Lue keskustelun säännöt.
Anoppi ärsyttää
11.03.2013 |
Muutamme lähiaikoina uuteen rakentamaamme omakotitaloon ja kauhulla odotan, miten anoppi alkaa sisustaa ja kantaa meille jos jonkinmoista rojua "nyt kun teillä on tilaa". Tähän asti olemme asuneet pienessä kaksiossa ja anoppi on ostanut kaapit täyteen kaikkia "hienoja" liinoja, kynttilänjalkoja, mattoja ym. sisustusKRÄÄSÄÄ. Krääsän suhteen mieheni on äidilleen sanonut, että krääsää ei meille enää tarvitse kantaa. Anoppi tyrkyttää minulle usein vaikka mitä, mutta olen onnistuneesti saanut jätettyä tavarat hänelle itselleen, koska olen tiukasti ilmoittanut, että meille ei kaappeihin mahdu enää mitään (joka oli ihan totta!). Pelkään, että anopin sisustusinnostus pääsee taas valloilleen, kun muutamme uuteen taloon ja meillä on niin hyvin tilaa.
Itse haluaisin kovasti jo lapsen, mutta mies ei. Meillä on tästä riidelty ja itketty, ja anoppi sai vereni kiehumaan, kun jakeli neuvojaan:
- lapsia ei saa sitten päästää takan lähelle kun on niin kuuma lasi (niinkö? ketä lapsia?)
- lasten kanssa pitää olla tosi varovainen portaissa (kestä lapsista puhut, meille ei vieläkään ole tulossa lapsia?)
- mikäs tapetti tuonne lastenhuoneeseen tulee? (mikä lastenhuone?)
- on se hyvä, kun on kaikenmoisia koneita autotallissa, niin on pojilla sitten tekemistä isänsä kanssa (meille ei ole tulossa lapsia, jos se pojastasi on kiinni)
Tähän asti olen kilttinä miniänä vain hymyillyt anopin kommenteille ja neuvoille, mutta tuo lapsiasia oli vikatikki. Anoppi näki varmasti naamastani, miten minua ärsyttää ja kommentoinkin hänelle aika tiukkaan sävyyn.
Miten ihmeessä saan oltua siten, ettei anopin kommentit aina ärsytä? Etukäteen ennen hänen tapaamistaan aina muistutan itseäni, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja ensimmäiset pari tuntia meneekin aina hyvin. Pikkuhiljaa vaan alkaa savu nousta korvista, hän sekaantuu joka asiaan mitä ympärillään tapahtuu, kaikesta hänen pitää saada selvää ja neuvoa muita. Poikansa ja miehensä eivät korvaansa lotkauta hänelle, mutta itse en osaa kohdella häntä samaan tapaan. Muutaman kerran olen yrittänyt, mutta hän toistaa asiansa niin kauan kuin vastaan, ja minulle jää tunne, etten kuuntele häntä.
Anoppi on kuulemma ostanut meille jo tupaantuliaislahjankin, mutta sanoi, ettei oikein tiedä sopiiko se meille, mutta on käytännöllinen. Kiitos vain, mutta kauhulla jo odotan, minkälainen matto tai liina tai sisustusesine tällä kertaa.
