Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

4 lapsen yh

26.06.2009 |

ero, ja minusta 4 lapsen yksinhuoltaja

Ajattelin tänne kirjoittaa kun ei ole tuttavapiirissäkään yhtään 4 lapsen yh-äitiä. Mies ilmoitti 2 viikkoa sitten että hän muuttaa pois, ei enää kestä elämää meidän kanssa. Hän on kärsinyt masennuksesta jo vuoden verran ja lääkäreille yms. sanoo vaan että on parisuhde ongelmia, ongelmilla tarrkoittaa sitä etttei enää rakasta minua ja eikä jaksa arjen pyöritystä 4 pienen lapsen kanssa. Nyt hän haluaa lähteä etsimään itseään ja minä sitten hoidan perheen (olen hoitanut tähänkin asti, mutta kumminkin).



Apuja minulla on omat vanhemmat yms. Mies sanoi ottavansa lapsia joka toinen viikonloppu ja yhden illan viikossa. Haluaa kuulema harjoitella vastuun ottoa näin pikkuhiljaa. Nykyisessä perheessä ei kuulema pysty oikein vastuuta ottamaan ja kotityötkin on liikaa ja ruuanlaitto yms. raskaita, mutta sitten omassa asunnossa kaikki kuulema helpompaa.



En ymmärrä tätä eroa, ei riidellä mitenkään erityisesti, elämä menee/meni ihan mukavasti ennen miehen masennusta, masennuksen aikana minä tuin ja vaadin häntä menemään hoitoon kun mietti itsemurhaa yms. Ja sainkin hänet hoitoon, minä pidin perheen koossa ja kuuntelin vain negatiivista palautetta mieheltäni (hän ei nähnyt mitään positiivista minussa, ei näe vieläkään), ja vaikka tein mitä ei millään ollut merkitystä, ajattelin sen johtuvan masennuksesta, joten yritin vaan jaksaa ja suhtautua asioihin positiivisesti, mutta mikään ei vaikuttanut mieheeni. Nyt hän ei kuulema halua edes saada asioita toimimaan ja parisuhdetta kuntoon :( Itsekkään en enää oikein jaksa tätä kun toinen hokee kokoajan ettei rakasta tai välitä yms.



Tämän seurauksena joudun muuttamaan lasten kanssa pois nykyisestä asunnosta(opiskelija-asunto) ja etsimään uuden asunnon, toisiksi vanhin lapsi on aloittamassa ekaa luokkaa ja 2 nuorempaa on menossa syksyllä päiväkotiin ja minun pitäisi lähteä töihin ja hoitaa kaikki ja järjestellä asiat kuntoon.



Tämä kaikki vaan tuntuu niin epäreilulta :( Kyllähän sitä varmaan jotenkin jaksaa, mutta miten muut? onko muita? miten arki 4 lapsen kanssa menee? Entä sitten joskus kun on jaksamista mielenkiintoa, onko mitään mahdollisuuksia löytää uutta miestä? Miten jakaa aika että ehtii/jaksaa huomioida kaikki lapset erikseen? Jos jollain on jotain käytännön vinkkejä otan niitä mielelläni vastaan. Lapset siis 2v,4v,7v ja 8v (ja vanhin vielä erityislapsi). Rakastan lapsiani todella paljon, mutta hieman mietin omaa jaksamista yms. Mies kyllä sanoi että voi ottaa 2 lasta itselleen, en vaan halua erottaa sisaruksia ja lisäksi en luota tippaakaan siihen että selviäisi heidän kanssa(kyse kahdesta nuoremmasta lapsesta).



