Lue keskustelun säännöt.
Synnyin epäonnistujien sukuun
19.12.2014 |
Sukuumme kuuluu yksi kohtalaisen omaisuuden hankkinut henkilö, joka pitää pitkää hajurakoa muihin, arvatenkin siksi ettei joutuisi muiden kateuden uhriksi. Muun suvun kuulumiset lyhyesti:
Enoni (nyt kuollut) oli vaimoaan alistava sadisti ja alkoholisti, jälkimmäinen piirre yhteinen vaimonsa kanssa.
Isäni isä oli uskonnollinen sadisti, äitini isä puolestaan alkoholisti-sadisti. Mummoni yrittivät siinä jotenkin selviytyä mukana.
Isäni on ollut lähes koko aikuisikänsä työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta kukaan ei tiedä mistä syystä (en tiedä tietääkö äitinikään).
Molemmat setäni tulivat isäksi ennen aikojaan ja joutuivat onnettomiin avioliittoihin - toinen ensin pahoinpiteli vaimonsa, sitten tappoi itsensä mökkireissulla, toinen on edelleen liitossaan enkä ole koskaan kuullut hänen sanovan vaimolleen kaunista sanaa.
Teiniraskaudet ovat "periytyneet" myös setien lapsille, heistäkin osa jo eronnut ja loput eroavat takuuvarmasti myöhemmin.
Tätini elämä on mennyt muuten kohtalaisen normaalisti, mutta hänkin on äitinsä tavoin päätynyt naimisiin alistavan sadistimiehen kanssa ja lapset muuttaneet tämän vuoksi jo alle täysi-ikäisinä kotoa kun täti ei uskalla erota miehestään. Vanhin lapsista on jo yli kolmekymppinen mies, joka ei löydä kunnollista työtä (kouluttautunut johonkin höpöammattiin) eikä puolisoa. Viimeisin puolisoehdokas oli kammottava wt-ämmä, jota serkkuni oli vetänyt jossain vaiheessa pataan ja nainen haluaisi silti jatkaa suhdetta mutta serkkuni ei..
Yksi serkuistani sentään edelleen naimisissa ja lasten kanssa vaikuttaisi olevan normaalit välit sekä molemmilla vanhemmilla töitä. Siinäkin perheessä käsittääkseni viina virtaa.
Totuus on, että en uskalla pitää sukuuni mitään yhteyttä, koska pelkään kateellisuutta ja sitä, että minusta yritetään hyötyä kun olen kuitenkin heidän silmissään hirmuisen hyvin pärjännyt (tosiasiassa pärjään normaalisti tai sen alle). Suvun historia tuntuu kohtalaisen raskaalta taakalta. Vaikka pitäisin yhteyttä, en saisi suvultani minkäänlaista tukea omassa elämässäni, koska elämäni, urani ja parisuhteeni perustuvat aivan erilaisille arvoille kuin heillä. Minullakaan ei ole heille mitään annettavaa, koska hyväätarkoittavat neuvoni otettaisiin takuuvarmasti vittuiluna. Pelkään jatkuvasti, milloin minunkin elämässäni onni kääntyy. On kuin sukuni olisi kirottu. Lisääkin kaikenlaista karua löytyy suvustani taaksepäin mentäessä, hirttäytymisiä ja muita itsemurhia, anoreksiaa, rikkinäisiä liittoja ja jatkuneissakin liitoissa pettämistä ja muuta ikävää, mt-ongelmia.
Kohtalotovereita? Miten diilaatte asian kanssa?
Kommentit (10)
hei, ei nykyisin sukulaisten kanssa tarvitse olla tekemisissä. Voi aloittaa itsestäsi uuden sukuhaaran joka on onnistujien ketju. Ei tausta määrittele sinua. Itse ole köyhästä kodista maalta, ja nyt asun ihanan perheeni kanssa omakotitalossa Espoossa, olemme kouluttautuneita ja hyvin toimeentulevia. Ei eroja, ei mt-sairauksia, ei mitään ikävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 18:32"]hei, ei nykyisin sukulaisten kanssa tarvitse olla tekemisissä. Voi aloittaa itsestäsi uuden sukuhaaran joka on onnistujien ketju. Ei tausta määrittele sinua. Itse ole köyhästä kodista maalta, ja nyt asun ihanan perheeni kanssa omakotitalossa Espoossa, olemme kouluttautuneita ja hyvin toimeentulevia. Ei eroja, ei mt-sairauksia, ei mitään ikävää.
[/quote]onnea vaan siihen onnistujien ketjuun.
Ilmeisesti sulla on jo jotain ongelmia myös itselläsi, kukaan tasapainoinen ei pelkää jonkun suvun kirouksen osuvan kohdalleen koko ajan...Ihan näin vinkkinä.
Se syy, miksi jotkut suvut on läpimätiä johtuu kulttuurin & geenien yhteisvaikutuksesta, minimoimalla yhteydet sukuun voi jo miltei taata, että turvaa normaalin tulevaisuudelleen itselleen.
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 18:36"]
Ilmeisesti sulla on jo jotain ongelmia myös itselläsi, kukaan tasapainoinen ei pelkää jonkun suvun kirouksen osuvan kohdalleen koko ajan...Ihan näin vinkkinä.
Se syy, miksi jotkut suvut on läpimätiä johtuu kulttuurin & geenien yhteisvaikutuksesta, minimoimalla yhteydet sukuun voi jo miltei taata, että turvaa normaalin tulevaisuudelleen itselleen.
