Syöttekö samaa arkena ja sunnuntaina?
Tuli vaan mieleen tuosta mitä ruokaa tänään -ketjusta. Meillä panostetaan sunnuntaisin vähän enemmän, tehdään ajan kanssa ja ehkä jotain vähän kalliimpaa.
Kommentit (10)
sunnuntai on jo treenipäivä, niin silloin palataan arkiruokiin
Sunnuntaina syödään sitä mitä tekee mieli, joskus pitkän kaavan mukaan, joskus lyhyemmän. Mutta hyvää ruokaa meillä syödään aina, sillä haluamme panostaa ruuan laatuun ja makuun :)
Yleensä on jotain vähän parempaa. Mutta tänään teki reippaan ulkoilun jälkeen mieli vain ihan tavallista jauhelihakeittoa :) Eli ei olla mitenkään kaavoihin kangistuneita.
Yrittäjän ja vuorotyöläisen perheessä arjen ja viikonlopun raja ei ole niin selkeä, välillä on esim. arkivapaita, jolloin on aikaa tehdä ruokaa pitemmän kaavan mukaan.
on joko ihan arkiruokaa, keittoa tai jotain uunissa tunteja muhivaa.
Lauantai on meillä paremman ruoan päivä.
Sunnuntai on jotenkin semmoinen todella masentava päivä, tuleva viikko pyörii jo mielessä. Sunnuntai on iltapäivästä lähtien täynnä pyykin pesua, tavaroiden järjstelyä, koululaisten tulevan viikon juttujen laittamista ja usein jo omat työt pyörii mielessä. En ole ollenkaan sunnuntain ystävä.
Lauantaina voi todella rentoutua ja silloin tehdään ajan kanssa hyvää ruokaa ja kokeillaan jotain erikoisuuksia. Lauantai on ihana, rento päivä, jolloin voi vaan olla!
Lauantaina ei tehdä oikeastaan mitään kotitöitä, kaupassa ehkä käydään. Silloin yleensä syödään pidemmän kaavan mukaan, juodaan viiniä aterialla yms. Sunnuntaina sitten on viikkosiivous, ja syödään joko samaa kuin lauantaina tai sitten jotain simppeliä.
mutta ei aina. Riippuu muusta viikonlopun ohjelmasta. Jotain herkkua (pizzaa, tortilloja tms.) syödään usein lauantai-iltaisin.
Mutta voidaan syödä vaikka sunnuntainakin keittoa, ei olla niin tarkkoja.
Vapaapäivinä (jotka useimmiten ovat muulloin kuin viikonloppuna) saatamme tehdä jotain parempaa ruokaa, kun on aikaa tehdä. Viikonloppu ei ole meille mikään syy tehdä arkiruokaa kummempaa.
ruokaa, jonka valmistuminen kestää jonkun verran eli sellaista, jota työviikon aikana ei ehdi tehdä. Yleensä pyrimme tekemään ruokaa niin paljon, että sitä riittää myös maanantaille lämmitettäväksi.
Tänään meillä oli kaalipataa.
Esimerkkejä sunnuntairuoista: Palapaisti, lasagne, lihapadat, gulassi, lihakeitto.
Arkena harvoin kyllä ees laitetaan ruokaa.