Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä pakko-oireisia? Olisi kysyttävää
08.10.2013 |
Mulla siis pakko-oireita ollut enenevissä määrin teini-iästä alkaen, ikinä en ole hoitoon hakeutunut, mutta nyt on harkinnassa. Kiinnostaisi siis tietää muiden kokemuksia, neuvoja, vinkkejä, tilannetta jne.
Ensinnäkin mitä kautta voi hoitoon hakeutua? Jos menen ihan terveyskeskukseen niin hoituuko asia sielä?
Toiseksi kiinnostaisi tietää millaisia oireita teillä on, kauanko ollut, missä vaiheessa itse hakeuduit hoitoon jos olet hakeutunut, mitä hoitoa ja miten tehonnut?
Olen lukenut että hoito on pitkälti terapiaa ja SSRI-masennuslääkkeitä, ja kumpikaan ei kuulosta houkuttelevalta, siksi olen asiaa lykännytkin. Terapia jo ajatuksena saa ahdistuksen kohoomaan pilviin, ja SSRI-lääkkeistä olen kuullut niin paljon huonoa, etten ihan helposti niihin kyllä ryhdy (seksihaluttomuus loppuiäksi, samoin emootio-ongelmat...)
Kaikki aiheeseen liittyvä siis kiinnostaa!
Kommentit (27)
Kiitos vaan linkistä, mutta osaan kyllä googlettaa ja olen googlettanutkin. Pyysin nyt omakohtaisia kokemuksia, en mielenterveysseuran faktoja.
Mun pakko-oireet ei häiritse ketään muuta, koska ne ovat mun pään sisällä. Mies, jonka kanssa olen ollut 3 vuotta ei ole ikinä huomannut mitään. Itseni vuoksi siis hoitoa harkitsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostetaans ylös, jos joku löytyisi
CTRL + Q to Enable/Disable GoPhoto.it
CTRL + Q to Enable/Disable GoPhoto.it
En kärsi pakkohoidosta vaan masennuksesta ja vetänyt monta vuotta ssri lääkkeitä. Ja ei kyllä todellakaan oo seksihalut menneet. Masennus ne vei mutta lääke helpotti ja halut ovat ihan normaalit ja seksuaalinen mielihyvän tunteminen myös. T. 7 orgasmia eilenkin.
Pakkohoidosta = pakko-oireista. Jestas mitä mä kirjottelen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi jolla pakkoneurooseja, mutta en ole hoitoa kyllä hakenut. En tiedä kannattaako mömmöjä vetää jos ei ole pakko.
Minulla ei ole konkreettisia pakkoneurooseja tai rituaaleja, mutta "pieniä pakkoja". En kestä vaikkapa sitä, että tavaroita on väärä määrä. Juomalaseja, koriste-esineitä, kukkia... kaikkea on oltava sopivasti symmetrinen määrä. Ainakaan en siedä sitä, että mitään on vain yksi kappale. Peilejä, kukkavaaseja. kynttilänjalkoja on oltava kaksi, kolme tai viisi. Esineille minlla on oma lukumääränsä.
En siedä sitä, että maustepurkkien etiketit ovat vinossa.
Järjestelen varsinkin tavaroita niin, että ne ovat tietyllä tavalla symmetrisesti ja oikeassa kohdassa pöytään, liinaan tai valoon nähden. En myöskään voi sietää ajatusta, että jokin on rikki edes näkymättömöästi. Jos tiedän, että kolmesta esineestä yhdessä on näkymätön särö, koko satsi on pilalla.
Kääntäen: Kun teen jotakin mukavaa asiaa, vaikka käsityötä tai siivousta, niin siitä ei saa koskaan tulla valmista. En vain voi sietää ajatusta, että jokin olisi oikeasti kaunista ja täydellistä. Minun on piinattava itseäni sillä, että asiat ovat kesken ja epätäydellisiä. Varsinkaan en saa tehdä mitään, mikä olisi minulle hyväksi ja iloksi. Asiat on järjestettävä niin, että niistä tulee epäonnistumisen tunne. Jos jokin näyttää uhkaavasti menevän täydellisesti, minun on pakko tehdä siihen virhe. Oli sitten kyse ihmissuhteesta tai musiikista, kirjoitelmasta tai kodista.
Ihan pimeätä. En yhtään tiedä mistä on kyse, mutta luulisin tällaisen liityvän ahdistusoireiluun, Nämä pakkotilanteet pahenevat stressin myötä.
