Lue keskustelun säännöt.
Isäni kosautti kerran minut lapsena tajuttomaksi lyömällä nyrkillä päähän
20.09.2011 |
makasin tunteja olohuoneen lattialla ja kukaan ei ollut tullut minua auttamaan, ei äiti, veli eikä isä. Heräsin illalla lattilata ja hoipuin omaan huoneeseen nukkumaan omaan sänkyyn. Ja aamulla taas kouluun.. Kerran isä rikkoi huoneeni lukitun oven että sai retuutettua minut sieltä ulos... kerran seisoin tuolilla n. 4vnä, äiti tönäisi kovaa niin lensin selälleni lattialle. Ja kerran äiti viilsi minua puukolla käsivarteen kun olin 2v.
Kiva lapsuus minulla.
Kommentit (22)
ja minkälaisissa väleissä olet nyt vanhempiesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun luin tuon. Voi hyvänen aika! Voi sua, mitä oot joutunut kestämään! Perkale että ottaa päähän!!
mallilla, olen kouluttautunut ja hyvässä työssä, perhekin löytyy ja ystäviä. En vaan luota ihmisiin helposti, olen aina vaan katkera että kukaan ei auttanut minua silloin. Terapiakaan ei auta, koska en pysty antamaan anteeksi noita juttuja. Ne on aina olemassa siellä taustalla. Onneksi minulla oli hyvät rakastavat isovanhemmmat joiden turvin jaksoin kannatella itseni hyvään aikuisuuteen.
ap
Sympatiahali täältäkin sinulle. Ihanaa jos olet tuollaisesta selvinnyt tervepäiseksi aikuiseksi /vanhemmaksi....
Ei kukaan vaadi että antaisit vanhemmillesi tuollaista lapsuutta anteeksi, mutta oman itsesi takia olisi hyvä päästää irti katkeruudesta, se on varmaan kova taakka vaikka olet siihen täysin syytön. Uskosta voisi olla myös apua, vaikka terapia on tietenkin sen lisäksi tarpeen.
Itse olen jollainntavalla uskossa, harvoin käyn kirkossa mutta on hyvä ja turvallinen olo kun tietää että Jeesus kantaa huoleni, joita en itse jaksa kantaa.
tuntien tajuttomuus on yleensä merkki vaikeasta aivovammasta, jonka jälkeen normaali kouluttautuminen on yleensä vähintään rajoittunutta ellei mahdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntien tajuttomuus on yleensä merkki vaikeasta aivovammasta, jonka jälkeen normaali kouluttautuminen on yleensä vähintään rajoittunutta ellei mahdotonta.
mutta lyönnistä pimeni ja tosiaan heräsin vasta kun oli tullut pimeää, ehkä kahden tunnin kuluttua. Ehkä se oli vaan aivotärähdys ja sitä seurannut pyörtyminen. En tiedä.
ap
onko ap mun veli vai mistä tietää että noin kävi?
Veli ei ole kouluttautunut ja on aika paljon omissa maailmoissaan yhteiskunnan elättinä. Meitä siskoja ja vanhempiaan ei ole nähnyt vuosikymmeniin.
On hirveää nähdä, kun pieni hento poika lysähtää lattiaan ja lyö iskun voimasta päänsä. Isä varmasti luuli että esittää niin mekin luulimme, kun makasi ja mökötti lattialla niin kauan.
Lapsien kasvatus oli aikoinaan erilaista. Nykyään fyysistä kuritusta ei sallita, kuten ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääketieteellisesti mitään pyörtymistä ei ole olemassakaan. "Pyörtyminen" tarkoittaa muutamien (alle 10) sekuntien tajunnanmenetystä tai hämärtymistä. Pyörtyneenä ei voi olla tunteja. Jos joku on "pimeänä" noin kauan, hän on aina tajuton (jos ei ole kokonaan koomassa, mikä on velä pahempi juttu). Toisin sanoen, jos sun muistikuvasi tapahtumasta on tosi, sun pitäisi olla pahasti vammautunut, kärsiä syvistä muistiongelmista, ataksiasta, jne. eikä sun pitäisi pystyä opiskelemaan ilman tosi vahvoja tukitoimia ja mukautuksia.
On tosin mahdollista, että kun olet ollut tuolloin hyvin pieni, et ehkä ole alunperin pystynyt arvioimaan kulunutta aikaa tai tullut ajatelleeksi ennen kuin vasta jläkeen päin, että sillä olisi väliäkään. Myös oma pelkosi ja hätäännyksesi traumaattisessa tilanteessa (jota tuo siis on ollut, vaikka tajuttomuus olisikin kestänyt vaikka vain sen 10 sekuntia, jota pidetään aivojen täydellisen toipumisen rajana) on vaikuttanut muistikuvaasi asiasta ja pidentää mielestäsi kulunutta aikaa.
Traumaattista varmasti joka tapauksessa.
Joo no en tiedä olinko virallisesti tajuton vai vaan pyörtynyt,
tuntien tajuttomuus on yleensä merkki vaikeasta aivovammasta, jonka jälkeen normaali kouluttautuminen on yleensä vähintään rajoittunutta ellei mahdotonta.
mutta lyönnistä pimeni ja tosiaan heräsin vasta kun oli tullut pimeää, ehkä kahden tunnin kuluttua. Ehkä se oli vaan aivotärähdys ja sitä seurannut pyörtyminen. En tiedä.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai kertoiko joku sinulle noista joskus myöhemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei voi ymmärtää ajan päälle noin hyvin. Makasin tunteja...en usko koko tarinaan.
