Voi, tuntuu niin hassulle - ystävät / tuttavat saavat nyt vauvoja, kun...
omat lapseni ovat 2-11v ikähaitarilla, mutta on ihanaa katsella tuota tuoretta vauvaperheen onnea... =)
Kommentit (25)
Voin vain hymyillä sisäänpäin kun he voivottelevat rankkoja valvomisia.
Tuskin hekään ovat "hymyilleet sisäänpäin" silloin, kun itse olet ollut siinä valvomisvaiheessa. Miksi toisen erilaiselle elämäntilanteelle pitää virnuilla?
etta kavereilla oli 15-vuotiaita. nautin aitiydesta suunnattomasti!! uskallan sanoa etta nautin siita moninkertaisesti niihin parikymppisiin verrattuna jotka synnyttivat 15 vuotta aiemmin.
Voin vain hymyillä sisäänpäin kun he voivottelevat rankkoja valvomisia.
Tuskin hekään ovat "hymyilleet sisäänpäin" silloin, kun itse olet ollut siinä valvomisvaiheessa. Miksi toisen erilaiselle elämäntilanteelle pitää virnuilla?
virnuilekaan vahingoniloisena, vaan iloisena siitä ettei itsellä ole sitä sama enää läpikäytävänä.
mielestäni onnekas kun mun yövalvomiset ovat takanapäin.
etta kavereilla oli 15-vuotiaita. nautin aitiydesta suunnattomasti!! uskallan sanoa etta nautin siita moninkertaisesti niihin parikymppisiin verrattuna jotka synnyttivat 15 vuotta aiemmin.
Susta ehkä TUNTUU siltä, muttet voi puhua muiden tunteista väittäen, että TIEDÄT ne.
No, mä yritän niinä rankkoina hetkinä muistutella itselleni, että sitten, kun nämä mun ihanat kaverit, joista osa elää vielä sitä vaihetta jolloin he vannovat, etteivät IKINÄ hanki lapsia tai etteivät voisi edes kuvitella äidiksi/isäksi tulemista vielä vuosiin, lopulta alkavat pyöräytellä niitä supersöpöjä hellantelttujaan tähän maailmaan, mulla on lapset jo sen kokoisia, että ne vauva-ajan voivotukset ja kotkotukset ja suunnattoman tärkeiltä tuntuneet unirytmit ja yövalon värisävyt ja muut hörhöilyt ovat pelkkä hämärä muisto vain, ja kuulostavat lähinnä huvittavalta :)
Minä olen 26-vuotias 6 ja 2-vuotiaiden äiti, joka odottaa kolmatta lastaan, ja jonka kaveri- ja ystäväpiiriin ei kuulu ketään samanikäistä, jolla olisi edes yksi lapsi. Kaikki lapselliset ystäväni, joilla on samanikäisiä lapsia kuin minulla, ovat minua 10 vuotta vanhempia (osalla kyllä on myös sen ikäisiä vanhempia lapsia, että ovat kyllä joskus olleet minun ikäisiä pikkulasten vanhempiakin).
etta kavereilla oli 15-vuotiaita. nautin aitiydesta suunnattomasti!! uskallan sanoa etta nautin siita moninkertaisesti niihin parikymppisiin verrattuna jotka synnyttivat 15 vuotta aiemmin.
sulla voi väsyttää sitten kun yli 50-vuotiaana taistelet murrosikäisen kanssa ja sun kaverit nauttien katselee että omat on jo aikuisia ja nyt saa nauttia.
Itsekin olen ollut 28 ja 32-vuotias kun lapset syntyi mutta en kuvittele että se on maailman paras ikä tehdä lapsia.
Lastemme kummeista vain yhdellä on oma lapsi, ja hänkin sai tämän esikoisensa vasta 38-vuotiaana. Muut ystäväni edelleen lapsettomia, tai sitten olen tutustunut heihin lasten kautta.
Kaksi parasta ystävääni ovat kyllä yrittäneet raskautta jo jonkin aikaa, mutta pienokaista ei kuulu. Voi vain miettiä, josko olisi kannattanut aloittaa vähän aikaisemmin.
hyvin vahvasti vaan tunnen etta paras ika minulle oli saada ne lapset myohemmin. ehdin tehda ne 1001 asiaa jotka halusin (matkustella; austrilia, japani, amerikka ja eurooppa ristiin rastiin, afrikka ja etela-amerikka viela puutuu). asua ulkomailla (mm. hong kong) edeta urallani top 10%:iin (josta myos hyvilla mielin luovuin kun lapsi syntyi enka ole takas palannut vaan teen aivan eri hommia osa-aikaisena). elamani on hyvin pitkalle taydellista. siis minulle..
