Lue keskustelun säännöt.
Muisti ja muistot
23.03.2010 |
Olen viime aikoina huomannut, etten muista lapsuudestani juuri mitään. Etenkin lapsuudenkodistani minulla ei ole oikeastaan mitään muistikuvia (muistan kyllä millainen kotimme oli yms) mutta samoilta ajoilta muistan muita tapahtumia esim ystävillä kyläilyä yms. Eilen huomasin että en muista erästä asuntoa jossa asuimme.En muista sisältä mitään; oliko minulla omaa huonetta ym. Muistan talon, muistan naapurit ja muistan jopa millaista naapureiden kotona oli, mutta en omaa kotiamme (siellä asuessamme olin tokaluokkalainen).
Toinen häiritsevä asia muistoissani on se, ettei pikkusiskoni esiinny yhdessäkään lapsuusmuistossani, on kuin hääntä ei olisi ollutkaan ennenkuin hän aloitti koulun.
Olen huomannut myös että minulla on jotenkin vääristyneitä muistoja, joista en ole varma onko sellaisia tapahtumia oikeasti edes tapahtunut koska ne vaikuttavat niin mahdottomilta.
Mistä tällainen voi johtua? Miksei minulla ole muistoja kodistani, perheestäni? Tuntuu, kuin olisi hullu, kun ei oikeasti muista juuri mitään ajasta ennenkuin oli kolmas-neljäsluokkalainen, ja on suuria aukkoja muistoissa, enkä pysty jäsentämään niitä muistoja jotka olemassa ovat oikeaan aikaan. Kaikki vähä mitä muistan on sekaisin ja sikin sokin päässäni.
Kommentit (3)
Aikuistuessamme aivot saavuttavat ainutlaatuisen yksilöllisyytensä. Se, mitä meistä tulee, riippuu paljolti ympäristöstä. Ympäristön vaikutus on usein tiedostamatonta, mutta merkittävät tapahtumat jättävät vahvan muistijäljen aivoihimme. Koko muistiinpainamis- ja mieleenpalauttamisjärjestelmä kehittyy jo ensimmäisten elinvuosien aikana. Useimpien varhaisimmat muistot ovat kuitenkin vasta 2-4 vuoden iästä. Lapsen muistin kehitystä Minnesotassa tutkinut Charles Nelson sanoo:
"Lapsella on jo syntyessään muistijärjestelmä. Se on hyvin kehittymätön, mutta siitä on osoituksena esim. se, että vauva tunnistaa äitinsä äänen".
Tutkimuksissa otetut aivokuvat osoittivat jo kuukauden ikäisen vauvan tunnistavan äitinsä äänen muiden äänten joukosta. Äidin ääni oli siis vauvan muistissa, joten myös muisti- ja tunnistamisjärjestelmän täytyi olla jo olemassa. 3-vuotiaan aivot pystyivät tallentamaan jo huomattavasti mutkikkaampaa näkö- ja tunnetason tietoa, kuten muistamaan vieraillakin kasvoilla nähdyt erilaiset ilmeet.
"Kehittyessään aivot reagoivat voimakkaimmin tuttuun, ja yhä laajemmat aivoalueet tallentavat ja palauttavat mieleen muistoja. Lopullinen voitto on se, että tiedostamme, mitä muistamme." (Greenfield)
Aivojen aktiviteetti on erilaista eri ikäisillä. Aivojen kehitystä voidaan seurata määrittelemällä lapsen aivoaktiviteetti eri ikävuosina ja seuraamalla miten aivot kulloinkin reagoivat tuttuun ärsykkeeseen.
"Aivoissa muistin olemus on aina sama. Kun jokin tulee tutuksi, hermosoluyhteydet voimistuvat. Jokainen muistiärsytys saa aikaan aivojen aktivoitumisen." (Greenfield)
Jos perusmuistot, kuten muistikuvat äidin äänestä tai kasvoista, syntyvät jo ennen kuin tiedostamme niitä, miksi niitä ei voi palauttaa muistiin myöhemmällä iällä? Charles Nelsonin mielestä on mahdollista, että ne pyyhkiytyvät pois mielestämme. Sitähän tapahtuu monien aikuisenakin koettujen tapahtumien suhteen. Toisena mahdollisuutena hän näkee, että jostain syystä emme pysty avaamaan sitä aivokohtaa, missä varhaislapsuuden muistot sijaitsevat. "Arkisto on ikäänkuin lukossa ja avain hukassa". Myöhemmän lapsuuden ja aikuisuuden ajalta jokaisella on muistoja sieltä täältä, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Varsinkin erikoiset, kiinnostavat ja merkitykselliset tapahtumat jäävät mieleen.
(http://www.netikka.net/mpeltonen/oppiminen.htm)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivot tekee tilaa tärkeemmille asioille. Jos vanhoja ei muistele, ei ne siellä säilössä pysy.
Omat muistikuvat ala-asteelta (tai sitä ennen) on lähes olemattomat, eikä kovin paljoa ole "tallessa" sen jälkeisestäkään ajasta. Ei huoleta tippaakaan.