[/quote]
Ei se ihan noin yksinkertaista ole.
Jos ei ole kotoaan saanut tiettyjä käytösmalleja, niitä on aikuisena todella vaikeaa oppia. Ja vahingollisista malleista on vaikeaa päästä irti. Tiedän, koska olen itse onnistunut siinä (osittain).
Esim. jos haluaisi oppia ratkaisemaan erimielisyyksiä jotenkin muuten kuin lyömällä eri mieltä olevaa osapuolta, pitää opetella hyvin monia erilaisia asioita ja niiden oppiminen aikuisena ei ole helppoa. Useimmat vahingollisissa oloissa varttuneet eivät edes tiedosta, että näin on, joten he eivät tule edes aloittaneeksi sitä opettelua.
Itse olen päässyt kyllä oikein hyvin elämässä eteenpäin, lähtökohtiini nähden. Mutta nykyisessä ympäristössäni minulla on oikeita pärjäämisvaikeuksia. Mm. alallani etenemiseen tarvitaan erinomaiset ja aktiiviset verkostot akateemisten ihmisten parissa. Minulta puuttuu niin monia peruskäytöstapoja ja kommunikaatiotyylejä, että läheisten suhteiden luominen on huomattavan hankalaa. Tässä nyt vain yksi esimerkki. Siihen, että näen elämäni onnistumisen suhteen riskejä, on siis ihan oikeita syitä. Kyse ei ole taikauskosta tai mielen epätasapainosta. Toisaalta koen olevani onnekas, koska kun tiedostan asian, voin ainakin yrittää jotenkin vaikuttaa siihen.
ap
Tutulta kuulostaa... Itse asun 600 kilometrin päässä suvustani. Muuttaisin mielelläni vaikka toiseen maahan, jos se takaisi, ettei tarvitsisi nähdä eikä olla yhteydessä sukuun. Alkoholi on ongelmista pienin. Suvussa on onnettomia, kateellisia, pahantahtoisia, mt-ongelmaisia, väkivaltaisia ihmisiä. Kontrollifriikkejä, vihaisia, itsensä uhriksi kokevia ihmisiä. Minä olen ainoa ns. normaali ihminen ja siksi kai tajuankin pitää hajurakoa muuhun poppooseen. Se vain on vaikeaa kun kaikki sukulaiset soittelevat minulle ja vaativat minua jollain ihmeen tavalla parantamaan heidän ankeita mielentilojaan ja solmuisia ihmissuhteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sua, ap. Mua vaivaa eniten lasten saaminen tälläiseen sukuun... Välit olen katkaissut jo melkein kaikkiin sukulaisiin. Ja muutin Espooseen!
Ap kysyi: Miten diilaatte asian kanssa? DIILATA tarkoittaa myymistä, esim. huumeiden myymistä, joten miten diilaatte asian kanssa ei tarkoita mitään, tai jotain miten myytte pimeitä pulloja, nuuskaa tai kamaa :D
Et ole säkään kaukana suvustasi, kun käytät älyttömiä sanoja väärissä yhteyksissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kertomuksessa on aineksia romaaniin. Siitä vain kirjoittamaan.
Ymmärrän. Täysin. En nyt millään jaksa avata sukuni kuvioita tarkemmin, sillä niiden ajatteleminen ahdistaa aivan liikaa. Sanon vaan, että yksi syy siihen, miksi lasten saaminen pelottaa, ovat sukulaiseni. En millään kestä ajatusta siitä, että lapseni päätyisivät leikkimään erityisluokalla (syystäkin!!) olevien serkkujen kanssa tai solmimaan hyviä suhteita nuorisovankilassa oleviin sukulaisiin.
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 15:10"]
Ymmärrän. Täysin. En nyt millään jaksa avata sukuni kuvioita tarkemmin, sillä niiden ajatteleminen ahdistaa aivan liikaa. Sanon vaan, että yksi syy siihen, miksi lasten saaminen pelottaa, ovat sukulaiseni. En millään kestä ajatusta siitä, että lapseni päätyisivät leikkimään erityisluokalla (syystäkin!!) olevien serkkujen kanssa tai solmimaan hyviä suhteita nuorisovankilassa oleviin sukulaisiin.
[/quote]
Joo, ei tarvitse selostaa jos ei halua. Ymmärrän ettei näitä asioita ole mukava ajatella! Ehkä se tieto hieman helpottaa ettei ole kuitenkaan aivan ainoa tällaisen mokailijasuvun vesa.. Usein ihmettelen, eikö kukaan muu sukulaiseni ajattele samoin? Ilmeisesti heille tällainen on aivan tavallista elämää eivätkä halua tai aio pyrkiä parempaan.
Onneksi muutin Helsinkiin opiskelemaan ja suku jäi 300 kilometrin päähän pikkupaikkakunnalle. Eipä tarvitse ainakaan pelätä, että suvun lapsia tungettaisiin omieni kanssa samoihin ympyröihin. Toisaalta itse olen tekemässä lapsia vasta sitten kun työpaikka näyttää molemmilla kohtalaisen pysyvältä, joten kanssani samanikäisten serkkujen lapset ovat silloin jo isoja, että eipä sen puolesta vaaraa olisi muutenkaan. On noita nuorempiakin serkkuja tosin, jotka ovat jo ennen 20. syntymäpäiväänsä onnistuneet lisääntymään.. Riippuen kuinka monta lasta heille on tulossa, saatamme jokusen saada samoihin akoihinkin.
ap