Lempeät supermammat, nyt apua mulle hyvään äitiyteen! hermo menee
Haluaisin olla ihana äiti lapselle, uhmaikäiselle esikoiselleni, mutta liian usein hermo menee ja huudan, liian usein olen niin väsynyt etten jaksa puuhata lapsen kanssa, liian usein motkotan, kun lapsi ei syö vihanneksi, liian usein olen vaan huono äiti ja karjun otsasuoni pullistellen. Kertokaa ihan konkreettisia vinkkejä siihen, mitä hyvä äiti tekee ja millainen hän on, erityisesti kaikissa vaikeissa tilanteissa. Meillä hermoja koettelee etenkin seuraavat tilanteet:
- kaikki siirtymiset; lapsi pakenee ja piiloutuu, heittelee vaatteitaan ja on aivan sietämättömän ärsyttävä. Pukeminen on aina yhtä sirkusta, ihan sama ollaanko menossa lääkäriin tai sirkukseen. Joskus sorrun uhkailemaan, että lähden sitten yksin. Joskus olen päästänyt sukkasillaan juoksemaan hankeen ja on palannut kyllä äkkiä hakemaan kengät, mutta aina ei vaan hermo kestä tuota vinkurointia. Lähes aina olen totaalisen raivon vallassa ennen kuin päästään mihinkään.
- Kiellettyjen asioiden jatkuva tekeminen, kun ollaan kotioloissa keskenään tai etenkin jos on vieraita. Kiivetään kaappiin, vedetään verhoa alas, kaikkea ihan typerää. Jatkuva ärsytys tästä.
- Kasvisten syönti tai siis syömättömyys; ei suostu syömään, piilotettuna saan menemään jonkin verran ruuissa, mutta tuoreita, joissa olisi vitamiineja ja kuituja vielä tallella ei mene millään. Sorrun kiristämään, että syö kurkkua niin sitten saat leipää. Joskus sorrun karjumaan, kun se kurkku tai paprika tai porkkana lentää seinään.
- tavaroiden paiskominen; lapsella on ihastuttava tapa heitellä lelujaan ja muita tavaroitaan ympäriinsä, jos ei saa mitä haluaa tai jos joku asia ei onnistu. Joskus jaksan rauhoitella ja auttaa että katso näin tämä toimii, mutta läheskään aina se ei auta, vaan älytön raivoaminen vaan jatkuu. Inhoan sitä reuhoamista.
- sylkeminen; toinen ihastuttava tapa, jolla otsasuoneni saa sykkimään hetkessä.
- kaiken renkuttaminen, ovien, valokatkaisijoiden jne. On nyt kaksi vuotta renkuttanut valoja eikä näytä hohto himmenevän (paitsi meidän lampuista). Sorrun aina karjaisemaan että lopeta se renkutus ja lapsi kirmaa kikattaen karkuun. Huomionhakua siis vain. Ja hetken päästä uudestaan.
Kaiken kaikkiaan mun on todella vaikea kestää lapsen uhmaa ja kiukkuamista ja kaiken testaamista ja sitähän riittää. Välillä ihan pelottaa mennä kotiin, kun tietää millaista siellä taas on.
Nyt apuja lempeät äidit, miten ratkaisette perheemme ärsytyksen kyllästämät arjen solmukohdat?
Kommentit (20)
Meillä ei ole juuri ollut tuollaisia vaikeuksia siitä syystä, että meillä on erittäin vähän tuonikäisillä sääntöjä. Ei juuri ole kiellettyjä asioita, paitsi että pikkusisarusta ei saa satuttaa. Mutta muuten, mitä ei halua syödä, ei ole pakko syödä (jos ei syö mitään, saa sitten kärsiä nälkää). Jos ei halua pukea, lähdetään sisävaatteissa (saa sitten kärsiä vilua - Siperia opettaa kyllä aika äkkiä ;-) ). Esim. valokatkaisijoiden renkuttaminen ei minua juuri haittaa, ja kun sillä ei saa mitään reaktiota aikuiselta niin ei se kovin kauaa jaksa kiinnostaa.
