Mies ongelmissa?
Eli neuvoja tarvittaisiin pikaisesti! Taustatietona,seurustelua takana miehen kanssa n.9kk.Mies asuu naapuri maassa ja vietän täällä todella paljon aikaa(tällä hetkellä suoritan 3kk työharjoittelua).Miehellä on aika synkkä historia ja ollut ns ``nuoriso rikollinen`` mutta on saanut elämänsä mallilleen nytten ja on ollut monta vuotta erossa noista touhuista.
Nyt kuitenkin tuntuu ettei kaikki ole ihan kohillaan ja on tapahtunut vähän omituisia juttuja.Ensiksi kiinnitin huomiota siihen kun asuntomme ulkona oli monesti sama auto ja aina huomatessaan meidän lähti pois tai vaihtoi paikkaa niin että näköyhteys pysyi silti meidän ikkunaan.Tuttavamme myös asuu mieheni entisessä talossa ja siellä oli tuntematon mies(ei ollut kertonut nimeään kysytessä) kaivellut postilaatikkoa ja kysyessä sanonut etsivänsä miestäni ja missä asuu nykyään.
Viimeinen tippa kumminkin oli kun mieheni kioski ryöstettiin muutama yö sitten ja sieltä vietiiin vain mieheni vanha tietokone ja pieni määrä rahaa,ei muuta! Mieheni epäilee että olisi ollut nuorisoa jotka sen olisivat tehneet mutta epäilen.Eivät ottaneet tupakkaa,juotavaa yms.. Ensiksi mieheni sanoi että joku/jotkut pelleilevät hänen kanssaan mutta myöhemmin yritettäessäni kysyä onko joissakin hankaluuksissa tai jonko hänellä jotakin kerrottavaa.Sanoo vain ettei ole mitään ja kertoisi minulle jos olisi.Eli miten saisin mieheni puhumaan,vai olenko taas ylireagoinut ja kuvittelen omiani?
Kiitos kaikille vastaajille jo etukäteen :)