MIehen rooli synnytyksessä

"seuraneidin rooli"



Kätilö ei ole koko aikaa synnytyssalissa, joten seura on tarpeen. Ja jos äiti ei jaksaa/ saa sanottua, mitä haluaa tai tarvitsee. Olet äidin puolesta puhujana.



Tutustut vauvaan heti alkumetreiltä, kenties katkaiset napanuoran, kylvetät, punnitset, mittaat ja puet, hoitajan avustamana.



Ja kotiutumisen jälkeen tasapuolinen osallistuminen vauvan hoitoon, jos olet isyyslomalla, ja tietty äidin helliminen.

Kyllähän ne kätilöt jotain kädenpitelystä inisi, mutta paskat sanon minä. Kolme raskautta takana ja ihan hyvin tolla kaavalla mennyt, kerran tosin oli tiukat paikat kun meinas TM:t loppua kesken homman pitkittyessä.

Synnytyksessä meillä ainakin mies passasi minun ohjeiden mukaisesti: vaihtoi cd-levyä, hieroi selkää, toi vettä ja luki supistuskäyrää, että osasin ottaa ilokaasun ennen kuin kipu oli vielä päällä.



Ponnistusvaiheessa hän kätilön ohjeesta tuki vatsan päältä, ettei vauva luiskahtanut enää ylös, kun oli jo ponnistaminen kestänyt niin kauan.



Napanuoran hän olisi halutessaan saanut katkaista, mutta ei halunnut, joten kätilö sen teki.



Synnytyksen jälkeen mies kylvetti vauvaa kätilön kanssa (ja otti valokuvia) sillä välin kun minä kävin itse suihkussa.



Kotiin palattuamme hän jatkoi taas passaamista, sillä itse olin tissi kiinni vauvassa, enkä päässyt hakemaan esim. vettä, jota on tärkeä imettäessä juoda.



Mielestäni mieheni toimi tukenani erinomaisesti. Niin varmasti sinäkin! Tsemppiä tulevaan koitokseen!

Alkuvaiheessa pitämässä seuraa ja kädestä kiinni. Munkin mies sanoi tunteneensä olonsa tosi ulkopuoliseksi, kun olin niin omissa oloissani kipuni kanssa. Tärkein tehtävä on ehdottomasti vain olla tukena ja seurana, ei muuta. Kannattaa kuitenkin kysyä vaimolta, mikä hän haluaa, että roolisi on. Jotkut naiset ehkä haluavat, että mies on osallistuvampi. Itse olisin huitassut nyrkillä, jos olisi ruvennut ääneen mua tsemppaamaan ;-) Äläkä ota itseesi, jos saat osaksesi huutoa ja kiroilua! Äidistä voi tuntua turvallisemmalta haukkua mies, kuin hoitajat/kätilöt.

Tarjoili vettä ja mehua, kun supistukset olivat niin kipeitä etten päässyt liikkumaan ja ilokaasu janotti. Piti kädestä kipeiden supistusten aikana ja ponnistusvaiheessa. Ei muuta tarvinnut tehdä. Paitsi olla aidosti läsnä. Katsoa silmiin ja hymyillä rohkaisevasti.

oli ihanaa kun mies oli antamassa juomaa, ja välillä "tulkkina", piti kädestä ja "tarjoili" ilokaasua jne. Uskomaton kokemus ja ns läheinen hetki, arvostan todella että oli mukana. Sitten sen jälkeen, kotona tietysti apuna mahdollisimman paljon ja että ottautuu heti mukaan vauvan hoitoon.

Henkisenä tukena ja tulkkina. Sinä tiedät ja tunnet vaimosi - kätilö ei. Sinä tiedät olla ponnekas vaimosi puolesta hänen sitä toivoessaan jos hän ei itse jaksa. Päällepäsmäriksi älä rupea, mutta ole apuna jos vaimo pyytää. Synnytys on kova urakka, kivun määrää ja muuta et voi tietää - voit silti tasoittaa saapuvan lapsesi tietä auttamalla pyydettäessä.

valtaosan kanssa.



Mies antoi mehua, piti kädestä ja jakoi sen hetken muutenkin.