hyvin vahvasti vaan tunnen etta paras ika minulle oli saada ne lapset myohemmin. ehdin tehda ne 1001 asiaa jotka halusin (matkustella; austrilia, japani, amerikka ja eurooppa ristiin rastiin, afrikka ja etela-amerikka viela puutuu). asua ulkomailla (mm. hong kong) edeta urallani top 10%:iin (josta myos hyvilla mielin luovuin kun lapsi syntyi enka ole takas palannut vaan teen aivan eri hommia osa-aikaisena). elamani on hyvin pitkalle taydellista. siis minulle..
paras aika, mutta et voi "tietää" nauttivasi vauva-ajasta enemmän kuin nuorena lapset saaneet ystäväsi.
ja jokainen tietenkin vakuuttelee että se oma ikä on paras. Itse olen saanut ensimmäisen 23vuotiaana ja viimeisen 31 vuotiaana. En stressannut asioista nuorena niin paljon, kuin nyt vanhempana, en ehkä osannut pelätä ja miettiä mitä kaikkea voi sattua. Toisaalta nyt vanhemapana en odota lapsen kasvua kuten silloin ensimmäisen kanssa, vaan nautin tästä hetkestä. Minä halusin useamman lapsen ja siihen sopi tuo että lapsenteko on aloitettu nuorena. Mutta kukin tavallaan. Alkuperäiseen aiheeseen. MInullakin kaverit ovat nyt pienten lasten äitejä, kun itsellä isoin jo 9v.
etta kavereilla oli 15-vuotiaita. nautin aitiydesta suunnattomasti!! uskallan sanoa etta nautin siita moninkertaisesti niihin parikymppisiin verrattuna jotka synnyttivat 15 vuotta aiemmin.
sinä toisten nautinnot tiedät. Joo sinun lapsesi varmaan niiiiin rakkaita ja kavereittesi ei... Hohhoi.
etta kavereilla oli 15-vuotiaita. nautin aitiydesta suunnattomasti!! uskallan sanoa etta nautin siita moninkertaisesti niihin parikymppisiin verrattuna jotka synnyttivat 15 vuotta aiemmin.
Voi miten ylimielinen väite. :D
Että parikymppiset äidit eivät nauti?! :D
Mä väitän että nautin sinuakin enemmän ja olen 22v ;)
Oon 32nen kolmen kouluikäisen äiti, ja oma lapsiluku on täynnä. jotenkin on haikeeta, kun itsellä vauva-ajat ovat ohi ja toiset taas pääsevät vielä nauttimaan ihan pikkuisista. Mulla kaverit hankkivat nyt joko ensimmäisiä tai iltatähtiä ja innolla oon odotuksissa mukana :)
etta kavereilla oli 15-vuotiaita. nautin aitiydesta suunnattomasti!! uskallan sanoa etta nautin siita moninkertaisesti niihin parikymppisiin verrattuna jotka synnyttivat 15 vuotta aiemmin.
No, minä en synnyttänyt parikymppisenä vaan ensimmäiseni 28-vuotiaana ja silti monet samanikäisistäni saavat lapsia vasta nyt, kun omani ovat jo koulussa :).
Voin vain hymyillä sisäänpäin kun he voivottelevat rankkoja valvomisia.
Tuskin hekään ovat "hymyilleet sisäänpäin" silloin, kun itse olet ollut siinä valvomisvaiheessa. Miksi toisen erilaiselle elämäntilanteelle pitää virnuilla?
Nauratti, suomalainen kyynisyys painaa päälle? Minä hymyilen iloisesti ja haikeana kun muistan tuon ajan omalta kohdalta. T: isi
etta kavereilla oli 15-vuotiaita. nautin aitiydesta suunnattomasti!! uskallan sanoa etta nautin siita moninkertaisesti niihin parikymppisiin verrattuna jotka synnyttivat 15 vuotta aiemmin.
Voi miten ylimielinen väite. :D
Että parikymppiset äidit eivät nauti?! :D
Mä väitän että nautin sinuakin enemmän ja olen 22v ;)
tietää ei tietenkään voi, ja olen itse asiassa ihan varma, että parikymppinen, joka tekee lapsensa tietoisesti ja suunnitellen nauttii niistä ihan samoin kuin vanhempikin, mutta kyllä omassa ystäväpiirissä uskalletaan myös sanoa ääneen se, että vähän vahingossa parikymppisenä tehdyt lapset aiheuttivat paljon enemmän luopumistuskaa ja painetta systeemiin kuin 20 vuotta myöhemmin tehdyt.
Itselläni kokemus 26-vuotiaana tehdystä esikoisesta, 36-vuotiaana tehdystä kakkosesta ja nyt 41-vuotiaana tehdystä iltatähdestä, ja erilaista on ollut. (ovat muuten saman isän lapsia, perhekuvio ollut vakaa & onnellinen, mutta rytmeiltään hyvin epänormaali)
26-vuotiaana olin valmis laittamaan lapsen hoitoon aika pian (1,5-vuotiaana) ja jatkamaan omia juttujani uran koulutuksen ja kokemusten suhteen. Koin myös kaikenlaisia suorituspaineita ja ahdistusta äitiyden ja nuoruuden puristuksissa. Myös taloudellisesti oli paljon tiukempaa.
