Lapsellani on "kiltin lapsen syndrooma". Mistä apua?

Kiltti lapsi ottaa liikaa vastuuta ja kantaa huolta asioista, joista hänen ei kuuluisi kantaa huolta. Selitä lapselle, että hänen ei tarvitse huolehtia tästä ja tästä asiasta (esim. pikkuveljen vahtimisesta, toisten käytöksestä, äidin hyvinvoinnista, raha-asioista jne) vaan ne asiat kuuluu aikuisen hoitaa ja miettiä miten toimii näiden asioiden suhteen. Älä taakoita laste kertomalla hänelle rahavaikeuksista tai muista vaikeuksista. Ne eivät kuulu lapsen vastuulle, joten pidä lapset niistä ulkopuolisina.

Tue lasta tavallista enemmän, anna ymmärrystä ja huolenpitoa. Yleensä se lapsi, joka alkaa huolehtia muista, kaipaakin itse juuri sitä huolehtimista, kaipuu siis muuttuu toiminnaksi. Anna lapselle oma aika kanssasi, jossa keskityt vain tähän yhteen lapseen ja hänen kuulumisiin. Osoita rakkautta ja fyysistä hellyyttä päivittäin, pienilläkin eleillä on merkitystä. Lapsen tulee saada kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu ja kokea olonsa turvalliseksi. Anna lapselle tilaa olla oma itsensä, myös ikävissä hetkissä, kuten kiukustuminen, vihaisuus jne. Älä syyllistä lasta lapsen kiukusta/vihasta/tottelemattomuudesta. Korjaa käytöstä, älä persoonaa/tunnetilaa. Anna lapsen vihantunteille tilaa. Lapsella on oikeus olla pettynyt, surullinen, vihainen, turhautunut jne. Itku kuuluu elämään, mutta huono käytös ei (lyöminen, tottelemattomuus, tavaroiden rikkominen jne).

Kiitos 2! Lapsi on sellainen että jos saa karkkipussin, ei syö sitä itse vaan tuo sisaruksille heidän osuutensa. Jos hänelle sanoo että syö vaan itse, sisarukset ovat saaneet muuta, hän silti jakaa omastaan. Auttaa myös isoja sisaruksiaan jatkuvasti, huolehtii tavarat, ottaa syitä niskoilleen ja puolustaa.

Teenkö väärin jos kuitenkin annan hänen huolehtia, olen siihen itsekin täysin kykenevä, mutta pieni tuntuu nauttivan kun saa olla tärkeä. Saa toki kiitosta kiltteydestään, ja joskus harvoin osaa jopa käyttäytyä itsekin väärin. Silloin tulee kyllä helposti sanottua että älä nyt SINÄ aloita, SINÄ osaat kyllä toimia oikein!

Koitappa antaa sille lapselle (runsaaasti) kiitosta MUUSTAKIN kuin kiltteydestä.

Kyllähän saa muustakin kiitosta. Hänellä on myös oma harrastus, jonka kanssa kuluu paljon aikaa ja seuraamme harkkoja ja kilpailuja aktiivisesti.

Mietin vain että onko se oikeasti niin väärin? Jos toinen on perusluonteeltaan ylikiltti ja empaattinen, pitääkö siitä päästä eroon?

Esimerkkinä on parturireissu. Kun pojat olivat parturissa keskenään, isot sisarukset vain lähtivät maksun jälkeen. Pikkuveli jäi siivoamaan veljien levittämät lehdet, keräsi veljien unohtuneet pipot ja hanskat ennenkuin lähti. Onko tämä edes "tauti" josta olisi päästävä eroon?

Jätä kiltteydestä kehuminen minimiin, ellet halua sairastuttaa enempää häntä.

Ja kyllä, liiasta kiltteydestä pitäisi päästä eroon!

Onneksi sun kiltti on poika eikä tyttö...

Ap lisää vielä että poika ei KOSKAAN tee numeroa auttamisestaan, vaan se tulee häneltä luonnostaan.

Kaksin vanhemman kanssa ollessaan tuntee olevansa "hukassa", kaipaa sisaruksia mu´kaan, vaikka selkeästi nauttiikin. Ei ole huomionhakuinen vaan tarkkailija, ollut jo vauvasta asti.

Minäkin olen aina ollut sellainen, että autan muita ja haluan miellyttää. Se on minulla verissä, haluan olla ystävällinen, reilu ja tasapuolinen myös niille, jotka eivät ole minua kohtaan.

Pitää vaan olla varovainen, koska aikuisiällä tuo kääntyy helposti siihen, että miellyttää muita myös oman hyvinvointinsa kustannuksella, ei uskalla sanoa ei kenellekään ja tekee paljon asioita vain siksi, ettei kellekää n muulle tulisi paha mieli -vaikka itselle saattaa sitten tulla.