Kommentit (58)
Jotenkin helpottavaa, etten ole ainut tuntemuksieni kanssa... Mulla on mennyt hermot ihan kokonaan mun anoppiin. Ollaan oltu miehen kanssa lähemmäs kymmenen vuotta yhdessä ja alussa tultiin anopin kanssa ihan hyvin juttuun. Ihmettelin vaan, kun miehelläni oli aina vähän kaikessa muunneltu totuus äidilleen, ei siis ikinä kertonut mitään todenmukaisesti, esim. mitä joku tavara on maksanut jne. No vuosien kuluessa opin huomaamaan, mistä johtuu. Anoppi kuvittelee olevansa ihan joka asiassa oikeassa! Hirveä haloo jostain klapien hinnoistakin, vaikka itsellä ollut sama tuttu toimittaja jo parikymmentä vuotta eikä hintoja ole korotettu nykytasolle, joten oli sitten varaa taivastella meidän kalliita polttopuuostoksiamme. No, jossain vaiheessa tuli nämä lapsiutelut. Anoppi pykäsi ekan lapsensa jo alaikäisenä eikä varmaan ole ajatellut, ettei lasten hankkiminen ole yhtä itsestäänselvää kaikille. Meillä meni monta vuotta, ennen kuin edes aloimme yrittää vauvaa, ja yritystäkin kertyi pari vuotta, ennenkuin tuloksia saatiin. Kyllä otti päähän, kun anoppi koko ajan vihjaili, että meidän olisi aika hankkia lapsia. Ja nyt kun on lapsi, niin tietysti ollaan besserwisserinä lastenhoidosta (eikä huomioida esim. muuttuneita vauvanhoitosuosituksia nukkumisesta, syömisestä ym.). Ja koko ajan soitellaan. Aaargh aargh aargh!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 17:33"]
Minustakin nämä krääsän kiikuttamiset ja jatkuvat neuvot kannattaa ottaa huumorilla. Oikeasti ne anopit eivät ole sellaisia ilkeyttään. Sen sijaan tulevat lapsenne saattavat menettää ihan loistomummon, jos ette osaa suhtautua heihin oikealla tavalla.
[/quote]
Sitten kannattaa opettaa ne lapsetkin suhtautumaan mummoon oikealla tavalla.
Meillä se ei ole valitettavasti onnistunut.
Lasten takia olen sietänyt ja siedän kaikenlaista hössötystä, sekaantumista ja manipulointia äidiltäni. Olen ajatellut, että mummo on lapsille joka tapauksessa tärkeä.
Tilanne on kuitenkin mennyt semmoiseksi, että 5 vuotiaasta lähtien lapset (yksikään heistä) ei ole vapaaehtoisesti suostunut tapaamaan mummoaan. Valittavat, että 'mummo hössöttää koko ajan / mummo puhuu koko ajan (joo, oikeasti puhuu ihan tauotta) / mummo kyselee liikaa / mummolla on outoja sääntöjä / mummo on ilkeä'
Ymmärrän lasteni kommentteja täydellisesti. Äitini kanssa kommunikointi tapahtuu aina vain yhteen suuntaan. Häneltä muille päin. Hän kuvittelee että hänen täytyy huolehtia kaikista asioista, ja siksipä hän puuhailee muiden ihmisten asioiden parissa erityisella innolla, kontrolloi ja manipuloi.
Ei se lapsestakaan nyt kivaa ole jos hän tekee mummolle synttärikortin, ja saa kiitokseksi hirveän määrän kysymyksiä ' miksi tämä on tämän värinen, miksei se ole eri värinen, miksi tämä kukka on piirretty tähän kohtaan, miksi se ei ole tuossa toisessa kohdassa, ensi kerralla tee niin että....'
Mummon kun pitää saada kontrolloida myös se millaisia askarteluja lapset päiväkodissa tai kotona tekevät :(
Yhtään sellaista asiaa ei ole mitä mummo ei yrittäisi kontrolloida.
Av-raadin mielestä tämä kaikki on tietenkin minun syytäni, vaikka ihan samalla tavalla hän on kontrolloinut isääni ja sukulaisiaan jo ennen minun syntymääni.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2013 klo 12:51"]
Jotenkin helpottavaa, etten ole ainut tuntemuksieni kanssa... Mulla on mennyt hermot ihan kokonaan mun anoppiin. Ollaan oltu miehen kanssa lähemmäs kymmenen vuotta yhdessä ja alussa tultiin anopin kanssa ihan hyvin juttuun. Ihmettelin vaan, kun miehelläni oli aina vähän kaikessa muunneltu totuus äidilleen, ei siis ikinä kertonut mitään todenmukaisesti, esim. mitä joku tavara on maksanut jne. No vuosien kuluessa opin huomaamaan, mistä johtuu. Anoppi kuvittelee olevansa ihan joka asiassa oikeassa! Hirveä haloo jostain klapien hinnoistakin, vaikka itsellä ollut sama tuttu toimittaja jo parikymmentä vuotta eikä hintoja ole korotettu nykytasolle, joten oli sitten varaa taivastella meidän kalliita polttopuuostoksiamme. No, jossain vaiheessa tuli nämä lapsiutelut. Anoppi pykäsi ekan lapsensa jo alaikäisenä eikä varmaan ole ajatellut, ettei lasten hankkiminen ole yhtä itsestäänselvää kaikille. Meillä meni monta vuotta, ennen kuin edes aloimme yrittää vauvaa, ja yritystäkin kertyi pari vuotta, ennenkuin tuloksia saatiin. Kyllä otti päähän, kun anoppi koko ajan vihjaili, että meidän olisi aika hankkia lapsia. Ja nyt kun on lapsi, niin tietysti ollaan besserwisserinä lastenhoidosta (eikä huomioida esim. muuttuneita vauvanhoitosuosituksia nukkumisesta, syömisestä ym.). Ja koko ajan soitellaan. Aaargh aargh aargh!!!!