Mulla on kyllä jotenkin sellainen luonnekin etten pienestä hermostu, en varsinkaan lasten ja eläinten kanssa. Korkeintaan voin huokaista uupuneena itsekseni että huoh, ai tällaista, ei jaksaisi nyt. Mutta eipä juuri ärsytä sen enempää.
No kuule, mulla on sulle yksi hyvä neuvo. Olisit vaan tarvinnut tän vähän aiemmin. Neuvo on, että olisit tehnyt helpomman lapsen. Minäpä tein, ja olin esikoiselle aina lempeä ja rauhallinen äiti.
Sitten unohdin noudattaa omaa neuvoani ja tein toisen lapsen, joka olikin vaikeampi. Nyt sitten täälläkin otsasuoni pullistelee.
mä en ole mikään suurperheen supermamma vaan yhden lapsen yksinhuoltaja, mutta vastaan silti. Mulla paras toimivin keino on ollut rauhoittaa töiden jälkeen kotiintuloaika täysin lapselle. Eli vähintään tunnin ajan töistä päästyäni annan kaiken huomion lapselle, en tee ruokaa, siivoa, katso tv:tä tai mitään. Leikitään ja jutellaan lapsen kanssa. Sitten meneekin loppuilta rauhallisissa merkeissä, voin tehdä ruokaa ja siivoilla, lapsi touhuaa siinä mukana tai sitten leikkii yksikseen. Riittää että välillä pyytää jotain kommenttia johonkin hänen leikkiin. Lapsi on nyt 4 v. eli meillä on jäänyt se turha huomionhakeminen pois kun lapsi saa sitä riittävästi ja tiedostaa sen.
Sitten hänelle on helpompi selittää että äiti tekee nyt ruoan tms tms. Toinen hyvä keino on laskea kymmeneen. Mulla meinaa myös välillä palaa hermo jos lapsi aloittaa sen vänkäämisen esim pukemisen yhteydessä "ei tota paitaa" tai syödessä "ei maitoa vaan vettä" - "ei tosta lasista vaan siitä toisesta" - "ei porkkanaa vaan kurkkua".... annan etukäteen lapsen valita kahdesta vaihtoehdosta ennenkuin aloitetaan ja sitten mun on helppo perustella että ei muuteta mieltä koko ajan kun lapsi on sen itse valinnut. Mutta lasken siis kymmeneen ja rauhoitun ennenkuin se hermo menee.
Toki välillä kiehahtaa täälläkin yli, mutta olen huomannut etten enää reagoi noihin pieniin vastaväitteisiin ollenkaan. lähinnä siis jos lapsi on vaikka piirtänyt seinään niin se on sellainen tilanne että korotan ääntäni. Mun mielestä siinäkään ei ole mitään pahaa, että lapset näkevät eri tunteita, pääasia että jälkikäteen niistä puhutaan ja tarvittaessa pyydän myös lapselta anteeksi että äiti suuttui, mutta hermostuin koska... eli käydään läpi se tilanne. Sitten keskustellaan lapsen kanssa että saako esim seinään piirtää. Päälle hali ja kaikki on taas hienosti :)
Jotkut suurperheiden äitit varmasti osaisivat paremmin kommentoida tilannetta, mutta näin siis meillä.
No aikas vaikealta sinun lapsesi kuulostaa, ymmärrän hermojen kiristymisen. Meillä otsasuoni pullistuu vaan ulos lähtiessä, kun laittaa jarrut päälle joka asiasta. Saisitko kasviksia syömään ihan niin, että kokkailette yhdessä ja lapsi saa pilkkoa, sekoittaa, pestä tms. Meillä ainakin siinä ruoanlaittovaiheessa kasviksia menee paremmin suuhunkin ja lapsi osaa nykyään syödä melkein kaikkia vihanneksia ihan ruokapöydässäkin. Myös se voi tepsiä, ettet laita niitä kasviaksia lapselle, vaan syöt itse. Yleensä kaikki mitä itse syön on meillä kovin suosittua.