(apua... mä en ole ikinä sanonut tätä ääneen kenellekään :O )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 23:00"]
Minulla ei ole konkreettisia pakkoneurooseja tai rituaaleja, mutta "pieniä pakkoja". En kestä vaikkapa sitä, että tavaroita on väärä määrä. Juomalaseja, koriste-esineitä, kukkia... kaikkea on oltava sopivasti symmetrinen määrä. Ainakaan en siedä sitä, että mitään on vain yksi kappale. Peilejä, kukkavaaseja. kynttilänjalkoja on oltava kaksi, kolme tai viisi. Esineille minlla on oma lukumääränsä.
En siedä sitä, että maustepurkkien etiketit ovat vinossa.
Järjestelen varsinkin tavaroita niin, että ne ovat tietyllä tavalla symmetrisesti ja oikeassa kohdassa pöytään, liinaan tai valoon nähden. En myöskään voi sietää ajatusta, että jokin on rikki edes näkymättömöästi. Jos tiedän, että kolmesta esineestä yhdessä on näkymätön särö, koko satsi on pilalla.
Kääntäen: Kun teen jotakin mukavaa asiaa, vaikka käsityötä tai siivousta, niin siitä ei saa koskaan tulla valmista. En vain voi sietää ajatusta, että jokin olisi oikeasti kaunista ja täydellistä. Minun on piinattava itseäni sillä, että asiat ovat kesken ja epätäydellisiä. Varsinkaan en saa tehdä mitään, mikä olisi minulle hyväksi ja iloksi. Asiat on järjestettävä niin, että niistä tulee epäonnistumisen tunne. Jos jokin näyttää uhkaavasti menevän täydellisesti, minun on pakko tehdä siihen virhe. Oli sitten kyse ihmissuhteesta tai musiikista, kirjoitelmasta tai kodista.
Ihan pimeätä. En yhtään tiedä mistä on kyse, mutta luulisin tällaisen liityvän ahdistusoireiluun, Nämä pakkotilanteet pahenevat stressin myötä.
(apua... mä en ole ikinä sanonut tätä ääneen kenellekään :O )
[/quote]
Symmetrian tarve on yksi yleisimmistä pakkoneurooseista, samoin se, että asioita pitää olla tietty määrä. Ja pakkoneuroosit aina pahenevat kun tulee ulkoista tai sisäistä stressiä. Pakko-oireinen ahdistuneisuushäiriö on nimenomaan AHDISTUNEISUUShäiriö. Kaikilla meillä on omat ongelmamme eikä kukaan kai päältänsä ole täysin terve, ei siis syytä huoleen niin kauan kun pystyt sen kanssa elämään, eikä haittaa sun elämääs. Tossa häiriössä taitaa olla diagnoosin kannalta oleellista, että noi oireet, eli pakkoajatukset tai -teot vievät vähintään tunnin päivittäin.
No jos et lääkitystä etkä terapiaa halua, niin luepa kirja Foa, Edna: Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista
Lääkkeistä kyllä on monelle apua, ne ainakin parhaimmassa tapauksessa antavat 'vapaata' oireista, ne jotenkin unohtuu. Terapiaakin on monenlaista, joku lyhytkin voi auttaa, että oppii uusia toimintamalleja, joilla vastustaa pakko-oireita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole symmetrian tarvetta, vaan päinvastoin.
Kaikki hujan hajan. En vaan osaa pitää järjestystä.
Keittiössä vaikea esim.leipoa.
Ei ole tilaa.
Ja sitten on pakko-oireet.
[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 23:24"]
Mulla ei ole symmetrian tarvetta, vaan päinvastoin.
Kaikki hujan hajan. En vaan osaa pitää järjestystä.
Keittiössä vaikea esim.leipoa.
Ei ole tilaa.
Ja sitten on pakko-oireet.
[/quote]
Arvaas mitä? Mulla on symmetrian tarve, en voi pelata korttipelejä kun korttejen pitäisi olla symmetrisesti ja pakan suorassa jne. Leipää en syö josei siinä ole kaikki päälliset symmetrisesti. Pizzaa kun teen, asettelen jokaisen täytepalasen erikseen tietyssä järjestyksessä nurkista alkaen niin että on symmetrisesti jne.
MUTTA, kämppä on aina ollut ihan järkyttävässä kunnossa. Kaikki hujan hajan ja sotkuista. En tykkää siivota, enkä sitä tee, sotku ahdistaa mutta samalla on kodikasta. En osaa pitää järjestystä myöskään.
Se symmetrian tarve siis voi kohdistua vain tiettyihin asioihin :) Mulla siis myös kasoittain muitakin pakko-oireita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ok. En tiennyt tuota. Mulla on kanssa usein järkkyä kämpässä.
En ole koskaan sisustanut.
Tarvitsisin siivoojan joka laittais keittiön kuntoon.
Mutta nykyään olen tietoinen mistä tämä johtuu.