Vai kertoiko joku sinulle noista joskus myöhemmin?
Koskaan noista ei ole minulle kukaan puhunut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei voi ymmärtää ajan päälle noin hyvin. Makasin tunteja...en usko koko tarinaan.
Tunteja makasin, ehkä pyörryin ja sitten nukahdin, mutta kun siitä nousin, oli olohuone tyhjä ja ilta oli tullut, voihan olla että silloin oli tullut nopeasti pimeää ulkona ja muistini vääristää hetken ajan moneen tuntiin. Se nyt ei kuitenkaan ole tämän jutun pointti. Enkä hae sääliä. Halusin nyt vaan vaihteeksi purkaa omaa katkeruuttani ja kirjoittaa nuo kipeät asiat esille.
Varmasti moni lapsi tänäkin päivänä kokee kotinsa seinien sisäpuolella vastaavia kamaluuksia - uskaltamatta puhua niistä kellekään ennekuin aikuisena.
ap
omalle lapselleen. tai kenenkään lapselleen.
voisitko antaa ihmiselle anteeksi ja silti samalla tuomita teon? tekoa ei pidä antaa anteeksi, eikä hyväksyä, koskaan. mutta se hölmö ihminen, joka sen teki..? ehkä isääsi ja äitiäsi on hakattu ja rääkätty lapsina niin, että ovat kasvaneet kieroon sen takia. tai jokin sairaus, mielenterveys tai addiktio sai heidät tekemään tuollaista.
en minä muuten ehdottaisi tuota, mutta sinun takiasi. kun pystyy unohtamaan ja ymmärtämään jollain tasolla, se oma olo helpottuu.
*halaa*
Mun äiti poltti mun sormet kuumalla hellalla. Isä hakkasi pikku veljeä.
Nyt palvelutalosta johtaja soitti, että miten kamala lähiomainen olen, kun en käy äitiäni katsomassa. Niin haluaisi lapsenlapsetkin nähdä, vain kuolleen ruumiini ylitse sallin kenenkään, omien vai vieraiden, lasten lasten menevätn lähellekään sitä naista.
eilen illalla oma mieheni (42 v.) itki lohduttomasti omaa kohteluaan lapsuudessa, on vasta alkanut muistaa asioita, pienen lapsen pelkojaan ja sitä kuinka on lapsena itkenyt kamalasti, eikä kukaan ole lohduttanut...
Noin pahoin hänen vanhempansa eivät ole pahoinpidelleet, sulla ap on varmasti paljon muutakin huonoa kohtelua kuin tämä fyysinen väkivalta - joka on ollut ihan hirveetä...
Toivottavasti löydät jonkun ihmisen jonka sylissä itkeä, toivottavasti löydät jonkun joka sanoo sulle ihan kasvotusten että sua on kohdeltu tosi väärin...
Eikä missään tapauksessa tarvitse alkaa antamaan kenellekään anteeksi ennen kuin pääset käsittelemään tunteitasi - jos vain painat nuo asiat "unholaan" ne vaivaavat ja vaikuttavat elämääsi koko sen pituuden....ja jopa vanhempien kyseessä ollessa on monesti terveen merkki katkaista täysin kaikki suhteet heihin, jos näin sairasta menoa on ollut eivätkä vanhemmat itse ole katuneet&pyytäneet anteeksi& muuttaneet käytöstään...
Mieheni vanhempien käytös on edelleen ihan pöyristyttävää, ja hän on vasta nyt tajunnut sen miten huonosti he häntä edelleen kohtelevat - aikoo ainakin vähentää yhteydenpitoa (joka on ollut niukkaa jo tähänkin asti)...
Terapiakaan ei auta, koska en pysty antamaan anteeksi noita juttuja.
ap
Mä olen sitä mieltä, ettei ihmisellä ole mitään velvollisuutta antaa anteeksi jotain tuollaista. En nyt tarkoita että siihen katkeruteenkaan kannattaa jäädä rypemään. Tietysti jossain vaiheessa olisi hyvä päästää irti ja kyetä liikkumaan eteenpäin (ja hyvää elämäähän sinä jo monin puolin elätkin). Mutta anteeksianto on minusta vaatimuksena liian kova, enkä ole varma että se on tarpeenkaan (edes - tai etenkään - terapian tavoitteena).
Kyllä mä suosittelisin kokeilemaan terapiaa uudestaan, ja tekemään selväksi jo ensi kättelyssä että tähtäimessä ei ole vanhempien ymmärtäminen tai sääli tai anteeksianto, vaan ihan muistijälkien kanssa toimeen tuleminen, omien tunnereaktioiden ja ajatuskuvioiden hallintaan otto jne. Onko sulla traumaperäisen stressihäiriön oireita? (Ei ihmetyttäisi yhtään.)
Kognitiivisessa terapiassa ei niin hirveästi pengota sitä menneisyyttä (enempää kuin on tarpeen), vaan keskitytään niiden ongelmien ilmenemiseen nykyhetkessä, ja keinoihin joilla sitä omaa hyvinvointia tässä ja nyt voisi kohentaa. Voisi tehdä hyvää.
Ei ole suurempaa petosta kuin tehdä lapsi tähän maailmaan ja sitten kohdella sitä kaltoin. Olet ollut vahva kun olet selvinnyt siitä kaikesta hengissä. Ei ole mitään estettä sille, ettei tulevaisuus olisi vieläkin valoisampi. Tsemppiä!
olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan väkivaltaa puolustuskyvyttömänä lapsena. Miten olet selvinnyt siitä vai oletko selvinnyt? Miten se on vaikuttanut elämääsi?
Halauksia sinulle.