[/quote]
Ja vielä kerran aargh! Meillä on vähän sama homma, mies jättää aika paljon asioita kertomatta tai muuntelee totuutta. Ajan kuluessa minäkin hoksasin, mistä tämä johtuu ja olen todellakin itsekin ymmärtänyt pitää suuni soukemmalla. En muista mistä asiastamme joskus anopille kerroin, mutta siitä tuli ihan hirveä haloo ja hässäkkä. Kotimatkalla sitten kerroin tästä miehelleni ja mieheni vaan tokaisi, että kyllä minun pitäisi jo tietää, mitä voi sanoa ja mitä ei. Olisi niin kiva jutella normaalisti, mutta rasittavaa, kun koko ajan pitää miettiä, voinko nyt kertoa tuosta ja tuosta... Jatkuvasti pitää miettiä seurauksia sanomisistaan, kun ei vaan jaksa kuunnella sitä höösäystä!
Kyllä ihmiset ovat erilaisia. Minä ottaisin mielelläni ap.:n kaltaisen anopin. Olisi tänne viivana tervetullut!
Meillä meni anopin kanssa ihan hyvin, kunnes hän keksi kaikesta aina moittia, ja tietenkin minä olin se joka jonkun olin aiheuttanut tai tehnyt väärin tai valinnut. myimme ruokapöydän ja pari muuta huonekalua, tarkoituksena ostaa niillä rahoilla uudet, sillä vanhat eivät sopineet uuteen kotiimme koiden puolesta. noh, anoppi tietenkin kauhisteli että miksi pitää myydä vanhat, tietenkin taas se on sanonut että myydään. haluaa tietenkin jotain uutta vaan, vaikka vanhoissa ei oo mitään vikaa. tuhlataan vaan rahaa.kotimme sisustus on väärän värinen, ja se tietenkin on minun yksn valitsema (liian vaaleaa teillä, miksi tuokin pitää olla valkoinen, tuohonhan sopis hyvin sellainen ja sellainen huonekalu) , hän haukkuu minua sähköpostitse miehelleni, huomasin vain kerran kun mieheltäni oli jäänyt kone auki ja äidiltään tullut sähköposti. jotenkin en jaksa välittää koko ihmisestä mutta kun on pakko. jos hän vierailee meillä', nin joskus harvoin hän saattaa tuoda jotain esim pullaa, mutta ne ovat hänen pojalleen (ei haittaa, sillä ovat kivikovia). nytkin mies mökillä, minä en mennyt kun kuulin että hänen äitinsä tulee sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2013 klo 19:53"]
Meillä meni anopin kanssa ihan hyvin, kunnes hän keksi kaikesta aina moittia, ja tietenkin minä olin se joka jonkun olin aiheuttanut tai tehnyt väärin tai valinnut. myimme ruokapöydän ja pari muuta huonekalua, tarkoituksena ostaa niillä rahoilla uudet, sillä vanhat eivät sopineet uuteen kotiimme koiden puolesta. noh, anoppi tietenkin kauhisteli että miksi pitää myydä vanhat, tietenkin taas se on sanonut että myydään. haluaa tietenkin jotain uutta vaan, vaikka vanhoissa ei oo mitään vikaa. tuhlataan vaan rahaa.kotimme sisustus on väärän värinen, ja se tietenkin on minun yksn valitsema (liian vaaleaa teillä, miksi tuokin pitää olla valkoinen, tuohonhan sopis hyvin sellainen ja sellainen huonekalu) , hän haukkuu minua sähköpostitse miehelleni, huomasin vain kerran kun mieheltäni oli jäänyt kone auki ja äidiltään tullut sähköposti. jotenkin en jaksa välittää koko ihmisestä mutta kun on pakko. jos hän vierailee meillä', nin joskus harvoin hän saattaa tuoda jotain esim pullaa, mutta ne ovat hänen pojalleen (ei haittaa, sillä ovat kivikovia). nytkin mies mökillä, minä en mennyt kun kuulin että hänen äitinsä tulee sinne.
