Lue keskustelun säännöt.
7 vuotiaallako MASENNUS?
15.03.2010 |
En saa oikein kontaktia lapseeni.
Hän kiukuttelee usein, viihtyy vain kotoa pois.
Heittelee tavaroita ja itkee, sanoo että hänestä ei välitetä.
Keskittyminen on tosi huonoa.
Monesti olen menettänyt hermoni ja joutunut poistumaan eri huoneeseen, kun olen nostanut ääntä.En jaksa.
Mitä teen???
Kommentit (21)
itsenäisymisvaihe, kuuluu siis osittain kehitykseen. Mutta jos koet tilanteen niin vaikeana, että se ahdistaa sinua, tai koet, että se ahdistaa lasta, kannattaa käydä ammattilaisen puheilla, ja koittaa kartoittaa, olisko jotain muutakin hänen käyttäytymisensä taustalla. Ja itsellesi saat perspektiiviä ja apua jaksamiseen, kun tiedät, mistä on kyse ja neuvoja suhtautumisessa lapseen. Apua kannattaa aina hakea, kun arki tuntuu liian raskaalta tai vaikealta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7-vuotiaat kipuilevat itsenäistymistä. Ihmetyttää tuo ap:n kyvyttömyys kohdata se lapsensa ja paeta pois tämän luota. Se nyt on viimeistä mitä saa tehdä.
2
syyttäviä viestejä.
olette te niin helvetin täydellisiä vanhempia!
ap
Lue se viestisi! Järkyttävän kylmää tekstiä.
Sinun tehtäväsi on tukea lapsesi kasvua. Ei diagnosoida ja painua livohkaan.
Ja niitä kehityskausia VOI myös opiskella etukäteen - ja varautua sitä kautta.
Ota pikaisesti yhteyttä vaikkapa perheneuvolaan, niin saat lapselle apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylmää tekstiä etenkin sinun kontribuutiosi tähän ketjuun..
Jospa koittaisimme ennemmin auttaa äitiä jaksamaan, jokainen meistä kokee jaksamattomuuden hetkiä, ja hyvä, että ne tunnistaa itse ja hakee apua, vaikka neuvoja tältä palstalta. Sitten voi taas siirtyä seuraavaan vaiheeseen, esim. vaikka hakeea ammattilaisapua.
Ei lyötyä pidä lyödä. Eikä ainakaan näiden lyhyiden postailujen perusteella, kun emme tiedä, mistä kaikesta on kyse!
Ja miksi pitää vain silittää ja ymmärtää, kun toinen on itsekäs pässi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä osaa neuvoa, mutta voimia, sydäntä ja ymmärrystä toivon aloittajalle. *halaus*
mitä tarkoitat?
Onko sulla itselläsi lapsia?
Aivan uskomatonta miten kylmiä ÄITEJÄ täällä on!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos sun lapsella jos sellainen on, epäillään masennusta, niin toivon että saat diagnoosin:
Äidissä vika!Itsekäs pässi.
ap
Lapsesi on ihan normaali, elää normaalia kehitysvaihetta.
Sinä et ole viitsinyt perehtyä asiaan yhtään ja ainoa mikä kiinnostaa on minäminäminäminä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hän on joku sairas sadisti, joka on eksynyt palstalle provoilemaan.
Olet ihan normaali äiti, joka menettää joskus hermonsa, kuten kaikki äidit. Kiukuttelevaa lasta ei AINA jaksa kuunnella, vaikka miten tietäisi, että pitäisi. Arki on kuitenkin arkea, ja täydellisiä äitejä vain saduissa.
Koita antaa hänelle aikaa, pelatkaa vaikka jotain kivaa lautapeliä yhdessä muutamana pvänä/iltana, ja koita vaikka sillä lailla saada 'yhteys' häneen. Jospa hän avautuisi siitä, mikä häntä vaivaa, kauheasti ei kannata udella, siitä lapset yleensä hermostuvat.. Kokemusta on!
Ja kantsii tosiaan kysellä jotltain terkkarilta, mistä vois olla kyse ja mitä tehdä.
Se on ihan normaalia, että äiti hermostuu jne.
