" Nauti nyt kun lapset ovat pieniä" .

osasin kyllä odottaa sitä jo ennen lapsen syntymää. Ei vauva-aikakaan mitään kamalaa ollut, mutta enemmän rupesin nauttimaan myöhemmin...

Itselleni tämä on todella ihanaa aikaa! 1v ja 3v ovat päivieni ilo ja töihin en menisi mistään hinnasta.

aikuisia. Itse olen ollut tosi väsynyt kun lapset olivat sellaisia 1-4 v, siis ensimmäiset, ja vaikka joistain hetkistä nautin, oli se rankkaa aikaa. Sitten kun ovat olleet vaikkapa viisi tai kuusi, oli helpompaa vain nauttia, ja kun kävi töissä, kotihetkiä osasi arvostaa.



Nyt kun on taas saanut vauvan, sitä osaa arvostaa elämäänsä ihan toisella lailla. Luultavasti kymmenen vuoden päästä mieleen jää vaan että olihan se välillä raskasta mutta niin ihanaa.

mutta joskus kun 2 riiviötä 1,5v tutkivat huushollia ja tyhjentävät laatikoita kilpaa ja huutavat kurkut suorina, kun asiat ei mene just niin kuin oli suunniteltu niin nautinto on aika kaukana... Ja näitä on vain kaksi.

mutta en osannut nauttia 2 ensimmäisestä lapseta niin kuin tästä kolmannesta. siis tarkoitan vauva-aikaa. olen ollut kotona 5v ja tykännyt paljon kun näkee kaiken kehityksen, niin fyysisen kun henkisenkin puolen. nyt osaan nauttia jopa vauvasta, 3v ja 5v jokaisesta ihan eritavalla tämän vauvan ansiosta.

varmaan aika kultaa muistot, mutta jos sua rasittaa vauva, niin odotappa kun kolahtaa 2v ja oma tahto mittariin.. ;) kultaa tarvitaan sitten kovasti



eräänlainen ainutlaatuinen hetki elämässä, jota varmasti moni kaiholla muistelee jälkikäteen.

Olin sitten kotona tai töissä.

Mä olen kolmen lapsen äitinä niin väsynyt, että vaikka lapset onkin suloisia niin en minä tästä ajasta nauti. Lapsia en kadu ja tottakai rakastan viettää heidän kanssaan aikaa, mutta kyllä mun takaraivossa on ääni joka odottaa että menis pari vuotta eteenpäin.

Eka lapsi oli helppo ja nukkui yönsä läpi 2kk ikäisestä lähtien, joten silloin kyllä nautin ihan täysillä. Mutta nyt kun en ole kohta neljään vuoteen nukkunut öitänä kunnolla, niin jaksaminen on hieman kortilla. En minä nauti vaipan vaihdosta, jatkuvasta siivoamisesta, talvivaatteiden pukemisesta, pyykin pesusta, jne. Kaikki tämä on minulle työtä joka on pakko tehdä. Se ei poista sitä asiaa että rakastan lapsiani ja näytän sen heille päivittäin. He eivät koskaan kuule että äiti ei jaksaisi vaihtaa vaippaa tai putsata sitä pöytää viidenteen kertaan tänään. Mutta varmasti nautin lapsistani enemmän sitten kun kaikki ovat hieman omatoimisempia ja kun saan edes hiukan itsellenikin aikaa.

Ainoa todella stressaava asia elämässni on se, että opiskelen samalla ja se välillä väsyttää.



Lähipiirin suurin huoli kuitenkin on, että mun pitää päästä " tuulettumaan" . Innokkaita hoitajia on vaikka kuinka paljon ja kuulen jopa moitteita siitä, miten pojalle on haitaksi olla niin paljon äitin ja isin kanssa.



Mun mielestä kuitenkin 1,5v on vielä toooosi pieni ja haluan nauttia näistä hetkistä kun vauvasta tulee touhukas taapero.



Eli tässä yksi esimerkki äidistä joka todella nauttisi siitä ajasta kun lapsi on pieni, jos se vain lähipiirille mitenkään sopisi...

Olen nauttinut koko ajan heti esikoisen syntymästä lähtien.

kotona olemisesta nautin kyllä ja nautin myös yli 3v lapsista. Siksipä olen jo tajunnut miten pitää tehdä - alle 3-vuotiaita varten meillä on aina au pair tai lastenhoitaja kotona vaikka olen itsekin kotona. Yli 3-vuotiaitten kanssa tulen hyvin juttuun ja riittää että käyvät kerhossa pari kertaa viikossa.



Neljän äiti

niin onko teillä vakituinen työpaikka? vai onko sillä mitään yhteyttä?

