neuvoja kaivataan?! Miten selvitään kahden villin pojan jatkuvasta tappelusta keskenään?

kaksi poikaa, 6 ja 2 v. Ikäerosta huolimatta tappelevat, vaikka erikseen ovat enemmänkin sellaisia, että kammoavat toisten lasten aloittamia painileikkejä jne. Joitain (siis joitain joo...) kertoja olen mennyt halpaan ja rynnännyt vihaisena paikalle todistaakseni alkavan naurun. Äitien on vaan usein vaikea ymmärtää painimista, tästähän on mm. Jari Sinkkonen kirjoittanut Elämäni poikana -kirjassaan. Mutta eri asia sitten on, kun kummallakin ei ole enää kivaa, silloin leikki vaihtuu tappeluksi.



Tottakai pitää olla selvät säännöt sille, mitä ei voi tehdä, mutta joka juttua ei voi kieltää. Elämään kuuluu riskejä. Lasten täytyy oppia setvimään välejä itsekin. Jos kumminkin haluavat yhdessä nujuta, ei ole kummankaan intressi, että toinen suuttuu ja lopettaa leikin. Eli kompromissit ovat kummankin etu, ennen pitkää lapset sen tajuavat (ja tätä voi aikuinen selittääkin).



Joskus olen vain väsynyt käninään ja antanut lasten ärhennellä aikansa, tilanne on kärjistynyt ja sitten se on lauennut. Tarkoitan, että jos aikuinen jatkuvasti kyttää leikkiä ja puuttuu kaikkeen, sellainen jatkuva härnääminen ja käninä jää päälle. Riita puhdistaa ilmaa! Yllättävästi lapset oppivat, ettei toisen satuttaminen ja paha mieli oikeasti ole kivaa, vaan asialle pitää itsekin tehdä jotain. Aina ei äiti ehdi vahtia ja ohjata.



Minusta ylipäänsä on lapsille tärkeää havaita, ettei maailma pyöri heidän ympärillään. Äidin on pakko tehdä joskus kotitöitä, ne ovat tärkeä homma. Ja lapsihan voi niihin osallistua, siten hänkin on muille hyödyksi.



Mihinkään sellaiseen tottele tai arestiin prkl -meininkiin en usko. Tai ehkä se joillain toimii, mutta usein juju on kuitenkin lapsen ja vanhemman välinen suhde. Lapsi tottelee siksi, että rakastaaa vanhempaansa ja haluaa kasvaa yhtä hyväksi ja fiksuksi aikuiseksi kuin tämä. Jos elämä on rikkeiden etsimistä ja niistä rankaisemista, ollaan hakoteillä.



Mutta joo, nämä olivat vain ajatuksiani. Aika noviiseja tässä ollaan :)

eivät kauheasti tappele, mutta nuorin itkee ja karjuu kuin leijona, ja on toki "pientä" kiusantekoa. Olen ehkä tottunut jo jatkuvaan mekkalaan ja huutoon? En tiedä. Ovat aika paljon ulkona ja harrastavat painia missä saavat purkaa energiaa. Neuvoni siis: mahd.paljon liikuntaa ja ulkoilua!!!

puuttukaa vasta, kun jompaankumpaan sattuu

Meillä on tyttö ja poika ja silti tappelevat=)

Mutta erottaminen toimii eli esim.toinen laittaa nyt pyykit äidin kanssa ja toinen lähtee kauppaan isän kanssa..pelejä pelataan yhdessä kaikki..

meillä on myös kolmas joka hyvinkin tulee joukon jatkona=)Mutta itse huomaan että jos lapset vähänkin turhautuu niin tappeluksi menee..pienenpi muovailemaan ja isommalle luetaan kirjaa..voimia tilanteeseen,tänään on täälläkin kaikki kolme olleet toistensa kurkussa ja onneksi isommat lähti päsiäiseksi reissuun ja nautin hiljaisuudesta kuopuksen kanssa pari päivää=)

ja kotihoidossa aina olleet, keskimmäinen on TODELLA vilkas ja kaikki olemme tempperamenttisia, mutta silti en ole kokenut arkea liian hankalaksi



Meillä toiminut käytännössä tuossa ikävaiheessa:

-ulkoilua aamupäivällä 2-3h,

(jossain vaiheessa huomasin että jos emme olleet ulkona 11.00 mennessä alkoi kauhea tappelu, mutta ulkoillessa ei mitään ongelmaa.)

