Masennuspuhemokat

ok, myönnän, että olen maentunut. Tilanne ei ole täysin hanskassa. Lääkäri määräsi unilääkettä ja rauhoittvaa vuosi sittn ja sain homman jtakuinkin hanskaan, mutta syksyllä isäni kuoli ja siitä asti tämä on taas liusunut käsistä.

NYt on niin, että olen töissä huipuksi nimetyssä, kansainväsesti palkitussa jaoksessa, jossa on muka kaikki niin vitun hienosti. Oikeasti ei ole. Tai no on, mutta voisi olla vielä paljon hienommin.  Siitä ei ole voinut sanoa mitään, koska alajaoston johdossa on ollut eräs tyyppi, joka on samaan aikaan epäpätevä, tehtäväänsä haluton ja kammottavan yliherkkä arvostaan. Sitten tyyppi lähti, mutta sen paikkaa ei osoitettu kenellekään.  Tänään stten kahvilla avasin asiasta suuni kaikkein ylimmälle johdolle, kun en vaan enää jaksanut sitä hissuttelua. Sanon, että ratkaiskaa tämä nyt jollain keinoilla ja kertokaa sitten hyvät ihmiset meille työntekijöllekin, että mitä tapahtuu ja ajetaanko meitä kenties kokonaan alas. 

Njoo. Meill ei ole tapana kritisoida. Eikä hypettääkään kyllä. Meillävaan ollaan ja puurretaan ja puraan hammasta., ja toivotaan, että jotwin päivänä joskus joku minut tästä palkitsee. Ja joskus joku palkitseekin, mua on itseäni ainakin palkittu, ja kaikki on uskoneet, että minä juuri olen vahvasti nousulinjalla eidän koasti kilpaillussa keinouniversumissa.  Nyt mä oon sit paljastanut, että mua vituttaa ja pelottaa. Masennuksen haittaamaa arviointikykyä, tietty. tämä ei ole hyväksi imagolleni, mutta enpä toisaalta enää jaksa niin välittääkään.