Kuuluitko sinä lapsena uusperheeseen, millaisia kokemuksia?

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 09:15"]

Eroaako tilanteet siin., onko uusperheessä yhteisiä lapsia, vai vain toisella lapsia, tai molemmilla lapsia muttei yhteisiä?

jotenkin voisi ajatella, että parasta olisi, jos äiti/isäpuolella olisi omia lapsia. Sitä ymmärtäisi lapsia paremmin ja olisi empaattisempi lapsipuolta kohtaan. Vai?

[/quote]

16 kommentoi tähän, että itse olin 22-vuotias lapseton ihminen kun me yhteen muutettiin. Ja mun isäpuoleni taas on oikea vanhan kansan jörrikkä, mutta siitä huolimatta suhtautunut minuun aina todella hienosti. Eikä hänellä ole omia lapsia.

[quote author="Vierailija" time="20.01.2015 klo 08:51"]

Sain isäpuolen 14-vuotiaana ja hän on minulle todella rakas. On ollut oikea miehen malli ja kuin ukki omille lapsilleni ja on myös nuorimmaisen lapsemme kummi. Itsellänikin on uusperhe, tosin lapsipuoli muutti juuri omilleen. 16v samassa taloudessa on tehnyt meistä läheiset ja olenkin monesti se, kenelle nuori soittaa ensimmäisenä kun jokin asia askarruttaa tms. Olemme mieheni kanssa saamassa iltatähden ja haluaisin lapsipuolestani tämän nuorimmaisen sylikummin.

[/quote]

Mikähän tässä aiheutti alapeukun? Itkua, huutoa ja tappeluako tämän olisi pitänyt olla?

Ikävää lukea noista huonoista kohtaloista :(

Minä olen asunut uusperhe kuvioissa. Vanhempani erosivat kun olin 4v, minulla on pari vuotta nuorempi veli. Äitini löysi uuden miehen ja teki tämän kanssa lapsen. Tämä mies muuttui minua ja veljeäni kohtaan kamalaksi sillä hetkellä kun pikkusisko(puoli) tuli äidin kanssa kotiin synnäriltä. Emme saaneet pitää siskoa sylissä, emme saaneet pitää meteliä, emme saaneet mennä äidin viereen jos hän imetti sohvalla jne. 

Onneksi äiti oli fiksu ja erosi tästä miehestä kun sisko oli alle kuukauden. Syy oli tuo epätasa arvoinen kohtelu. 

Tällä välin isäni löysi uuden naisen. Lapsettoman, aivan ihanan "kanaemomaisen". Hän tykästyi minuun ja veljeeni heti. Olimme hänen ja isän luona joka toinen vkl ja lomilla.

Kun pikkusisko oli n.2,5v ja olimme lähdössä veljeni kanssa isälle perjantaina. Pikusisko itki kun hänkin haluaa ja isäni sanoi äidille että pistä likalle reppuun vaatteita ja vaippoja, kyllä hänkin mahtuu mukaan. Siitä lähtien myös sisko tuli iskälle mukaan. Hienosti tehty isältäni. Eihän sisko ollut hänen lapsensa mutta hän päätti että sisko kuuluu porukkaan :)

Sitten isälleni ja äitipuolelleni syntyi lapsi ja meille veli. Meidän asemamme ei muuttunut äitipuolen silmissä ja kävimme edelleen joka toinen vkl siellä. Veli(puoli) tuli myös välillä meille vkl kylään.

Sitten äitini löysi uuden miehen. Ihanan, joka piti meistä lapsista. 

Nykyisin siis äitini ja tämä ihana isäpuoli ovat yhdessä samoin isäni ja äitipuoleni. Minun ja veljen lapsilla on tuplamäärä isovanhempia, kaikille voi soittaa ja kaikkien luokse voi mennä. Kaikki tulevat toimeen keskenään.

Tuota pikkusiskoni isää lukuunottamatta lapsuus on ollut hyvä. Toisaalta tämä hänen huono käytöksensä minua ja veljeäni kohtaan paljastui vasta siskon syntymän jälkeen. Olen iloinen että äitini jätti hänet samantien kun huomasi ettei hän kunnioittanut kaikkia lapsia tasapuolisesti.

Isämme oli veljeni ja minun huoltajani. Erosivat kun olin 7v ja veljeni 5v. Äitini meni pian uusiin naimisiin ja sai veljen ja siskon meille. Isäpuoleni on hyvä ja kohdellut varsinkin minua hyvin, veljeni kanssa oli joskus jotain kärhämää. Mutta meille muutti äitipuoli kahden poikansa kanssa kun olin 12v ja eriarvoinen kohtelu alkoi heti. Meille valitettiin syömisestä koko ajan, mutta ei pojille.

Teimme kaikki kotityöt, mutta poikien en nähnyt koskaan tekevän mitään (tekivät kuulemma silloin kun olimme äiitimme luona joka toinen viikonloppu). Eriarvoinen kohtelu koski myös lapsenlapsia sitten myöhemmin.

Muutinkin heti 16v kun isäni antoi luvan, niin äitini luokse.

No mutta, isämme kuoli ja oli testamentannut äitipuolellemme hallinta- ja asumisoikeuden taloonsa. Siitä huolimatta ei ollut tunnon tuskia pistää sitä eukkoa ulos.

Olen au-lapsi, jonka äitini sai perheellisen isäni kanssa. Isällä siis oli lapsi ja hän sai lisääkin lapsia vaimonsa kanssa minun jälkeeni. En varsinaisesti miellä itseäni uusperheen lapseksi, koska asuin aina vain äitini kanssa vauvasta asti. Äidillä oli moniakin miehiä lapsuuteni aikana. Ensimmäistä sanoin isäksi, mutta kun hän muutti pois, kun olin kuusi, niin en seuraavia pitänyt isinäni. Oikealla isällä olin ehkä kaksi kertaa vuodessa kylässä. En yötä. Se oli outoa, koska heillä oli oma perheensä, enkä tosiaankaan kuulunut siihen. Kaikki olivat ystävällisiä, mutta etäisiä, myös puolisisarukset. Vanhempi yleensä oli omissa menoistaan, nuorempi pyysi leikkimään, mutta ikäero kahdeksan vuotta oli liikaa yhteisiin leikkeihin. Äitipuoli oli hiljainen ja jäi myös vieraaksi. Yleensä myös oli pois tai luki makuuhuoneessa kirjaa. Isä, jota kutsun nimeltä enkä isäksi, yritti viihdyttää mua, mutta nyt aikuisena tajuan, että se oli väkinäistä. En usko, että kukaan halusi mua sinne oikeasti. Siellä käynnin takana taisi olla äitini, joka vaati, että pääsen heidän perheeseensä.
Oma perheeni on minä ja äiti. Äitini käyttäytyminen äitinä on taas asia erikseen, eikä pelkästään hyvää sanottavaa. Mun on nyt aikuisenakaan vaikea tajuta mitään ydinperhekuvioita tai uusperheitä, ehkä siksi kun oma perheeni ei ikinä ole ollut kahta henkeä isompi.