-isompi ruuanlaittoon/kotitöihin mukaan jos ei nuku päiväunia samaan aikaan pienemmän kanssa.

-kaikki osallistuu esim siivoukseen omilla välineillä taitojen mukaan.

(Meillä äiti imuroi oikealla imurilla, isompi lapsi varrellisella rikkaimurilla ja pienin lyhytvartisella mikrokuitumopilla, ja kaikki olivat tyytyväisiä.)

-2v voi lähteä rattaissa vanhemmän kanssa iltakävelylle, isompi voi saada sillä aikaa vanhemmän huomiota kotona/uimassa/puistossa,

tai isompi lähtee esim pyörällä/rattaissa seuraksi kävelylenkille seuraksi kun pienempi on kotona/uimassa/puistossa.



Mutta hyysäämään ei kannata alkaa, satuttaminen on kiellettyä ja siihen puututaan, mutta siihen asti kannattaa antaa kärhämöidä rauhassa koska se vaan kuuluu isoksi kasvamiseen.

Nykyään riitaa tulee vain nälkäisenä tai tylsistyneenä, saattavat leikkiä kahdestaan koko päivän ilman pienintäkään erimielisyyttä.

Meillä nyt pojat saavat painia mutta siihen on laadittu säännöt. Satuttamisesta istutaan 2min jäähypenkillä. Enpä taida osata neuvoa...

kyllä meilläkin säännöt on ja jäähypenkki on käytössä. Mutta sitä jäähylle kantamistahan se on tauotta. Tarkoitan nyt oikeasti TAUOTTA! Eli eihän tästä arjen pyörittämisestä tule mitään!



ap

12 ja 13 vuotiaiden poikien äiti;)

koska itse ainakin tappelin kouluikäisenä sisarusten kanssa aika kovasti ja jos tämä nyt on jo tämmöistä, niin mitä seuraa isompana. Meno on tosiaankin jo aivan liian raisua ja mahdotonta meille vanhemmille.



ap

Helpottaa ajan kanssa kun ikää ja yhteisiä kivoja leikkejä tulee enemmän. En kyllä tuossa tilanteessa olisi hankkkinut lisä lapsia lähivuosina. Tsemppiä!

ja välillä meno on kovaa. Olet oikeassa siinä, että meno helpottuu, kun toinenkin puhuu, mutta kyllä tuota känää tulee ainakin meillä jatkuvasti edelleen, pojat nyt 5 v ja 7 v. Kirjoituksessasi on huolestuttavaa tuo vanhempien rooli, ette pysty tekemään mitään - istumaan sohvallakaan - tappelun vuoksi? Ja olette miettineet jopa erossa asumista? Onko tullut mieleen, että menette nyt ehkä vähän liikaa lasten ehdoilla? Lapset ovat lapsia ja te aikuisina kuitenkin määräätte tahdin, vaikka olisi kuinka vaativia lapsia.

Meillä pojat on siis _todella_ villejä ja tappelevat väliin kuin pirulaiset. Mutta pikku hiljaa on vaan pakko antaa heidän enemmän ja enemmän setviä välejään itse, ei aina mennä väliin setvimään asiaa aikuisena. Eivät he toisiaan tapa kuitenkaan, menkää väliin vasta kun meno on ihan mahdotonta. Meillä myös kiellettiin jossain vaiheessa kanteleminen, kun tuntui että jompikumpi oli koko ajan kertomassa, mitä toinen teki. Tässäkin opetettiin vaan setvimään sotkunsa keskenään ja opetettiin leikkimään niin, että molemmat olivat tyytyväisiä valittuun leikkiin jne. tämä vie vuosia, ei siis mikään viikon projekti. Mutta johdonmukaisesti on vaan jankattava niitä yhteisiä pelisääntöjä, ja muistutettava myös siitä, kuinka kivaa on, että aina on kaveri kotona, eikä yksin tarvitse leikkiä.

