Millainen ihminen kasvaa pojasta, jolla ei ole kavereita 9 -vuotiaana?

Poikani on epäsuosittu luokallaan, eikä kukaan halua juurikaan leikkiä hänen kanssaan. Varsinaista kiusaamista ei ole, poikani ei vaan jotenki sovi joukkoon mukaan. Vai onko sivuunjättäminen kiusaamista kuitenkin? : ( Kouluaineet sujuvat hyvin.



Koulusta tullessaan poika kuitenkin vaikuttaa olevan usein allapäin. Puhun hänen kanssaan paljon ja häntä kyllä harmittaa kavereiden puute. : ( Häntä ei juurikaan kutsuta mihinkään, ellei joku kutsu KAIKKIA luokan poikia esim. synttäreille.



Prkl, mistähän löytäisin pojalle kaverin? Olen niin huolissani. Paikkakunta on pieni, eikä lähistöllä ole juuri muuta tarjolla kuin noita pojan inhoamia joukkueurheilujuttuja.

Ettekö kutsu luokkatovereita kylään?

Ettekö kutsu luokkatovereita kylään?

Ettekö kutsu luokkatovereita kylään?

Tai sitten on aina jotkut harkat. : ( Tässä lähellä ei asu ketään.

Pojalla oli monta vuotta yksi hyvä luokkakaveri, joka kävi meillä usein. Tällä pojalla on eräs diagnoosi ja hän on äärimmäisen herkkä, itkee pienestäkin ärsykkeestä, ym. Minua se ei haitannut, eikä poikaanikaan. Puutuin kerran erääseen riitaan poikien välillä meillä(oli pakko, annoin aikaa, että selvittäsivät itse, mutta oli lopulta puututtava, ei mikään maatakaatava asia) ja tämän jälkeen kyseinen poika ilmoitti, ettei enää ikinä leiki meillä tai muutenkaan poikani kanssa enää koskaan. Ja on pitänyt sanansa. : (

Vaikka vikaa oli siis kummassakin pojassa ihan tasapuolisesti ja myös sen sanoin ihan nätisti. Ihan normaali lasten riita, mutta tämä toinen poika ei jostain syystä kestänyt torumista lainkaan, itki vain hysteerisesti ja halusi kotiin. : ( Se siitä ystävyydestä.

sai ystäviä ensimmäisen kerran vasta rippikoulussa. Syynä ystävien puutteeseen oli perheen syrjäinen asuinpaikka ja se, että miestäni kiusattiin koulussa pahasti. Ainakaan omien sanojensa mukaan hänellä ei siis ollut yhtään kaveria, ei ainuttakaan.



Surullinen tarina, mutta ei sitä miehestä huomaisi, nykyään on täysin normaali 26-vuotias :) Käy ahkerasti töissä, omaa normaalit sosiaaliset taidot jne. Joskus todella, todella harvoin minä saatan huomata jotain pientä "outoutta" minkä tulkitsen johtuvan lapsuudesta. Esim. lapsuuden leikeistä ja muusta mistä muilla on melkein identtisiä kokemuksia, hän ei osaa puhua yhtään.



Mutta hyvä ihminen hänestä tuli :) Kai se on täysin yksilöllistä.

Veli Sikiö

myöhemminkin, ei tuossa mitään. Itsekin sain yläasteelle mennessäni paljon kavereita, ala-asteella niitä oli muutama..

myöhemminkin, ei tuossa mitään. Itsekin sain yläasteelle mennessäni paljon kavereita, ala-asteella niitä oli muutama..

Harmittaa, kun tässä taloyhtiömme pihoillakin on vain pieniä lapsia! Eli kahdella muulla lapsellani on kyllä paljon kavereita, mutta 9 v on yksin. : ( Koulussa onneksi leikkivät välillä kaikki yhdessä hippaa, tms. Muuten kaikki muut luokan pojat harrastavat jalkapalloa ja muita joukkuelajeja illat pitkät. Ei ole ketään muuta "nörttihenkistä", eikä edes rinnakkaisluokkia ole meidän pikku kyläkoulussamme.

jolla on valtava tarve ylenkatsoa muita ihmisiä.



No, ei sinun pojallesi välttämättä noin käy.

tunteeko lapsi itsensä yksinäiseksi, vai onko ihan tyytyväinen yksinäiseen puuhailuunsa. On ihmisiä, jotka VIIHTYVÄT itsekseen, eivätkä jatkuvasti tarvitse kontakteja muihin.



Poikahan saattaa saada tarpeeksi sosiaalisista kontakteista jo koulussa tai miksei netissäkin.



Toki jos poika kärsii, niin kannattaisko hänet laittaa vaikka samoihin jalkapalloharkkoihin toisten luokan poikien kanssa tai pyytää koulukavereita kylään?

tai sitten ihan tavallinen mies.

poika ei kärsi kavereiden puutteesta, ja viihtyy yksin, niin eiköhän hänestä ihan hyvä mies kasva.



Vaikkapa sellainen kuin omani. Ei koskaan ole ollut kovin sosiaalinen, kouluaikana ei juuri ollut kavereita, ehkä joinakin vuosina yksi mutta ei kovin läheinen, eikä näin aikuisenakaan kavereita kaipaa.



Mutta ihan normaali, hyvä mies kuitenkin on. Ei ole mikään epäsosiaalinen junttikaan, ihan hyvin tekee töissä tarvittaessa ryhmätöitä, esiintyy jne. mitä ei ehkä uskoisi jos tuon taustan tietää. Hän vain viihtyy paremmin yksin, sen takia ei ole kavereita kertynyt.



Eli ei siis tullut mitään syrjäytynyttä mörköä, joka saa asioitaan hoidettua kun ei osaa tulla ihmisten kanssa toimeen.



Joten sinuna en hätäilisi, sitähän voisi keksiä pojalle jonkin sellaisen harrastuksen, mitä voi tehdä yksinään + netin kautta keskustella aiheesta samaa harrastavien kanssa, ja sitten silloin tällöin vaikka käydä harrastuksiin liittyvässä tapahtumassa tai leirillä missä tapaisi niitä muita harrastajia.

Omalla lapsella jotain samaa, ikätoveri asuu lähellä, mutta eivät sovi muuten. Nyt (12 v) on saanut kavereita oman koulun ulkopuoleltakin, tapaavat talvisessa harrastuksessa.



Sisaruksia on, joten pakkoa kasvaa sosiaaliseksikin on.

Ala-asteen luokkakaverit pelasivat jalkapalloa ja jääkiekkoa mutta hän ei ollut sellaisesta kiinnostunut lainkaan ja jäi sitten vähän ulkopuoliseksi. Veljestäni tuli muusikko, samanhenkisiä kavereita löytyi vasta peruskoulun jälkeen.