Lue keskustelun säännöt.
"Olen aina tehnyt kaiken oikein ja minulla ei ole negatunteita äitinä"
05.01.2015 |
Oletko tavannut? Jostain syystä mulla nousee karvat pystyyn, kun juttelen näiden täydellisten mamien kanssa. Pahimmat tilanteet tulee aina esille silloin, kun itse tunnustaa jotain omasta äitiydestään, jotain omiin negatiivisiin tunteisiin, jaksamattomuuteen tai muuhun vastaavaan liittyen. Tai kertoo miten tavallaan tietää, miten tulisi toimia, mutta ei pysty tai jaksa.
Juuri silloin nämä täydelliset mammat kertovat, miten heillä itsellään ei ikinä ole negatunteita lasta kohtaan, eikä ikinä ole olllut tilannetta, että he olisivat toimineet jotenkin väärin tai heikommin, kuin "pitäisi" (ts omatunto sanoisi). Että sitä vaikka miettii, että nyt pitäisi malttaa olla rauhallinen, mutta silti tulee töksäytettyä, huudettua, kärttyiltyä ja muutenkin oltua - melko inhimillinen - mutta ehkä lapsentasoinen.
Nämä "ei mulle vaan" äidit ovat joskus itse vielä vaikeista oloista, esimerkiksi vanhemmat alkoholisteja ja toisella pahoja mt-ongelmia. Silti he itse eivät kanna mitään taakkaa lapsuudesta, koskaan ei tule neuvottomia hetkiä, eikä koskaan tule mieleen, että jossain tilanteessa reaktio voisi olla toinen. He vain täyttyvät rakkaudella ja viisaudella sekä ovat käsitelleet "ihan kaiken", mitä käsitellä menneisyydestä voi, eikä missään nimessä mikään detalji voisi ikinä heissä olla milliäkään vinoon kasvanut.
Kommentit (18)
Ne on niitä samoja mammoja, jotka on aina kaikesta ainakin vähän eri mieltä. Todella ärsyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä väitän, että tuo on ihan yleinen erinomaisuussyndooma, jota eivät pode ainoastaan äidit. Siis juuri se ihmistyyppi, jotka tekevät ja ajattevat kaiken vähän erinomaisemmin kuin muut. Toisin sanoen: asiantuntijoita, etenkin toisten asiain tuntijoita! Olen todennut, että paras tapa suhtautua tällaiseen asiantuntijaan on antaa hänen paistatella omassa erinomaisuudessaan ja yrittää olla pyörittelemättä silmiään. Jos on tarve päteä ja kilpailla ihan joka asialla, niin kai se ilo täytyy sitten suoda. Siinähän odottelevat pokaalejaan.
Oih, please! Tiedän yhden tällaisen ylitäydellisen äidin... Hänelle on aivan turha mennä purkamaan huoliaan ja murheitaan, sillä vastapalveluksena saat täydellisen vastakohtaisen selostuksen, että juuri siinä asiassa missä koet itse epäonnistumista, puutteellisuuutta ja epätäydellisyyttä, tämä äitimammanen on täydellisesti AINA hoitanut vastaavan tilanteen ja muutenkin ollut kerta kaikkisen täydellinen äiti. Jostain syystä en todellakaan usko mitä hän puhuu, sillä tämä kyseinen henkilö on jäänyt kiinni ristiriitaisuuksista puheissaan... ;) Esim. kertonut erään kerran, että hänen omat vanhimmat lapsensa ovat absolutisteja, joille ei alkoholi maistu (kun halusi leveillä, miten tervehenkisiä hän, että lapsensa ovat), ja sitten toiseen kertaan taas leveili, kuinka hänen vanhin lapsensa käy bilettämässä joka viikonloppu ja kärsii sitten karseasta krapulasta seuraavana aamuna...
Että se niistä puheista. Toiset puhuu totta elämästään, ja toiset pitävät kulissia yllä. Toisille tekee hyvää jakaa kokemuksiaan äitiyden ja perhe-elämän hankalistakin asioista, toisille taas ainoastaan oman kilven kiillottaminen toisten silmissä olipa se millaista itsepetosta/huiputusta tahansa...
