Olisko täällä joku, joka on synnyttänyt rv 34?
Ja voisitko jakaa kokemuksesi? Kuinka paljon lapsi painoi, saitko kortisonipiikin, oliko keuhkot kehittyneet?
Itsellä tilanne se, että tänään totesivat kohdunkanavan lyhentyneen 2 senttiin ja antoivat kortisonipiikin. Nyt supistuksia jatkutunut taas pitkin iltaa, raskausviikkoja 34+4 ja kaksosia odotan.
Kommentit (15)
Viikkoja 34, kun vesi tuli ja sitten pelattiin juuri niiden kauhkojen kehittymisen takia (kuulemma vauvan stressi kehittää niitä), pari päivää synnytyshuoneessa seurannassa hihnat ympärillä. Sitten tokana aamuna sanottiin, että tänään syntyy. Sektio tuli. Ei liittynyt syy tähän aikaisuuteen, oli perätilassa. Vauva oli sitten valmis 2300g 42cm tai miten sitä kippuraa nyt mitätään :) Ei tarvinnut mitään apuja, kuin lämmitä. Kaksi myssyä laitettiin päähän ekana päivänä tokana enää yksi. Ekana päivänä vauva nukkui lämpöpatjan päällä normivauva sängyssä, seuraavana aamuna täysin tavallisessa. Vauva ei kellastunut ym. Samaan aikaan lähdimme yhdessä kotiin ja vauva söi valtavasti jo sairaalassa, toisn lypsämääni maitoa. Alussa lypsin ja vauva söi pullosta, sitten alkoi jaksaa imeä itsekin hiki päässä... Kasvoi kohisten. Kahden kuukauden iässä oli jo reilusti tuplannut painonsa.
Mun kaksoset syntyi kiireellisellä sektiolla rv 34+1. Olin saanut kortisonipiikin hieman aikaisemmin. Toista jouduttiin synnytyksen yhteydessä elvyttämään, mikä kai on melko tavallista vastaavissa kiiretilanteissa. Vauvat olivat kuitenkin ihan terveitä, mutta tuon kiireellisen sektion + elvyttämisen vuoksi olivat tarkkailussa ekan vuorokauden. Lastenlääkärin mukaan vastasivat ominaisuuksiltaan täysiaikaisia. Vauva-aikana tai myöhemminkään ei tullut mitään ongelmia. Pituutta vauvoilla oli syntyessään 49 cm ja painoa toisella 2,4 kg ja toisella 2,6 kg. Nyt ovat jo koululaisia ja täysin normaaleita lapsia, pärjäävät hyvin kaikilla elämän osa-alueilla.
Meillä poioka syntyi rv 34+6. Paino 2340g ja 43cm. Kaikki hyvin. Lämpökaapissa oli vaan vuorokauden. Kellastui, joten sinivalohoidossa oli toisen vuorokauden. Pari viikkoa harjoitteli syömistä ja osa meni letkun kautta. Rinnasta alkoi harjotella muutaman päivän ikäisenä syömään. Hyvin sujui, mutta väsyi helposti. Kaksi viikkoa keskolassa ja sitten kotiin. Kotona syötin pari päivää puolet ruokailuista pullosta, puolet rinnasta, kunnes siirryttiin kokonaan rintaruokintaan.
ainiin ja en ehtinyt saada kortisonipiikkiä. t 5
mä synnytin 33+ jotain. Oli lähellä 34 viikkoa. En saanut kortisoonipiikkiä, mikä oli kyllä virhe, sillä kun lapsi syntyi hän joutui tehohoitoon kehittymättömien keuhkojen vuoksi. Vauva oli teholla viikon ja sitten seurannassa vielä toisen viikon sairaalassa. Hän oli nenä-maha-letku ruokinnassa, mutta seurannassa alkoi myös imemään rintaa. Syntyessään lapsi oli 2200 ja pituutta 44cm. Eli aika hyvän kokoinen viikkoihin nähden.