Onko teillä jäähy käytössä? Meidän lapsi uhmasi silloin kun uhmasi parivuotiaana ja myöhemminkin todella fyysisesti, ts. kävi päälle kuin höyryjuna, yritti lyödä, purra ja sylkeä. Jäähy oli melkoinen spektaakkeli, ensin meni puoli tuntia että sen sai pysymään penkillä, sitten meni vartti että se oli siinä kunnolla ja sitten vasta alettiin laskemaan. Lopuksi se saattoi itkeäkin joskus ja sitten halittiin, mutta aina lopulta lähdettiin sovussa ja asia käsiteltynä jatkamaan päivää. Pikku hiljaa jäähylle meno kävi helpommaksi ja nyt on todella fiksu ja helppo koululainen.
Samaa mieltä kuin tuo yksi tuolla, että vähän sääntöjä ja sitten johdonmukaista noudattamista. Itsellekin se jäähy on lopulta helppo ratkaisu, kun on aina sama yksinkertainen kaava jonka mukaan toimitaan. Itse en siis koskaan ole laittanut lasta yksin huoneeseen jäähylle vaan aina olen ollut rinnalla siinä. Vaatii aluksi vaivannäköä, mutta lopussa kiitos seisoo. Ei mennyt kauan kun tarvitsi vaan sanoa että kohta seuraa jäähy ja lapsi lopettaa mitä kiellettyä nyt onkin tekemättä.
Juuri tuo jakamattoman huomion antaminen lapselle toimii meillakin. Meilla on alusta asti ollut tapana etta kun lapsen kanssa leikitaan tai jutellaan niin samalla ei tehda jotain muuta, telkkari on kiinni, kannykka poissa. Mina annan myos kaksi vaihtoehtoa joista lapsi saa valita ja lapsi saa auttaa kotitoissa ikansa mukaan joten sekin on yhdessa puuhastelua. Tottakai joskus lapsi saa raivareita tai kiukuttelee kitisee ja mutsilla palaa hihat mutta yleensa tama toimii.
Erityisesti lentokoneessa olen huomannut etta meidan lapsi ei aiheuta hairiota muille matkustajille mutta se tarkoittaa sita etta mina saan seuraavan kerran katsoa leffaa tai lukea rauhassa sitten kun laspi on kouluikainen.
Yksi lapsistani oli vaatteiden pukemisen kanssa samanlainen. Pelkkää pelleilyä.
Teinkin sitten niin, että heti kun se alkoi,lopetin yrittämisen, laitoin vaatteet pussiin ja lapsi lähti ilman vaatteita. En enää edes sitä kolmea kertaa yrittänyt saada kun tiesi ettei se auta. Aika äkkiä oppi kun huomasi, etten aio houkutella ja alkaa tappelemaan.
Lapsesi kuulostaa ihanalta. Ihan kuin mun oma, vilkas esikoiseni tuon ikäisenä. Mutta ne neuvot.
Säästä itseäsi ja jätä sääntö, että kaikkea on maistettava tai syötävä pois. Lapsi syö jos on nälkä. Jos lapsi haluaa lisää ruokaa, hänelle voi sanoa, että maista ensin kaikkea muuta lautaselta ja sitten saat.
Uloslähteminen on aina tuskaa ja hankalaa. Yritä tehdä siitä mahdollisimman kiva ja varaa tarpeeksi aikaa. Jos lapsi ei halua kenkiä, kerro, että hän voi lähteä ilman ja otat kengät mukaan jos haluaakin. Juuri annoin oman uhmaikäiseni kävellä autolta sisälle ilman kenkiä kun en vain jaksanut alkaa vääntämään niinkin turhasta asiasta.
Anna rämpyttää valoja. Laita lapsilukot kaappeihin. Myös tasojen ylle, jotta voit antaa rauhassa kiipeillä. Jos sylkee, anna pyyhe käteen ja pyydä kuivaamaan itse.
En ole todellakaan mikään hyvä äiti minäkään. Ja kyllä itseltänikin siinä vaiheessa meinasi hermo mennä kun esikoinen aikanaan suuttuessaan kävi repimässä joka kerta kaikki lelut yhdeksi sotkuksi kolmannen kerran päivän aikana. Tsemppiä!
