Kuuluitko sinä lapsena uusperheeseen, millaisia kokemuksia?

Up

Kasvoin kyllä. Vanhempieni erottua asuin äitini kanssa ja vierailin isälläni viikonloppuisin. Olen isäni ja äitini ainut lapsi. Isäni uudella avovaimolla oli edellisestä suhteestaan minua kaksi vuotta vanhempo poika, jota tämä nainen palvoi. Tulen muistamaan ikuisesti sen, kuinka tämä nainen istutti mua ruokapöydässä niin kauan, kunnes olin syönyt kaiken - en saanut itse laittaa ruokaa lautaselleni, toisinsanoen annokseni olivat aina järjettömän suuria. Saatoin istua pöydässä muiden poistuttua jopa kolme-neljä tuntia, ruoka kylmää ja itkua tihrustaen että isi, en jaksa enempää. Ja nainen tuli ja törkki ruokaa suuhuni. Juotavaa en saanut koskaan ruuan kanssa koska kuulemma en osaa juoda "oikein", mitä lie tarkoitti. Isäni ei puuttunut näihin asioihin mitenkään, kai pelkäsi avovaimoaan.. en osaa sanoa. Oli monia asioita, joita tämä nainen multa eväsi koska olin "ulkopuolinen".

Samoja kokemuksia. Isän uusi vaimo inhosi meitä ja teki sen hyvin selväksi. Olimme joka toinen viikonloppu isällä ja varpaillaan piti olla aina, ettei vain ärsyttäisi isän vaimoa. Oma isä tuntuu vieraalta edelleen. Isän uudesta liitosta syntynyt sisarus, jonka kanssa meillä on 12 vuotta ikäeroa, on kuitenkin minulle nykyään tosi tärkeä.

Äidillä taas miesehdokkaita kävi usein, aina piti olla tutustumassa uusiin ihmisiin. Sitten kun löysi sen Oikean, en enää mahtunut kuvioihin. 16-vuotiaana piti muuttaa sukulaiseni nurkkiin (isälle meno ei ollut edes vaihtoehto) kun äiti muutti uuden miehen kanssa pieneen kaksioon toiselle puolelle kaupunkia, en halunnut vaihtaa koulua enkä olisi mahtunut sinne kaksioon.

En ole läheinen vanhempieni kanssa ja haluan tehdä kaikkeni, että lapseni eivät koskaan joudu kokemaan samaa.

Minulla taas hyviä kokemuksia. Olen elänyt periaatteessa kaksikin kertaa uusperheessä. Äitini erosi isästäni kun olin todella pieni. Äitini uusi mies tuli minulle läheisemmäksi kuin oma biologinen isäni. Äitini sai uuden miehensä kanssa yhdessä vielä lapsia, jotka ovat minulle kuin täyssisaruksia. Eli ei mitään huonoa sanottavaa.
Myöhemmin äitini uusi mies kuoli ja äitini meni vielä uusiin naimisiin kolmannen miehen kanssa. Hekin saivat lapsen, joka on siis pienin sisareni. Yhtä läheinen minulle kuin muutkin sisareni. Äidin uusin mies kohtee meitä kaikkia tasapuolisesti. Myös äitini kohtelee kaikkia tasapuolisesti. Olemme läheinen perhe.

Tulee ihan paha mieli lukea näitä, ap:n ja sun, 4. Muistaa kaikki ne fiilikset joita pienenä kävi läpi kun ei ymmärtänyt mitä on tehnyt väärin.

Äsköinen siis 3.

5, sä olet ollut onnekas! T. 3

Kuuluin ja sitä varmaan kutsutaan jossain määrin uusperhehelvetiksi. Isäpuoli ei vaan suostunut hyväksymään mua ja veljeäni millään. Paskaa sato päivittäin. Hänen ja äidin omat lapset olivat hänelle tietenkin kaikki kaikessa.

Ihmettelen, että sisaruksiin on niinkin hyvät välit. Isäpuoleen en pidä mitään yhteyttä ja äidillä on jo uusi ukko ulkomailla. Vaihtoi suomipaskan ihan aitoon turkkilaiseen kolliin. Se oikeasti oli parannus.