Kotiuduttuaan söi jo rintaa ja välillä pulloa, jotta saatiin mitattua määrät. Oli tärkeää, että kasvoi ja sai taroeeksi ravintoa. Kauhean helppo vauva oli, sillä tehohoidossa ja seurannassa oli rytmitetty niin täydellisesti, että ei paljoa turhaa nitissyt. Ihana vauva!
Nyt 7 vuotias, keskosuudesta ilmeisemmin johtuvia ongelmia adhd ja tuntoyliherkkys. Muuten normaali lapsi. Pieni ikäisekseen kylläkin.
Seuraavat lapseni syntyivät normaali aikaan.
Mulla kaksoset syntyivät kun viikkoja oli 33+1, A painoi hiukan alle 2 kg ja B hiukan yli. Keuhkot olivat suht o.k, B sai hiukan hengitysapua aluksi mutta ei siis ollut varsinaisessa hengityskoneessa kuitenkaan. Olin saanut kortisonipiikin. Lapset olivat sairaalassa 2,5 viikkoa, osan ajasta sinivalon alla. Ongelmana oli lähinnä syömsen opettelu; meinasivat nukahtaa aina samantien kun evästä tuli tarjolle, syöminen oli pienille aluksi sen verran kova rasitus. Ihan hyvin on mennyt, ovat nyt reippaita ja terveitä leikki-ikäisiä.
Omani syntyi 34+0 vesien menon seurauksena. Sain kortisonipiikit. Lapsi syntyi normaalisti alakautta, ei tarvinnut happea tms. Oli 2100 g ja 45 cm. Lapsi oli ekan yön vastasyntyneiden osastolla tarkkailussa osittain siksi, että jouduin itse synnytyksen jälkeen leikkuriin. Toisena yönä oli jo vierihoidossa. Vauva kellastui mikä on tosi tavallista pienipainoisilla, oli pari vrk sinivalon alla. Sairaalassa oltiin yhteensä 6 vrk. Eka kuukausi syötettiin 3 tunnin välein joka 2. kerta pullosta ja joka 2. kerta rinnasta. Sitten vain rinnasta kunnes tuli 6 kk ikään. Keskosuus näkyi kehityksessä puolivuotiaaksi asti, sitten otti täysaikaisena syntyneet ikätoverit kiinni ja kehittynyt osin jopa nopeammin.
Mun kuopus syntyi 33+3. Ehdin saamaan ekan kortisonipiikin ennen synnytystä. Kaikki meni hienosti (vaikka synnytys olikin kätilön virhe) lapsi oli ja on normaali. Syntymäpaino 2168g, parisataa grammaa putosi. 2 vkoa joutui olemaan sairaalassa kasvamassa, pari päivää keltaisuuden vuoksi valohoidossa.
Nyt jo 11v fiksu, urheilullinen ja ikäisekseen todella pitkä tyttö
Mulla kaksoset syntyi viikolla 33, sain kortisonit sopivasti alle viikkoa ennen. Toinen oli päälle parikiloinen ja vain ekan yön lasten teholla ylipainehengitystuella, sitten pääsi tavalliseen keskolaan. Nenämahaletku oli vähän yli kuukauden, imetys ei onnistunut mutta pullosta oppi juomaan hyvin. Fysioterapiassa piti käydä ekan vuoden aikana, kun ei oppinut ryömimään aikataulussa, mutta kyllä sitten oppi ja nykyään ei mistään huomaisi, että on keskosena syntynyt. No hieman pikkuruisempi on kuin meidän perheessä pruukataan olla.
Toinen vauva sitten ei selvinnyt. Mutta syy oli sellainen, johon täysiaikainen vauvakin olisi voinut kuolla, eli ei suoraan liittynyt keskosuuteen.