Mutta se ei ole normaalia, että äiti ei ota mistään mitään selvää, on lastaan kohtaan noin kylmä ja alkaa heti diagnosoida jne. sen sijaan, että kohtaisi oman lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos hän olisi itsekäs, hän ei välittäisi lapsen pahasta olosta eikä kysyisi neuvoa. Vaikka kyse olisi normaalista kehitysvaiheesta (mitä me emme voi tietää, onko siitä kyse), on järkevää vanhemmuutta kysyä apua silloin kun ei jaksa. Ei se ''normaali kehitysvaihe'' sulje pois avun tarvetta, jos elämässä tuntuu, että on liikaa käsiteltävänä. Lapsen parasta on, että kysytään nevuoja!
Et ole oikein rakentava tässä keskustelussa, pikemminkin kuormitat tätä äitiä entisestään, mikä ei ole hyväksi lapsellekaan.
Vaikutat muutenkin itse aika itsekkäältä, kylmältä ja kovalta ihmiseltä. Sekö sinun sisintäsi riepoo? Sinäkin voit koittaa hakea apua, puhua pois omaa pahaa oloasi. Koitapa vaikka työterveyslääkäriä!
On vuotta vanhempi teidän lasta. Hän ei tunnu innostuvan mistään ja kaiken uuden koeilu on tosi vastentahtoista. Lähtemiset on tosi vaikeita. Olisi vaan kotona. Ei halua lähteä kouluun. Ei halua olla kavereiden kanssa ulkona. Kaikki harrastukset jää kun ei jaksa käydä niissä. Illalla on vaikea nukahtaa. Pelkää olemattomia asioita. Ei jaksa keskittyä. On tosi huolimaton. Kiukuttelee, saa raivokohtauksia. Suhtautuu kaikkeen negatiivisesti. haaveileen ajasta, kun hän oli pieni ja sanoo, että elämä menee koko ajan vaan kurjemmaksi, kun kasvaa isommaksi. Uskoo, että hänellä on tosi huono onni ja kaikki menee sen vuoksi pieleen.
Vaikka kuinka kehuu ja antaa huomiota, niin ei auta. Ei usko kehuja.
Tällainen lapsi saattaa olla masentunut.
Onko teidän lapsen kanssa mitään samoja ongelmia?
ihan kuin meillä!!Nyt täytyy ottaa yhteys psykologiin tms.ihan selvät samat oireet=(
ja sulle joka provoilet täällä, mene muualle haukkumaan muita.
ap
Eli onko koulun jälkeen esim. parina päivänä joku harrastus jossa lapsi voi turvallisesti itsenäistyä uhjatussa ryhmässä ja ryhmäytyä harrasteryhmään? Jollei, niin pari harrastusta voisi tehdä hyvää.
Sen lisäksi voisi olla hyvä jos toinen vkonlopun päivistä ja vaikkkapa yksi ilta vkolla olisi nimetty perheen omiin touhuihin, olisiko vkonloppuna vaikkapa uimahallipäivä säännöllisesti tai ulkoilupäivä tai ylipäätään joku perheen yhteinen puuhapäivä ja viikolla yhtenä iltana voisitte pelata vaikkapa lautapelejä.
Ota lapsi mukaan tekemään herkkujälkkäreitä, ehkä leipomaan ja salaattien tekoon.
Siivotkaa yhdessä ainakin hänen huoneensa.
Vaikka parina päivänä vapaa-aika olisi harrastuksille ja parina päivänä viikossa perheelle nimettyjä, niin jäljelle jää kolme päivää aikaa pyöriä pihalla kavereiden kanssa ja toki voi joustaa niinkin että harrastuspäivänäkin jää varmasti ulkoilulle aikaa, kuten myös perheen yhteisten touhujen päivänä.
Pidä myös kaverin luo myönnetyt leikkiajat riittävän lyhyinä vaikka lapsi jankuttaakin niistä, tällöin lapsi kokee turvallisuutta kun on selvät rajat ja hän näkee että vanhempi kestää lapsen inttämisen ja pysyy turvallisena ja vakaana vaikka lapsi vetäisi mmiten tiukille.
Niin ja perusasiat, eihän lapsi saa sokeria paljoa eikä herkkuja joka päivä? Nukkuuhan hän tarpeeksi? Eihän pelaa jatkuvasti pleikkaa tai muuten "tuijota ruutua". Ja tarkoitus ei ole nyt syyllistää vaan ihan oikeasti koettaa löytää keinoja joilla saisitte yhteistä mielekästä tekemistä, rajat ja pojalle tunteen että hänestä välitetään. Vielä sen verran mainitsen, että välillä kyllä on kausia että aikuisesta tuntuu että yhteinen oleminen on yhtä rajoittamista, rauhoittelua ja ties mitä epäkiitollista vanhempana olemista, mutta sellaiset kaudet menevät kyllä ohi kun vain jaksaa pysyä turvallisena ja välittävänä aikuisena ja vanhempana. Silloin auttaa kun saa itse välillä hengähtää aikuisseurassa.
