Lue keskustelun säännöt.
Biologisen kellon salakavaluus.
05.06.2013 |
Pitkään olen ajatellut etten halua lapsia. Tai oikeastaan minulla ei koskaan ole ollut päivänselvää ajatusta että haluan äidiksi tai kasvattaa omia lapsia. Ei minulla ole vauvakuumetta vieläkään, mutta huomasin jotenkin yllättäen miten paljon pikkulapset varastavat huomioni joka paikassa. Onko tämä vauvakuumeen esiaste?? Ja nimenomaan olen jotenkin alkanut ymmärtää lapsia paremmin, enkä heti hermostu jos jossain kuuluu lapsen itkua tai huutoa. Olen hyväksynyt lapsuuden äänekkäänä ja "eläväisenä" osana elämää, eikä sen jälkeen ajatus oman rauhankaan menetyksestä ole enää tuntunut niin kammottavalta.
Huh, pelottava ajatuskin että tämä tästä yltyy joksikin maaniseksi lapsimullehetinyt-kuumeeksi... Miten teillä kypsyi ajatus lapsista tai vauvakuume alkoi?
Kommentit (6)
Ei oikein alkanut kuume koskaan.
Olen itse halunnut lapsia. Ja määrä ollut iso. Seitsemän on ollut minusta ihana luku! Siinä on iloisia kasvoja paljon ympärillä, pelataan pelejä ja muuta tuollaista. Kaipaan isoa perhettä.
Me päätettiin joskus että opiskellaan ensin, hetki työtä ja sitten voidaan niitä lapsia hommata. Ja niin tehtiin, neljä lasta ollaan saatu ja nyt pohditaan jatketaanko vai jätetäänkö tähän.
Jos joskus on ollut kuume, niin se on sellaista ihanaa odottelua tärpistä. Malttamattomuutta kun päätetään että lapsi saa tulla.
Lapset siis tavallaan on aina kuulunut tulevaisuuden haaveisiin ja jalat maassa ollut kunnes päätetty että lapsi saa tulla. Sitten se on ollut täysin sitä hehkutusta lapsesta. Näin meillä.
Minusta on kummallista jos vaikkapa teininä toteaa ettei salmiakista pidä ja sitten ylläpitää sitä ajatusta ettei salmiakki vaan ole oma juttu ja räkii suunnilleen lasiin, mieli muuttuu ja on ihan tavallista että alkaa tykkäämään salmiakista myöhemmin. Ihan sama se on lapsenhankinnassa. Joskus ajattelee että määrä on tämä ja sitten myöhemmin toteaa ettei se niin ollutkaan, itsekin toisaalta huomaan että minusta tämä neljä lasta on ihana määrä lapsia. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 14:21"]
.... ja lapsi on ihana, mutta...
[/quote]
Mitä tarkoitat tällä?
Mulla se iski vasta neljänkympin kriisissä. Olin elämääni tyytyväinen vapaaehtoisesti lapseton, joka en ollut koskaan kokenut minkäänlaiista vauvakuumetta. Tykkäsin omasta vapaasta boheemielämästäni, ja ajatuskin jostain keskiluokkaisesta lapsiperhe-elämästä ahdisti. Olin mielestäni täysin äidinvaistoton erakkoluonnekin. Ja kun tosiaan ikää alkoi olla 40, ajattelin että enää ei TODELLAKAAN tarvitse millään tasolla mitään lapsijuttuja miettiä, että se ikäkin on jo mennyt ohi - onneksi.