Ehkä asioihin, jotka eivät ole niin tärkeitä (valojen renkuttaminen tms.) ei kannata kiinnittää huomiota, lapsi lopettaa sen varmasti kun ei saa huomiota :) Sylkeminen ihan varmasti säilyy, jos sillä saa jatkuvasti vastakaikua. Vaikka hermot ovat kireällä, yritä antaa positiivista vastakaikua kun lapsi toimii oikein. Sillä voi olla paljon merkitystä hänelle, vaikkei siltä äkkiseltään tuntuisi.
Lähtiessä jonnekin, kun saadaan aikaan riita, voi lapselle kerran sanoa että jos nyt et ole kiltisti jäämme sitten kotiin. Ja jäädään sitten myös, vaikka sekin aiheuttaisi raivarit.
Jos ruokaa lentää seinään, voi lapsen nostaa ruokapöydästä pois. Syö sitten uudelleen kun on rauhoittunut ja paremmin maistuu, täytyyhän ruokaa oppia kunnioittamaan :)
Saathan omaakin rentoutumisaikaa erossa lapsesta, se on tärkeää kun hermot ovat ratkeamispisteessä.
en ole supermamma mtta joitain hyväksi koettuja vinkkejä
-jos leluja heitellään, lelut menevät ylähyllylle jäähylle. Ne pysyvät sielä sen päivän ja tästä ei lipsuta.
-meillä myös pukemiset ja riisumiset kiristää hermoja. meillä on leikki siihen "saatko kengän jalkaan, ennenkuin olen laskenut kolmeen?" ja lapsi kysyy tääs minulta "saatko takin päälle ennenkuin olen laskenut kolmeen?" jne.
kerroin myös ennenkuin olemme lähdössä, että kohta puetaan. olen läsnä pukemis tilanteessa
-vihanneksien kasvisten laitto yhdeesä esille. Sittenkun aloitatte syömisen voit sanoa, että ihanaa,haluankin ottaa tätä paljon, koska nämä ovat sinun laittamia. Ihan pikkuinen kurkun pala, josta lapsi voi ottaa hiiren haukun.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 12:40"]
Yksi lapsistani oli vaatteiden pukemisen kanssa samanlainen. Pelkkää pelleilyä.
Teinkin sitten niin, että heti kun se alkoi,lopetin yrittämisen, laitoin vaatteet pussiin ja lapsi lähti ilman vaatteita. En enää edes sitä kolmea kertaa yrittänyt saada kun tiesi ettei se auta. Aika äkkiä oppi kun huomasi, etten aio houkutella ja alkaa tappelemaan.
[/quote]
Mulla myös sama tyyli. Että yritän aina tehdä tiettäväksi asioiden seuraukset. Siis että tumppuja ei laitetan käteen siksi että lapsi olisi reipas tyttö/poika, vaan siksi ettei kädet palellu. Ei lapsi siihen kuole jos se menee pakkaseen ilman tumppuja, yleensä tumput menee käteen alta aikayksikön 15 asteen pakkasessa.
Vastauksia ap:lta:
Meillä on jäähy käytössä ja ihme kyllä siellä pysyy aika hyvin. Tosin sen teho on aika huono, kun leikkii usein siellä vaan itsekseen ja joskus hänellä on omakin leikki että yhyy nyt mä oon jäähyllä.. Sinne kuitenkin vien rauhoittumaan jos ei kerta kaikkiaan mikään mene perille.
Annan lapsen valita kahdesta vaihtoehdosta, mutta on nyt oppinut vastauksen en kumpaakaan! Huoh. Viimeksi söi porkkanaa, kun tuli katsomaan, kun tein kalasoppaa ja pilkoin siinä porkkanaa ja annoin maistaa. Tätä täytyy lisätä siis ehdottomasti.
Joku sanoi, ettei valojen rämpytys haittaa. Eikö oikeasti? Lapsi on nyt vähän yli 3 v ja se saamarin rämpytys alkoi kun lapsi oli 1 v ja käveli jo hyvin ja ylettyi joka paikkaan. Olen nyt siis yli kaksi vuotta sietänyt sitä rämpytystä ja voin kertoa että alkaa riittää.