En usko, että kukaan äiti on täysin täydellinen. Jeesuskin ojensi omaa äitiään, jota sentään katoliset palvovat pyhimyksenä ;)
Samaa mieltä aloittajan kanssa..ja tuntuu että tällaisia äitejä on koko ajan vain enemmän ja enemmä, joka puolella tulee vastaan, tai siis ei varmasti ole mutta hyvin he kulisseja pitävät ylhäällä.. en kestä, siksei minulla varmaan montaa äitiystävää olekkaan
Mä olen varmaan tällainen. Tai jotkut saattaa kokea minut tällaiseksi. En stressaa mistään, yritän löytää kultaisen keskitien, en usko äityden suorittamiseen, olen täysin sinut sen kanssa että joskus mennään yli sieltä missä aita matali. Hyväksyn itselleni kaikki tunteet, mielestäni äiti on ihminen siinä missä kaikki muutkin perheen jäsenet, kaikki tunteet, myös väsyneenä kärttyily, on ihan luonnollista ja sallittua. En tiedä ymmärsinkö täysin mitä ap tarkoitti. Puhuinko asiasta vai asian vierestä, mutta tällaista tänään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joistain ihmisistä huokuu täydellisyys niin että tavallinen ihminen alkaa tuntea olonsa rinnalla mitättömyyttä ja ahdistusta. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä selvemmin olen alkanut nähdä, että tällaiset ihmiset ovat "liian hyviä ollakseen totta". Eli eivät ole tilanteissa aitona ihmisenä läsnä vaan syystä tai toisesta kokevat tarpeelliseksi antaa kiiltokuvamainen mielikuva itsestään. Ehkä kyse on ainakin joillakin lievästä narsismista.
olen tavannut- tunteeton ihminen kai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Negatunne.
olen taas oppinut uuden sanan.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 20:58"]
Mä olen varmaan tällainen. Tai jotkut saattaa kokea minut tällaiseksi. En stressaa mistään, yritän löytää kultaisen keskitien, en usko äityden suorittamiseen, olen täysin sinut sen kanssa että joskus mennään yli sieltä missä aita matali. Hyväksyn itselleni kaikki tunteet, mielestäni äiti on ihminen siinä missä kaikki muutkin perheen jäsenet, kaikki tunteet, myös väsyneenä kärttyily, on ihan luonnollista ja sallittua. En tiedä ymmärsinkö täysin mitä ap tarkoitti. Puhuinko asiasta vai asian vierestä, mutta tällaista tänään :)
[/quote]
Kyse ei ole tällaisesta.
Esimerkki; väsynyt äiti avautuu vähistä yöunistaan, ja siitä miten vaikeaa on välillä väsyneenä jaksaa lastaan. Täydellinen äitimammanen vastaa tähän, että "ai, meidän MiroPetri on nukkunut 10 tuntia yössä 6 viikkosesta lähtien. Mutta minä olenkin totuttanut sen säännölliseen rytmiin, niin siksi saadaan nukkua täydet yöunet."
Vastaat; meillä on tarkka päivärytmi, mutta silti lapsi herää yöllä. Äitimammanen: " mutta sitten et ole osanut tehdä sitä rytmitystä oikein, koska vauva heräilee öisin. Mutta sinä et imetäkään, vaan annat tuttipullosta korviketta, joten ymmärrän kyllä, miksi vauva yöheräilee, kun teidän rytmi ei ole myöskään säännöllinen"...
Blaa blaa blaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ärsyttävin tapa keskustella on ylittää keskustelukumppani - niin hyvässä kuin pahassa! Eräs tuttavani on armoitettu pätijä niin jokaisessa asiassa, ja hoituu se ihan ilman lapsiakin. Jos hän ei tee asioita paremmin, niin ainakin hän kestää leikiten ne asiat, mitkä meille tavallisille pulliaisille on jo sietokyvyn rajoilla.
Esim: "Olipa raskas työpäivä".
- Eihän nuo edes ole raskaita, minä teen pääsääntöisesti tuplaten tuollaiset tunnit, ja kyllä minulla energiaa vielä illallakin piisaa!
Ja toinen seikka näissä ihmisissä: oletteko koskaan laskeneet minuutteja, paljonko he saavat kulutettua omaan mainospuheeseensa omasta erinomaisuudestaan? Laskekaapa huviksenne.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 21:19"][quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 20:58"]
Mä olen varmaan tällainen. Tai jotkut saattaa kokea minut tällaiseksi. En stressaa mistään, yritän löytää kultaisen keskitien, en usko äityden suorittamiseen, olen täysin sinut sen kanssa että joskus mennään yli sieltä missä aita matali. Hyväksyn itselleni kaikki tunteet, mielestäni äiti on ihminen siinä missä kaikki muutkin perheen jäsenet, kaikki tunteet, myös väsyneenä kärttyily, on ihan luonnollista ja sallittua. En tiedä ymmärsinkö täysin mitä ap tarkoitti. Puhuinko asiasta vai asian vierestä, mutta tällaista tänään :)
[/quote]
Kyse ei ole tällaisesta.
