Mä tulin uskoon ja aloin auttamaan muita itseni unohtaen!

Näinhän siinä usein käy. Tervetuloa kerhoon! Itsellä jäi lukiossa juuri uskoontulon takia opiskelut liian vähälle. Kirjoituksista selvisin, mutta huonommin, kuin olisin pystynyt. Olipa Härren työ tärkeämpää kuin oma elämä. Nyt luopiona tuo aika kaduttaa.

Rasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.



... eli itseään pitää myös rakastaa.

Kysypä muuten Joycelta, miten paljon hänellä on maallista omaisuutta. Opetuksiin saa suhtautua myös kriittisesti ja kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä. Kukaan raamantunopettaja ei ole täydellinen. Raamattu on.

Näinhän siinä usein käy. Tervetuloa kerhoon! Itsellä jäi lukiossa juuri uskoontulon takia opiskelut liian vähälle. Kirjoituksista selvisin, mutta huonommin, kuin olisin pystynyt. Olipa Härren työ tärkeämpää kuin oma elämä. Nyt luopiona tuo aika kaduttaa.

En osannut olla itsekäs, elin muita varten. Voimia vaan ei ole taivaasta tullut, vaikka kuinka olen rukoillut ja tehnyt niinkuin uskoin olevan parhaaksi.

Päinvastoin ihan. Millähän sitä nyt itsensä kasaisi, kun minuus on murtunut?

Taitaa olla aika paljon ja nykyään kun katson hänen ohjelmiaan, tuntuu olevan aika itseriittoinen, ehkä jopa narsistinen??



Totta varmaan puhuu, mutta näin loppuun imutettuna ei oikein ole voimia uskoa kaikkeen, mitä hän sanoo.



ap.



Esim. olen selkeästi todella masentunut. Joyce antoi eilisessä ohjelmassaan, joka Suomessa siis näytettiin, että hän ei oikein tykkää ihmisistä, jotka sanovat, etteivät tiedä, mitä tekevät tänään...



Ajattelin, ettei ehkä enää ymmärrä masentuneita, vaan luulee, että se on vaan niin helppoa toimia, jos ei ole mitään voimavaroja enää:(



ap.

Näinhän siinä usein käy. Tervetuloa kerhoon! Itsellä jäi lukiossa juuri uskoontulon takia opiskelut liian vähälle. Kirjoituksista selvisin, mutta huonommin, kuin olisin pystynyt. Olipa Härren työ tärkeämpää kuin oma elämä. Nyt luopiona tuo aika kaduttaa.

En osannut olla itsekäs, elin muita varten. Voimia vaan ei ole taivaasta tullut, vaikka kuinka olen rukoillut ja tehnyt niinkuin uskoin olevan parhaaksi.

Päinvastoin ihan. Millähän sitä nyt itsensä kasaisi, kun minuus on murtunut?

Eipä tullut minullekaan, vaikka kuinka hihhuloin ja rukoilin. Eikä yksikään profetia ole toteutunut. Luvattiin uskovaa miestä ja lähetyskenttää ja valtavaa sielujen voittoa. Kävi toisin. Ulkomailla maailmankuva laajeni, kun tutustuin katolisiin marian ja paavinpalvojiin (hui!), muslimeihin (terroristeja kaikki) ja vielä homoihin ja lesboihin (tuplahui, irstaita ovat). Huomasin, että ihania ihmisiä olivat ja sitten rupesi minun pään sisällä kulissit kaatumaan.

Vertaistukea löytyi vuosia luopioitumisen jälkeen netin syövereistä. Meitä karismaattisen kristillisyyden hajoittamia ei ole ihan vähän.

terv. edellinen

tulee uskon koetuksia ja syviä pohjamutiakin ja virheitä ynnä muuta ja itellenikin on tullu! Mutta silti, Jeesus ei jätä. Hän on todellinen. Oon rukoillu et Jeesus, nyt mun yritykset on menny ihan metsään ja hän on aikanaan auttanut, aina. Ja jotain oon oppinutkin, olemaan tekemään uudestaan samoja virheitä.

