Onko muita täysin uupuneita teinien äitejä?

Ap:n lapsella vaikuttaisi olevan joku mielenterveyden häiriö.

Mulla on 13- ja 15- vuotiaat pojat, eikä ole ollut vielä ainakaan mitään ongelmia. Joskus on tietysti pientä kapinahenkeä ja nenäkkyyttä, mutta jos se alkaa kääntyä epäkunnioittavaksi käytökseksi, olen sanonut vain että meillä saa merkkivaatteita ja muuta kivaa vain silloin, jos osaa käyttäytyä oikein toisia kohtaan, eikä hölmöile muutenkaan. Jos homma lähtee lapasesta, seuraavat lenkkarit ja farkut ostetaan Tarjoustalosta, eikä puhelinlaskua makseta. Hyvin on toiminut :-). Pojat nimittäin tietää, että mä pidän sanani...

Muuten nuo ovat ihan tavallisia nuoria, koulussa ja harrastuksissa menee hyvin. Vanhempi poika hengaa aika paljon ajastaan itseään vanhempien nuorten kanssa (18-20 v), koska soittaa musaopiston bändissä ja he treenaavat paljon. Ehkä sieltä on tullut malli hyvästä käytöksestä, koska nämä bändiläiset ovat tosi fiksuja tyyppejä.

Kerro vähän millaisista ongelmista on kyse, ja minkä ikäinen teini on kyseessä?

Teini on vasta 13, mutta jo ikäisekseen kehittynyt. Valehtelee ja varastelee. Muuten on varsin mukava, mutta epärehellisyys tuo äidille harmaita hiuksia.

Täällä! Tyttö täyttää syksyllä 16 v. Olen niin puhki nyt, etten oikein tiedä miten tästä nousisi. On varastanut, juovuksissa, jäi siitä kiinni. Valehtelee, pettää lupaukset, ei kerro mihin menee, saan olla koko ajan varpaillani. Viime viikolla jätti tulematta yöksi kotiin, jouduttiin etsimään yöllä tyttöä. Kaksi lastensuojeluilmoitusta ollaan saatu aikaiseksi.

Isosiskonsa 17, käynyt nyt vuoden lukiota, ja aivan päinvastainen; esim. viimeisin tekstiviesti häneltä taitaa olla viime perjantailta "Äiti matikasta tuli 10". Samalla tavalla on kasvatettu, ikäeroa puolitoista vuotta näillä neideillä.

Nuorempi tyttö ollut myös yli 9 oppilas, mutta keväällä laski numerot, ka taisi olla nyt tasan 8. Lukio pitäisi aloittaa syksyllä, mutta kun ei pätkääkään kuulemma kiinnosta.

Vuosi sitten en olisi voinut kuvitella, että minkälaisen helvetin mun sydän joutuu käymään nyt läpi. Mun mummu on mulle joskus sanonut tämän suuren viisauden "Pienenä ne polkee syliä, isona sydäntä", nyt sen ymmärrän.

3 jatkaa...

Kielenkäyttö mua kohtaan on ihan hirveää, esim. viime viikolla laittoi mulle tekstiviestiä kun etsittiin, että "kuole huora". Ja kertoi vielä, että hän tulee tanssimaan ja bilettämään mun haudalle. Pieniä sisaruksia heillä on kaksi, ja tuolle nuorimmaiselle taaperolle sanoi myös yksi päivä "kuolisit sinäkin pois siitä".

Olen ihan puhki. Mä en voi vaan ymmärtää enää tätä meidän elämää. Onneksi saadaan apua, taivaalle kiitos tästä viimeisimmästä lastensuojeluilmoituksesta!!

Ei ole tarpeeksi luottamusta. Vitonen anna enemmän aikaasi lapsellesi. Joskus niitä vinoon kasvaneita on kasvatettu liikaa.

Nyt jo poikki? Ja loma on vasta alkanut... Mietipä, miten se siellä koulussa käyttäytyy.

Herrajesta! Mitä sinä teet silloin/sen jälkeen kun tyttösi huorittelee? Ihan konkreettisesti, kerro miten otat asian esille taikka puit sen tyttösi kanssa?

Siis sori, vitonen on nelonen!