Esimerkki; väsynyt äiti avautuu vähistä yöunistaan, ja siitä miten vaikeaa on välillä väsyneenä jaksaa lastaan. Täydellinen äitimammanen vastaa tähän, että "ai, meidän MiroPetri on nukkunut 10 tuntia yössä 6 viikkosesta lähtien. Mutta minä olenkin totuttanut sen säännölliseen rytmiin, niin siksi saadaan nukkua täydet yöunet."
Vastaat; meillä on tarkka päivärytmi, mutta silti lapsi herää yöllä. Äitimammanen: " mutta sitten et ole osanut tehdä sitä rytmitystä oikein, koska vauva heräilee öisin. Mutta sinä et imetäkään, vaan annat tuttipullosta korviketta, joten ymmärrän kyllä, miksi vauva yöheräilee, kun teidän rytmi ei ole myöskään säännöllinen"...
Blaa blaa blaa.
[/quote]
Njaaa. En tunne tuollaisia tapauksia. Ehkä yhden. Tuntuu että hän oikein rypee väsymyksessään ja ongelmissaan. En missään nimessä ikinä tarkoita lesoilla omalla helpolla lapsellani ja ihanalla elämälläni, mutta hän saatta kokea sen niin kun en lähde valittamaan kilpaa. Joskus olisi hyvä tarkistaa omakin asenne. En edelleenkään ole varma puhutaanko samasta asiasta. T. 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 19:41"]
Nämä "ei mulle vaan" äidit ovat joskus itse vielä vaikeista oloista, esimerkiksi vanhemmat alkoholisteja ja toisella pahoja mt-ongelmia. Silti he itse eivät kanna mitään taakkaa lapsuudesta, koskaan ei tule neuvottomia hetkiä, eikä koskaan tule mieleen, että jossain tilanteessa reaktio voisi olla toinen. He vain täyttyvät rakkaudella ja viisaudella sekä ovat käsitelleet "ihan kaiken", mitä käsitellä menneisyydestä voi, eikä missään nimessä mikään detalji voisi ikinä heissä olla milliäkään vinoon kasvanut.
[/quote]
Ihan rehellisesti nyt; toivotko, että näillä joilla on ollut lapsena vaikeaa, olisi vaikeaa aikuisenakin? Oletko tottuntu olemaan heitä automaattisesti vähän parempi, niin että kun he nyt näyttävät selviävän jostain sinua paremmin, et vain kestä sitä? Mitäpä, jos rankan lapsuuden eläneellä onkin asioihin eri perspektiivi, niin että heitä ei joka pikkuasia vituta ja ketuta, ja mitäpä, jos he ovat pakostakin joutuneet/saaneet oppia käsittelemään negatiivisia asioita, koska ovat kohdanneet niin paljon negatiivisuutta?
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 20:58"]Mä olen varmaan tällainen. Tai jotkut saattaa kokea minut tällaiseksi. En stressaa mistään, yritän löytää kultaisen keskitien, en usko äityden suorittamiseen, olen täysin sinut sen kanssa että joskus mennään yli sieltä missä aita matali. Hyväksyn itselleni kaikki tunteet, mielestäni äiti on ihminen siinä missä kaikki muutkin perheen jäsenet, kaikki tunteet, myös väsyneenä kärttyily, on ihan luonnollista ja sallittua. En tiedä ymmärsinkö täysin mitä ap tarkoitti. Puhuinko asiasta vai asian vierestä, mutta tällaista tänään :)
[/quote]
Asian vierestä... mutta ei se haittaa. Ei mua haittaa stressittömät äidit yhtään. Tai jotka osaa ottaa lunkisti.
Ajattelin vain tänään yhtä tuntemaani äitiä, jonka kanssa meinasi monta kertaa mennä välit ihan niissä tilanteissa, kun itse "tunnustin" jotain omasta äitiydestäni - ja sitten hän jotenkin jopa koki sen syyttämisenä/hyökkäyksenä itseään vastaan. Ja sitten puolustautui ja luennoi, miten aina on ollut ihan täydellinen jne.