Sääntöjä olen yrittänyt karsia minimiin, mutta ne vähät mitä on, ovat jatkuvan valtataistelun kohteena. Meillä ei saa kiusata koiraa, lyödä ketään / sylkeä, kiivetä kaappiin, jonka ovi on hutera, mennä edes takaisin kädet tahmaisina ruuasta ruokapöydästä jne. MInusta kuitenkin ihan tavallisen olemisen sääntöjä, ja usein tuntuu että tämän meidän kovakalloisen tapauksen kanssa on kiinnitettävä huomiota sellaisiin asioihin, joihin rauhallisten lasten vanhempien ei tarvitse koskaan suoda ajatustakaan. Onhan niitä sääntöjä silloin vähemmän, mutta mä en vaan halua lihapullia ja kastiketta olkkarin seinään tai taideteosta lastenhuoneen tapettiin. Tai vaihtaa sitä eteisen lamppua koko ajan, kun se poksahtelee jatkuvasta rämpytyksestä.
Yksi asia, mikä aíheuttaa syyllisyyttä, on se että toisin kuin ketjuun vastannut yh, en varmaankaan anna lapselle tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa vain hänelle. Lapsella on isä kuvioissa, joten on tosi helppo tyrkätä kiukuttelija seuraavalle, kun alkaa ärsyttää. Tiedän, että tämä on itseään ruokkiva kehä - jos lapsi saisi enemmän huomiotani, ainakin osa älyttömyyksistä karsiutuisi kun ei tarvitse hakea huomiota. Mutta olen samaa mieltä silti kuin joku vastaajista, että lapsi on aika haastava, on ollut siitä asti kun lähti liikkeelle ja olen usein ihan loppu jatkuvaan tuhovimmaan.
Ap
Vihannekset menee helpoimmin kun ne antaa ennen ruokailua. Esim. itse käyn usein lykkäämässä porkkanat käteen 5 minuuttia ennenkuin ruoka on valmis. Porkkanaraaste ei katoa lautaselta, mutta kokonainen porkkana menee ja usein pyytävät lisää. Samoin tykkäävät joskus napsia pakastevihanneksia sellaisenaan, esim. hemape. Ei kai tämä nyt aivan etiketin mukaista toimintaa ole, mutta ainakin vihannekset katoaa.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 12:45"]
Vastauksia ap:lta:
Meillä on jäähy käytössä ja ihme kyllä siellä pysyy aika hyvin. Tosin sen teho on aika huono, kun leikkii usein siellä vaan itsekseen ja joskus hänellä on omakin leikki että yhyy nyt mä oon jäähyllä.. Sinne kuitenkin vien rauhoittumaan jos ei kerta kaikkiaan mikään mene perille.
[/quote]
No tässä jäähy ei oikein hoida tehtäväänsä jos se on leikkiä tms. Itse seisoin aina vieressä ja jäähyllä oltiin lapsen iän mukainen määrä minuutteja. Ja jäähy alkoi tasan siitä kun lapsi istui hiljaa tekemättä mitään. Ja jos jalkakin koski maata, laskeminen alkoi uudestaa. Toisin sanoen jäähy oli sitä, että lapsen pitää todella istua vaikka 5 minuttia tekemättä yhtään mitään. Tää oli ainakin meidän lapsen mielestä niin tylsää, että jäähyllä uhkaamisesta tuli hyvin pian tehokas vänkäämisen lopettaja. Tietysti sitäkään ei voi ylikäyttää, mutta tarpeen tullen.
Meillä pukemisessa auttaa pukemiskilpailu. Kenellä on ensin vaatteet päällä. Kaksi lasta ja pienempi ei vielä ymmärrä häviävänsä kun äidin avustuksella pukee päällensä. Ja isompi on onnellinen kun voittaa kilpailun. Ja riisuessa sama. Kenellä on ensimmäisenä vaatteet naulakossa kilpailu.