Sitten vaan alatte vanhemmiksi, joilla on muitakin velvollisuuksia kuin vahtia lapsia, ja teette kotihommat, istutte sohvalla jos on tarvis, keskustelette keskenänne. Opetatte myös sitä kautta lapsilla normaalia kanssakäymistä Meillä on esim pienestä asti pidetty kiinni siitä, että toisen puhetta ei keskeytetä. Jos siis kerron jotain miehelleni, ja jompikumpi pojista tulee väliin selittämään jotain, sanon, että odota vuoroasi, puhun nyt isälle. Samoin, jos poika selittää jotain, kuuntelen hänen asiansa loppuun, enkä ala välissä puhua jonkun toisen kanssa, tai kommentoi jotain jonnekin sivuun. Eli jokapäiväisellä esimerkeillä opetan, että toisia kuunnellaan, toisia kunnioitetaan, ja yhteistyössä hoidetaan asioita, ei niin , että lapset terrorisoivat koko perheen toimintaa niin, että vanhemmat miettivät jo erillään asumista, kun eivät saa lapsiaan kuriin.

Ja kun teille on vielä kolmaskin tulossa, niin viimeistään nyt kannattaa oikeasti ottaa luja ote kasvatukseen ja jättää liika lasten paapominen vähemmälle, jos ette pärjää kahden kanssa, miten käy tällä menolla kolmannen kanssa? Lisäksi, kun molemmat kypsytte ja parisuhde voi huonosti, ei siitäkään seuraa mitään hyvää.

Meillä on RAUHALLISET tyttö ja poika ja osaa nekin tapella joskus verisestikin.



PS: Pidä nyt ihmeessä ne molemmat isommat lapset hoidossa,kun kolmas syntyy.Älä tee virhettä että ottaisit vain toisen kotiin. Tai molemmat...

Meillä ainakin noita kausia on välillä, kun leikit eivät suju, mutta välillä on kausia, jolloin leikkivät tosi hyvin. Pojat nyt 6v ja 8v.

Muistikuvat eivät juuri tuohon ikään ihan tarkasti kanna, mutta yleensä meillä varsinaiseen riitelyyn on kuitenkin joku syy, esimerkiksi nälkä tai ulkoilun puute.

Itse käytän usein sitä, että erotan pojat eri huoneisiin tekemään eri juttuja jos riitely yltyy liialliseksi. Voisit kokeilla laittaa esim. 4-vuotiaan toiseen huoneeseen piirtämään tai katsomaan tv:tä välillä. Sanon pojille että nyt teidän täytyy olla vähän aikaa erillään, kun yhdessäolo ei suju.

Ovat siis samanikäisiä kuin teillä. Mutta villiä menoa on! Monella tapaa kuullostaa tutulta, eikä kaksi kerrosta edes helpota. Kun päivään mahtuu reilusti ulkoilua ja mielekästä tekemistä, niin silloin on leppoisampaa. Mutta eihän sitä aina ehdi tai jaksa.



Sanoisin myös, ettei välttämättä ole onnistunut ratkaisu, että vain toinen on hoidossa. Ellet sitten ehdi ja jaksa juoksuttaa pienempää ulkona päivän aikana, kun isompi on hoidossa. Muuten hänellä on energiaa yllin kyllin tapella veljen kanssa tämän tullessa hoidosta kotiin.