[/quote]
Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta mikä kumma sitä miestäsi vaivaa?`Miksi hän ei tee loppua äitinsä haukkumisista, miksi ei puolusta, miksi ei vaadi kunnioittavaa käytöstä ja miksi ei aina jokaiseen ikävään kommenttiin tokaise, että minä olen tätä mieltä, minun päätös eikä ole sinun asiasi siihen puuttua.
Ylipäätään tässä anoppikeskustelussa se vika todellakin on miehessä, joka ei osaa asettaa rajoja äidilleen. Tottakai anopin perusluonne näkyisi silti, tulisi varmaan ylimääräistä kamaa silloin tällöin ja sammakoita suusta, mutta jos se oma poika joka kerta osoittaisi, miten ei siedä tuollaista puhetta, niin johan vähenisi, varmaan ihan siedettävälle ja ns. humoristiselle tasolle ne kommentit.
Hyvät naiset, kertokaa miehillenne, miten pahoillenne tulette anopin kommenteista ja kun anoppi seuraavan kerran jotain täräyttää, niin katsokaa sitä miestänne. Veikkaan, että älähtää jotain äidillensä. Voitte myös miehellenne sanoa suoraan, miten olisi reilumpaa, jos hän puuttuisi asiaan, kun kyse on hänen äidistään, joka ei hänelle suutu samalla tavalla kuin vieraammalle.
Jos miehen mielestä äidissään ei ole mitään vikaa, niin olette valinneet väärän miehen.
Meillä anoppi soittelee miehelleni kun pitäisi nurmikko leikata (hän ei voi, eikä pysty kun hän ei osaa ja kun mies aina teki sen)..... ja mies menee vaikka olen monesti hänelle siitä sanonut, että ei tarvitse. hän osaa kyllä jos haluaa (anoppi asuu siis 500km päässä). mutta mies sanoo että pakko on mennä....se on niin surullinen vieläkin miehensä kuolemasta (kulunut nyt 2v.) ei hertsileijaa sanon minä!! kerroin nyt viimeksi terveisiksi, että rakentaa kivipuutarhan jos pihan hoito ei onnistu. tämä ei siis suinkaan ole ainoa anopin kotkauksista. tekee itsensä avuttomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tuo ärsyttävää, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa, että pahempiakin anoppeja on. Mutta yksinkertaisesti antaisin neuvoksi, että vedä aikuisena omat rajasi, kohteliaasti mutta määrätietoisesti. (helpommin sanottu kuin tehty, tiedän) Jos anoppi tuo tavaraa mitä et halua, kiität kauniisti ja kysyt vaikka, haluaako takaisin jos koette tarpeettomaksi tai annatko ystävillesi (tai kirpparille) eteenpäin. Tai sitten mitään sanomatta siirrätte tavarat ensin varastoon ja sitten kiertoon.... Vaikeita pulmia tietty. Mutta loukata ei kannata. Muttei loukkaantua itsekään. Lastenlapsi on monille tuossa iässä iso toive, tuon sortin vihjailut eivät vielä kovin paha mielestäni kuitenkaan. Voithan kysyä mieheltäsi, haluaisiko hän keskustella äitinsä kanssa lastensaantiasiasta, ja jos ei, niin sitten ei.
