusta/työtä toiseksi. Lisäksi on muitakin rajoittavia tekijöitä. Tavoite onkin saada pidettyä tilanne edes tässä, kunnes voi taas palauttaa elämänsä uomiinsa ja pitää itsestään parempaa huolta. 

2