Kommentoikaa ja antakaa vinkkejä arkeen :)

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
26.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiva kuulla, meillä ainakin näillä näkymin isän pitäisi lapsia ottaa jokatoinen viikonloppu ja kerran viikossa illalla, mutta saa nähdä ainakin viikonloput varmaan onnistuu eli silloin saisi hieman levähdysaikaa ja lisäksi äitini on luvannut auttaa mahdollisuuksien mukaan :)Tämän avulla luulisi jaksavan :)



Olen nyt jo löytänyt asunnon (4h ja keittiö+sauna) ja muutto on nyt viikonloppuna. Mukava saada elämä järjestykseen vaikka hieman hirvittää tuo yksin jääminen :(



Tuleva ex-mies on tässä lähiaikoina kysyttäessä sanonut vaan odottavansa että pääsee minusta eroon ja hänellä on täysin tyhjä olo (eli itsekseni voin sitten ihmetellä tunteitani yms., hän ei varmaankaan ole ihan tunne kuollut, hän ei vaan osaa käsitellä tunteita ollenkaan) Toisaalta se jollain tapaa helpottaa eroa, mitä järkeä on elää ihmisen kanssa joka ei välitä yhtään?



Viikonlopun hän on poissa kun on parempaakin tekemistä kuin auttaa muutossa ja virallisena muuttopäivänä hän on aamun töissä ja sanoi illasta auttavansa jos ei ole selkä kipeänä. Tällä viikolla minä olen pakkaamisen, lasten ja siivoamisen lisäksi hoitanut pyykit, mies on n. kaksi kertaa viikonaikana täyttänyt tiskikoneen ja pakannut pari laatikollista dvd leffoja minulle avuksi eli ihan jees, muun ajan herra pelaa tietokoneella tai tekee jotain muuta yhtä "järkevää". Ainakin pääsee heti kiinni siihen mitä tarkoittaa olla yksinhuoltaja :) Kaverit onneksi ovat tulossa apuun :) Muuten olisin joutunut muuttamaan kaiken yksin.



Mutta juu taas tuli vuodatettua, oli kiva kuulla että kaikki miehet eivät pelästy sitä jos on useampikin lapsi taloudessa jo etukäteen :) Hieman on mietityttänyt tämäkin asia. Hieman ehkä sekavaa tekstiä, mutta kumminkin :)



Mukava että joku jaksoi vastailla :)

Vierailija
2/2 |
26.06.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ketuttaa

Vittu nyt se sitten lähti vielä ryyppäämään ja on kuulema ihan ympäri päissään ja tulee ehkä yöllä kotiin (varmaankin jos vielä tänne löytää) Minä voin sitten aamusta alkaa kantaa tavaroita ku herra makaa sängyssä ja potee krapulaa :( Ja sit 12.00 lähtee taas ku on menoa. Vittu olis nyt menny edes muuton jälkeen vasta ku sit sitä ei kukaan enää odota :( ihme teini äijä vaikka on 4 lapsen isä ja kaikkea :( Olisin vielä hyväksyny asian jos sanois että mihin aikaan suurinpiirtein tulee kotiin eikä olis ihan pellit auki mut joo kohtahan tää on sit ohi. Ihme paskaa sitä ihminen joutuukin sietämään :(



Mies mitä ilmeisimmin haluaa rikkoa välit kokonaan kun ton verran musta välittää, ihan kun olis teinin äiti (joutuu valvomaan yömyöhään tuleeko kotiin vai ei ja tapahtuuko jotain/pääseekö kotiin asti).



Eli kunnollinen mies haussa! risoo taas ihan sikana, se äijä saa mut kyllä ihan raivon partaalle :( Pahamieli tämmösestä vaan jää ja viis vuotta oon ton äijän kanssa ollu yhdessä ja yrittäny tukea ja auttaa(hällä oli masennusta yms.) Täytyy vaan toivoo ettei tee mitään itelleen ku sillä on masennus lääkkeet enkä tiiä kuin hyvin ne sopii alkoholin kanssa :( Vittu ku se ei ite ajattele mitään :( Pakkaus selosteen mukaan onneks ei pitäis ihmeempää tapahtua, mut ei siitä äijästä tiiä ku se on muutenkin humalassa usein synkkyyteen taipuva. :(



Sori taas tää avautuminen. Ketuttaa niin tää tilanne.



Saas nähä ottaako oikeesti lapsia ku pääsee ton ryyppäämisen makuun ku on muutenkin niin vaikeeta toi vastuun ottaminen :(



Ja siis kommentteja otan vastaan mielelläni :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kahdeksan