Pelleilyä vai kiintymystä
Koitan selittää lyhyesti: tutustuin mieheen 3 vuotta sitten kun oltiin tyttöporukalla liikenteessä. Juteltiin tän miehen kanssa, vaihdettiin numeroita. Mies hakeutui illan aikana kuitenkin toisen naisen seuraan. Myöhemmin mies otti muhun yhteyttä ja kertoi ihastuneensa muhun jo aiemmin muttei ollut uskaltanut ottaa yhteyttä silloin.
Ihastuin mieheen jo heti alussa, mutta hän oli mua kohtaan viileämpi. Puhui musta kaverina, piti tiettyä etäisyyttä mutta seksi kelpasi kuitenkin kun vietettiin öitä yhdessä. Oli jotenkin jatkuvatsi työntämässä mua pois ja puhui että mun pitäis etsiä itelleni toinen mies.
Ne puheet tuntu kylmältä potkulta vatsaan, kun yksikään toinen mies ei vain kiinnostanut mua. Kun sitten oltiin baarissa jollain porukalla ja joku mies osoitti kiinnostusta, aattelin että antaapa mennä sitten, kokeilen ees tutustua johonkin uuteen mieheen kun tää yks ei lämpene. No sen seurauksena tämä kaveruutta vakuuttava mies tulikin suutelemaan mua uuden miehen edessä ja oli selvästi mustasukkainen. Ajoi myös tämän uuden ehdokkaan pois.
Sen illan jälkeen mies tuntui tajuavan että saattaa menettää mut, ja ilmaisi haluavansa seurustella mun kanssa ihan kunnolla. Mähän olin onnessani, siihen asti, kunnes huomasin että mies vilkuilee innokkaasti kaikkia naisia ympärillä ja oli kutsumassa aina myös mun opiskelukaveriani illanistujaisiin, halusi tutustua mun kaveriini ja viettää aikaa hänenkin kanssaan, vähän liiankin paljon. Jonkunlaien viritys sitten paljastuikin heidän välillään, mitä mies ei sitten kuitenkaan koskaan myöntänyt vaan väitti mun olevan vainoharhainen ja sanoi vihaavansa mustasukkaisia naisia, sanoi että mustasukkaisuus on sairautta ja jos haluan jatkaa, mun on paras kitkeä se piirre itestäni pois.
Suhde jatkui, muutettin yhteen ja koitin olla ihan neutraalisti niissä tilanteissa kun mies kaveeras naisten kanssa. Komealla ulkonäöllä ois riittäny ottajia ja mä tunsin itseni hölmöksi kun olin ihmisten ilmoilla kuin kaveri tälle miehelle.
Suhde jatkui kuitenkin, biletys kiinnosti enemmän miestä kuin yhdessäeläminen ja tavalliset arkiset asiat, oli öitä pois kotoa usein, ja jossain vaiheessa mä kyllästyin siihen että olin mustasukkainen hullu kun kehtasin udella että missä mies viettää öitään. Käytös mua kohtaan oli halveksivaa ja jossain kohtaa hän myös myönsi ettei alkuun pitänyt mua mitenkään ulkonäöllisesti viehättävänä. Ehdotti salitreeniä ja silikonirintoja mulle. Pakkasin kamani ja muutin pois.
Ja vasta sen jälkeen mun seura ois alkanut kiinnostaa. Mies jaksoi vuoden kiukutella jälkikäteen, miksi etäännyn hänestä vaikka hän rakastaa mua. Edelleen tulee väliin harvakseltaan yhteydenottoja, mihin en vastaa enää.
Silti olen jäänyt miettimään, voiko ihminen rakastua toiseen vasta pitkän ajan jälkeen, eli onko toi ruinaus aitoa, vai olenko mä ollut koko ajan vain helppo ja halpa korvike parempaa ootellessa.
Kommentit (28)
Se on pelimies. Haluaa, että saa kaiken ja kaikki. Metsästysviettiä. Uskoton luuseri varmasti aina.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:09"]
Mietin vain että miksi mies jaksaa ruinata vielä jälkikäteen mua takaisin, kun varmasti löytäis sellaisenkin naisen joka viehättää ulkonäöltään ja muilla tavoin että jaksaa katella arkielämääkin.
[/quote]
Se pitää sua omaisuutenaan. Ei nyt just halua käyttää sua, mutta ei anna muillekaan.
Älä edes mieti vaan jatka elämääsi eteenpäin uhraamatta ajatustakaan tuohon mieheen.
