Lue keskustelun säännöt.
38 v ja kaikki ystävyydet hiipuneet, tuhoutuneet, satunnaistuneet :-(
07.03.2013 |
Olen menettänyt täysin itseluottamukseni ystävyyksien rakentamisen suhteen-
Ennen luulin että minulla oli hyviä ystäviä, moniakin, nuorempana (20+-).
ENää ei ole jäljellä oikein mitään, ketään.
Naiset jotka olivat läheisiä ystäviäni parikymmentä vuottakin ei enää näy. Minä olen kyllä pitänyt yhteyttä, kovastikin ja nähnyt vaivaa. Mutta, he ovat vain höipyneet. Yhdestä on jäljellä kuori. Mitään sisältöä ystävyydellä ei enää ole. Tämä hyväksi luulemani ystävä haipui pois, löysi uuden parhaan ystävän, mitään ei riitä enää minulle, muuta kuin joulukortti. Edes kummilastaan ei muista enää kuin sen synttärikortin verrran.
Yksi pitkäaikainen,erittäin läheinen ystävätär ilmoitti suoraan, että hän on mennyt elämäåssään eteenpäin, on tullut uusia kuvioita ja ihmisiä.
Minä joka luulin että olin panostanut hyviin ystävyyssuhteisiin elämässäni, olin uskollinen ja uhrautuva ystävä, avoin, vilpitön, kaikissa elämän käänteissä tukeva ja läsnöoleva.
Olen menettänyt itseluottamukseni - miten olen voinut tehdä näin suuria virhearvioita? Miten olen voinut luulla ystävikseni sellaisia jotka eivät sitä ilmiselvästi ole olleet?
Lapsen tarhakaverin äitiin ja perheeseen pidin yhteyttä silloin ja muuton jälkeenkin monta vuotta. Ns. otin heidät elämääni kuten minulla tapana on, en ajattele ystävyyksistä että olisivat jotain elämäntilannekavereita, vaan ihan pysyviä ihmisiä toivon mukaan elämässäni. (Jotkut tottakai voivat olla täysin ohimeneviä, sellaiset moikkaustasoiset tutut). Nämä tarhakaveri-ihmiset eivät myöskään enää vastaile yhteydenottoiohin. Tai jos vastaavat niin muutaman viikon myöhässä. Aina on hauskaa silloin harvoin kun on nähty. Mutta silti hiipuu hiipuu eikä halua näytä olevan kaveruuden ylläpitämiseen.
Kommentit (38)
Ystävyyttä ei kannata ottaa kamalan vakavasti. Pitää paljon yhteyttä, tavallaan tukahduttaa.
Helppoa on sellainen ystävyys, että pyytää toisen mukaan, esim kohta on hullut päivät ja kysyy mennäänkö yhdessä. Tai pyytää kävelemään ja sanoo mennään sen jälkeen käymään kahvilla.
Ja sitten taas parin vkon tauko.
Mä menen aina joka paikassa mukaan kaikkeen mitä tehdään, esim töissä ja vapaa-ajalla, tutustun helposti ihmisiin. Jos haluan olla lähemmissä tekemisissä, itse pidän yhteyttä. ja jos toinen ei ikinä mihinkään lämpene, sitten sanon päässäni heippa ja kohti uusia tuulia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaisia kokemuksia...Valitettavasti nykyajan trendi tuntuu olevan itsekkyys ja ystävyys tuntuu usein rakentuvan pintapuolisille asioille. Ei olla valmiita näkemään vaivaa ystävyyden eteen vaikka ystävyyden toinen puolisko olisikin aidosti välittävä ja hyvä ystävä. Älä masennu, toisenlaisiakin ihmisiä on olemassa,vaikka nykyisin näiden tosi ystävien löytäminen ei olekaan enää niin helppoa!
[quote author="Vierailija" time="07.03.2013 klo 19:15"]
Sama juttu.olen sinkku ja äärimmäisen yksinäinen. Yhtään ystävää tai kaveria ei ole, mitä nyt vanha äiti viikoittain soittelee. Elämä tuntuu tylsältä ja merkityksettömältä. Välillä olen jopa toivonut kuolemaan nopeasti johtavaa sairautta joka lopettaisi turhan eksistenssini.