Ensimmäinen asia on se, että menet aikaisin illalla nukkumaan. Pidät siis itsestäsi huolta! Syöt säännöllisesti ja nukut riittävästi, ulkoilet riittävästi, teet asioita mistä saat iloa itsellesi. Järjestä itsellesi myös omaa "nautinta-aikaa" kun itse voit hyvin, jaksat myös sitä arjen raskautta. Eli pyri järjestämään kivoja ja rentouttavia juttuja elämääsi. Tee asioita mistä tykkäät. Tapaa ystäviäsi, käy shoppailemasasa, kuntoilemassa, varaa aikaa omaan yksinoloon rentoutuaksesi.
Ja sitten arki pitää saada rullaamaan: ihan ehdoton vaatimus on se, että lapset oppivat säännöllisen elämänrytmin, eli nukutte, syötte ja ulkoilette säännöllisesti, rytmistä kiinni pitäen. Nukkumaan lasten pitää mennä aikaisin, jotta itsekin saat illalla omaa aikaa ja pääset itsekin aikaisin nukkumaan, jotta jaksat enemmän. Väsyneenä sekä lapset että sinä olette äkäisiä, itkuisia ja hermostuneita, ja lapset päälle päätteeksi ylivilkkaita. Huolehdi myös niin, että kotinne on mahdollisimman lapsiystävällinen: kaikki rikkimenevä ja kielletty on nostettu pois lasten ulottuvilta, niin että sinun ei tarvitse sataa kertaa päivässä kieltää lasta ottamasta niitä DVD:tä kirjahyllystä jne. Pyri siis laittamaan koti käytännölliseksi myös sinun kannaltasi ja lasten kannalta.
Toisekseen pyri parantamaan sitä kommunikointia perheessänne positiivisempaan suuntaan. Aina ei tarvitse karjua, vaan menet sitten vaikka sen sadannen kerran taaperon luo ottamasta ne kädet kukkamullasta pois etkä itse vain sohvanpohjalla makaa ja karju täysiä EI. Näin siis esimerkkinä kärjistäen.
Pyri kysymään aktiivisesti lapsilta "mikä on?" jos lapset itkevät, ja selvitä riidat, mitä tapahtui, kuka teki mitäkin ja miksi. Kun lapsi kokee, että hänen "tuskansa" otetaan todesta ja häntä kuunnellaan, niin lapsikin lakkaa huutamasta ja lyömästä siskoaan, vaan ristiriitatilanteessa tulee sinun luoksesi kertomaan että on ongelmia ja mitä tapahtui. Huutaminen kommunikointi välineenä vähenee tällä tekniikalla, eli lasta kuuntelemalla ja aktiivisesti kyselemällä!
Toisekseen kiinnitä huomiota omaan käyttäytymiseesi ja kommunikointitapaasi. Olet ehkä tiedostamattasi ottanut samanlaisen äitiroolin kuin oma äitisi tmv. Päätä, että lakkaat huutamasta. Hermostuminenhan on ihan normaalia, mutta jatkuva huutaminen ei. Eli anna tilaa tunteillesi, mutta muuta käytösmallejasi. Jos oikein suututtaa jokin asia, mene vaikka vessaan pyyhkeeseen karjumaan ja tule sitten rauhoittueneena takaisin lasten pariin. Kun sinä jaksat olla tyyni, lapsetkin rauhoittuvat. Hermostuminen ja kiljuminen nimittäin tarttuvat, ja lapset imevät käytösmallit kuin sienet, koska heillä ei ole työkaluja käsitellä tunteita tai ristiriitatilanteita, joten ne opitaan vanhemmilta.
Tsemppiä. Kannattaa lainata vaikka kirjastosta aiheeseen liittyviä kirjoja! Esim. temperamenttisen lapsen hoito. Tai perheen kommunikointitapojen parantaminen jne. Kokeile eri aihepiireillä hakua, siellä on tosi hyviä kirjoja ja käytännön vinkkejä!
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 12:23"]
No kuule, mulla on sulle yksi hyvä neuvo. Olisit vaan tarvinnut tän vähän aiemmin. Neuvo on, että olisit tehnyt helpomman lapsen. Minäpä tein, ja olin esikoiselle aina lempeä ja rauhallinen äiti.