Terveisin: Entinen kynnysmatto
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:09"]
Mietin vain että miksi mies jaksaa ruinata vielä jälkikäteen mua takaisin, kun varmasti löytäis sellaisenkin naisen joka viehättää ulkonäöltään ja muilla tavoin että jaksaa katella arkielämääkin.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:19"]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:09"]
Mietin vain että miksi mies jaksaa ruinata vielä jälkikäteen mua takaisin, kun varmasti löytäis sellaisenkin naisen joka viehättää ulkonäöltään ja muilla tavoin että jaksaa katella arkielämääkin.
[/quote]
Se pitää sua omaisuutenaan. Ei nyt just halua käyttää sua, mutta ei anna muillekaan.
[/quote]
Mutta jos mä olen sen mielestä ollut alusta alkaen vastenmielinen ja vääränlainen, niin miksi nähdä kaikki tämä vaiva että roikkuu sitten jälkikäteen kiinni? En mä ainakaan jaksaisi, jos ei ois mitään mielenkiintoa ollut oikeasti.
Luulis että komeella pelimiehellä on rima vähän korkeemmalla että valitsee ees hyvännäkösen naisen pyöritettäväksi, että ois jotain mitä kehtaa näyttää kavereille.
Yritänköhän mä nyt vain kerjätä kyllä-vastausta siihen, että voi jatkaa jo hävittyä taisteluani kelvata tuolle kusipäälle...
Älä mieti enää sekuntiakaan tuollaista sontakasaa. Mä menin vastaavanlaisen k-pään kanssa naimisiin ja sain tietää että oli pettänyt minua koko avioliiton ajan vailla tunnontuskia. Mä hukkasin elämästäni yli 10 vuotta, älä tee samaa virhettä.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:31"][quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:19"]
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:09"]
Mietin vain että miksi mies jaksaa ruinata vielä jälkikäteen mua takaisin, kun varmasti löytäis sellaisenkin naisen joka viehättää ulkonäöltään ja muilla tavoin että jaksaa katella arkielämääkin.
[/quote]
Se pitää sua omaisuutenaan. Ei nyt just halua käyttää sua, mutta ei anna muillekaan.
[/quote]
Mutta jos mä olen sen mielestä ollut alusta alkaen vastenmielinen ja vääränlainen, niin miksi nähdä kaikki tämä vaiva että roikkuu sitten jälkikäteen kiinni? En mä ainakaan jaksaisi, jos ei ois mitään mielenkiintoa ollut oikeasti.
Luulis että komeella pelimiehellä on rima vähän korkeemmalla että valitsee ees hyvännäkösen naisen pyöritettäväksi, että ois jotain mitä kehtaa näyttää kavereille.
Yritänköhän mä nyt vain kerjätä kyllä-vastausta siihen, että voi jatkaa jo hävittyä taisteluani kelvata tuolle kusipäälle...
[/quote]
En usko että olet alun alkujaankaan ruma. Tuo haukkuminen on ollut vain miehen harjoittamaa henkistä väkivaltaa sua kohtaan.
Juu kyllä nää parikin menetettyä vuotta harmittaa jo. Oon ihan tavallisen näköinen nainen, ja nätiksikin kehuttu, mutta en ole koskaan tuntenut itseäni niin rumaksi ja vastenmieliseksi kuin sen ajan kuin olen hänen kanssaan seurustellut.
Itsetunto vieläkin ihan nollissa. Pohjalta ei tosiaan ole kuin suunta ylöspäin kun alemmas ei enää pääse. Hävettää ja vituttaa että oon ollut niin hyväuskoinen ja vietävissä ja suostunut aivan sylkykupiksi. Enkä edes ihan teinikään ole enää vaan hiukan alle kolmenkympin.
Kiitos teille <3
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:47"]
Move on girl!
[/quote]
I will!
Miehellä on ongelmia. Voi rakastaakin, mutta hyvin ongelmalliseltahan tuo vaikuttaa. Ihmettelen, että onko hän täysin sokea omille ongelmilleen, eikö millään lailla vihjaa, että eihän tämä nyt normaalia ole?
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:47"]
En usko että olet alun alkujaankaan ruma. Tuo haukkuminen on ollut vain miehen harjoittamaa henkistä väkivaltaa sua kohtaan.
[/quote]
Oli hirveen hyvä kuulla tää. Jotenkin sitä turtuu ja kiertyy vaikka mille mutkalle ajan saatossa ja ottaa totuutena sanat siltä ketä pitää rakkaimpanaan.
Mulla on yksi tuollainen mies myös kuvioissa. Minä tosin osaan itsekin pelata, joten tiedän, miten tämä toimii. Olet yksi miehen egonpönkittäjistä. Tuolloin, kun toinen mies alkoi lähestyä sinua, mies tiesi, että valitset hänet. Se oli kilpailua kahden miehen välillä ja huomiostasi. Ei hän sinusta ihmisenä niin piitannut. Takaisin ruikuttaminen on sama asia. Saa taas varmistuksen vetovoimalleen, jos palaat. Sen jälkeen voi iskeä taas muita pimuja. Mustasukkaiseksi hulluksi syyttäminen johtuu siitä, että hän yrittää kääntää oman vikansa sinuun. Kun uskot sen, katse kääntyy sinuun ja hän pääsee helpolla.
