Ilkeä anoppi

hänellä on ilkeä anoppi, koska eivät saa vanhempieni mökkiä kesällä omaan käyttöönsä. Jos vihjaisee, että ostakaa oma, saa heti kuulla listan tärkeämmistä ostokohteista, jotka voisi toteuttaa, jos appi ja anoppi tajuaisi antaa ennakkoperintöä.

- anoppi kääntää pöytäliinan eri päin kuin itse

- anoppi pesee minun tiskaamat astiat uudestaan

- anoppi vähättelee valintojani

- anpoppi vahtii tietokoneenSA ja tv:nSÄ käyttöä kun ollaan kylässä "ettei sähköä kulu"

- wc:tä ei saa vetää kylässä ettei vettä kulu...

tai on väärin sanoa, että hän olisi ilkeä. Mutta kauhea kontrollin tarve muihin ihmisiin hänellä kyllä on. Minä olen aikaisessa vaiheessa tehnyt hänelle selväksi, että olen aikuinen ihminen ja olen pärjännyt elämässä todella hyvin ennekuin hän ilmestyi kuvioihin ja en todellakaan halua kuulla kommentteja miten asiat hänen mielestään pitäisi tehdä.



Olisi ihan eri asia jos sieltä tulisi jotain ihan oikeita elämänviisauksia ja -ohjeita. Mutta kun kommentit olivat juuri tuon tasoisia, että miten päin on pöytäliina, millä veitsellä voidellaan ja kun tähän sitten vielä yhdistää aivan käsittämättömän saituuden.... huoh.



Hänen mielestään kaikki asiat pitää tehdä aina täsmälleen hänen sääntöjensä mukaisesti. Minulle hän ei siis enää kommentoi tekemisiäni, kun tietää, että vedän niistä herneen nenään :)



Omia tyttäriään komentelee vieläkin kun pikkulapsia (nämä lapset ovat yli 40-vuotiaita). Mun on vaikeaa käsittää tällaista, kun oma äitini on täysin vastakohta anopin luonteelle.



Mutta aina välillä me tullaan ihan hyvin toimeen, kun minä suljen silmäni tuolta pihistelyltä ja hän ymmärtää olla kontrolloimatta mua.

- kuten meillä kävi äitienpäivänä 2011- aika vaikeaa selittää lapsille jotka olivat mukana, kun kolina kuului amopin asunnosta, mutta ovea ei avattu ovikellon lukuisista soitoista huolimatta...



PS: ilkeänä miniänä en jättänyt äitienpäiväruusua anopin oven kahvaan vaan istutin sen omaan pihaani/ (ruusu maksoi noin 20 e)

ja ylimielinen ihminen.



Näihin luonteenpiirteisiin kun vielä liittyy alkoholiongelma sekä horjuva mielenterveys (mikä nyt sitten kenenkin mielestä on syytä, mikä seurausta...) niin paketti on aika lailla kasassa.



Anoppi on omasta mielestään asuinalueensa yksinvaltias, joka määrää, kuinka ollaan ja eletään. Häntä eivät määräykset tai muitten toiveet kosketa. Hän onkin riidoissa hyvin monen naapuruston ihmisen kanssa - eikä hänessä itsessään ole omasta mielestään mitään syytä näihin riitoihin. Myös entisessä työelämässään hänellä on ollut useita konfliktitilanteita, joitten taustoja en tarkasti tunne mutta (ilkeämielisesti) uskon helposti anopin olleen vähintään puoliksi syyllinen itse.



Minuun anoppi on aina suhtautunut ylenkatseellisesti. Jos hän on jotain joskus todennut, se on ollut negatiivista.



En ole mm. hoitanut lemmikkejä asianmukaisesti (kun en ole antanut kissojen juosta vapaasti ulkona tai kun olen pitänyt koiran kytkettynä pihassa), en ole äidiksi soveltuva (kun en anna lasten pomppia vuoteilla tai laitan heidät keräämään lelut leikkien jälkeen) enkä rakasta miestäni (kun en asettunut poikkiteloin mp-henkinnan edessä).



Hän katsoi oikeudekseen myös käydä fyysisesti minuun käsiksi; lopulta mieheni joutui kirjaimellisesti heittämään äitinsä meiltä ulos kun tämä ei suostunut poistumaan. Jälkikäteen selvisi, että anopilla oli olevinaan syykin käytökselleen (joka oli täysin kuviteltu - mieheni kävi tämänkin äidilleen kertomassa mutta anteeksisyyntöä on anopilta turha odottaa).

Tai sitten hän on todella hissukka ihminen.. En ole vielä saanut selville kun hän ei puhu kun olen paikalla. Tai sitten hän vihaa minua en tosiaan tiedä.



Mutta ex anoppini....

Noh.

Hän on alkoholisti, jota voisi luonnehtia bupiruusuksi. Mies vaihtuu viikottain.