Raamatun olen lukenut moneen kertaan kannesta kanteen, rukoillen, itkien, paastoten. Tuntikaupalla polvirukousta, kielilläpuhumista, ylistystä, hihhulointia sydämeni pohjasta. Mutta ei auennut taivas, ei tullut apua. Piti itse yrittää, että apu löytyi ja siinä ei ollut mitään yliluonnollista. Itse opin harharetkistäni hihhulina, että ei Jeesus ketään auta, vaan ihmisen on itse autettava itseään.

jonkun ihmisen tai asian kautta. Eli löytää just sen mitä sillä hetkellä tarvitseekin. Kyllä kaikesta hyvästä johdatuksesta voi kiittää Jeesusta. Älä käännä hänelle selkääsi.



Jospa yritit liikaa? Ja psyyke ei kestäny sitä?



t.7

Isäni koki voimakkaan herätyksen ja uskoontulon noin 30 vuotta sitten. Hänen koko elämänsä muuttui, paitsi ammatti. Noin 10 vuotta hän oli seurakunnan aktiivisimpia jäseniä: auttoi kylän alkoholisteja, kävi tapaamassa yksinäisiä vanhuksia ja siinä samalla työskenteli lujasti omassa yrityksessään. Samalla hän oli myös hyvin jyrkkä näkemyksissään. Erityisen vaikea oli hänen ja siskoni suhde. Olimme tuolloin siskoni kanssa nuoria ja kumpikin meistä oireili aika rajusti ihan ilman isämme painostavaa hengellisyyttä.



Kevät 1992 muutti kaiken. Lama lopetti isäni ammattialan lähes kokonaan maastamme. Kymmenen vuoden yrittämisen tulos muuttui arvoltaan kaksinkertaiseksi velaksi parissa, kolmessa kuukaudessa. Viikkoja kestäneet muuttotalkoot rakkaaksi käyneestä, kauniista ja suuresta kotitalosta olivat rajua aikaa isälleni ja tietysti meille kaikille. Minä ja siskoni olimme jo jotenkuten omillamme, mutta isämme, hänen nykyinen puolisonsa ja pikkuveljemme muuttivat syrjäiseen, puolilahoon murjuun, jossa ei aluksi ollut muita mukavuuksia kuin viemäri.



Isäni vanheni silmissä. Tukka harmaantui ja puheääni, milloin hän paljonkaan jaksoi puhua, muuttui tukahtuneeksi murinaksi. Väittäisin silti, että juuri usko piti hänet hengissä ylipäätään. Hän on herkkä ja taiteellinen ihminen ja ilman uskoa hän olisi voinut hyvinkin juoda itsensä hengiltä. Kriisin helpottaessa seuraavina vuosina hän jatkoi ammattiaan puolipäiväisti. Velkataakka oli sellainen, että ulosottomies ei puuttunut perheemme asioihin enää siinä vaiheessa. Aina joskus tuli muutaman miljoonan markan lasku muistutukseksi perheen uudesta asemasta, mutta käytännössä mitään ei peritty. Isäni alkoi enenevässä määrin keskittyä auttamiseen mutta tällä kertaa erilaisten järjestöjen taloudellisella tuella. Jos haluaa puhua uskovien kieltä, voisi sanoa, että kun isäni ei osannut olla rehkimättä liikaa, Jumala otti häneltä pois liiallisen rehkimisen mahdollisuuden. Sittemmin hän on tehnyt hyvää työtä erilaisten hädänalaisten auttamiseksi, mutta nyt on jo eläkkeellä ja ikäisekseen varsin hyväkuntoinen ja virkeä.



Suvussani on muitakin uskovaisia. Ja ylipäätään sukuni on jotensakin kunnianhimoista - paitsi minä ja siskoni. Tavallinen kaava näyttää olevan, että uskoontulon jälkeinen aika eletään suuressa onnessa ja tehdään ja touhutaan kovasti. Ja sitten tulee stoppi kerta kaikkiaan: ihmissuhteet alkavat rakoilla, työelämä alkaa ahdistaa jne. Kriisin jälkeen meno tasoittuu ja samassa yhteydessä kaikkein jyrkimmät uskonnollis-moraaliset kannat loivenevat. Ja varsinkin ympäristöön kohdistuva paheksunta väheneen. Itse näkisin nimittäin, että tuo hyvän uskovaisuuden tavoittelu on pääsyy tuossa väsähtämisessä.