Kunnes sitten kun tapasin mieheni, alkoi yhtäkkiä tulla valtava halu saada lapsi. Olin miehelle alussa sanonut jo suhteen ehdoksi, että mitään lapsia en sitten tässä iässä ala enää tehdä, ja se oli hänelle ok. Ja yhtäkkiä olin tilanteessa jossa raskaana olevien naisten ja vauvojen näkeminen suorastaan itketti, tuntui että elämä menee ihan ohi ja on merktiyksetöntä jos en saa lasta. Kaduin syvästi etten olltu aiemmin ymmärtänyt hankkia lasta, lapsihan oli suorastaan elämän tarkoitus, siltä vauvakuumeessa tuntui. Pakko oli miehellekin kertoa että tällainen olo on tullut, ja mies onneksi oli sitä mieltä että hän haluaisi myös lapsen, joskin olisi suostunut siihen jos minä en halua. Iästä huolimatta tärppäsi melkein heti, toisesta kierrosta pillerien lopettamisen jälkeen, ja vielä on toinenkin ajatuksissa... Kyllä ne hormonit näköjään aika hyvin voi sekoittaa ihmisen pään :D
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 14:47"]
Mulla se iski vasta neljänkympin kriisissä. Olin elämääni tyytyväinen vapaaehtoisesti lapseton, joka en ollut koskaan kokenut minkäänlaiista vauvakuumetta. Tykkäsin omasta vapaasta boheemielämästäni, ja ajatuskin jostain keskiluokkaisesta lapsiperhe-elämästä ahdisti. Olin mielestäni täysin äidinvaistoton erakkoluonnekin. Ja kun tosiaan ikää alkoi olla 40, ajattelin että enää ei TODELLAKAAN tarvitse millään tasolla mitään lapsijuttuja miettiä, että se ikäkin on jo mennyt ohi - onneksi.
Kunnes sitten kun tapasin mieheni, alkoi yhtäkkiä tulla valtava halu saada lapsi. Olin miehelle alussa sanonut jo suhteen ehdoksi, että mitään lapsia en sitten tässä iässä ala enää tehdä, ja se oli hänelle ok. Ja yhtäkkiä olin tilanteessa jossa raskaana olevien naisten ja vauvojen näkeminen suorastaan itketti, tuntui että elämä menee ihan ohi ja on merktiyksetöntä jos en saa lasta. Kaduin syvästi etten olltu aiemmin ymmärtänyt hankkia lasta, lapsihan oli suorastaan elämän tarkoitus, siltä vauvakuumeessa tuntui. Pakko oli miehellekin kertoa että tällainen olo on tullut, ja mies onneksi oli sitä mieltä että hän haluaisi myös lapsen, joskin olisi suostunut siihen jos minä en halua. Iästä huolimatta tärppäsi melkein heti, toisesta kierrosta pillerien lopettamisen jälkeen, ja vielä on toinenkin ajatuksissa... Kyllä ne hormonit näköjään aika hyvin voi sekoittaa ihmisen pään :D
[/quote]
Hmm, miten nyt jälkikäteen katsot vela-vuosiasi? Tarkoitan, että hassuahan se on jälkikäteen ajatella että olisi pitänyt tehdä lapsia vaikka aiemmin, mutta miksi niitä olisi tehnyt jos ei yhtään tuntunut siltä että niitä haluaa? Että eikö sitä sitten muista mitä ajatteli aiemmin vaikka niistä lapsista ja elä elämää sen mukaan että nyt on nyt vaikka vuosi aiemmin olisi ollutkin eri mieltä? Onneksi teille kuitenkin kävin noin onnellisesti että lapsen vielä saitte.
Pohdinpa vain. :)
Biologiselle halulle ei ole pakko antaa periksi. Voit kuulostella itseäsi ja kysyä, tahdonko, haluanko todella lasta. Ja sitten sinun kannattaa miettiä millainen itse pohjimmiltasi olet, näetkö itsesi tulevaisuudessa äitinä. Itse olen tehnyt osaltani lapsettomuuspäätöksen ja minut on myös steriloitu. Pidän silti lapsista, kovastikin, mutta en halua omia. En kenenkään kanssa. Elämäni ei ole millään tavalla merkityksetöntä ilman lasta ja olen hyvin onnellinen ja huojentunut tekemästäni päätöksestä.
Mieti siis syvällisesti mitä itse haluan.
kyllähän se ihmisen tai naisen laittaa sekaisin... itsekin ajattelin etten koskaan halua tai hanki lapsia ja niin vain biokello riisti mut ja tein sen lapsen. Saatoin ruveta spontaanisti itkemään kauppakeskuksen hississä jos siellä oli vauva. Niin kova vauvakuume mulle nousi. Sitten sain lapsen ja nyt taas mietin miten ihminen saattaakin mennä niin sekaisin että haluaa lapsen.... ja lapsi on ihana, mutta...