En ikinä suostu lapsiani kasvattamaan uusioperheessä. Seurustelen, kunnes viimeinenkin on varmasti lentänyt pesästä. Meni kolme vuotta ennenkuin lapseni edes tapasi kumppanini. Tai mä hänen lapsiaan. Meille sopii tämä viritys.

[quote author="Vierailija" time="19.01.2015 klo 23:53"]

Minulla taas hyviä kokemuksia. Olen elänyt periaatteessa kaksikin kertaa uusperheessä. Äitini erosi isästäni kun olin todella pieni. Äitini uusi mies tuli minulle läheisemmäksi kuin oma biologinen isäni. Äitini sai uuden miehensä kanssa yhdessä vielä lapsia, jotka ovat minulle kuin täyssisaruksia. Eli ei mitään huonoa sanottavaa. Myöhemmin äitini uusi mies kuoli ja äitini meni vielä uusiin naimisiin kolmannen miehen kanssa. Hekin saivat lapsen, joka on siis pienin sisareni. Yhtä läheinen minulle kuin muutkin sisareni. Äidin uusin mies kohtee meitä kaikkia tasapuolisesti. Myös äitini kohtelee kaikkia tasapuolisesti. Olemme läheinen perhe.

[/quote]

Näitä on kiva lukea, että uusperheet joskus toimivatkin. :) Kaverini on myös sellaisessa elänyt, hän rakastaa isä(puolta) todella syvästi. Heillä on upea suhde.

Silti jatkan kyynisellä linjalla omien kokemuksieni siivittämänä.

Olen ja äitini antoi molempien isäpuolen kohdella minua tosi huonosti. 

Elin lapsuudessani uusperheessä, mutta olin se uusi lapsi. Isäni ei kyllä välittänyt siskostani, joka oli äitini ensimmäisestä avioliitosta, niin paljoakaan. Perheessämme oli riitoja isän alkoholismin ja äidin läheisriippuvuuden vuoksi. Ei siis mikään malliperhe ja varmasti siskoni sai traumoja, itseenikin se vaikutti tosi paljon. Lapsuudessani muistan äidin hellyydenkipeyden ja vuorotyöstä johtuvat kiukkuamiset nukkumisesta, isäni lempeyden, mutta samalla pettämisen ja siskoni voimakasluonteisuuden (tietyllä lailla pelkäsin siskoani).

No vanhempani erosivat kun olin 10v. Äiti romahti ensin, mutta hommasi sitten uuden asunnon johon muutimme hänen ja siskoni kanssa. Aikaisemmat vanhempieni väliset riidat muuttuivat äitini ja siskoni väliseksi. Lisäksi äiti alkoi etsiä miestä, seurusteli useamman kanssa ja sai siipeensä. Lopuksi löysi miesystävän ja muutti käytännössä hänen luoksensa ja jäimme siskon kanssa kaksin, kunnes sisko muutti pois kun olin yläasteikäinen. Isäni taas alkoholisoitui pahemmin. Eli ne kaksi rikkinäistä ihmistä eivät osanneet elää yhdessä, eivätkä erikseen
Sotkivat vain elämäänsä lisää.

Itse en missään nimessä halua lapsilleni mitään uusperhekuvioita tai vanhempien avioeroa. Minulla on vakaa aikomus pysyä mieheni kanssa yhdessä loppuelämäni. Nyt lapsemme ovat teinejä ja vielä näyttää hyvältä ja olemme onnellisia, jota osaa arvostaa lapsuutensa jälkeen.