Jos tosiaan uskoo Jumalan armoon, on ihan hyvä muistaa että armoa riittää vaikka ei niin rehkisikään. Toisaalta sitä riittää myös siinä tapauksessa, että omalta innostukseltaan ei ymmärrä levätä, katsella ympärilleen ja kuunnella ja katsella omaa elämäänsä. Ap! Ole rauhassa nyt vain! Olet käynyt läpi hurjan prosessin ja sinun lienee nyt aika levätä.

Täydennän vielä, vaikkei ap ehkä luekaan tätä enää.



Seurakunnissa harjoitetaan myös erilaista hyväksikäyttöä. Innokkaat ihmiset tarjoutuvat tekemään yli voimiensa ja varojensa, ja kun johtavassa asemassa olevat huomaavat että joku on kova tekemään ja touhuamaan, he olettavat että sama meno jatkuu. Kyllä XY tekee ja hoitaa, sen on tehnyt ja hoitanut jo monta vuotta... Papisto ja muu johtohenkilöstö ei ehkä edes huomaa, että joku on uupumassa. Sellaisen huomaamiseen saatetaan tarvita varttunutta seurakuntatyön konkaria. Pidän myös täysin mahdollisena, että seurakunnissa on kylmiä ihmisiä, jotka täysin tietoisesti puristavat toisista viimeisetkin mehut, lannistavat ja halventavat.



Sinun hengellisessä kasvussasi on nyt pettymyksen vaihe. Jotkut luopuvat uskostaan tuollaisessa tilanteessa, enkä minä sitä paheksu. Ihminen on melkoinen jääräpää kasvatettavaksi. Nyt sinä ehkä alat oppia, että huolehdit enemmän itsestäsi. Aikanaan taas jaksat iloita siitä että teet hyviä asioita, tapahtuipa se seurakunnan yhteydessä tahi ei.



Hengähdä rauhassa ja käy seurakunnan tilaisuuksissa oman jaksamisesi ja halusi mukaan. Toivon, ettet tunne ankaraa velvollisuutta nyt. Rauhaa!

täällä harvoin näkee noin fiksua tekstiä.

vaikka kuinka pahasti uskoon ja elämään pettynyt tai hämmentynyt ihminen kyllä "mahtuu" Jumalan syliin :) Jumalan seurasta ei tarvitse lähteä pois, vaikka olisi kuinka hämmentynyt tai vihainen. - Mielestäni tämä on armollinen ja hyvä uutinen!

Saattaa johtua siitä,että jumalaa ei ole olemassa. Luulisi jo aikuisten naisten olevan sen verran fiksuja, että ymmärtäisivät jumalien olevan vain satuolentoja.

Oman kokemukseni mukaan toisten auttaminen vaatii ensin itsensä auttamista. Poista hirsi omasta silmästä. Voin esimerkiksi sanoa toiselle, että:

"lopeta valehteleminen", mutta huomaan että itse valehtelen vähintään joka päivä itselle ja muille. Mistä siis tietäisin kannattaako valehteleminen lopettaa, jos en ole valehtelematonta päivää nähnyt?



Toisia voi auttaa rahallisesti. Samalla olisi hyvä antaa ohjeet rahan käyttöön. Muutenhan rahat hupenevat pian, ja sama tilanne palaa takaisin.



Oman kokemukseni perusteella voin myös sanoa, että muuttuminen teettää töitä. Vaikka sanoisi toiselle mitä tehdä, on tuon toisen tehtävä töitä sen tilan ylläpitämiseksi ja saamiseksi. Ei toimi sormia naksauttamalla. Vanhat tavat ovat voimakkaita.



Jotta todella voit auttaa muita, on varmistettava että auttaja voi auttaa muita.



On hankala puhua armosta, johtuen eri ihmisten eri kokemuksista tuosta asiasta. Tekee parhaansa. Ja huomaa että toinen ihminen on oma, suhteellisen yksilöllinen olento. Kannattaa katsoa, miten muita opettaa. Ymmärtääkseni on ymmärryksen ja pelon tavat. Pelon tapa olisi sanoa toisen joutuvan helvettiin, jollei hän muutu. Auttaako tämä?



Hän on jo tietynlaisessa helvetissä...