[/quote]
Vähän samaa täällä. Muutin toiselle paikkakunnalle töiden perässä ja sosiaalinen elämäni työn ulkopuolella on pahasti näivettynyt. Sinkku olen myöskin. Jotkut nettideittikumppanit ovat oudoksuneet sitä, ettei minulla ole juurikaan ystäviä tässä kaupungissa.
[quote author="Vierailija" time="07.03.2013 klo 19:25"]
[quote author="Vierailija" time="07.03.2013 klo 19:15"]
Sama juttu.olen sinkku ja äärimmäisen yksinäinen. Yhtään ystävää tai kaveria ei ole, mitä nyt vanha äiti viikoittain soittelee. Elämä tuntuu tylsältä ja merkityksettömältä. Välillä olen jopa toivonut kuolemaan nopeasti johtavaa sairautta joka lopettaisi turhan eksistenssini.
[/quote]
Vähän samaa täällä. Muutin toiselle paikkakunnalle töiden perässä ja sosiaalinen elämäni työn ulkopuolella on pahasti näivettynyt. Sinkku olen myöskin. Jotkut nettideittikumppanit ovat oudoksuneet sitä, ettei minulla ole juurikaan ystäviä tässä kaupungissa.
[/quote]
Mulla muuten sama tausta (olen tuon ekan lainauksen tyyppi). Yksinäisyyteni alkoi, kun muutin työn perässä Helsinkiin kotipaikkakunnaltani. Siellä kotipaikkakunnalla loppui koko firma joka oli työnantajani, ja oli alan ainoa työnantaja siellä, joten lähtö oli aika pakko. Täällä en ole tutustunut keneenkään. Töissä olen ainoa nainen ja muut nuoria jätkiä, ei sieltäkään ystäviä löydy...
Nyt oon asunut Helsingissä jo 7 vuotta eikä tosiaan mitään tuttavuuksia ole syntynyt :(
Olen huomannut ihan saman. Olen jotenkin lopen kyllästynyt elämäntilannekavereihin. Olen harrastanut paljon kirjeenvaihtoakin ja esikoisen vauva-aikana sain paljon uusia, mielestäni, ystäviä, mutta kun vauva-aika oli ohi, eivät enää kirjoitelleet. Olen ihmetellyt, miten on kadonnut kyky ja halu jutella muiden ihmisten kanssa ja pitää huolta ihan siitä riippumatta missä elämäntilanteessa ollaan. Kaikki pitää räätälöidä oman profiilin mukaan. Olen vähän isompien lasten kotiäiti ja tutustuminen muihin tuntuu vaikealta, vaikken kovin ujo olekaan. Kerhoissa käyvät 1-vuotiaiden äidit, jotka haluavat puhua 1-vuotiaista lapsista. Pitää varmaan aloittaa jokin kodin ulkopuolinen harrastus, jotta edes siellä näkee ihmisiä. En koe tilannettani mitenkään ihan kamalana, mutta on jotenkin outoa, että nykypäivänä ei juuri tunneta naapuriston ihmisiä ja ennen ihan luonteva yhteisöllisyys pitää erikseen järjestää ja suunnitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elamantilannekaverit on juuri parhaita, sopivan etaalla, sopivan lahella. Samasta syysta tykkaan tyopaikkojen kahvihuoneista, siellakin jonkinlaisia elamantilannekavereita, vertaistukijoita.
Minä kuulun samaan katekoriaan, että en ymmärrä sitä, että kaveerataan vain ja ainoastan ihan samassa elämäntilanteessa olevien kanssa??? Mihin on kadonnut ihmisten kiinnostus eri asioihih? Tosiaan, minulla on 1 vuotias kotona ja vähän vanhempikin lapsi, mies ja rakkaita sukulaisia, mutta ei yhtään ystävää näiden läheisten ulkopuolelta! Ja siis olen avoin, empaattinen, sivistynyt, rehellinen, luotettava, hyvä kuuntelija. Mutta näillä "spekseillä" ei pärjää! Pitää olla samaelämäntilanne ja tuntuu, että sama sosiaalinen status, samanlainen vaatetus jne että kelpaa! Kuvitelkaapa vaikka joku tatuoitu goottiäiti mammakerhossa; hän jää helposti ulkopuoliseksi, koska porukka on niin ennakkoluuloista. Kun ihmiset haluavat nykyään, että pitää olla ihan samanlainen ja samassa elämäntilanteessa, että seura kiinnostaa.
