onko synnytys pilannut elämäsi?

Ei todellakaan!!!!! Onneksi :)

No ei nyt voi sanoa että olisi pilannut. Mutta sektiosta jäi aika ikävä vaiva mahaan, kipeytyy todella herkästi, siellä on kai jotain kiinnikkeitä. Esim. lasten leluja kun kerää lattialta illalla, niin nukkumaan mennessä on aika ikävä tunne. Myös ruokakassien kantamisesta tai muusta fyysisestä työstä tulee, joskus vihlaisee lujaa vaikka vain makaisi sohvalla.

Tarkoitatko seksielämää vai jotain muuta?

Kysymyskin jo outo? Miksi se pilaisi elämän? Eikö siinä käy päin vastoin, eli nimeenomaan tuo elämään jotain uutta ja ihmeellistä? 4 synnytystä takana, kaikki erilaisia, on käynistettyjä ja luonnollisia, kipulääkkeillä ja ilman, kaikki upeita kokemuksia. 4 omaa rakasta lasta. Paikat on kestäny ja palautunut hyvin, joten ei, en ymmärrä kysymyksesi pointtia?

Ei ole pilannut :)

Ei ole pilannut millään tavoin. Ei mitään vaurioita jäänyt ja lopputulos eli lapsi on ihaninta, mitä elämässäni on tapahtunut, sydän pakahtuu rakkaudesta nytkin, kun häntä ajattelen. Miehen ja minun suhde on vain vahvistunut lapsen myötä. 

Ap varmaan tarkoitti pelkkää synnytystä ja sen mahdollisia komplikaatioita, mitä nyt voi olla vaikka minkälaisia, ei niitä lapsia...

[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 21:28"]

Ap varmaan tarkoitti pelkkää synnytystä ja sen mahdollisia komplikaatioita, mitä nyt voi olla vaikka minkälaisia, ei niitä lapsia...

[/quote]

No onhan ihmiset vastanneet ettei ole tullut pahoja komplikaaatioita ja kun ottaa vielä sen "bonuksen" eli lapsen lukuun niin positiivisen puolelle kallistuu kokemuksena. 

T.9

Kyllä pilasi. Esikoinen kuoli kohtuun 39+5 ja jouduin synnyttämään hänet. Ponnistusvaihe (toista tuntia) meni ilman kivunlievitystä ja siitä trauma. Jouduin vielä yli 6v myöhemmin käymään psykologilla. Minulta jäi kokematta se palkinto, mikä siitä rääkistä piti saada. Muistan sen kauheuden edelleen kuin eilisen päivän vaikka siitä on pian 18v.

Seuraavat kolme syntyivät sektiolla ja niistä jäi hyvät muistot.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 21:34"]

Kyllä pilasi. Esikoinen kuoli kohtuun 39+5 ja jouduin synnyttämään hänet. Ponnistusvaihe (toista tuntia) meni ilman kivunlievitystä ja siitä trauma. Jouduin vielä yli 6v myöhemmin käymään psykologilla. Minulta jäi kokematta se palkinto, mikä siitä rääkistä piti saada. Muistan sen kauheuden edelleen kuin eilisen päivän vaikka siitä on pian 18v.

Seuraavat kolme syntyivät sektiolla ja niistä jäi hyvät muistot.

[/quote]

Voimia sinulle! 

[quote author="Vierailija" time="22.02.2013 klo 21:34"]

Kyllä pilasi. Esikoinen kuoli kohtuun 39+5 ja jouduin synnyttämään hänet. Ponnistusvaihe (toista tuntia) meni ilman kivunlievitystä ja siitä trauma. Jouduin vielä yli 6v myöhemmin käymään psykologilla. Minulta jäi kokematta se palkinto, mikä siitä rääkistä piti saada. Muistan sen kauheuden edelleen kuin eilisen päivän vaikka siitä on pian 18v.

Seuraavat kolme syntyivät sektiolla ja niistä jäi hyvät muistot.

[/quote]

Surullista. Otan osaa. Kyllä omat murheet tuntuu pieniltä, kun luin kirjoituksesi. Voimia sinulle ja kaikkea hyvää!

Ei varsinaisesti. Synnytyksestä jäi kyllä arpi, joka kuroo emättimen aukon rumasti vinoon ja lisäksi yhdynnässä aina joskus vihlaisee tosi pahasti, se johtunee jostain huonosti parantuneesta episiotomia- tai repeämäarvesta. Mutta en katso sen silti pilanneen elämääni, se on aika pikkuvaiva kuitenkin.

Kyllä.

Repesin synnytyksessä jokaiseen suuntaan, ja kaikkiin muihinkin suuntiin. Kursittiin kasaan, miten taidettiin "kyllä se ajan kanssa siitä."

Ajan kanssa.... niin. On mennyt yli 17 vuotta, ja edelleen odotan sitä palautumista ja parantumista.

Alapääni ei tunne mitään, hermovaurio. Vuosia kuvittelin, että vika on minussa kun niin sanottiin, lopulta yksi lääkäri suostui sanomaan, ettei ne hermot palaudu ikinä. Mitään ei voi tehdä.

Parisuhde on täysin riekaleina, sillä en halua seksiä ikinä. Miksi haluaisin sellaista, mikä ei tunnu miltään? Lisäksi minulle on viime aikoina tullut kuivat limakalvot eli ei kiinnosta seksi mitenkään. (liukuvoidetta voi tietysti käyttää) Mies haluaisi seksiä, mutta tietää, ettei minua kiinnosta, koska en tunne mitään. (Turhauttaa miestäkin kun mikään, mitä hän tekee, ei tunnu.)

Toki tunnen suudelmat huulillani ja hyväilyt käsissäni tai jaloissani, mutta mitä lähemmäs mennään intiimialueita, ei mitään tuntoa.

Niin, jos minulta olisi ennen lasta kysytty, olenko valmis luopumaan seksielämästäni koko loppuelämäni ajaksi, ja se olisi hintana lapsesta, niin olisin vastannut: en. En olisi luopunut kehostani vain lapsen takia. Lapsen olisin voinut adoptoida, mutta kehoani en voi saada takaisin. Nuorena tuli tehtyä, joten loppuelämä on kitkuttelua.

Ja tietysti muistan, miltä tuntui kun oma kroppa tunsi miehen kosketuksen - tunsi, miltä tuntui olla nainen. Nykyään en ole enää nainen, en ole ehjä.

Ei, synnytykseni oli rehellisesti sanottuna elämäni upein kokemus.

ei pilannut elamaa, mutta avioliiton kylla. mies oli sinnikas ja jaksoi 10v mutta alatie synnytys pilasi seksielaman ja ollaan tien lopussa nyt. hanelle toivon onnea,

Aikalailla. Lapset ei sovi kaikille.. tai jotain!

Varmasti kova paikka, kun ei enää psyty nauttimaan seksistä raskauden jälkeen. Vaikka synnytys on luonnollinen tapahtuma, mitä vaan voi tapahtua. :(