Vanhenpani erosivat kun olin kaksivuotias, jäin asumaan äidin luo, isän luona vietin viikonloput ja lomat. Isäni meni uusiin naimisiin kun olin seitsemän ja heidän esikoisensa (veli) syntyi kun oli yhdeksän, siskot kaksi ja neljä vuotta myöhemmin. Äitipuoleni on kohdellut minua aina reilusti, vaikka lapsena (n. 9-11v) koinkin että hän "on vieras komentamaan" minua ja jaksoi kasvattaa minuakin vaikken ollut mikään helppo lapsi. Jossain vaiheessa tunsin olevani liikaa isäni perheessä, mutta siinä varmasti oli murrosiälläkin vaikutusta. Nykyään minulla on erittäin hyvät välit äitipuoleeni, hän on tavallaan yksi tukihenkilöni tässä elämässä. Sisaruspuolet luen täysiksi, vaikkei samassa osoitteessa ole asuttukkaan kuin väliaikaisesti. Etenkin siskoihin on hyvät välit <3

Sanotaanko näin että ainoa mitä uusperhe-elämä antoi minulle, oli tarpeen terapiaan. Välit vanhempiim katki, en voi antaa kummallekaan anteeksi. Oli shokki olla ensin rakastettu kummankin vanhemman taholta 10-vuotiaaksi ja muuttua ihan yhtäkkiä eron jälkeen ylimääräiseksi riesaksi koska muistutan ex-puolisia.

Inhoan syvästi erolapsia koskevaa lässynläätä "lapsi sopeutuu", "lapsi on onnellinen ku vanhempikin on", "lapsella on vain kaksi kotia". Minulla ei ollut vanhempieni eron jälkeen yhtään kotia.

Erolapset: lukekaa väestöliiton sivuilta artikkeli "vanhempani erosivat, mitä minulle kävi?" Teksti osui ja upposi.

En vain ikinä voi ymmärtää niitä ihmisiä jotka tarkoituksella luovat lapselleen uusperhehelvetin. Mitä pahaa ne lapset ovat vanhemmilleen muka tehneet? Vanhempien vastuuta lastensa hyvinvoinnista pitäisi voida vaikka lailla tai taloudellisilla sanktioilla lisätä. 

Sain isäpuolen 14-vuotiaana ja hän on minulle todella rakas. On ollut oikea miehen malli ja kuin ukki omille lapsilleni ja on myös nuorimmaisen lapsemme kummi. Itsellänikin on uusperhe, tosin lapsipuoli muutti juuri omilleen. 16v samassa taloudessa on tehnyt meistä läheiset ja olenkin monesti se, kenelle nuori soittaa ensimmäisenä kun jokin asia askarruttaa tms. Olemme mieheni kanssa saamassa iltatähden ja haluaisin lapsipuolestani tämän nuorimmaisen sylikummin.

OLin 5v kun äitini kuoli. Isä löysi (tai isän löysi) muutaman kuukauden kuluttua uuden naisen, joka tyttärensä kanssa muutti meille. Minä menetin oman huoneeni äitipuolen tyttärelle ja samantien äitipuoli siivosi (myi kirppiksellä) koko lapsuuteni. Sinne meni 6v iässä kaikki nuket, legot, pehmolelut, koska "meillä ei ole näille tilaa". Asuin olohuoneen nurkassa sermillä erotetussa tilassa, jossa oli vain sänky, muuta omaa ei saanut olla. Isä ei nähnyt tässä mitään kummallista eikä siinäkään, että samaan syssyyn hävitettiin kaikki muistot äidistä.

Iso riita tuli siinä vaiheessa, kun isä halusi myydä talon ja ostaa uuden, mutta maistraatti ei noin vain antanut lupaa, koska meidän koti oli kohtalaisen uusi ja ostettava vanha rähjä. Olisi pitänyt muuttaa elämään ilman vesijohtoa, koska "shamaanipalveluja" tarjoava äitipuoli oli sitä mieltä, että pitää päästä lähemmäs luontoa. Isoäidillä oli jotenkin sormensa pelissä tässä ostokiellossa, hän kieli maistraattiin, että kauppa olisi vähentänyt alaikäisen omaisuutta.

