Lapseni luokalle tulee 7v kotihoidettu lapsi

Minkäs sille voi? Jotkut on arkoja. Mun vanhempi lapsenikin on. Kuten minäkin. Nuorempi lapseni taas on ihan eri maata.

Väsähtänyt provo.

No joku raja arkuudellakin.

Mun kotihoidetun lapsen luokalla oli parikin päiväkodissa ollutta itkijää ekoilla viikoilla. Yksi siirrettiin sitten pienryhmään. Sensijaan kotihoidetut pärjäsivät kyllä (ovat kyllä olleet osapäiväeskarissa siitä tunnen muut kotihoidetut).

Vo olla provo voi olla tottakin. Kannattaa laittaa esikouluun ja varsinkin jos kyseessä ujo ja hiljainen lapsi. Varmasti reipastuu enemmän esikoulussa kun ktona. Ellei kotona ole monta sisarusta. Kyllä minäkin näin aikoi naan pojan joka oli äitinsä sylissä , en tiedä oliko ollut eskarissa vai kotona. Asui Hgissä niin todennnäköisesti ollut päivähoidossakin. Mun lapsi taas aloitti koulun jossa ei tuntenut yhtään ketään, pari päivää kai oli yksin mutta oli pyydetty joukkoon mukaan. Oli vähän aikaa päivähoidossa ja eskarin aloitti vasta marraskuulla sattuneista syistä. Hyvin on koulu mennyt ja negatiivisia viestejä ei juuri ole tullut.

Mun ekaluokalla 80-luvulla oli prikulleen samanlainen poika. Äitinsä istui luokan takaosassa useamman viikon, kun poika ei uskaltanut jäädä yksin. Oksensi ruokansakin ja itkeä volloti joka välissä. Minut laitettiin istumaan hänen viereensä, ilmeisesti mallia ottamaan, koska itse olin sosiaalinen ja rohkea.

Arvaa kumpi oli meistä 7 vuotta kotihoidettu ja kumpi pitkän uran tehnyt päiväkotilainen? ;)

Tää voi tulla nyt ihan yllärinä ap:lle, mutta lapsilla on temperamenttieroja, HUOLIMATTA koti- tai päivähoitotaustasta... :)

Minun tyttöni on tuollainen jännittäjä. Jännittää monia tilanteita ja se jännitys purkaantuu itkuna ja takertumisena. On ollut ain tuollainen.

Nyt on 8-vuotias ja muistan, kuinka on taisteltu ja väkisin työnnetty harrastuksiin (siis sellaisiin, joita rakastaa yli kaiken, mutta ei vain voi tuolle jännittämiselle mitään). Myös kouluun tutustuminen meni vuosi sitten juuri tuolla samalla tavalla.

Päiväkodissa on ollut 1-vuotiaasta asti, joten siitä ei ole kysymys. On vain äärimmäisen älykäs ja harkitsevainen. Miettii paljon asioita ja joskus se menee äärimmäisyyksiin ja kasaa itselleen paineita.

Eiköhän se ole vaan sen lapsen temperamentti, että uusi tilanne alkuun noin kovin jännittää, ei mikään kotihoidosta johtuva juttu eikä varsinkaan vamma tai sairaus. Tiedän itsekin lapsia jotka jopa päivähoidossa pienestä oltaeen ovat itkeneet esim. kun uudella paikkakunnalla on joutuneet kouluun ekaa päivää.

Toisaalta minä ja veljeni oltiin tosiaan 7 v. asti kotihoidossa, vielä maalla niin ettemme nähneet juuri muita lapsia, mutta kaikkea muuta kuin arkoja oltiin. Ei vaan oltu sen luontoisia että olisi arastuttanut.

Toki tempperementti eroja, kumpikohan jännittää yli kaiken koulua, lapsi joka on ollut kotihoidossa vai lapsi jolla takanaan päiväkotiura eskareineen plus käytetty muskarissa, liikuntaharrastuksissa jne

No mitä väliä sillä on jos jännittää? Kyllä lapsi varmaan sinne kouluun sopeutuu siinä missä muutkin. Aika kovia vaatimuksia teillä on pienelle lapselle.

Kuusivuotias on vielä aika pieni, ja jos lapsi on herkkä, niin ei mikään ihme jos kouluun tutustuttaminen on jännittänyt. En mitenkään pitäisi tätä nyt niin isona asiana mitä ap pitää.   

Kotihoidettu lapsi on kenties ollut kerhossa, muskarissa, liikuntaharrastus missä muitakin lapsia, omia sisaruksia ja hän voi olla samanlainen luonteeltaan vaikka ois päiväkoti ura takana. Kaikki ei ole reippaita ulospäinsuuntautuneita.