Mä olen kotona ollut muutaman vuoden näiden pienten kanssa, mulla ei oikeastaan ole muuta elämää ollut muutenkaan vuosiin kuin lapset. Nuo isommat ja pienemmät. Toisin sanoen olen "pyhittänyt" elämäni heille, kukaan ei voi tulla sanomaan ettenkö olisi lasteni kanssa ollut. Sosiaalityöntekijän ja psykologin lausunto mulla asioista onkin, olen heidän mielestään kaikkeni tehnyt. Ainoa mikä on tullut keskusteluissa esille on se, että olen tavallaan silotellut tytön elämää liikaa, enkä vaatinut tarpeeksi. Toisin sanoen ei kestä pettymyksiä, vaikka niitä vastaan on tullutkin, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi.

Ai että mitäkö teen kun tyttöni huorittelee minua? Tottamooses olen kertonut, että miltä se tuntuu. Ja puitu asiaa myös jälkeenpäin, kun tilanne on rauhoittunut. Onneksi on nyt ollut rauhallista sen viime viikkoisen jälkeen ja tytöllekin tainnut jotain mennä jakeluun. Ja onneksi hän osaa myös sanoa, että rakastaa mua sanomisistaan huolimatta, sillä kuittaa paljon.

Mutta tämä mun jatkuva pelkotila siitä, että mitä seuraavaksi ja koska, on tosi kuluttavaa. Tyttö on käynyt nuortenpsykologin luona kevään juttelemassa kerran viikossa, huhtikuussa viimeksi ja nyt pääsee sitten takaisin asiakkaaksi. Masennusta on taustalla ja ilmeisesti jonkinlainen persoonallisuushäiriö, ei mikään vakava kuitenkaan. Hivenen ehkä narsismia kuulemma ja juuri se, ettei kestä pettymyksiä. Saattaa kuulemma erakoitua helposti, on sisäänpäin kääntynyt jne. Onneksi on kavereita kuitenkin, osa ok ja osa ei...eli lähtee helposti porukan mukana.

Koulussa kuulemma käyttäytyy loistavasti, kiukku purkautuu lähinnä vanhempia kohtaan ja siinä tilanteessa, kun tulee se pettymys tai jää kiinni jostain.

Anteeksi, mutta mä en jaksa mitään kettuilua nyt, harmittaa kun tuli tänne edes kirjoitettua mitään.

No kyllä meilläkin tulee 13 suusta välillä aika roisia tekstiä. Sitten toisaalta myös kauniita sanoja. He koettelevat vanhempiaan, hakevat rajoja ja yrittävät irtaantua. Pitää yrittää ymmärtää joskaan varastelu yms ei tietty ole suotavaa!

Sitähän se on, rajojen hakua. Ja tosiaan meilläkin on olleet samat kasvatukset ja opit esikoisella ja tällä seuraavalla, esikoisen kanssa ei ikinä mitään ongelmaa. Jotain pientä ovien paiskomista jne. joskus 7. luokalla, mutta ikinä ei ole tarvinnut sydän syrjällään olla hänen takiaan. Onneksi hänellä on siskonsa kanssa hyvät välit ja pystyvät puhumaan asioista.

Ollaan oltu aina tosi läheisiä tyttöjen kanssa, isänsä kun reissuhommissa niin olen heidän kanssaan ollut yksin ja väkisinkin kaikki kaatuu mun päälle. Mutta luotan siihen, että tyttö kiittää mua vielä joskus kun vedän näitä rajoja!

Mä nimittäin olen itse ollut murrosiässä tosi kapinallinen, mutta mun perään ei kukaan koskaan kysynyt, eikä välitetty missä olin. Muistan vaan, miten kurjalta tuntui olla se uusperheen unohdettu vanhin!

4,5,9

[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 19:01"]

Teini on vasta 13, mutta jo ikäisekseen kehittynyt. Valehtelee ja varastelee. Muuten on varsin mukava, mutta epärehellisyys tuo äidille harmaita hiuksia.

[/quote]

Entä isälle?

n ole enää kun lopetin stressaamisen ja tajusin ettei se mitään auta. Tytöt tekee joka tapauksessa niinkuin haluavat eikä sellaiseen ihmiseen johon kukaan muukaan tässä maailmassa saa oikein otetta pysty kauheasti vaikuttamaan. Kiroileminen ja välillä haistattelut on meillä olleet arkipäivää jo vuosikaudet ja niin on monessa muussakin perheessä. Huorittelua tapahtuu silloin kun erimielisyydet voimistuu ja vaikka se varmaan vähän hullulta kuulostaakin niin koin mielihyvää kun tyttäreni riiteli äitini kanssa ja huoritteli myös häntä. Äitini järkyttyi mutta lopultakin se väistämätön tapahtui. Vanhin tyttäreni ei ole koskaan edes huoritellut minua mutta hän onkin hieman erilainen. En osaa pitää kiroilua kovinkaan vakavana vaan siihen on tottunut. Oma kielenkäyttönikään ei kaikkein kauneinta varmastikaan ole.