"Toisista huolehtiminen on itsestään huolehtimista"

Mun äitini toteutti uskoaan hyysäämällä kaiken maailman juoppoja, antoi meidän vähistä rahoista kymmenykset kirkolle jne. Olin pitkään katkera siitä, että äiti antoi aikansa ja rahansa meiltä lapsilta pois niille juopoille. Me lapset oltiin yksin kotona kun yh-äiti jeesusteli kylillä.



Mä päätin joskus teininä, että jos tota tarkottaa olla uskovainen, mä en halua olla. Kyllä mä olen uskossa, mutta en toteuta sitä tuolla tavalla. Musta on pöyristyttävää kuulla joidenkin mielipiteitä esim siitä, että uskovainen ei saisi vaikka käydä kuntosalilla. (Oman lihan palvonta, huiiii miten syntistä.)On lukemattomia omituisia asioita, jota ihmiset Jumalan nimissä käskee tekemään. Mun äitillä on välillä todella oudot jutut, ja mietin joskus, että onko se oikeesti tosiuskovainen ja mä en, vai onko se vähän päästään pipi.



Mä en ole löytänyt seurakuntaa, jossa tuntisin oloni kotoisaksi. Heti ollaan velvoittamassa johonkin pyhäkouluopettajaksi, vaikka ei edes olla mua aiemmin nähty. Voi olla, että mun uskoni onkin itsekästä. Mä elän niin kuin koen Raamatun ja moraalin valossa oikeaksi. En saarnaa kenellekään, mutta elämällä mahdollisimman "oikein" (ja joskus erehtymällä) olen saanut autettua myös muita. En siis varmaan oikeasti evankelioi ketään, mutta mulle ne on ehkä sitten sellaisia maallisia auttamisia, missä oon kokenu todella koskettavani jotain ihmistä. Jos joku on kysynyt vaikka, miksi autan, silloin olen voinut mainitakin, että mulle se kuuluu uskovaisen elämään (tämä ei tietty tarkoita, etteikö ei-uskovainen voisi yhtä laillaa auttaa).



Älä katso niitä Joycen ohjelmia, jos ne tuntuvat pahalta. Itsekin olen ollut joskus kuuntelemassa jotain saarnoja, joissa itselleni on tullut olo, että tämä ei ole oikein. TV7-kanavalta tulee mun mielestä aika vähän oikeasti fiksua ohjelmaa, mitä nyt itse olen nähnyt. Suurin osa ihan ok sisällöstäkin on toteutettu niin järkyttävän huonosti, ettei sitä kestä katsoa.

jäädä toiminnasta hetkeksi sivuun. Älä siis käy, älä tee mitään ja odota, ottaako kukaan yhteyttä. Voi käydä niin, että ei ketään kiinnosta... Sitten näet, mitä todellinen rakkaus usokkipiireissä on.

Raamatun olen lukenut moneen kertaan kannesta kanteen, rukoillen, itkien, paastoten. Tuntikaupalla polvirukousta, kielilläpuhumista, ylistystä, hihhulointia sydämeni pohjasta. Mutta ei auennut taivas, ei tullut apua. Piti itse yrittää, että apu löytyi ja siinä ei ollut mitään yliluonnollista. Itse opin harharetkistäni hihhulina, että ei Jeesus ketään auta, vaan ihmisen on itse autettava itseään.

Tuo "piti itse yrittää" ja "ihmisen on itse autettava itseään". Olen samaa mieltä, tietysti itse pitää ihmisen yrittää. Jumala on meidät luonut, ja antanut aivot ajatella ja kyvyn toimia itse. Se ei poista sitä, etteikö Jumala meitä auttaisi, jos itse tekee sen mitä pystyy. Se on mielestäni viisautta, että tekee itse oman osuutensa.

eihän Jeesus kehoittanut vain köyhiä auttamaan.

Hän snaoi että köyhät teillä on aina keskuudessanne. Hän ei antanut mitään köyhien auttamis lähetyskäskyä. Tietysti avun tarvitsijoita pitää auttaa ja niitähän riittää kuten olet itse todennutkin, mutta maailmaa sinä et voi pelastaa, joten sen auttamisenkin kanssa pitää käyttää tervettä järkeä.



Olen itse ollut vapaaehtois työssä vastuullisessa asemassa, 8 vuotta ja pidin kyllä huolen että pidän pään kylmänä.

Nyt autan vain yhtä vanhusta, parempi tehdä yksi asia kunnolla kuin monta huonosti.