Okei, en ole se goottiäiti, mutta näin esimerkkinä olen vain tällaista ilmiötä havainnut. Itse haluaisin puhua eri asioista, en vain yksivuotiaani kakkavaipasta, tai imetyksestä. Tai siis voin kiinnostuksella kuunnella, mutta myös jotakin muutakin asiaa välillä (ja voin itse ottaa eri aihepiirejä esille, voin siis itsekin olla aktiivinen tässä suhteessa, en odota, että toinen olisi erilainen).
Jotenkin minusta vain on narsistista se, että ihminen on kiinnostunut vain ja ainoastaan täysin samanlaisesta ja samassa elämäntilanteessa olevasta ihmisestä. Ja sitten se "ystävä" lempataan kun elämänvaihe muuttuu. Ja etsitään taas se identtinen kopio omasta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka tykkaan elamantilanneystavista, en "lemppaa" muitakaan pihalle, jos ovat kivoja. Olen goottiaiti, tatuointia ei viela ole. Kuvio on kylla jo loytynyt, ehka sitten, kun olen 50v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jaa, eihän sussa ole mitään vikaa. mutta tuota, jos ja kun muuttaa ja asuu kaukana, niin melkein pakosti ystävyyden ylläpitäminen jää.
kyllähän mullakin oli paljon kivoja kavereita jossain lukiossa, mutta tarkoitatko että vuosien ajan pelkästään virtuaalisesti tai puhelimitse olisitte yhteyksissä?
nyt on kaverit täällä ja ehkä välimatka saisi taas aikaan sen että en jaksaisi pitää yhteyttä.
Olen 24-vuotias ja minulla on sama ongelma..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu että kaikki haluaa aina vaan käydä ulkona baarissa ja ryyppäämässä.
Ja jos näihin illanviettoihin ei aina pääse mukaan niin tippuu pois porukasta.
Elämäntilannekavereiden kanssa käy niin - varoituksen sana! - että sitten jos sinulle käy jotain kauheaa, sairastut vaikkapa syöpään, niin sinuthan tiputetaan heti pois,. Sinähän olet nyt ihan eri elämäntilanteessa kuin ne muut. Etsi kaltaistasi seuraa, vertaistukea, heippa!
Nimimerkki
Näitä luulin hyviksi kavereikseni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo.
Täällä yksi joka tuhlasi eläm´änsä parhaat vuodet ihmisiin, jotka eivät olisi ansainneet sitä, jotka eivät olleet ystäviä ollenkaan. Jotain mitäliekavereita, hyvänpäivän tuttuja.
Sellaista tänään ajattelin..
Ihmiset ovat tuollaisia nykyään. Vikaa ei tarvitse itsestä etsiä.
Näin se vain on. Olen itse koti-ihminen. Tykkään lähettää kortilla kutsut, jos pidän jotain illanistujaista. Samoin lähetän kiitos kortin jos olen vieraillut jonkun toisen kutsuilla, että olipa hyvä ruoka, kiva ilta jne.
Ihmiset eivät nykyään arvosta mitään. Viimeksi vein kukat, joita emäntä ei muistanut edes laittaa maljakkoon (kysyin asiasta, niin oli sitten vain aivan, että ai niin, se kimppu, voihan sen vaikka verannalle laittaa...) okei olin maksanut siitä 55 euroa. Kiva, että verannalle kelpasi.
Omat pitkäaikaiset ystävät haluavat kuulla vain huonosti menee juttuja. Jos kerrot, että kaikki hyvin ja tulkaa kylään vain niin tulee täysi "radio silence".
Ylipäätään ihmiset eivät vieraile/ kyläile kuten ennen, kaikki vain "nautiskelevat" perjantai ja lauantai illoista perheen kesken (= einekset uuniin, viinipullo korkataan ja lapset pelien ääreen) jotenkin älyttömän surullista.