Tuli nyt yhtäkkiä mieleen, että ehkä tämän yhden rasittavuus oli nimenomaan puolustusreaktio ja oikeastaan jopa loukkaantuminen. Vaikka puhuin vain itsestäni. Hän kyllä myös teki sitä, että ei yhtään ymmärtänyt minun pulmiani äitiydessä, koska kertoi tosiaan käsitelleensä "ihan kaiken elämässään" joskus terapiassa ja siksi on täydellinen.
Ja sitten on mun siskoni - täydellinen äiti. Toinen tapaus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 21:38"][quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 19:41"]
Nämä "ei mulle vaan" äidit ovat joskus itse vielä vaikeista oloista, esimerkiksi vanhemmat alkoholisteja ja toisella pahoja mt-ongelmia. Silti he itse eivät kanna mitään taakkaa lapsuudesta, koskaan ei tule neuvottomia hetkiä, eikä koskaan tule mieleen, että jossain tilanteessa reaktio voisi olla toinen. He vain täyttyvät rakkaudella ja viisaudella sekä ovat käsitelleet "ihan kaiken", mitä käsitellä menneisyydestä voi, eikä missään nimessä mikään detalji voisi ikinä heissä olla milliäkään vinoon kasvanut.
[/quote]
Ihan rehellisesti nyt; toivotko, että näillä joilla on ollut lapsena vaikeaa, olisi vaikeaa aikuisenakin? Oletko tottuntu olemaan heitä automaattisesti vähän parempi, niin että kun he nyt näyttävät selviävän jostain sinua paremmin, et vain kestä sitä? Mitäpä, jos rankan lapsuuden eläneellä onkin asioihin eri perspektiivi, niin että heitä ei joka pikkuasia vituta ja ketuta, ja mitäpä, jos he ovat pakostakin joutuneet/saaneet oppia käsittelemään negatiivisia asioita, koska ovat kohdanneet niin paljon negatiivisuutta?
[/quote]
En toivo hankaluuksia. Mutta en ole myöskään huomannut, ettei heitä ottaisi koskaan päähän tai ettei heillä olisi hankaluuksia.
Pääsääntöisesti he kuvaavat ongelmansa niin, että heissä itsessään ei ole kuin täydellisyyttä. He kohtaavat kuitenkin koko ajan ulkomaailmassa jatkuvasti karmeita vaikeuksia ja pahoja ihmisiä. He itse ovat kuitenkin aina tehneet oikein ja jopa ajatelleet oikein.
Mua ei ärsytä noi kulissiäidit. Pitäköön kulissinsa. Mua lähinnä huolettaa että minkälaisen mallin antavat lapsilleen. Maailma on nyt jo niin pirun pinnallinen. Mitä se enää onkaan kun seuraava sukupolvi on aikuinen.
Ja se aito keskustelu on silloin vaikeaa, vaikka kuinka yrittäisi olla "herkän empaattinen", ilman tuomitsemista jne. Mutta sitten unohtaa, että keskustelu oli vain yhteen suuntaan. Mitään omia asioita ei voi tuoda esille niin, että niihin saisi vastakaikua.
Noihin vauvojen yöuniin - on myös niitä äitejä, jotka sitten on sarjaa "minä en ole vuosiin nukkunut kunnolla, mutta se ei haittaa ollenkaan ja minä jaksan vaikka 3h yöunilla".
[quote author="Vierailija" time="05.01.2015 klo 21:46"]Mua ei ärsytä noi kulissiäidit. Pitäköön kulissinsa. Mua lähinnä huolettaa että minkälaisen mallin antavat lapsilleen. Maailma on nyt jo niin pirun pinnallinen. Mitä se enää onkaan kun seuraava sukupolvi on aikuinen.
[/quote]
Mitä mä olen kavereiden kanssa vertaillut, eniten kulissiäitejä on tuntunut olevan meidän maaseudulla kasvaneissa sukulaismummoissa. Mölyt mahassa ja eteenpäin vaan. Ei valiteta. Jos mies juo niin kunhan ei lyö. Ja mitä jos joskus pujahuttaa, ehkä se oli parhaaksi. Käännä toinenkin poski. Unohda! Älä myönnä! Ajattele parhain päin!
(Katkeroidu ja väsy!)
Sitä esimerkiksi miettii, että nyt pitäisi malttaa olla rauhallinen, mutta siltikin tulee lapselle töksäytettyä, huudettua, kärttyiltyä ja muutenkin oltua - melko inhimillinen - mutta ehkä lapsentasoinen.
Näin oli tarkoitus kirjoittaa... Käsittämätön lause.