Itse olen ollut 7 vuotta kotona ja neljä lastakin syntynyt sinä aikana.

en ymmärrä miks niin monta mut en voi sanoa että nauttisin kotona olemisesta. Jotenkin tää vaan on ja kuuluu tähän elämään. Ammati on mutta ei työpaikkaa mihin palata. Kokoajan sitä miettii että mistä ihmeestä sitä löytää työpaikan kun ei työkokemusta ja niin pitkään kotona. Sellanen pieni pelko persuuksissa kokoajan. ehkä silläkin on oma vaikutuksensa ainakin mun kotona olemiseen. Olen 28v.

huomattavasti enemmän kotona olosta kun minulla on työpaikka minne palata, kun nautin aikoinaan ensimmäisten lasten kanssa.

Ottakaamme ääriesimerkki:



Jos vaikka kävisi niin, että murrosiässä tyttäresi vetää raskaana huumeita kadulla. Siinä vaiheessa muistelisit pottailun alottamisen vaikeutta lämmöllä.

vakiduuni odottaa, joten siitä ei tarvi stressata. Tästä kolmannesta (ja viimeisestä) lapsesta nautin eniten, varsinkin kun isommat on jo omatoimisia ja auttavatkin vauvelin hoidossa. Töitä ehdin tehdä vielä 30v, mutta tätä aikaa en elä enää uudestaan.

nautin silti. olen murehtinut etukäteen tässä elämässä jo tarpeeksi. raha-tilanne ei voi mennä huonommaksi, kun ukon palkka on surkea ja kotihoidontuki on pienenpi kuin työttömyyspäiväraha, eli tulot nousee jos " työttömäksi" joutuu. aikanaan kyllä yritän löytää työpaikan.

Meillä 2v ja 4kk. Nautin kovasti heidän kanssaan olemisesta nyt, kun ovat vielä ihanan " hölmöjä" , tekevät kaikkea hauskaa, antavat suukottaa ja halittaa niin paljon kuin haluan ja pyytävät lisää, ja oppivat koko ajan lisää. Mutta uskon kyllä että omat lapset on aina parhaassa mahdollisessa iässä.



Ja ei ole työpaikkaa varsinaisesti, mutta olen yrittäjä ja teen töitä koko ajan, olin äitiyslomalla tai en.

Ja jos meille suodaan lisää lapsia, niin ainakin vielä yhden lapsen haluaisin lisää ja hoitaisin kotona 3-vuotiaaksi, ennen kuin menen töihin.



Mutta luulen, että tyytyväisyyteni kotona olemiseen pienen kanssa liittyy seuraaviin juttuihin



- tulemme hyvin toimeen, ei ole rahahuolia vaikka elämme yhdellä palkalla



-mieheni arvostaa valtavasti työtä, jota kotona teen ja auttaa tosi paljon kotitöissä



-tiedän, että tällä hetkellä teen arvokkainta työtä, mitä koskaan voin tehdä. sillä,että annan aikani lapselle, on valtava positiivinen vaikutus hänen tulevaisuuteensa

Kyllä tuo on totta, tiettenkin on poikkeusolosuhteita kuten vaikka koliikit ja kipujaan huutavat vauvat. Mutta se normaalielämä on juuri sitä mistä pitää osata nauttia. Sen paremmaksi se ei muutu.



Sekin on totta että lapset kasvavat hirveän nopeasti. Minunkin eka vauvani on nyt jo viisivuotias. Ihan hujauksessa. Ei pikkulapsi enää.

Nautin kyllä elämstä nyt, kun lapset on pieniä. Mutta niin nautin aikana ennen lapsiakin ja toivottavasti nautin sittenkin, kun nämä mussukat on kasvaneet jo isommiksi :) Se, että ymmärrän lastemme olevan pieniä vain pienen hetken ei tarkoita, ettenkin voisi kaivata samaan aikaan silti muutakin sisältöä elämääni.



Olisikin ihanaa, jos voisi tehdä osa-aikaista työtä esim. muutamana päivänä viikossa 4-5 tuntia kerrallaan! Silloin aivoille tulisi muutakin pähkäiltävää ja itselleni erilaisia sosiaalisia kontakteja ilman, että joutuisin luopumaan viitenä päivänä viikossa 8-9 tunniksi lasteni seurasta.



Pointtini on, että kyllä elämästään pienten lasten äitinä/isänä voi sanoa nauttivansa, vaikka palaisikin työelämään. Tekeehän valtaosa isistäkin niin, ja tuskin missaavat silti lastensa lapsuutta! Toki ääripäät on sitten asia erikseen, jos esim. reissaa jatkuvasti, tekee ylitöitä tauotta tai ei ole koskaan henkisesti läsnä lapsilleen...

Miehen palkalla eletään ja asutaan okt:ssa. Saanhan toki lapsilisiä ja kotihoidontukea. Rahahuolia ei ole. syödään hyvin. Ostelen uusia vaatteita sekä itselleni että lapsille. silloin tällöin käydään lomailemassa miehen kanssa kahdestaan. Se lisää ainakin vähän kotona olemisen viihtyvyyttä. Mies kyllä arvostaa mun kotona olemista.

Kaitpa mulla vaan on jokin asenneongelma;)

Uppp