Onhan tuo ärsyttävää, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa, että pahempiakin anoppeja on. Mutta yksinkertaisesti antaisin neuvoksi, että vedä aikuisena omat rajasi, kohteliaasti mutta määrätietoisesti. (helpommin sanottu kuin tehty, tiedän) Jos anoppi tuo tavaraa mitä et halua, kiität kauniisti ja kysyt vaikka, haluaako takaisin jos koette tarpeettomaksi tai annatko ystävillesi (tai kirpparille) eteenpäin. Tai sitten mitään sanomatta siirrätte tavarat ensin varastoon ja sitten kiertoon.... Vaikeita pulmia tietty. Mutta loukata ei kannata. Muttei loukkaantua itsekään. Lastenlapsi on monille tuossa iässä iso toive, tuon sortin vihjailut eivät vielä kovin paha mielestäni kuitenkaan. Voithan kysyä mieheltäsi, haluaisiko hän keskustella äitinsä kanssa lastensaantiasiasta, ja jos ei, niin sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oma mieheni sanoo äidilleen, kovastikin, mutta siitä ei ole mitään hyötyä.mamma jatkaa samaa rataa. ja jos hän lopettaa esim meillä ollessaan suoran haukkumisen hän alkaa tahallaan tekemään asioita joista minä en pidä ja hän tietää sen.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 14:44"]
BTW, hieman asian vierestä...mulle tuli tämän ketjun luettuani ahaa-elämys. Nyt ymmärrän, miksi anoppi-miniä -suhteet ovat ongelmaisempia kuin anoppi-vävy -suhteet. Haluatteko, että kerron? Ja ei, syy ei ole tällä kertaa miniässä...eikä oikeastaan tarkemmin ajateltuna anopissakaan ;-)
[/quote]
vaan vika on siinä miehessä eli anopin pojassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, krääsään en ota kantaa, mutta turhaan lapsiasiasta anopille kiukuttelet, jos hän EI tiedä, että POIKANSA ei halua lapsia. Eli paukautapas se anopille seuraavan kerran kun kommentoi lastenhuonetta tms.
Minustakin nämä krääsän kiikuttamiset ja jatkuvat neuvot kannattaa ottaa huumorilla. Oikeasti ne anopit eivät ole sellaisia ilkeyttään. Sen sijaan tulevat lapsenne saattavat menettää ihan loistomummon, jos ette osaa suhtautua heihin oikealla tavalla.
Ensinnäkin tavaroista: myy eteenpäin. Vie pöytäliinat, kukkamaljakot, kynttilänjalat, matot, taulut jne. kirpparille tai anopille niin kuin joku yllä ehdotti. Totea, ettet tee näillä mitään, kun sinulla on nyt erilainen sisustus. Vihjaa anopille suoraan, mistä pidät ja mistä et.
Sitten lapsenteosta: kerrot suoraan, että toivoisit lapsia mutta miehesi jarruttelee etkä oikein halua puhua asiasta anopin kanssa. Jos vielä yrittää jankuttaa, niin voit hyvällä omallatunnolla sanoa pahemmin. En käsitä, miksi sinun pitäisi suojella aikuista miestä, kun tämä ei suojele sinua äitinsä hyökkäyksiltä. Tietenkin sanot suoraan, mistä kiikastaa. Ehkäpä saat anopista hyvän liittolaisen ja miehesi joutuu muuttamaan käsitystään lapsenhankinnasta.
Muusta häsellyksestä: anna häseltää. Älä reagoi mihinkään ja rauhassa pidä oma pääsi. Jos anoppi pupeltaa vääränlaisista laatoista, anna pupeltaa ja jatka niin kuin haluat. Ei haukku haavaa tee. Kuvittele itsellesi vaikka korvatulpat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaamiset pitää vaan lyhentää, jos kerran sen pari tuntia jaksat, niin olkoon sitten niin.
Katsopa peiliin: näkyykö siellä aikuinen nainen? Jos näkyy, sano itse anopillesi vastaan äläkä oleta miehesi tekevän sitä. Sano anopille, ettette tarvitse mitään tavaraa, piste. Jos hän silti tuo roinaa teille, heitä pois.
Miten tän nyt sanois ihan ystävällisesti.... Sun anoppis vaikuttaa ihan normaalilta äidiltä/anopilta mutta sulla on liian pieni pipo liian syvällä päässä.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 14:39"]Miten tän nyt sanois ihan ystävällisesti.... Sun anoppis vaikuttaa ihan normaalilta äidiltä/anopilta mutta sulla on liian pieni pipo liian syvällä päässä.[/quote]
Mun mielestä tuollainen anopin käytös ei ole normaalin ihmisen käytöstä. Tai sitten tuo anoppi on vain harvinaisen tyhmä ihminen. Tai sitten minulla on vain harvinaisen ihana ja älykäs anoppi ja kaikki muutkin sukulaiset!