Olen samanikäinen kuin ap. Ei tässä ruuhkaisessa elämänvaiheessa ehdi hengata ystävien kanssa niin kuin ennen. Parhaita ystäviä ovat ne joiden kansss on paljon yhteistä esim sama harrastus jonka puitteissa tavataan. Toki pitää olla samalla aaltopituudella henkisestikin. Mutta itseltäkin on tippunut pois sellaiset ystävät joiden kanssa ei ole mitään yhteistä tekemistä vaan tapaaminen pitäisi varta vasten järjestää. Niin se vaan menee.
Ihmisiä ei kiinnosta ajatusten vaihto, mielipiteen vaihto toisten ihmisten kanssa, läheisten tai muidenkaan ihmisten kanssa jutteleminen enää juuri lainkaan.
Hassua kyllä, samat ihmiset tuijottavat toosaa harva se ilta sekä notkuvat facebookissa viihdyttäen itseään tutuntutuntuttujen valikoiduilla virtuaalikuulumisilla!
Outoa tuo kun joku sanoi että halutaan kuulla vain kuinka huonosti menee -juttuja. Minun mielestä vain viihdyttäviä, hauskoja, iloisia juttuja halutaan kuulla. Jos joku tilittää ikäviä asioita, ei saa enää vastauksia, asia vaietaan.
Minusta ei ole lainkaan surullista, että perheet viettää aikaa keskenään viikonloppuisin, eikä lauko kylästelemässä koko ajan.
Ei meillä ainakaan lapset ole tykänneet, että on juostu viikonloput aina jossakin. Kun on vapaata, ovat halunneet viettää sen vanhempien kanssa. Samoin kyllä itsekin olen halunnut vapailla rauhoittua, enkä vouhottaa kylässä koko ajan.
En ole oikeastaan itse koskaan ymmärtänyt sitovia ystäviä. Kun on joskus lukiossa oltu kavereita, pitäisi olla uskollinen koko loppuelämän.
Ihmisiä tulee ja menee ja uusia ystäviä tulee. Vanhoja jää pois. Niin minäkin olen jäänyt lukuisten ihmisten elämästä pois kun elämäntilanteet ovat muuttuneet. Mitä sitten. Heille on tullut uusia kavereita, minulle uusia.
Ainoat, joita välttelen, on sitovat ja vaativat ihmiset, jotka marttyyrina naukuvat, jos haluan viettää viikonloput mieheni ja varsinkin lasteni kanssa.
En ole tehnyt lapsia siksi, että saan heille hommata koko ajan hoitopaikkaa ja joku muu hoitaa heitä.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 16:32"]
Ihmiset ovat tuollaisia nykyään. Vikaa ei tarvitse itsestä etsiä.
Näin se vain on. Olen itse koti-ihminen. Tykkään lähettää kortilla kutsut, jos pidän jotain illanistujaista. Samoin lähetän kiitos kortin jos olen vieraillut jonkun toisen kutsuilla, että olipa hyvä ruoka, kiva ilta jne.
Ihmiset eivät nykyään arvosta mitään. Viimeksi vein kukat, joita emäntä ei muistanut edes laittaa maljakkoon (kysyin asiasta, niin oli sitten vain aivan, että ai niin, se kimppu, voihan sen vaikka verannalle laittaa...) okei olin maksanut siitä 55 euroa. Kiva, että verannalle kelpasi.
Omat pitkäaikaiset ystävät haluavat kuulla vain huonosti menee juttuja. Jos kerrot, että kaikki hyvin ja tulkaa kylään vain niin tulee täysi "radio silence".
Ylipäätään ihmiset eivät vieraile/ kyläile kuten ennen, kaikki vain "nautiskelevat" perjantai ja lauantai illoista perheen kesken (= einekset uuniin, viinipullo korkataan ja lapset pelien ääreen) jotenkin älyttömän surullista.
[/quote]
Sama juttu.olen sinkku ja äärimmäisen yksinäinen. Yhtään ystävää tai kaveria ei ole, mitä nyt vanha äiti viikoittain soittelee. Elämä tuntuu tylsältä ja merkityksettömältä. Välillä olen jopa toivonut kuolemaan nopeasti johtavaa sairautta joka lopettaisi turhan eksistenssini.