Aika reppanaltahan tuo näytti siinä istuessaan ku ei tienny miten päin olla :)



Toisen lapsen (ja toisen miehen) kanssa oli erilaista, sain epiduraalin, ja molemmat nukuttiin hetki salissa. Tosin oli hänenkin tehtävä antaa mehua ja pitää kädestä!

se, että mies oli vastaanottamassa vauvaa ja jakamassa niitä ensimmäisiä tunteja uuden ihmisen kanssa.



Synnytyksessä rooli oli lähinnä seuralainen, eipä siinä hirveästi voi tehdä muuta kuin olla hengessä mukana ja autella niissä pikkuasioissa. Mitään tsemppausta tai kannustusta en tarvinnut, vaan jonkun, jolle puhua ja kertoa missä mennään ja miltä tuntuu.

täälläkin, kun aiemmat. Mies oli tukena ja turvana, koska uusi tilanne pelotti minua ihan hirveästi. Mietin, miten kestän kivut ja saanko tarpeeksi apua jos tarvitsen.



Mies haki kuumavesipussia, toi minulle juotavaa, antoi kätensä puristettavaksi, kun tarvitsin sitä supistuksen aikana... Ja koska me oltiin varauduttu pitkään synnytykseen, niin meillä oli sanaristikoita mukana ja mies luki niistä mulle vihjeitä ääneen ja saatiin näin täytettyä yksi sanaristikkolehti siinä 10 tunnin aikana, mitä salissa vietettiin. Vaikka itsekin sulkeuduin aikalailla aina supistusten aikana, niin mies auttoi silti olemalla läsnä ja auttoi tappamaan aikaa ennen kunnon supistuksia. Olisi ollut kamalaa olla siellä yksin.



Sitten kun synnytys pysähtyi ja jouduttiin sektioon, miehestä tuli konkreettinen apu vauvalle. Kun vauva oli ulkona, mies lähti kätilön ja vauvan kanssa pesemään vauvan ja osastolle ja minä jäin kokoonkursittavaksi ja menin heräämöön. Vauva oli tarvinnut kovasti ruokaa synnyttyään ja mies oli ruokkinut vauvan (kolme kertaa), katsellut sen nukkuvan kopassaan ja juonut onnittelukahvit ennenkuin saavuin osastolle. Oli paljon helpompi olla pois vauvan luota, kun tiesi, että mies pitää hänestä huolta.



Sitten vielä seuraavana päivänä, kun vauva joutui teholle seurantaan, niin mies oli meidän molempien tukena. Hän juoksi osastolta toiselle ja toi minulle tietoja ja polaroideja vauvasta, joka makasi letkuissa toisella puolen sairaalaa. Ja yritti lohduttaa vauvaa teholla, tarjoamalla sille ihan liian isoa tutia, jonka hoitaja oli antanut! :D Itse pääsin katsomaan vauvaa vasta 2. synnytyksen jälkeisenä päivänä ja jälleen oli helpottavaa, ettei vauvan tai minun tarvinnut olla yksin.



Kannattaa muuten etukäteen vähän miettiä mahdollisia komplikaatioita synnytyksen aikana/jälkeen, sillä monesti äiti on synnytettyään niin sekaisin hormoneista, että maailma kaatuu niskaan, jos vauva joutuukin yhtäkkiä esim. sinne teholle. Minä tosin tiesin mahdollisesta teholle joutumisesta etukäteen (olin lukenut paljon aiheesta), vaikka siitä kukaan terveydenhuoltohenkilökunnasta ei ollut kertonutkaan, ja osasin siksi varoittaa miestäni ennen synnytystä. Eipähän sitten tarvinnut hänenkään säikähtää rutiiniseurantaa, kun hoitaja heti ovelta hänelle (hieman tunteettomasti) huudahti "teidän vauva joutui yöllä teholle". Ja meillä siis syynä ne raskausdiabeteksen takia romahtaneet sokerit. Vauva oli teholla tasan yhden vuorokauden ja sokerit eivät romahtaneet ekan kerran jälkeen, joten kaikki hyvin lopulta.