Sitten unohdin noudattaa omaa neuvoani ja tein toisen lapsen, joka olikin vaikeampi. Nyt sitten täälläkin otsasuoni pullistelee.
[/quote]
Juuri näin! :) T. kahden "normaalin" lapsen ja yhden hermojaraastavan "renkuttajan" äiti... Ei tuollaisen huomionhakuisen, jatkuvasti rajojaan testaavan lapsen kanssa oikeasti kukaan jaksa pysyä coolina supermammana!
Kuulostaa pääasiassa siltä, että lapsi kaipaa huomiota, huomiota ja huomiota. Vaikka se itseä väsyttäisikin, sillä saat pitkällä tähtäimellä teille kivan ilmapiirin ja sitten tehtyä omiakin juttuja. Uhmaikäinen kokee olevansa (ainakin välillä ja jossain asioissa...) iso ja taitava, ja hänet kannattaa ottaa mukaan vaikka ruoanlaittoon (missä yhteydessä niitä kasviksiakin saattaa tosiaan kadota) ja kaikenlaiseen mitä tekee. Lapselle kotityöt eivät ole tylsiä. Itse tein pukeutumisessa usein vain niin, että runttasin lapselle vaatteet päälle ja mentiin. Kasviksien syömisestä en olisi niin huolissani, ei niitä syö monet isommatkaan, vaikka hyvähän se tietysti olisi. Meillä tehokasta on myös ollut tuo, että syönkin itse jotain, enkä anna lapselle. Esikoinen ei pitänyt lohesta, mutta kun en hänelle laittanutkaan vaan söin hyvällä ruokahalulla itse, kohta kuului kysymys "miksi mä en saa". Aina nuo jutut eivät ole yksinkertaisia, mutta ei se lapsi helpolla huonoon ruokahaluun kuolekaan, joten yritä olla stressaamatta. Meillä kaksi vaihtoehtoa tuotti saman lopputuloksen kuin teillä: ei kumpaakaan! Jäähyä ei ole ollut käytössä, esikoinen meni siinä vain hysteeriseksi, eikä tajunnut enää mistään mitään, eikä ole kuopuskaan sitä tarvinnut. Selvästi sen teho teilläkin on vähän kyseenalainen, mutta voi olla, että isompana toimii paremmin? Valoja meillä on välillä rämpsytelty, mutta kumpaankin lapseen on tehonnut yllättävän hyvin se, että kerron lamppujen olevan sähkölaitteita ja niistä voi tulla sähköisku, jos ei käsittele oikein, ja siihen voi kuolla. Eivät pelkää sentään sähkölaitteita, mutta eivät pelleilekään.
No munkin mielestä kuulostaa siltä, että lapsi saa huomiota pöljyyksiä tekemällä. Noin pienellä jäähy harvoin toimii. Ei lapsi osaa ajatella niin, että enpäs rämpytä valoja kun joudun siitä jäähylle. Ei lapsi vain osaa ajatella noin, 2-vuotiaan mielessä jäähy ja valojen rämpytys ei liity toisiinsa. Ja totta kai lapsi rämpyttää niitä kun on jo 2 vuotta opetellut, että sillä saa takuuvarmasti äidin huomion.
rangaistuksissa syyn ja seurauden pitäisi olla ilmeinen. Jos leikkii ruoalla, ruoka pois. Jos heittelee palloa sisällä, niin pallo pois.
Jos itse on herkästi tulistuva, niin kyllä ensin pitää ihmetellä omien tunteiden hallinta. Miten lapsi voi oppia hallitsemaan oman raivon ja turhautumisen mikäli hän ei saa siitä esimerkkiä. Tuo huutaminen ja raivoaminen lisää uhmaa ja epätoivottua käytöstä.
kokeile laulamista noissa tilanteissa. Mietit etukäteen vihalaulusi ja laulat sitä valmiiksi aina esim pukemistilanteissa. Kun mieli kuohahtaa, jatka laulua. Ei ole merkitystä onko sinulla lauluääntä.
Rytmi ja elämän säännöllisyys on tärkeää. Nälkäisenä ja väsyneenä kaikki on hankalaa. Huolehdi omasta jaksamisestasi.