Lisäksi unohtelen vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin kirjoitella sun kanssa pakko-oireista mutta sopisko mailissa?
Saat terapialähetteen ihan terveyskeskuslääkärin kautta, samoin ensimmäiset lääkkeesi. Todennäköisesti pääset psykiatrisen poliklinikan asiakkaaksi, mikä on hyvä, sillä hoitavaksi lääkäriksi saat psykiatrin.
Minullakaan ei ole pakko-oireita, mutta masennus on ja olen ollut terapiassa ja syönyt SSRI-lääkkeitä. Toisinaan ei löydetä sopivaa lääkitystä ihan heti vaan joudutaan etsimään sopivaa lääkitystä. Tähän vaiheeseen saattaa liittyä paljon sivuoireita ja muita ikäviä kokemuksia. Itselleni kävi hyvä tuuri, sillä ensimmäinen minulle määrätty lääke sopi ja sivuoireetkin olivat vähäisiä, lähinnä nenän limakalvon kuivumista. Seksihalujakaan SSRI-lääkkeet eivät vieneet vaan masennukseni ja huono parisuhteeni, josta masennukseni osittain johtui. Sittemmin olen saanut halukkuuteni takaisin.
Kannattaa hakea apua siinä vaiheessa, kun oireet ovat vähäiset. Tsemppiä!
Pieni valonpilkahdus viestissäsi on. Elämä ilman pakko-oireita on mahdollista, mutta sitten suistutkin jo negatiivisuuden piiriin. Anna terapialle ja lääkkeille mahdollisuus.
no mun pakko-oireita olivat
koskettamisen tarve, piti koskettaa molemmilla käsillä jotain esinettä tai materiaalia.
Roskien kerääminen, tää vaikeutti niin etten päässyt kotoa pois kun kaikki aika meni roskien kiertämiseen.
Autojen rekisterinumerot, ne piti kirjoittaa aina ylös... vähän vaikeaa mennä töihin autolla kun pitää kaikki rekkarit kirjoittaa ylös.
kävin terapiassa jo ennen oireita... söin kai jotain psykoosi lääkettä pienellä annoksella
pääsin oireista eroon itse...
sitten tuli pakkoajatukset. Kuulin ääniä, kuuntelin ääniä, ajattelin tekeväni pahaa lapselleni... nämä sitten veivätkin mut sairaalaan psykoosissa... nyt taas tasapainoisempi olo pakkoneuroosit poissa. Nostavat päätään jos ahdistun ja sen vuoksi opettelen ahdistuksesta pois.
On täällä yksi pakko-oireinen.
Pakko kirjoittaa palstoille 24/7 kun ei ole muuta elämää.
Kiitos kaikille vastanneille!
Juuri äsken soittelin itselleni terkkariin aikaa, meni kolmen viikon päähän, eli sitä nyt sitten jännitetään ja siitä ahdistutaan pitkän aikaa, mutta alkuhan se tämäkin on. En vielä tiedä lähdenkö ihan oikeasti millekään terapia tai lääkitys-linjalle, mutta ajattelin että menen ainakin lääkärille puhumaan ja katsotaan mitä hän on mieltä ja mitä suosittelee, sitten mietin itse mihin ihan oikeasti olen valmis ryhtymään.
Periaatteessa jo ihan se, että saisin nukahtamispillereitä voisi auttaa eteenpäin ilman mitään muuta. Auttaisi edes sen verran että saisin ehkä nukuttua. Nykyään menee yöt aikalailla valvoessa kun päässä pyörii samat ajatukset ja tarkastan herätyskelloa tuntitolkulla. Pitkäkestoiset masennuslääkitykset kuulostaa kyllä todella pahalta, oon liian tietoinen niiden haittavaikutuksista (psykiatrista sairaanhoitoa opiskelleena ja läheisten lääketaivalta sivustaseuranneena), ja terapia nyt vaan ajatuksena tällaiselle ahdistuneelle ja ihmisiä pelkäävälle on painajainen. Mutta kuten sanoin, eka askel on nyt otettu ja olen tavallaan avoimin mielin että mitä siitä eteenpäin.
Saa muuten laitella vieläkin viestejä tähän ketjuun, olis ihan kiva saada vähän vertaistukea näin kodin turvasta :)
ap
http://www.mielenterveysseura.fi/tiedotus_ja_julkaisut/mielenterveys-lehti/mielenterveys_2012/mielenterveys_4_2012/apua_pakko-oireisille
Opettele googlaamaan ensimmäisenä! Tsemppiä!
Itse erosin pakko-oireisesta miehestäni, kun en enää kestänyt, joten otathan sen vakavasti ja haet apua. Muiden ei ole pakko sietää pakko-oireitasi.