Appivanhempani kertovat kerta kerran perään samoja juttuja...

Anoppi kertoo aina koko perheen yhteisessä kahvipöydässä samoja juttuja. Sellaisista ihmisistä joita suurin osa pöytyeestä ei tunne, osa on jo kuollut ja useimmat tapaukset ovat tapahtuneet 20 vuotta sitten.

Itselle tulee aivan myötähäpeä nyökkäillä 14. kerran muistolle ja kuunnella se jälleen. Pitäisikö minun alkaa todeta, että "no näinhän te olette kertoneetkin" tai jotan?



ap

Millainen CV nyt laitetaan? Laita vaan yksi CV kaikkia työnhakuja varten!



Ei tuhanteen ja yhteen kysymykseen kannattaisi enää vastata.



Kerro jotain juuristasi ja kasvuympäristöstäsi, mainitse jotakin tärkeimpiä ihmisiä verkostostasi ja mainitse paikkakunnat, jotka voi liittää sinuun. Mahdollisesti mainitse joku poliitikko, joka sinua "kiinnostaa" jollakin tavalla (siis millä). Kerro missä olet matkustellut ja kuinka kauan viettänyt aikaa (myös lomamatkat ja opiskelumatkat) ja ilmoita selvästi mikä ollut loma-, työ tai opiskelumatka. Kerro matkan syy / aihe / tavoite tms.



Tarkasta esimerkiksi numerotiedustelusta 0100100 kuinka monta samannimistä kuin sinä on olemassa. Ja jos löytyy useita, niin tee pesäero niihin ja katso netistä mitä ne muut samannimiset puuhaavat. Kerro mahdolliselle työnantajallesi kuka niistä juuri sinä olet tai että et ole kukaan niistä.



Tarkasta, että osoitteet, jotka sinusta on rekistereissä on todella oikeat ja muutkin henkilötietosi ovat oikeat. Anna puhelinnumero, joka satavarmasti on vain sinun ja avattu näyttämällä oikeaa henkilöllisyystodistusta, siis paras on passi. Jos olet avannut puhelinliittymäsi vain ajokortilla (kaikki operaattorit hyväksyivät vielä viime viikolla ajokortin), niin tarkasta kaikki tiedot. Älä pidä salaista puhelinnumeroa, vaikka osoitetietoja ei kannata antaa numerotiedusteluun, ehkä - riippuu tapauksesta.



Siinä jotakin vinkkejä. Eiköhän työtä ala tulla. Jos ei tule, niin ota sekin viesti vastaan oikein ilolla. Kyllä niitä töitä myöhemmin tulee kaikille kunnon kansalaisille ja kunnollisella toimeentulolla. Mutta koska tulee, sitä en ennustajana osaa nyt sanoa. Olemme menossa kohti ennenkuulumatonta lamaa.



Ehkä kannattaisi laittaa se netti-CV vai olisko se CV-netti? Onko mitään eroa noissa kahdessa?



Tälläinen CV saattaa myös auttaa parisuhdeongelmissa ja jos mietit jätätkö työpaikkasi tai ihmettelet tuttujen tai ystävien omituista käytöstä tai sinulla on muka joku mielenterveysongelma.



Laittakaa siis parisuhteen molemmat osapuolet oma CV:ne ja verratkaa niitä. Joko sovitte toisillenne tai sitten ette ja menette eri teitä. Niinhän sanotaan, että maailmanlopun edellä kaikki hajoaa.



CV:si vastaa jollakin tavoin, suurinpiirtein kysymykseen "kuka olet" ja minne oikeasti kuulut. Voit yllätykseksesi löytää itsesi arvokkaasta työväenluokasta tai yläluokasta tai jostain muusta paikasta. Toimi sitten sen mukaan!



Käy allekirjoittamassa adressi "Kansalaispalkka kaikille Suomen kansalaisille", osoite oli adressit.com.



Hyvän ja uudenlaisen CV:n kirjoittamisen iloa kaikille! Se on nyt tärkeä kansalaistehtävä numero yksi kaikille työttömille ja ongelmaisille - ihan koko porukalle kylläkin!



Terveisin



Asianajotoimisto

tekee tuota myös, mutta sillä syynä on siihen se, että kertoo saman asian yleensä aika monelle (monta lasta ja yleensäkin on tekemisissä monien ihmisten kanssa säännöllisesti) eli ei vaan muista että onkin jo kertonut jonkun jutun. Itse teen kyllä niin että jos sama juttu alkaa toistumaan niin sanon että niin, siitähän olikin silloin viimeksi jo puhetta. Ehkä jollekin vieraammalle ei kehtaisi niin sanoa, mutta kyllähän sitä omille vanhemmille pystyy.

lähinnä anoppi kertoo 2-3 krt jonkin asian, siis ihan tuoreen ei mitään muisteloita. Tai kysyy jostain jutusta pari kertaa. Kuusissakymmenissä appivanhemmat. Lie huono muisti, en ole sinänsä huolestunut.