36-vuotiaana olin saanut väiteltyä ja haluamani viran ja olin onnesta soikeana 3 vuotta kotona -- koko perhe nautti, kun äiti oli kotona & onnellinen & 100-prosenttisesti läsnä 3 vuotta.
Nyt olen ollut 2 vuotta taas maata kiertävällä radalla vaativissa matkatöissä ja todellakin valmis asettamaan perheen taas ihan ykköseksi kolmeksi vuodeksi. Mies on taas tässä kohtaa nautiskellut ja tehnyt nelipäiväistä työviikkoa ja elänyt paljon aiempaa perhekeskeistä elämää 2 vuotta. ei olisi suostunut hänkään moiseen parikymppisenä, mutta nyt se on tuntunut hänestäkin lepohetkeltä ja mahdollisuudelta enemmän kuin uhraukselta.
Tätä varmaan monet tarkoittavat sanoessaan olevansa vanhempana valmiimpia vanhempia, eivät sen kummempaa. Eikä se ole ylimielistä, se on henkilökohtaisesti vaan totta. Eli juuri meille on tässä iässä mahdollista olla enemmän läsnä ja antaa enemmän -- joku muu on ehkä ollut valmis jo aikaisemmin?
Mun lapset ovat 7 ja 8. Voin vain hymyillä sisäänpäin kun he voivottelevat rankkoja valvomisia.
Ymmärtäisin hassuuden tunteen, jos olisit saanut kaikki lapsesi vaikkapa reilu kymmenisen vuotta muita aikaisemmin. Mutta nythän näin ei ole käynyt.
etta kavereilla oli 15-vuotiaita. nautin aitiydesta suunnattomasti!! uskallan sanoa etta nautin siita moninkertaisesti niihin parikymppisiin verrattuna jotka synnyttivat 15 vuotta aiemmin.
Voi miten ylimielinen väite. :D
Että parikymppiset äidit eivät nauti?! :D
Mä väitän että nautin sinuakin enemmän ja olen 22v ;)tietää ei tietenkään voi, ja olen itse asiassa ihan varma, että parikymppinen, joka tekee lapsensa tietoisesti ja suunnitellen nauttii niistä ihan samoin kuin vanhempikin, mutta kyllä omassa ystäväpiirissä uskalletaan myös sanoa ääneen se, että vähän vahingossa parikymppisenä tehdyt lapset aiheuttivat paljon enemmän luopumistuskaa ja painetta systeemiin kuin 20 vuotta myöhemmin tehdyt.
Itselläni kokemus 26-vuotiaana tehdystä esikoisesta, 36-vuotiaana tehdystä kakkosesta ja nyt 41-vuotiaana tehdystä iltatähdestä, ja erilaista on ollut. (ovat muuten saman isän lapsia, perhekuvio ollut vakaa & onnellinen, mutta rytmeiltään hyvin epänormaali)
26-vuotiaana olin valmis laittamaan lapsen hoitoon aika pian (1,5-vuotiaana) ja jatkamaan omia juttujani uran koulutuksen ja kokemusten suhteen. Koin myös kaikenlaisia suorituspaineita ja ahdistusta äitiyden ja nuoruuden puristuksissa. Myös taloudellisesti oli paljon tiukempaa.
36-vuotiaana olin saanut väiteltyä ja haluamani viran ja olin onnesta soikeana 3 vuotta kotona -- koko perhe nautti, kun äiti oli kotona & onnellinen & 100-prosenttisesti läsnä 3 vuotta.
Nyt olen ollut 2 vuotta taas maata kiertävällä radalla vaativissa matkatöissä ja todellakin valmis asettamaan perheen taas ihan ykköseksi kolmeksi vuodeksi. Mies on taas tässä kohtaa nautiskellut ja tehnyt nelipäiväistä työviikkoa ja elänyt paljon aiempaa perhekeskeistä elämää 2 vuotta. ei olisi suostunut hänkään moiseen parikymppisenä, mutta nyt se on tuntunut hänestäkin lepohetkeltä ja mahdollisuudelta enemmän kuin uhraukselta.
Tätä varmaan monet tarkoittavat sanoessaan olevansa vanhempana valmiimpia vanhempia, eivät sen kummempaa. Eikä se ole ylimielistä, se on henkilökohtaisesti vaan totta. Eli juuri meille on tässä iässä mahdollista olla enemmän läsnä ja antaa enemmän -- joku muu on ehkä ollut valmis jo aikaisemmin?
Ja säälittää sun esikoises. Ja todellakin sun olis kannattanut jättää se esikoises tekemättä kun siitä et keksinyt yhtään positiivistra sanottavaa mutta lopuista kyllä hehkutetaan että "olin onnesta soikeana"
Mun lapset ovat 7 ja 8.
Voin vain hymyillä sisäänpäin kun he voivottelevat rankkoja valvomisia.