Jos lapsi toimii kuvaamallasi tavalla omatoimisesti ja omasta halusta, en näkisi ongelmaa. Kilttejä, oikeudenmukaisia ihmisiä tämä maailma tarvitsee :) Ja minulle ainakin on aina tullut hyvä mieli siitä, kun muille tulee hyvä mieli. Mutta jos lapsi jakaa omaisuutensa ja miellyttää muita niin, että tulee hyväksikäytetyksi (eli jakaa omaisuutensa pois koska muut aina pyytävät ja tietävät, että lapsesi jakaa), kannattaa siihen vähän puuttua. Tehdä selväksi, että on hyvä olla kiltti ja tasapuolinen, mutta ei jos se tuntuu itsestä ikävältä. Pitää osata siis sanoa myös ei :)

Äitikin yritti puuttua minun kiltin tytön syndroomaani, mutta ei kyllä onnistunut, kiltti olen edelleen. Ja valitettavasti usein saanut sen vuoksi myös nenilleni ja tullut hyväksikäytetyksi -silti en ole katkeroitunut ja edelleen haluan kaikille vain hyvää ja näen kaikissa hyvää :) Sinisilmäisyydeksikin voi kutsua, mutta mieluummin olen positiivinen ja uskon ihmisistä hyvää kuin katkeroidun lopullisesti ja epäilen vain kaikkia.

Kannattaa kuitenkin tutustua näihin tunnelukkoihin ja koittaa tarkkailla, ettei lapselle pääse kehittymään nämä vahvoiksi. Ne pysyvät mukana läpi elämän ja niiden korjaaminen aikuisiällä on todella raskasta.

http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/index.htm#Label18

http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/index.htm#Label12

http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/index.htm#Label9

Kasi, tosi mielenkiintoinen linkki /\ /\ ja järkytyksekseni huomasin että JOKAINEN kohta sopii joko minuun tai mieheeni!! Apuaaa....-ei ap-

Heh, jokaisella meistä on tunnelukkoja, jotkut vahvempia ja jotkut heikompia. Tuolla sivuilla voi tehdä sen tunnelukkotestinkin. Tosta kirjasta on myös ollut mulle paljon apua omien tunnelukkojen tunnistamisessa ja työstämisessä :)

Hieno lapsi. Opeta muut samanlaisiksi.

Ja omat tunnelukkonsa (tai siis niistä seuraavat käytösmallit) myös "periyttää" lapsilleen, eli kannattaa kyllä tutustua tuohon jos haluaa yrittää välttää omien tunnelukkojen siirtymisen eteenpäin. Itselle ne on luultavasti tulleet omilta vanhemmilta jne. Siihen liittyy myös se, kun sanotaan että jotkut luonteenpiirteet tai käytösmallit kulkee suvussa ja periytyy -ei ne oikeasti ole mitään geenillisesti periytyviä juttuja vaan ihan vaan opittuja käytöksiä :)

Se on jännä miten "kiltteys" koetaan edelleen uhkana ja pahana asiana. Se on sitten hyvä tulevaisuus lapsillanne ja lastenlapsillannne kun kilpaillaan maailmassa siitä kuka on kaikista tuhmin ja pahin. Mahtaa sodat ainakin loppua..

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 13:10"]

Kyllähän saa muustakin kiitosta. Hänellä on myös oma harrastus, jonka kanssa kuluu paljon aikaa ja seuraamme harkkoja ja kilpailuja aktiivisesti.

Mietin vain että onko se oikeasti niin väärin? Jos toinen on perusluonteeltaan ylikiltti ja empaattinen, pitääkö siitä päästä eroon?

Esimerkkinä on parturireissu. Kun pojat olivat parturissa keskenään, isot sisarukset vain lähtivät maksun jälkeen. Pikkuveli jäi siivoamaan veljien levittämät lehdet, keräsi veljien unohtuneet pipot ja hanskat ennenkuin lähti. Onko tämä edes "tauti" josta olisi päästävä eroon?

[/quote]

ei ole, muut penskasi röyhkeitä ja huonosti kasvatettuja.

[quote author="Vierailija" time="08.10.2013 klo 15:39"]

ei ole, muut penskasi röyhkeitä ja huonosti kasvatettuja.

[/quote]

Heillähän on diagnoosi, joten he saavat käyttäytyä miten tahtovat eikä siitä voi ketään syyllistää.

Ei tarvitse olla diagnoosia, että unohtaa tavarat ja jättää korjaamatta jälkensä. Mutta mun lapsillani on, ei se kuitenkaan tarkoita että he saavat elää pellossa.

Siksipä kai se kiltin syndrooman ongelma nuorimmalla onkin, kun hän näkee miten paljon erityislapset vaativat arjessa, tahtoo päästää muut helpolla.

Kiitti kuitenkin, teillekin ei-niin-kilteille ja -empaattisille kommentoijille.

ap

Mullakin ollut yksi muksu liian kiltti, isommalla sisaruksella kanssa diagnoosi. Minä toimin näin: en kehu älyttömästi kiltteydestä, en sano: älä SINÄ nyt vaan ..', yritän sietää sitä ikävää käytöstä, kun sitä kerrankin ilmenee ja ollaan luotu tilanne, jossa kuuluu kertoa päivän kivat ja ikävät asiat. Ikävien asioiden kertominen on ollut tälle lapselle tosi vaikeaa, nyt alkaa tapahtua edistystä. Niin ja tuohon kiltteydestä kehumiseen niin tietysti kiitän, kun lapsi on ollut avulias, mutta en kehu ylitsevuotavasti siitä. Jos hän joskus osoittaa kiukustumisen merkkejä niin kehun siitä, että osaa ilmaista pahan mielensä. Hänen pahan mielen ilmauksensa ovat siis aika lieviä. Tavaroiden heittelemisestä en tietysti kehuisi. Ja ei, en ole täydellinen, mutta tässä seikat, joihin pyrin

OT, miten noista tunnelukoista pääsee eroon, ihan liian moni oli minusta kertovia...