Joko se niiiin hauska juttu on pakko kertoa taas sadannen kerran tai sitten se lopetetaan, mutta taas seuraavalla kerralla kerrotaan se.

(jos teillä on tyttöjä niin tulee teistä silti anoppeja). Samalla tavalla mekin tulemme kertoman samoja juttuja uudelleen ja uudelleen.



Mitä sitte.

lisäksi on vaikea esittää, että kiinnostaisi kuunnella tarinaa, jonka olet kuullut lähes joka tapaamiskerralla. Huoh.

Itselle tulee aivan myötähäpeä nyökkäillä 14. kerran muistolle ja kuunnella se jälleen. Pitäisikö minun alkaa todeta, että "no näinhän te olette kertoneetkin" tai jotan?

ap

samoja juttuja uudestaan ja uudestaan. Mulla on vanhempiakin sukulaisia joilla käydään usein eikä todellakaan jankkaa samoja vitsejä ja hupaisia kertomuksia tai epäilyttäviä juttuja naapureista.

Anoppi kertoo sinänsä ihan hauskoja sattumuksia esim. omien lastensa lapsuudesta. Vaan kun koko porukka on kuullut sen jutun jo noin 87 kertaa, niin ei se enää ihan hirveästi naurata. Sitten koko suku istuu ja kuuntelee vaivautuneena, kun anoppi kertoo jutun juurta jaksaen ikään kuin se olisi ihan uusi ja hauska ja kaikki tuntee sen jutun.



Ja anoppi ei ole mikään dementoitunut vanhus, vaan ihan tässä päivässä täysillä elävä virkeä ihminen.

kun isommalla porukalla kokoonnutaan, ei häiritse mua ollenkaan, lapsetkin osaavat monet jutut jo ulkoa, mutta ei tunnut häiritsevän heitäkään. Ja syy, miksi kertovat, on jotain muistelua tms ei ainakaan dementiaa tms, tietävät itsekin, että samoille jutuille naurellaan... tai jotain :)



Varmaan perimää? Näinhän se ennenvanhaan toimi, tieto siirtyi kertomalla...

että kansanperinteet ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle.

Samat sata vuotta sitten tapahtuneet asiat jankataan aina ja aina. Ihmisistä joita ei edes muista/ole ikinä tavannut. Onhan se aika raskasta välillä. Varsinkin jos ollaan pitemmän aikaa välillä saman katon alla esim. mökillä.

ja nykyään tekee oma äitini sekä appivanhempani. Siinä sit nauretaan aina samoille jutuille. Ikävä kyllä olen huomannut viime aikoina samoja piirteitä itsessäni, että tulee suorastaan pakottava tarve kertoa taas se sama juttu kun se vaan on niin hauska.

Kertoo uudestaan ja uudestaan lapsen pottailujuttuja tai sitä, miten löysi vaipasta kesällä kiven. Voi hyvänen aika sentään!



Taitaa olla joku kulttuurijuttu, miniä on Helsingistä eikä oikein taida tietää, että maassa voi olla kiviä.

Kertoo uudestaan ja uudestaan lapsen pottailujuttuja tai sitä, miten löysi vaipasta kesällä kiven. Voi hyvänen aika sentään!

Taitaa olla joku kulttuurijuttu, miniä on Helsingistä eikä oikein taida tietää, että maassa voi olla kiviä.

Anoppi kertoo aina koko perheen yhteisessä kahvipöydässä samoja juttuja. Sellaisista ihmisistä joita suurin osa pöytyeestä ei tunne, osa on jo kuollut ja useimmat tapaukset ovat tapahtuneet 20 vuotta sitten.

äitini tekee tuota samaa

Usein kertoo katkeraan sävyyn lapsuudessaan kokemista vääryyksistä, ja sitten katsoo minua oikein syyttävän näköisenä. Aivan kuin olisivat jollakin tavoin minun syytäni. Näiden tarinoiden kaikki muut asianosaiset ovat kuolleet yli 20 vuotta sitten, ja silti vaan jaksaa niistä jauhaa.

En usko että kyse olisi dementiasta, sillä jauhoi noita samoja juttuja jo silloin kun olin lapsi.

Ne jutut on tyyliä "sisko sai uudet luistimet ja minä hänen vanhat (ja syyttäviä katseita minuun päin)" "veli sai ruokapöydässä aina ensimmäisenä valita missä haluaa istua (ja vihaisia katseita minuun päin)".

Lisäksi puhuu paljon semmoisista ihmisitä joita en ole koskaan nähnyt edet valokuvassa.