Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äitini hyppyyttää ja testaa minua jatkuvasti

Vierailija
29.12.2014 |

Mittani alkaa olla täysi äidin temppuiluun: Hän pyytää tuon tuosta minua hoitamaan jotakin hänen asiaansa, koska asun kaupungissa ja hän naapurikunnan puolella. Siskoni asuu myös samassa kaupungissa. Asiat eivät yleensä ole tulenpalavan kiireisiä, jonkin tavaran noutamista kaupasta, erikoisliikeistä jonkin pienen jutun tuomista tai vastaavaa. Lupaan aina hoitaa, kun ehdin.

Koskaan ei ole jäänyt hoitamatta, mutta heti samantien en ole sännännyt matkaan, vaan pyrkinyt hoitamaan sitten, kun on muutakin asiaa samalle suunnalle. Kuitenkin melko usein käy niin, kun hän pyytää minua hoitamaan jotakin, että parin päivän päästä siskoni ilmoittaa minulle hoitaneensa asian jo.

Tällä viikolla piti käydä hakemassa hänelle sisustustavaraa rautakaupasta. Hän oli kertonut tarpeistaan lauantaina, ja silloin kerroin hoitavani sen muiden asioiden yhteydessä. Kuulemma ei ollut kiire. Tarkoituksena oli käydä ko. rautakaupassa huomenna samalla kun teen viikon ruokaostokset. Tänään siskoni soitti ja kertoi noutaneensa tavarat. Ilmoitti siis, että minun ei tarvitsekaan hoitaa asiaa.

Ärsyttää, että sama toistuu aina vain. Siskoni näyttää toteuttavan äidin toiveet nopeammin. Siksi kuvio tuntuu kummalliselta: Aina ensin pyydetään minua hoitamaan, ja kun se ei sitten tapahdu alta aikayksikön, sisko ilmoittaa tehneensä sen jo. Joskus jos jostakin tehtävästä kieltäytyy vedoten kiireisiin tai on edes nihkeä, äiti on lähes vihainen, ja saattaa sanoa: "Ai, on se nyt, kun ei minun toiveitani passaa toteuttaa!" Tuntuu melkein siltä, että hän testaa meitä.

Kuitenkaan emme kumpikaan näe äitiämme aina edes joka viikko, joten tavaroiden toimitusaika venyy pitkäksi, hakipa ne meistä kumpi tahansa. Ei huvittaisi laittaa välejä kokonaan poikkikaan, tai kieltäytyä aina kaikesta. Toisaalta tuntuu siltä, että sisareni saa minusta varsin leväperäisen kuvan, kun äitini jatkuvasti ottaa häneen yhteyttä kertoen, että minulta jäi taas hänen "tärkeä" asiansa hoitamatta. Pitänee jatkossa kertoa äidille tarkka ajankohta, jona suoritan tehtävän.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän seitsemän