Mitä sinä itse haluat? Haluatko ailahtelevan suhteen? Siinä sinulla on sellainen. Se ei tule muuttumaan....kertojan rakastavansa ja silti käyttäytyy ihan kuin ei.
Voithan puhua millaisen suhteen haluat ...mutta haluatko tuosta miehestä sitä?
sellaisia miehiäkin on, jotka osaavat huomioida sen oman naisensa ja uskaltavat pitää sitä omaa naista itselleenparhaana ja lottovoittona ja näyttää ne tunteet.
että mitä sinä haluat?
omassa elämässäsi?
miks roikut jossain? Tai miksi jättäisit asian sikseen ja ottaisit opiksesi...ottaisit selvää jostain toisesta miehestä..miten joku toinen voisi ottaakin sinut huomioon...ihan oikeasti .
tai haluatko ruveta kasvattamaan tästä ailahtelevasta itsellesi miestä?
vai etsitkö sellsien tai annat sen löytää sinut...sellaisen joka on jo kasvanut...ja teillä olisi ihan erilaiset haasteet.
tuntuu siltä, että tiedät mitä haluat...kun nyt vaan rupeat siihen.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:54"]
Miehellä on ongelmia. Voi rakastaakin, mutta hyvin ongelmalliseltahan tuo vaikuttaa. Ihmettelen, että onko hän täysin sokea omille ongelmilleen, eikö millään lailla vihjaa, että eihän tämä nyt normaalia ole?
[/quote]
Niin, eihän tuo normaalia ole, mutta onpahan aika erikoinen tapa osoittaa rakkautta. Onhan niitä ihmisiä keiden mielestä siinä ei ole mitään väärää että pyörittää useampaa samaan aikaan, kunhan siitä ei jää kiinni. Ja niitä, keiden mielestä koko naissukupuoli on niin ihana että ois sääli jättää joku vastaantuleva kokeilematta.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 21:01"]

No eipä mulle ole rakkautta koskaan niin ihmeemmin miesten taholta osoitettu. Ei mulle joku paneminen ja kukkapuskat ole mitään rakkautta. Mulle rakkautta on kun toinen ymmärtää mun vaikeuksia ja pahaa mieltä ja katkeraa käytöstä. Sydäntäni, joka on särkynyt jo lapsuudessa. Sen takia minusta kaikilla miehillä on surkea tapa osoittaa rakkautta.
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 20:57"]
Mulla on yksi tuollainen mies myös kuvioissa. Minä tosin osaan itsekin pelata, joten tiedän, miten tämä toimii. Olet yksi miehen egonpönkittäjistä. Tuolloin, kun toinen mies alkoi lähestyä sinua, mies tiesi, että valitset hänet. Se oli kilpailua kahden miehen välillä ja huomiostasi. Ei hän sinusta ihmisenä niin piitannut. Takaisin ruikuttaminen on sama asia. Saa taas varmistuksen vetovoimalleen, jos palaat. Sen jälkeen voi iskeä taas muita pimuja. Mustasukkaiseksi hulluksi syyttäminen johtuu siitä, että hän yrittää kääntää oman vikansa sinuun. Kun uskot sen, katse kääntyy sinuun ja hän pääsee helpolla.
[/quote]
Tää kuulostaa kyllä aika järkeenkäyvältä analyysilta. Mielenkiinto on lopahtanut aina tasan jälkeen kun on saanut mut taas "itselleen".
Vastaus 21:lle: tuosta miehestä en kyllä halua enää sitä. Itseasiassa nyt on alkanut valjeta se että mies ei tosiaan alkujaankaan välittänyt musta eikä mitään kiintymystä ole kehittynyt "parisuhteen"aikanakaan vaan ihan pelkkää pelaamista on ollut.
Eipä tunnu enää että hirveesti menettäisin. Komeita miehiä on muitakin, ja 98%:lla on hyvä luonne, toisin kuin tällä luonnevikasella.
Kiitos, tiedän mitä en halua enää ja on jo selkee aavistus siitä, mitä haluan :)
[quote author="Vierailija" time="06.01.2015 klo 22:09"]
Tsemppiä! Täällä kans toinen, joka keräilee itsetunnon rippeitä ja yrittää alkaa tarpoa pois huijaavan miehen vaikutuspiiristä.
[/quote]
Tsempit sullekin! Ja kyllä, nro28, ulkopuolisten näkemys ja tuki on joskus todella arvokasta kun kompastelee omassa elämässään.
Ap