Missä vaiheessa tulevasta vauvasta pitäisi innostua?

Kyllä se jossakin välissä tulee.

Ehkä vasta vauvan synnyttyä tai sitten vähän ennemmin.

Kyllä minullakin kesti kauan innostua. Laittelin kaiken valmiiksi kaksi viikkoa ennen laskettua, silloin alkoi jo odottamaan jopa innolla vauvan tuloa. Synnytystä jne.

Mielummin siitä vauvasta voisi innostua jo ennenkuin se on "tehty".

Mutta viimeistään voisit jotain positiivistä tunnetta viritellä kun saat vauvelin kainaloon.

Jos et innostu niin sehän ei ole vauvan vika eli älä kosta sitä lapselle.

Onko kyseessä eka lapsi vai joukon jatke? Oletko stressaantunut lapsen tuomasta muutoksesta, tavaroiden hankinnasta ja muusta vauvasälästä, jota siihen liittyy? Miten miehesi reagoi lapsen tuloon? Mitä ajattelet neuvolakäynneistä: pakkopullaa vai jännää seurata kohdun kasvua yms.?

Joskus väsymys tai monet keskeneräiset jutut, tai vaikkapa keljulta ja hankalalta tuntuva raskausaika voi olla syynä siihen, ettei jaksa intoilla ja hehkuttaa. Eikä pidäkään. Intoilu ja hehkutus on itse asiassa ihan turhaa, sen sijaan valmistautuminen on tärkeää. Keho valmistautuu, ja mielikin siinä sivussa, ellei päivisin, niin öisin outoja unia näkemällä ja valvoskelemalla loppuajasta. 

Eikhän sullakin fyysinen odotus muutu myös henkiseksi odotukseksi, kun äitiysloma alkaa (jos olet siis töissä) ja kun vauvan tulo alkaa tuntua todelliselta. Ehkä innostus iskee vasta laitoksella, kun vauva on sylissä. Tai sitten kotona, kun arki asettuu uomiinsa. Kyllä se sieltä tulee. 

En ole stressaantunut, enkä väsynyt ja raskaus on ollut helppo. Tämä on ensimmäinen raskaus.Ei vaan tunnu vielä miltään.

Ei se äidinrakkaus kaikille tule tulvahtamalla heti kun vauva on ilmoittanut tulostaan, tai syntymänkäön jälkeen. Suosittelen panostamaan imetykseen, sillä imetys lisää oksitosiinin määrää kehossasi ja auttaa rakastumaan vauvaan. Imetyksen takia ei kuitenkaan kannata stressata liikaa, joskus vauvalle on pakko antaa lisämaitoa ja se nyt vaan vähentää imetyksiä.

Itse en ole luontainen äitihahmo eikä rakkaus tullut heti vauva synnyttyä. Toki hoidin vauvaa hellästi ja kärsivällisesti, mutta imetys oli takkuista... Ekan lapsen kanssa stressasin ja olin epävarma. Rakastuin esikoiseen pikkuhiljaa, tosin huomaan ettei rakkaus ja läheisyys ole ihan niin luontevaa kuin kuopuksen kanssa. Minulle yksi rajapyykki oli ensihymy, oli upea tunne saada vastakaikua tunteisiin esikoiselta kun hän oli vähän slle 2kk!

Tunnen syyllisyyttä kun en osaa rakastaa esikoista ihan samalla tavalla, mutta ei kai sille muuta mahda, kuin yrittää vain kohdella heitä tasapuolisesti. Olen kyllä alkanut sylitellä esikoistakin enemmän vauvan synnyttyä.

Ei kannata suorittaa äitiyttä tai miettiä liikaa millainen hyvän äidin kuuluu olla, ole vaan oma itsesi! Suosittelen kuitenkin kokeilemaan täysimetystä ja perhepetiä, ne ovat kaksi asiaa, jotka ainakinnmeillä lähensivät suhdetta vauvaan. Nyt kun kuopus on jo lähes 2v, hän saisi jo pysyä omassa sängyssään...perhepedin varjopuolia on, että lapsi haluaa läheisyyden turvaa, vaikka itse jo nukkuisin hieman väljemmin!

Äiti34v

Itse olen innostunut noin siinä vaiheessa kun vauva on vuoden ja elämä alkaa olemaan taas vähän muutakin kuin syöttämistä, vaipan vaihtoa ja yöheräämisiä. Sitten jaksaa jo vähän innostua. Ennen tätä pitää muistaa ottaa paljon kuvia, koska sitä ei jälkeen päin muista minkälainen se vauva on edes ollut, kun on itse koko ajan niin koomassa univelan takia. Sitten voi niiden valokuvien avulla innostua siitä miten söpö se oli ihan pienenä.