Sun pitää sanoa suoraan, että haluat sisustaa talosti tietyllä tyylillä etkä halua anopin hienoja pitsiliinoja.
Viestisi perusteella olisit voinut puhua minun anopistani. Mietipä hetki, onko hänellä hyvä tarkoitus. Kun tajusin, että anoppi oikeasti ajatteli koko ajan meidän parastamme, lakkasin myös stressaamasta. Edelleen meillä on ajoittain vähän viileämmät välit, kun jotain on sanottu ajattelemattomasti, mutta pääasiassa tulemme hyvin toimeen. Tavaroita otan vastaan kauniisti kiittäen ja myyn tai lahjoitan pois. Sanon aina tiukasti, ettemme tarvitse mitään, mutta kun toinen niin miettii ja ajattelee, mitä meiltä hänen mielestään puuttuu, niin en sano rumasti enää siinä vaiheessa, kun antaa lahjan vaan kiitän ja näen kovasti vaivaa, että saan anopille hyvän mielen (esim. kehun lahjaa, vaikka se olisi ihan kamala). Pidän myös huolen, että lahja on esillä ainakin kerran, kun anoppi tulee käymään.
Mitä taas tulee lapsiasiaa, niin tässäkin voisi olla kyse anopistani. Tajusin viimein, että eihän anoppi tiedä, kuka ei niitä lapsia halua. Kun vihdoin sain sanottua, että kyllä minä niitä lapsia haluaisin mutta mies ei tahdo, niin johan loppui puheet (ja vähän alkoi miestä myös asiassa painostaa...) ja meillä oli jopa läheiset välit tuossa vaiheessa. Ei hän pahalla niitä juttuja sano, vaan yrittää ikään kuin vihjaista, että voisiko niitä lapsenlapsia tulla, kun luulee, että ongelmana olet sinä, että sinä et halua. Vaikka lapsiasiat eivät kuulu anopille, niin minusta miehesi velvollisuus olisi ilmoittaa äidilleen, että hän ei niitä halua ja jos mies ei siihen suostu, tekisin sen itse. Ei ole sinun velvollisuutesi kestää vihjailut asiasta, joka on sinulle arka. Anoppi ei ole tuollainen ilkeyttään, ja olisi ihan hyvä anopinkin kuulla, kenestä se lapsiasia kiikastaa (nyt varmaan ajattelee, että miniä haluaa tehdä uraa tms).
Suosittelen siis suhtautumaan anoppiin ymmärtäväisesti. Hän on kiinnostunut elämästänne ja osoittaa sen tavaralla. Tyypillistä suurten ikäluokkien jäsenille. Ota asenne, että on mukavaa, kun anoppi haluaa muistaa äläkä stressaa matoista tai maljakoista. Toki isommista jutuista (matot, lamput, taulut) voisit jo etukäteen todeta, että haluat ne ihan oman makusi mukaan hankkia mutta pienempien suhteen voisit ehkä jopa vinkata, mitä haluat. Esim. jokin astiasto tms. voisi olla anopin ostovimmalle pelastus. Kokeilepa. Anna vinkkejä ja ehdotuksia, kirjaa vaikka listantynkää. Voi loppua anopin ostohalut nopeasti, kun ei pääse ostamaan oman pään mukaan.
Yritän jatkossa siis kuvitella itselleni korvatulpat ja anoppi saa puhua ja kommentoida kaikkea seinille. Välillä olen tätäkin kyllä yrittänyt, mutta sillä tuloksella, että anoppi jatkaa niin kauan kunnes joku kommentoi. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka ne eteisen vääränlaiset laatat: "Vähän tummempi laatta olisi eteiseen ollut parempi. Se on varmaan aika liukas kun on kiiltävä laatta." Ei saanut keltään vastausta, annoin puhua kuuroille korville. --> "Kyllä kun lumisilla kengillä tullaan sisälle niin voi liukastua." (Anoppi-rakas, eteiseen saa kyllä maton laitettua). Ei vieläkään vastausta. "Ai se on vielä noin suuri laatta. Lasten kanssa saa kyllä sitten varoa, etteivät liukastu." Tämän jälkeen minulla kilahti ja vastasin, että "Laatat ovat hyvät ja poikasi on saanut ne valita".