[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 21:42"]

n ole enää kun lopetin stressaamisen ja tajusin ettei se mitään auta. Tytöt tekee joka tapauksessa niinkuin haluavat eikä sellaiseen ihmiseen johon kukaan muukaan tässä maailmassa saa oikein otetta pysty kauheasti vaikuttamaan. Kiroileminen ja välillä haistattelut on meillä olleet arkipäivää jo vuosikaudet ja niin on monessa muussakin perheessä. Huorittelua tapahtuu silloin kun erimielisyydet voimistuu ja vaikka se varmaan vähän hullulta kuulostaakin niin koin mielihyvää kun tyttäreni riiteli äitini kanssa ja huoritteli myös häntä. Äitini järkyttyi mutta lopultakin se väistämätön tapahtui. Vanhin tyttäreni ei ole koskaan edes huoritellut minua mutta hän onkin hieman erilainen. En osaa pitää kiroilua kovinkaan vakavana vaan siihen on tottunut. Oma kielenkäyttönikään ei kaikkein kauneinta varmastikaan ole.

[/quote]

Mä vaan en suostu antamaan periksi millään, vaikka uupunut olenkin! Kyse on MUN lapsestani ja hänen tulevaisuudestaan, mielestäni on mun asia äitinä yrittää tehdä kaikkeni ettei pilaa sitä ihan tuosta noin vaan. On tietty asioita, joille en minäkään mitään voi, mutta parhaani teen tyttäreni vuoksi!

11

Ja minä kun luulin että oma teinini on vaikea kun pari kertaa kiroili mulle. Ikinä ei huoritellut, enkä sitä hyväksy missään olosuhteissa. Järkyttävää mihin vanhemmat alistuu. Tätäkö se on kun pyhittää elämänsä lapsille eikä osaa tai kykene asettamaan rajoja.

t. kotiäiti jolla on muutakin elämää kuin lapset ja jota ei huoritella

Jaksamista vanhemmat! Ittelläni oli kaamee murrosikä mutta nyt olen kunnollinen perheenäiti. Osu kuitenkin oikeille raiteille kovasta teiniuhmasta huolimatta. ;)

[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 21:54"]

[quote author="Vierailija" time="04.06.2013 klo 21:42"]

n ole enää kun lopetin stressaamisen ja tajusin ettei se mitään auta. Tytöt tekee joka tapauksessa niinkuin haluavat eikä sellaiseen ihmiseen johon kukaan muukaan tässä maailmassa saa oikein otetta pysty kauheasti vaikuttamaan. Kiroileminen ja välillä haistattelut on meillä olleet arkipäivää jo vuosikaudet ja niin on monessa muussakin perheessä. Huorittelua tapahtuu silloin kun erimielisyydet voimistuu ja vaikka se varmaan vähän hullulta kuulostaakin niin koin mielihyvää kun tyttäreni riiteli äitini kanssa ja huoritteli myös häntä. Äitini järkyttyi mutta lopultakin se väistämätön tapahtui. Vanhin tyttäreni ei ole koskaan edes huoritellut minua mutta hän onkin hieman erilainen. En osaa pitää kiroilua kovinkaan vakavana vaan siihen on tottunut. Oma kielenkäyttönikään ei kaikkein kauneinta varmastikaan ole.

[/quote]

Mä vaan en suostu antamaan periksi millään, vaikka uupunut olenkin! Kyse on MUN lapsestani ja hänen tulevaisuudestaan, mielestäni on mun asia äitinä yrittää tehdä kaikkeni ettei pilaa sitä ihan tuosta noin vaan. On tietty asioita, joille en minäkään mitään voi, mutta parhaani teen tyttäreni vuoksi!

11

[/quote]

En ihan tarkoittanut kokonaan periksi antamista vaan turhan huolimisen vähentämistä. Uskon ja toivon että jokainen löytää paikkansa ja kiinnostuksen kohteensa ja minun tehtäväni äitinä on tukea ja pyrkiä auttamaan lapsiani aina kun mahdollista.

Ei niitä kakaroita olisi pakko kaikkien tehdä...

Vähälläpä oon päässyt tähän asti kun lukee noita tekstejä. Poika kohta 17 vee, ainoo ongelma oikeestaan on kun pelaa liian kovalla ts pitää sanoa joka kerta että ääni pienemmälle. Ei ole varastanut, ei huorittele, ei kiroile, koulussa menestyy.