Puremisesta! Meidän 1,5v poika oli
purrut päivähoidossa toista lasta (2v) poskesta. Ja ne pojan vanhemmat ovat olleet kuulemma aivan kauhuissaan. Pelkäävät, että pojalle jää traumoja ja meidän poka ei ole normaali... Itkin eilen koko illan, kun tuntui niin pahalle. Jos itse olen töissä, niin enhän minä voi vastata siitä, mitä pk:ssa tapahtuu.
Ja se hoitaja, joka minulle asiasta kertoi, oli jotenkin niin syyttelevä ja epäili poikamme kotioloja!!! Huomenna meillä on sitten tapaaminen päiväkodin johtajan kanssa, tämän 2v pojan vanhemmat ja me. Ihan kauheeta! Tänään en sitten vienyt meidän kuopusta hoitoon. Kun tuntuu, että se on jotenkin taakaksi niille työntekijöille siellä.
Kommentit (10)
jotkut vanhemmat ovat vaan niin hysteerisiä, ettei heidän kullannuppuunsa saa kukaan koskeakaan.
Meidän iloinen ja onnellinen poitsu kävi kuin eläin muitten lasten kimppuun tuossa parin vuoden kieppeillä. Tiedän, miten kamalalta toi tuntuu, tsemppiä. Ja tilanen oli sikälikin kurja, ettei meidän pojalla ole oikeasti mitään ongelmaa kotona! Saa paljon rakkautta, ei huudeta eikä tietenkään käytetä väkivaltaa lasta kohtaan. Sain ohjeita viedä lapsi perheneuvolaan ja niin edelleen. Opeteltiin itsehillintää lapsen kanssa pikkuhiljaa. Kova vahtiminenhan siinä on...
Toki lapset tappelevat kaverien kanssa mutta ei ole todellakaan kivaa että purraan poskeen.
Asia pitää selvittää ja mieluusti mene nöyrin polvin tapaamiseen ja älä ala puolustaa väärintekoa.
Kysyn onko tällaista taipumusta ilmennyt kotona, onko lapsi purrut tai onko häntä purtu (isommat sisarukset ehkä)
Toki et voi pitää lasta silmällä kun olet töissä sehän on selvää.
Kehitysvammainen selvästi ja ties mikä virus ja vamma, ja lastensuojeluun heti yhteys juu ja pidä moinen lapsi kotona vaan hoidossa.
Ja nimenomaan aina ne on mennyt ohi. Onneksi päivähoidossa ovat tähän asti puraisseet vain toisiaan, ei oo tarttenut pelätä muiden lasten vanhempien reaktioita. Muutenkin meillä kaikenlaiset ikään kuuluvat tönimiset ja painimiset tehdään velipojalle.
Uskon, että pureminenkin on jokin primitiivinen käytöstapa, joka vaan pitää tän sivistyksen myötä karsia pois. Ei niitä voi katsoa " kotoa opituiksi" . Tietysti perheväkivalta näkyy lapsissa, mutta normaalit puremiset, tönimiset ja muut ovat sisäsyntyisiä, ihmisen luonnollista käyttäytymistä, joskaan ei toivottavaa (ja siksi siihen kasvatuksella tartutaan).
Poika ei esim. pure sisaruksiaan. Ja sinä, joka sanoit, että minun pitäisi ajatella asiaa noitten toisten vanhempien kannalta, ymmärrän asian kyllä kovin hyvin. Meidän molempia lapsia on toinen lapsi purrut hoidossa tai lyönyt, mutta en ikinä ole ollut asiasta hysteerinen!! Herranjumala! Sellaista ikävä kyllä vaan sattuu. Tai en ikinä, ikinä ole tuominnut toisten lasten vanhempia asiasta. Hoitajat ovat lapsista vastuussa, kun itse olen töissä. Ja kyllä heillä pitäisi sen verran olla ammattitaitoa, että vanhempien ei tarvitse alkaa olemaan töistä pois, kun ei enää tiedä uskaltaako tuohon päiväkotiin lastaan viedä!!!
AP
Meidänkin kuopus jostain syystä aina puri. Ja varmasti hyvät kotiolot eikä ollut mistään saanut mallia jne. Muut 2 lastamme eivät puremista koskaan " keksineet" .
Ja todellakin et sinä voi sille mitään töistä käsin mitä päiväkodissa tapahtuu!!!!!!!!!!!Ota asia keskustelussa voimakkaasti (mutta rauhallisesti) esille. Lisäksi on kyseessä vielä hyvin pieni lapsi 1,5 vuotias, joten hänelle on varmasti vielä turha ruveta kertomaan päiväkodin säännöistä tai yleensä ihmisten välisen kanssakäymisen säännöistä. Tuon ikäisten keskinäinen kanssakäyminen esim. päiväkodissa, vapaassa leikissä ja varsinkin jos hoitaja ei läsnä on aika " eläimellistä" menoa, siinä mennään melkeinpä viidakonlain puitteissa.
Uskon että " vastapuoli" haluaakin saada keskustelun siitä että missä mahtoivat olla hoitajat kun tuollainen pääsi käymään. Lähde sinäkin mukaan ihan rakentavassa mielessä! Älä turhaan syyllistä itseäsi!
Yritin sanoa että ymmärrystä myös purrun lapsen vanhemmille, heille tällainen tilanne voi olla ensimmäinen ja yllättävä.
Uskon että hoitohenkilökunta tietää että lapset tekevät joskus näin.
Minä aikoinaan purin siskoani ja sisko raapi minua, kuului kasvamiseen ja kesti oman aikansa tuo kausi.
Lapsesi ei ole ensimmäinen eikä viimeinen joka puree toista lasta hoidossa.
kyllä mua harmitti kovasti kun lasta oli purtu poskeen ja todella kovaa, jäljet näkyivät viikkoja ja vielä 2 kuukautta tapahtuneesta esim lapsen itkiessä tuli purtuun kohtaan punaisempi kohta esille.
Hoitaja kertoi olleensa ihan vieressä lapset olivat sovussa katselleet samaa kirjaa sohvalla kun toinen oli kääntänyt sivua ja toinen olisi halunnut katsoa vielä edellisellä sivulla olevaa kuvaa.
tottakai asia pitää selvittää. mutta musta toi on jo vähän liikaa