Lue keskustelun säännöt.
Yhteen muuttaminen, vaikeaa...
19.09.2011 |
Hei!
Olemme olleet koko ajan yhdessä miesystäväni kanssa siitä asti kun tapasimme. Eli nyt 8 kuukautta, kaksiossa minä, mies ja kaksi lastani. Asunto on ollut pieni minulle ja lapsille ties kuinka pitkään ja nyt kun mies majailee tässä vielä (hänellä on oma asunto), niin hulluksihan tässä meinaa tulla.
Pari kuukautta olemme hakeneet asuntoa, mutta koska neliöitä on huonosti tarjolla tai ovat väärällä paikalla tai huonoja tms. niin ei ole vielä löytynyt.
Nyt tuntuu, että mies onkin alkanut epäröimään koko muuttoa. Katselee kyllä asuntoja, mutta kaikissa on oikeasti jotain vikaa. Niinkuin on ollutkin, mutta siis on vain tunne, että hakemalla hakee vikoja...
Mitä tekisisitte minun tilanteessani? Ottaisitte itsellenne kolmoin vai jäisitte odottelemaan sopivaa kämppää miehen kanssa? Meille olisi tarjolla kiva kolmio, joka tietenkin liian pieni miehen mielestä, niin sanoikin, että "sehän olisi juuri sopiva sinulle ja lapsille". Sanoin miehelle, että jos tilanne on sellainen, että joudun muuttamaan lasteni kanssa kolmisin, niin sitten me voimmekin laittaa kamat ns. jakoon.
Mitä te tekisitte? Totta on, että olemme aika lyhyen aikaa kuitenkin olleet yhdessä. Mutta sen verran pitkään kuitenkin, että olen alkanut kiintymään mieheen. Mutta miksi kiinnyttää itsenäni ja lapsia enempää, jos näyttää siltä, että tästä ei tule mitään?
Mielipiteitä? Näkemyksiä? Auttakaa minua ymmärtämään :)
Kommentit (4)
Tai siis samoilla linjoilla olet kanssani :)
Paitsi, että nyt kun kirjoitin tämän, niin jotenkin tuli sellainen tunne, että jos mies ei ole valmis muuttamaan yhteen, niin sitten otan sen kolmion ja jatketaan elämäämme kokonaan eri osoitteissa. En halua elää ihmisen kanssa, joka ei ole valmis sitten lopulta kuitenkaan sitoutumaan minuun. Näin se menee.
Tässä ajassa on oppinut näkemään millainen olen. Kaikein kaikkiaan tasainan ihminen, mitä nyt kerran kuukaudessa hormonikiukuissani häröilen, mutta en tästä muutu miksikään. Jos ei kelpaa sellaisena kun on, niin ei voi mitään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Totta on, että olemme aika lyhyen aikaa kuitenkin olleet yhdessä." No älä? Mies vaikuttaa täysin normaalilta ja järkevältä ihmiseltä, jos yhteisen asunnon osto noin lyhyen ajan jälkeen alkaa tuntua turhan hätiköidyltä. Ymmärrän, että kaksio on pieni sinulle ja lapsillesi kun mieskin vielä "majailee" siellä, mutta en parhaalla tahdollakaan pysty käsittämään, miksi noin lyhyen ajan päästä pitäisi ostaa yhteinen asunto? Totta kai mies voi olla mukava ja ihana ja olet alkanut kiintymään (et siis edes rakasta vielä?), mutta ei 8 kuukaudessa opi tuntemaan toista vielä oikeasti. Sehän on vielä alkuhuumaa!
Ja vaikka mies nyt onkin teidän kotonanne "majaillut", niin eihän se ole ollenkaan sama tilanne kuin yhdessä asuminen! Eli avoliitosta hänen kanssaan et tiedä vielä mitään! On paljon vapauttavampaa majailla jonkun luona, kun kuitenkin tietää, että jos käy liian ahtaaksi tai meno villiksi, niin voi aina kömpiä omaan asuntoonsa rauhoittumaan. On IHAN eri asia oikeasti asua yhdessä ja tajuta, että sieltä ei sitten mihinkään niin vaan lähdetäkään, kun teidän perhehässäkkänne käy vähän ahdistamaan.
Mitäs sitten, kun on yhteistä omaisuutta ja mies haluaakin lähteä? Siinä sitten asuntoa jakamaan, joko ostat miehen osuuden tai panet lapset taas muuttamaan, kotia ja olosuhteita. Mitäs väliä sillä, jos olisitte kaksi yksinäistä ihmistä, mutta mä en vittu KÄSITÄ, miksi lapsilta odotetaan aina niin järjettömän paljon?! Heidän pitää vaan sopeutua, kun äiskä haluaa jatkaa kiintymistä miehen kanssa, joka JO NYT antaa merkkejä siitä, että ei olekaan valmis teidän perhe-eloonne. Ei vaan uskalla/kehtaa/halua sanoa sitä (vielä) suoraan, vaan yrittää kannustaa sinua sittenkin ostamaan asunnon itse.
Ah, muistan kyllä kuinka ihanaa aikaa omankin eksän kanssa elimme 8 kuukauden kohdalla. Tää on mun elämäni mies ja kyllähän mä hänet jo tunnen ja yhdessä me taistellaan läpi kaikkien karikoiden koko loppuelämän... No, sen verran kuitenkin järki leikkasi, että en tosiaan edes harkinnut mitään yhteen muuttamista tuossa vaiheessa. 1,5 vuoden jälkeen kaikki ei ollutkaan enää niin ihanaa. :p
Herää ja haista kahvi. Mies ei ole valmis, joten osta asunto itse niin yhdessäolo on paljon vapaampaa jatkossakin. Mies voi joko muuttaa teille (maksaa osansa asumiskustannuksista, mutta ette ole taloudellisesti sidoksissa toisiinne) tai pitää oman asuntonsa, mutta majailla silti teidän isommassa asunnossanne.
Kyse on siis vuokrakämpästä.
Lapset ovat ottaneet miehen avosylin vastaan, etenkin kun eron jälkeen olin neljä vuotta ihan yksin. Täysin lasten ehdoilla olen mennyt siis tähän asti. Ja niin ajattelin vastaisuudessakin tehdä.
Haistan kahvin, mielelläni. Pidän sen tuoksusta. Mausta en välitä. Että hyvää jatkoa vaan sinulle :)
ap
saakka yhdessä,ensin asuttiin mun asunnossa niin, että miehelläkin oli oma.
vuoden päästä luovuttiin niistä ja ostettiin yhteinen. Hyvin on menny.
Mutta sun tapauksessa varmaan puhuisin miehelle ihan suoraan, enkä tekis mitään omia tulkintoja :)
Kysy ihan suoraan siltä onko sitä alkanu arveluttamaan yhteen muutto,lapset,koko suhde vai mikä?
Jos näyttää ettei vastaus miellytä tai sitä ei oikeen irtoo, niin tee niin kuin sulle ja lapsille on parasta ja ota se teille sopiva asunto.
Katso sitten miten miehen kanssa käy, jatkatteko seurustelua,yhdessä asumista vai lähfettekö eri teille.