Lue keskustelun säännöt.
Miksi minun on niin vaikea kestää vauvan kätinää?
13.09.2011 |
Esikoisen kohdalla vauvan kätinä ja itku ei koskaan häirinnyt (enkä valehtele, se ei tosiaan häirinnyt vaan herätti vain halun hoivata pientä). Kuopuksen kohdalla minun on jotenkin tosi vaikea kestää lapsen kätinää. Esikoinen oli toki vauvana paljon, paljon helpompi ja itki harvoin+silloin sai nukkua kun vauvakin nukkui. Nuorempi on selvästi luonteeltaan erilainen, hermostuu herkästi, huutaa niin että korviin sattuu ja hänet on paljon vaikeampi rauhoittaa. Nuoremman kohdalla herää useammin ärtymys (mitä nyt TAAS?!) kun taas vanhemman kohdalla mielen täytti vain huoli ja myötätunto.
Pienempi on paljon sylissä (kannan liinassa) ja ristiriitaista on, että osaan lukea häntä paremmin kuin vanhempaa aikanaan, ja osaan hoitaakin häntä paremmin. Silti välistä tuntuu, etten vaan kestä, vaan on pakko jättää vauva hetkeksi turvalliseen paikkaan ja käydä toisessa huoneessa vetämässä vähän happea.
Onko muilla ollut tällaista? Tämä on yllättänyt minut ihan täysin, koska esikoisen kanssa kaikki oli niin helppoa, suorastaan harmonista yhdessäoloa, enkä koskaan kokenut häntä näin rasittavana.
Kommentit (6)
Itse stressaannun ja ärryn paljon enemmän omieni kitinästä kuin toisten lasten itkusta. Ja syynä varmaankin nimenomaan se, että omien lasten itkuun ja kitinään pitää itse vastata, toisten lasten kitinään ei. Kaupassakin jos joku muu lapsi huutaa ja itkee, niin hyvä kun huomaan asiaa. Tai jos huomaan, niin lähinnä ajattelen, että onneksi ei ole oma :)
Kun sain esikoisen ja huomasin sen, että jos vauva itki paljon, niin stressaannuin siitä ihan jumalattoman paljon. Koin siitä aluksi syyllisyyttä kun päässä oli juuri se lempeä äiti madonna -kuva, joka vain hellästi huokaisten hellii huutavaa lastaan. Mutta jostakin luin sitten jutun jossa kerrottiin juuri tämä fakta, että oman lapsen itku nimenomaan aktivoi stressaavasti vanhempaa. Siten luonto on varmistanut asian niin, että vauva saa tarvittavan hoidon.
Niin ja eikä tämä nyt tarkoita sitä, että heti kun lapsi parkaisee, niin oma ärsytysmittari piiputtaa punaista. Mutta kun minullakin on ollut kaksi melkoisen itkuisaa vauvaa niin kyllä siinä on välillä ollut pinna kireällä. Kolmas olikin sitten niin helppo, että ihan itsekin ihmetteli omaa seesteisyyttään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja stressaavin. Luin tuosta tutkimuksesta jokin aika sitten ja näin ihmiset siis oikeasti totesivat. Vauvan kitinä on kaikkein stressaavin ääni maailmassa.
tarkoitus on, että sä teet kaikkesi saadaksesi sen kätinän loppumaan ja vauvan tyytyväiseksi.
Sulla varmaan kävi sen esikoisen kanssa vaan tuuri ja se olikin helppo ja tyytyväinen vauva. Toinen ei ole ja sun on nyt vaan yritettävä sen kanssa parhaasi.
ja vauva rikkoo nuo kuviot häiritsemällä ennalta-arvaamattomammin kuin mihin olet jo esikoisen kanssa tottunut. Lapsen kasvaessa kun elämä ihan huomaamatta helpottuu ja unohtuu, että vauva keskeyttää jutut juuri silloin kun sitä vähiten haluaisi. Se ainakin itseä korpeaa kakkosen kanssa. Tsemppiä!
että esikoinen oli vauvana (ja on vieläkin) aivan ylihelppo tapaus. Minulla on varmasti ollut vähän liian ruusuinen kuva vauva-arjesta. Toisaalta tosi opettavaista elää tällaisenkin pienen ihmisen kanssa, joka on tosi äänekäs ja tarmokas kaikessa mihin ryhtyy - eipähän tarvitse arvailla mitä vauvan päässä liikkuu.
Kakkonen; olipa kiinnostava tieto, että vauvan kätinä on maailman ärsyttävin ääni. Allekirjoitan täysin.:)
ap.
lasten myötä. Luulin, että tässä kävisi päin vastoin, mut mitä vanhemmaksi tulen, sitä herkempi olen lasten vikinälle ja kaikelle kiukuttelulle. Ne on jotenkin jo niin nähtyjä juttuja..