Kaksinaamainen. Levitteli valheita ympäriinsä kaikista ihmisistä. Ei myönnä itsessään olevan mitään vikaa ja vääristelee kaikki hänen tekemät asiat niin että hänessä ei ole mitään vikaa.

Ilkeä sanomisissaan. Myös omille lapsilleen.



Huoh. Onneksi hän on tosiaan ex anoppi

Pahimmat omalla kohdalla olleet ilkeät kommentit painosta ja ulkonäöstä.

-Minulle on opeettu että muiden ihmisten painoa ja ulkonäköä ei arvostella ja että enemmän merkitsee se mitä siellä pääkopassa liikkuu. Minusta ei myöskään kuulu hyviin tapoihin puuttua ed.mainittuihin asioihin koska ne ovat jokaisen henkilökohtaisia asioita.

Toinen on hänen jatkuva neuvominen ja päteminen joka asiassa sekä joka asiaan puuttuminen. Ja kun ne minun omat mielipiteenikin ovat vääriä hänen mielestään.

-Olen aikuinen nainen ja 15vuotta pärjännyt omillani ennen mieheni tapaamista, miksi en siis edelleen pärjäisi näillä tiedoilla ja taidoilla.. Ja mitä mielipiteisiin tulee, eikai kukaan voi olla yksinvaltias niin että hänen ajatuksensa ovat niitä ainoita oikeita? eikai näin voi olla anopinkaan kohdalla?

Anoppi ei yksinkertaisesti arvosta minua, koulutustasoni on liian alhainen ja myös nykyistä työttömyyttänikin on arvosteltu vaikka eivät asiasta sen enempää tiedä. (olin pitkällä sairaslomalla masennuksen takia)

Anoppi on itsensä ja muiden sukulaisten mielestä ihan ihminen. Mieheni kuullen hän ei ole juuri koskaan ilkeä, mutta on jo yli 40 vuotta piikitellyt milloin mistäkin.

-olen liian hoikka(hän pulska)

-olin huono äiti, kun olin töissä lasten ollesssa pienenä

-olin huono sitten kun jäin hoitamaan itse lapsia, kun en tuonut rahaa kotiin

-mitkään vaatteet eivät sovi minulle

-olen liian ankara kasvattaja(lapsilla on ollut sääntöjä)

-en koskaan huomio häntä tarpeeksi

-penkoo kaapit ja hiipii hiljaa sauna oven taakse tai makkarin oven taakse kuullaksee mahd. "ääniä" (on siis yllätetty itse teosta)

-tutki aikoinaan likapyykkini ja alusvaatteeni

-töni minua, että melkei kaaduin oman lapsenlapseni päälle tämän vauva-aikana ja haukkui minua ja sanoi,että luulenko olevani jotenkin tärkeä(en luule)

-antaa aina ymmärtää, että en ole hyvä missään ja mulkoilee äkäisesti

Tässä näin aluksi, ja silti huolehdin hänen asioistaan ja tajuan, että vanhempia kunnioitetaan, mutta aina ei jaksaisi.

Ihan alusta asti vähättelyä joka asiassa.Saatiin mieheni tapaamisen aikoihin asumaan Hesassa ja sehän teki musta kaupunkilaisen joka ei tiedä maatilan elämästä yhtään mitään.Olin sattumoisin elämäni ensimmäiset 20 vuotta asunut maalla ja tottunut hoitamaan jos jonkinlaisia eläimiä ja olemaan apuna missä pystyin.Olipa heinäpellolle lähtö,kiven keruu tms...kuului"tällaista tämä maalaiselämää on..." juu tiedetään...

Yritti pakottaa poikansa eroamaan minusta.

Haukkui kahteen otteeseen minut ystävilleni,toisen kerran jälkeen ei oo mun korviin kantautunut juttuja.Tiedän varmasti haukkuu minua jollekin vieläkin mutta ei minun ystäville,kun tietää että saan tietää.

Muutama vuosi sitten poikansa masentui ja yritti kahteen otteeseen itsemurhaa.Kaikkihan oli minun syytä.Sekin että poikansa oli suljetulla,oli minun syytä.Poika ku ois parantunut kun ois vaan päässyt töihinsä takasin.Juupa juu...psykoosioireisesta masennuksesta ku parannetaan tostanoin vaan.

Tämä kun mies oli osastolla ja Mä väännän hänen äitinsä kanssa joka helv...asiasta kuitenkin paransi minun ja anopin suhdetta.Jostain syystä hän älysi että olen niin vahva,että välit menee jos jatkaa käytöstään.Kertaakaan en sanonut mitään siihen viittaavaa,mutta olin päättänyt että vielä kerran niin sanon,että nyt on parempi ettei olla missään yhteyksissä vähään aikaan.

Niin ja yhteiseloa miehen kanssa on kohta takana 17 vuotta.Ja vasta viimeiset vuodet on anoppi antanut olla rauhassa.