Voimia ap:lle. Nyt vaan täytyy ottaa sellainen asenne, että asioihin koetetaan saada muutosta kokonaisvaltaisesti ja nopeaan. Olisi tosi hyvä jos lapsen elämään saisi juuri edellisen kirjoittajan kaltaista mukavaa sisältöä lisää. Kun koko perhe puuhastelee mukavia yhdessä niin kyllä se ilottomampikin lapsi sieltä pikkuhiljaa haluaa osallistua ja nauttia mukavista hetkistä.
Ei kannata liikaa antaa mennä lapsen ehdoilla "en jaksa...en halua..." Toki täytyy antaa aikaa levolle ja rauhallisillekin hetkille, mutta sinä vanhempana huolehdit ettei lapsi hautaudu vain omaan huoneeseen ja synkkiin ajatuksiin. Keksi kivaa tekemistä...käykää vaikka yhdessä shoppailemassa ja kahvilla. Mikä vain mistä lapsi tykkää...Ja niin, että lapselle tulee tunne, että juuri hänet halutaan mukaan ja hänen kanssaan on mukavaa puuhastella. Lapsen pitää tuntea että hän on rakastettu...nyt vielä oikein korostamalla...kehuja, haleja, kiitosta yms.
Onko muuten koulussa sattunut jotain? Kiusataanko lastasi? Jääkö porukoissa ulkopuoliseksi? Käykö teillä lapsen kavereita? käykö hän kavereilla kylässä? Se oma paras kaveri olisi todella tärkeä ja jos ei sitä ole (ja muilla on) on tytön olo varmasti kurja ja yksinäinen? Jos ei kavereita ole...lähtisin kyllä auttamaan siinä asiassa lasta. Jonkin harrastuksen kautta esim. Rohkaisisin lasta kutsumaan kavereita kotiin. Silloin voisi vaikka tehdä pannaria ja antaa lasten herkutella. Ei tietenkään aina, mutta joskus vähän ekstraa.
Hae ap. apua perheneuvolasta. On ihan hyvä idea, että lapsikin pääsee yksin juttelemaan psykologin kanssa. Ja jos ei ensimmäisen psykologin kanssa kemiat kohtaa, niin älä luovuta, etsi toinen.
Tsemppiä!
On vuotta vanhempi teidän lasta. Hän ei tunnu innostuvan mistään ja kaiken uuden koeilu on tosi vastentahtoista. Lähtemiset on tosi vaikeita. Olisi vaan kotona. Ei halua lähteä kouluun. Ei halua olla kavereiden kanssa ulkona. Kaikki harrastukset jää kun ei jaksa käydä niissä. Illalla on vaikea nukahtaa. Pelkää olemattomia asioita. Ei jaksa keskittyä. On tosi huolimaton. Kiukuttelee, saa raivokohtauksia. Suhtautuu kaikkeen negatiivisesti. haaveileen ajasta, kun hän oli pieni ja sanoo, että elämä menee koko ajan vaan kurjemmaksi, kun kasvaa isommaksi. Uskoo, että hänellä on tosi huono onni ja kaikki menee sen vuoksi pieleen. Vaikka kuinka kehuu ja antaa huomiota, niin ei auta. Ei usko kehuja. Tällainen lapsi saattaa olla masentunut. Onko teidän lapsen kanssa mitään samoja ongelmia?
Hänellä todettiin masennus, ahdistushäiriö ym... Sai lääkityksen ja pitkäkestoinen psykoterapia aloitettiin. Taustalla myös vanhempien avioero ja äidin uusi suhde, uusperhe, ja pelko äidin menettämisestä. Terapia kesti vuosia, nyt murrosikäinen poika ja selvästi parempivointinen. Luonteeltaan syrjään vetäytyvä, mutta pärjää hyvin koulussa ja on muutamia kavereita, harrastaa ym. Lähtötilanteeseen verrattuna muutos on huomattava.
Kai sinulla on hänelle kunnolla aikaa päivittäin?
Ja miten osoitat hänelle - usein - että hänestä välitetään?