Esikoiseni syntyi rv 34+1 painaen 2060g ja pituutta 44cm. Sain kortisonipiikin. Vauva oli reilu 2vk sairaalassa kasvamassa, mutta ei ollut missään vaiheessa tehohoidossa, vaan ainoastaan sinivalossa. Ei jaksanut vielä alussa syödä kuin hetken, joten osa maidosta meni nenämahaletkulla. Imetys käynnistyi kuitenkin myös hyvin ja imetinkin häntä noin vuoden. Nyt hän on jo reipas ekaluokkalainen. Ollut aina erittäin vilkas, mutta jaksanut tarvittaessa keskittyäkin.
34+3, lapsi noin 2400g. Sain kortisonipiikin synnytyksessä. Vauvalla ei ongelmia, ei tarvinnut mitään erityistä hoitoa lukuunottamatta päivää sinivalolampun alla. Hyvin meni kaikki. Ruokinta pullosta suoraan. Sairaalassa 5vrk.
Meidän esikoinen syntyi rv 34+4, koska sain raskausmyrkytyksen. Tyllerön mitat olivat syntyessään 2255g ja 45, 4cm. Mulle pistettiin kortisonipiikki sektiota edeltävänä päivänä, keuhkot olivat sen verran hyvin kehittyneet ettei siitä tullut mitään häikkää. Tyttö oli 3viikkoa keskolassa kasvamassa, pariin otteeseen kävi sinivalon alla köllöttelemässä ja muistaakseni viikon tai reilun oli omassa yksiössään lämpökaapissa, kunnes pääsi toiseen huoneeseen vauvasänkyyn.
Alkuun tytöllä oli jonkin näköistä refluksia, maidot tuli kaaressa ylös siihen asti kunnes.aloitettiin kiinteät. Rautalääkkeellä puklattiin ja pilattiin monet vaatteet.
Nyt reilu 2 vuotiaana on ihan ikäistensä tasolla, ei ole mikään pienikokoinen vaan keskimääräistä pidempi, vaikka syntyessään olikin tappi.
Meidän esikoinen syntyi rv 34+4, koska sain raskausmyrkytyksen. Tyllerön mitat olivat syntyessään 2255g ja 45, 4cm. Mulle pistettiin kortisonipiikki sektiota edeltävänä päivänä, keuhkot olivat sen verran hyvin kehittyneet ettei siitä tullut mitään häikkää. Tyttö oli 3viikkoa keskolassa kasvamassa, pariin otteeseen kävi sinivalon alla köllöttelemässä ja muistaakseni viikon tai reilun oli omassa yksiössään lämpökaapissa, kunnes pääsi toiseen huoneeseen vauvasänkyyn.
Alkuun tytöllä oli jonkin näköistä refluksia, maidot tuli kaaressa ylös siihen asti kunnes.aloitettiin kiinteät. Rautalääkkeellä puklattiin ja pilattiin monet vaatteet.
Nyt reilu 2 vuotiaana on ihan ikäistensä tasolla, ei ole mikään pienikokoinen vaan keskimääräistä pidempi, vaikka syntyessään olikin tappi.
Esikoinen syntyi 34+4, oli iso viikkoihin nähden ( 2,8kg). Sain kortisonia jo aiemmin, kun vkolla 32 huomattiin kohdunsuun olevan 4cm auki... ja vuodelevossa olin sen pari viikkoa.
Tyttö oli 4vrk keskolassa, lähinnä tarkkailtavana; jaksoi heti syödä, hengittää ja pitää lämmöt ja sokerit. Ainut ongelma oli sitten pitkittynyt keltaisuus, 2 viikkoa sinivalossa---ja niin kellastivat sen jälkeenkin syntyneet lapset, neljännen kohdalla olisin muuten päässyt kotiin toisena päivänä mutta lastenlääkäri sanoi ettei päästä koska kellastuu se kuitenkin kun sisaruksetkin. Ja niin kävi.
No ei varmaan auta asiaa, mutta vastaan silti...
Eli synnyttänyt en ole, mutta olen syntynyt itse ko. raskausviikolla. Ei ollut kyseessä kaksoisraskaus. Syntymäpainoni oli alle kilon, mutta hyvin on selvitty elämässä eteenpäin jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.