Muutin kotoa 15v iässä eli heti peruskoulun jälkeen. Äitipuoli suuttui viimeksi kesällä, kun en kutsunut hänen tytärtään häihin. Miksi olisin kutsunut, meillä ei ole mitään yhteistä.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 09:01"]OLin 5v kun äitini kuoli. Isä löysi (tai isän löysi) muutaman kuukauden kuluttua uuden naisen, joka tyttärensä kanssa muutti meille. Minä menetin oman huoneeni äitipuolen tyttärelle ja samantien äitipuoli siivosi (myi kirppiksellä) koko lapsuuteni. Sinne meni 6v iässä kaikki nuket, legot, pehmolelut, koska "meillä ei ole näille tilaa". Asuin olohuoneen nurkassa sermillä erotetussa tilassa, jossa oli vain sänky, muuta omaa ei saanut olla. Isä ei nähnyt tässä mitään kummallista eikä siinäkään, että samaan syssyyn hävitettiin kaikki muistot äidistä.

Iso riita tuli siinä vaiheessa, kun isä halusi myydä talon ja ostaa uuden, mutta maistraatti ei noin vain antanut lupaa, koska meidän koti oli kohtalaisen uusi ja ostettava vanha rähjä. Olisi pitänyt muuttaa elämään ilman vesijohtoa, koska "shamaanipalveluja" tarjoava äitipuoli oli sitä mieltä, että pitää päästä lähemmäs luontoa. Isoäidillä oli jotenkin sormensa pelissä tässä ostokiellossa, hän kieli maistraattiin, että kauppa olisi vähentänyt alaikäisen omaisuutta.

Muutin kotoa 15v iässä eli heti peruskoulun jälkeen. Äitipuoli suuttui viimeksi kesällä, kun en kutsunut hänen tytärtään häihin. Miksi olisin kutsunut, meillä ei ole mitään yhteistä.
[/quote]

Huh, mitä tarinoita? Millaiset välit sinulla on isääsi nyt? Itse ole avioerolapsi ja jäin asumaan äidilleni. Isäni uusi vaimo kyllä teki selväksi, etten enää kuulu isäni uuteen elämään. Kaikki yhteydenpito tehtiin hankalaksi ja minua haukuttiin ja arvosteltiin isän uuden vaimon puolelta. Menetin isäni uudelle vaimolle ja hänen lapsilleen. Nyt isäni on pappa näille lasten lapsille. Sydämeni on särkynyt. Miksi miehet eivät voi pitää puoliaan? Miksi antavat uuden naisen katkoa yhteyden lapsiinsa? En voi ymmärtää!

Onko miehiä kommentoimassa?

Eroaako tilanteet siin., onko uusperheessä yhteisiä lapsia, vai vain toisella lapsia, tai molemmilla lapsia muttei yhteisiä?

jotenkin voisi ajatella, että parasta olisi, jos äiti/isäpuolella olisi omia lapsia. Sitä ymmärtäisi lapsia paremmin ja olisi empaattisempi lapsipuolta kohtaan. Vai?

Kyllä. Minulla meni aikuisuuteen saakka tajuta, että olimme uusperhe :) isälläni on lapsi aiemmasta suhteesta eli sisarukseni kanssa meillä on eri äidit. Sisarukseni asui minun ollessa pieni meillä, mutta muutti myöhemmin äidilleen (omasta halustaan) joten koko lapsuutta emme asuneet saman katon alla. Meillä on yli 5v ikäero, mutta koen sisarukseni ihan ihan yhtä läheiseksi kuin täyssisaruksenikin. Meillä ei ole mielestäni ikinä eroteltu isän lasta ja yhteisiä lapsia millään tasolla toisistaan. Hyvät välit on siis äidilläni ja sisaruspuolellanikin vaikka ei biologinen äiti hänelle olekaan :) ihan ongelmatonta sisaruspuolemme lapsuus ei kuitenkaan ole ollut, mutta ne asiat eivät suoranaisesti liittyneet meidän "puolelle" perhettään/uusperhekuvioon. Vaikka ei varmasti uusperhekuviot/vanhempien ero ikinä helppoa ole lapselle.

Kaverini muutti miehen kanssa yhteen, kun molempien lapset olivat teini-ikäisiä. Heillä on mennyt hyvin, mutta kaverini itse ihmettelee koko uusperhe-sanaa. Hän kysyy, mikä perhe he ovat? He ovat vain ihmisiä, joilla on yhteinen osoite.m

kaikki viettävät aikaa toistensa kanssa, siitä ei ole kyse. Mitäköhän kaverini mahtaa tarkoittaa?