Vituttaa tajuta 40-vuotiaana että olin kaunis

parempi myöhään kun ei milloikaan :)

Olin rankasti koulukiusattu, ja uskoin kiusaamisen takia sanotut asiat ulkonäöstäni. Uskoin olevani maailman rumin ja ällöttävin naisihminen suunnilleen, iljetys jota kukaan mies ei voisi koskaan huolia. Nyt kun 38-vuotiaana katselen vaikka rippi- tai ylioppilaskuvia, näen oikein kauniin tytön, jonka kauneutta tosin vähän himmentää pelokas, sulkeutunut ilme. Ja enää en valitettavasti ole kaunis että siitä enää voisi nauttia, näytän ainakin viisikymppiseltä.

äläs nyt, olet varmasti yhä kaunis. Minäkin olen katsonut monta kertaa vanhoja kuvia ja miettinyt samaa. Miksi siis ei nautittaisi ulkonäöstämme nyt, 20 päästä sitä katsoo taas samaa tämän päivän kuvista.

Kun tapasin jo 25vuotiaana miehen joka sai minut uskomaan etten olekaan ruma....

Itsekin sain kuullu eskarista alkaen miten ruma ja tyhmä olen, jatkui ysiin asti.

Ja sen jälkeenkin jos olin jossain missä oli näitä ihmisiä joiden mielestä minulle kuului ilmoittaa että olen ruma...

tajunnut olleeni normaalipainoinen nuori ja nuori aikuinen. Kuitenkin pidin itseäni ylipainoisena kun koko suku sitä jankutti. Minua verrattiin aina vanhempaan siskooni joka oli nirso syömään ja laiha kuin tikku,epäilemättä näytinkin hänen rinnallaan tukevalta.

Jotenkin silti lohduttaa se että asia on korjaantunut omassa mielessäni,nyt tiedän etten ollut ylipainoinen. Mutta voi kun joku aikuinen olisi joskus sanonut että olen hyvä juuri

sellaisena kuin olen.

Olin kiusattu ja luulin olevani ruma, vaikka olinkin kaunis. Sain tosikomean miehen! Kas kun hän kiinnostuikin minusta, ymmärsin vihdoin kauneuteni!



Meillä on kauniita lapsia. Olen varoittanut tytärtäni rumempien ansoittamasta nuoruudesta. Kademieltä on jo ilmennyt. Yhtenä päivänä joku sanoo tytärtäni kauniiksi ja seuraavan päivänä hän on kiusaamassa. Puutumme kiusaamiseen välittömästi.

Mä taasen olin kaunis vielä 2 vuotta sitten, silloinkin jo yli 40v, mutta sitten sairastuin, sain vuoden liikuntakieltoa ja aloin lihoa. Lisäksi tulin raskaaksi ja sain ihanan vauvan.

Vartalo muuttui aika lailla, enkä tunne itseäni enää kauniiksi:(



Pitänee ottaa itseä niskasta kiinni:)



Yritetään tehdä tästä olemassaolevasta niin hyvää kuin se on mahdollista. Hymyilevä ihminen on aina kaunis!

näytän ainakin viisikymppiseltä.

Ihan lapsesta lähtien erityisesti äitini (muiden sukulaisten ohella) haukkui minua rumaksi. Myöskin koulussa olin kiusattu ujouteni vuoksi. Niinpä minulla ei ollut koskaan teini-ikäisenä seurustelusuhteita ja ensimmäinen seurustelua etäisesti muistuttava "säätö" oli yli kaksikymppisenä huomattavasti vanhemman miehen kanssa, joka petti minua. Nyt jälkikäteen yli kolmekymppisenä olen katsonut vanhoja kuvia ja tajuankin, että olin oikeasti nätti lapsi ja silloin parikymppisenäkin ihan ok-näköinen/kaunis jopa (itse asiassa siinä 25-vuotiaana hetkellisesti mallitoimiston listoillakin, tosin en panostanut siihen, kun en uskonut mahdollisuuksiini ja aloin olla siihen tuolloin jo liian vanha). Aika katkeraksi vetää se kyllä... En ymmärrä äitejä, jotka haukkuvat tyttäriään rumiksi. Kaiken huipuksi ihan tuossa taannoin äitini totesi, että on niin yllättynyt, että minun näköiseni henkilö saattoi saada niin kauniin lapsen. Siis mitä ihmettä! Hän on ilmeisesti edelleenkin sitä mieltä, että olen aina ollut ruma. Aika epäreilua on ollut elämäni tässä suhteessa.