Jouluun mennessä et enää muistakaan, että se lapsi oli kotihoidettu sun mielestä liian pitkään...

Toivottavasti ap:n lapsesta ei tule reipasta koulukiusaajaa. Voisin jotenkin sieluni silmin kuvitella, kuka ap:n lapsen uhri tulisi olemaan...

Ihanaa, että on erilaisia lapsia!

Kyllä siitä pojasta ihminen tulee! Pääasia, että on saanut rakkautta ja hoivaa kotona. Jos on ujo tyyppi, niin tuollainen voi kotihoidon jälkeen pelottaa. Mutta se on pientä siihen verrattuna, mitä näillä "reippailla" lapsilla voi kotona olla ongelmana.

Luokalleni tuli aikanaan eräs itkupillityttö. Ensimmäisen viikot äiti joutui istumaan luokan perällä, kun tyttö alkoi muuten heti itkeä. Kyllä sitä muiden lasten kotona päiviteltiin, mutta nyt kun katsoo 20 vuotta myöhemmin, niin entäs sitten. Lapsi oli ujo ja äidin hellyydellä kotona paapoma. Alussa vähän ujostutti, mutta onneksi koulu hyväksyi tuon pehmeän laskun ja äitikin jäi luokasta muistaakseni lokakuulla pois. Kavereita löysi muista rauhallisista ja oli ihan sellainen perustyttö (vaikka hiljainen ja rauhallinen) koko kouluputken. Tosi sellainen tasapainoinen tapaus ja nykyään on kahden lapsen äiti ja LTO ammatiltaan.

Mä en tajua, miten se palvelee lapsen etua, että hoidetaan kotona kouluikäiseksi asti. Lapsi tarvitsee ikäistään/tasoistaan seuraa, ja sitä harvemmin kotona on, ellei ole tosi pienellä ikäerolla sisaruksia (vuosi tai alle). Eikä ne sisaruksetkaan välttämättä takaa sitä, että lapsi oppisi sosiaalisia taitoja muiden lasten kanssa. Sisaruksia kun ei kuitenkaan ehkä kohdella niin kuin "vieraita" lapsia. Kuka edes pystyy järjestämään riittävästi mieluisaa ja aktivoivaa tekemistäj oillekin 5-7-vuotiaille kotona? Meillä 5v ainakin kaipaa kavereita, ja 3v veljen kanssa on vain tylsää. Ei äidin seura ole sama kuin muiden lasten seura, vaikka äiti kuinka järjestäisi metsäretkiä ja askartelua.

No meillä on kaksi vanhinta hoidettu kotona kouluun asti (silloin ei ollut meidän lähikoulussa edes eskaria, enkä päässyt heitä kauemmas kuljettamaan), molemmat tosi reippaita aina olleet, sosiaalisia, useita harrastuksia jne.

Nuorin meni ryhmikseen 3-vuotiaana ja siitä eskariin ja sitten kouluun. On mahdottoman ujo ja arka, kavereita kyllä on, mutta ei koskaan esim. viittaa koulussa eikä osallistu mihinkään esiintymisiin. Ilmeisesti tuon takia sai kaikista aineista ysin, vaikka kolmen aineen kokeiden keskiarvo oli lähes kympin ja läksyt aina tehtynä.

Että ei se kotihoito kyllä tuohon asiaan vaikuta. Riippuu tietysti siitäkin miten se hoito toteutetaan; kökitäänkö aina vain kotona, vai käydäänkö kyläilemässä, kerhoissa, kaupassa, leikkipuistossa. Eikä toisaalta virikkeellinen päivähoito sen paremmin takaa, että lapsesta tulee rohkea ja reipas yms. Se on luonnekysymys ja mua suuresti ärsyttää tämä nykymeininki, jossa kukaan ei saisi olla ujo ja rauhallinen. Suosittelen lukemaan kirjan "Hiljaiset".

ja minun lapseni luokalle tulee päiväkodissa hoidettu pikku päsmäri joka komentaa mennen tullen kaikkia opettajista alkaen ja saa karmeat raivarit jos asiat eivät mene kuten hän haluaa, kokemusta tästä on nyt kolmesta päiväkotivuodesta yhtä aikaa lapseni kanssa eikä lapsi ole muuttunut miksikään siitä, viime viikolla jalkapalloharjoituksissa käyttäytyi samalla tavalla valmentajaa kohtaan ja isä joutui kantamaan lapsen karjuvana ja rimpuilevana pois kentältä

Mun kaverin 2v meni yksin muskariin, koska oli niin itsenäinen. Eikä itkenyt yhtään, vaikka auto ajoi yli. Kotihoidettu lapsi olisi varmaan tihrustanut itkua koko päivän, ei tämä reipas päiväkotilainen.