ja välillä meno on kovaa. Olet oikeassa siinä, että meno helpottuu, kun toinenkin puhuu, mutta kyllä tuota känää tulee ainakin meillä jatkuvasti edelleen, pojat nyt 5 v ja 7 v. Kirjoituksessasi on huolestuttavaa tuo vanhempien rooli, ette pysty tekemään mitään - istumaan sohvallakaan - tappelun vuoksi? Ja olette miettineet jopa erossa asumista? Onko tullut mieleen, että menette nyt ehkä vähän liikaa lasten ehdoilla? Lapset ovat lapsia ja te aikuisina kuitenkin määräätte tahdin, vaikka olisi kuinka vaativia lapsia. Meillä pojat on siis _todella_ villejä ja tappelevat väliin kuin pirulaiset. Mutta pikku hiljaa on vaan pakko antaa heidän enemmän ja enemmän setviä välejään itse, ei aina mennä väliin setvimään asiaa aikuisena. Eivät he toisiaan tapa kuitenkaan, menkää väliin vasta kun meno on ihan mahdotonta. Meillä myös kiellettiin jossain vaiheessa kanteleminen, kun tuntui että jompikumpi oli koko ajan kertomassa, mitä toinen teki. Tässäkin opetettiin vaan setvimään sotkunsa keskenään ja opetettiin leikkimään niin, että molemmat olivat tyytyväisiä valittuun leikkiin jne. tämä vie vuosia, ei siis mikään viikon projekti. Mutta johdonmukaisesti on vaan jankattava niitä yhteisiä pelisääntöjä, ja muistutettava myös siitä, kuinka kivaa on, että aina on kaveri kotona, eikä yksin tarvitse leikkiä. Sitten vaan alatte vanhemmiksi, joilla on muitakin velvollisuuksia kuin vahtia lapsia, ja teette kotihommat, istutte sohvalla jos on tarvis, keskustelette keskenänne. Opetatte myös sitä kautta lapsilla normaalia kanssakäymistä Meillä on esim pienestä asti pidetty kiinni siitä, että toisen puhetta ei keskeytetä. Jos siis kerron jotain miehelleni, ja jompikumpi pojista tulee väliin selittämään jotain, sanon, että odota vuoroasi, puhun nyt isälle. Samoin, jos poika selittää jotain, kuuntelen hänen asiansa loppuun, enkä ala välissä puhua jonkun toisen kanssa, tai kommentoi jotain jonnekin sivuun. Eli jokapäiväisellä esimerkeillä opetan, että toisia kuunnellaan, toisia kunnioitetaan, ja yhteistyössä hoidetaan asioita, ei niin , että lapset terrorisoivat koko perheen toimintaa niin, että vanhemmat miettivät jo erillään asumista, kun eivät saa lapsiaan kuriin. Ja kun teille on vielä kolmaskin tulossa, niin viimeistään nyt kannattaa oikeasti ottaa luja ote kasvatukseen ja jättää liika lasten paapominen vähemmälle, jos ette pärjää kahden kanssa, miten käy tällä menolla kolmannen kanssa? Lisäksi, kun molemmat kypsytte ja parisuhde voi huonosti, ei siitäkään seuraa mitään hyvää.

mutta en pysty lähtemään sille linjalle (sitten vähääkään) että selvitäkööt itse riitansa. En vaan halua, että täällä nyrkit heiluu ja lapset muksii toisiansa. Lisäksi se olisi aika epäreiluakin kun toinen on 2vuotta nuorempi.

Meillä esikoinen on muutenkin hieman erikoinen tapaus, hänellä on tarkkaavaisuushäiriö ja hänen kanssaan saa vääntää aivan kaikesta ja koko ajan. Eikä muutenkaan osaa leikkiä sovussa oikein kenenkään kanssa. Kakkonen ottaa tietysti sitten mallia. Siksi ollaan ajateltu, että pienempi tulisi kuitenkin kotiin sillä yksin hän leikkii tosi nätisti ja muiden lasten (paitsi veljensä) kanssa myös. Isomman on myös aiheellista saada leikkikavereita ja sääntöjä muualtakin kuin meiltä.

Niin sitten tietenkin teette valinnat sitä tukien. Meillä dominoivampi on yleensä pienempi, 4v jo ymmärtää sääntöjä jne. mutta tietenkin välillä unohtuu. Mutta tarkoitin sitä, ettei se pienempikään enää saa riittävästi energiaansa purettua vain kotona olemalla, joten jaksatko / ehditkö ulkoilla, ettei riekkuminen ala heti isomman kotiuduttua?

T: se jolla samanikäiset pojat

ja välillä meno on kovaa. Olet oikeassa siinä, että meno helpottuu, kun toinenkin puhuu, mutta kyllä tuota känää tulee ainakin meillä jatkuvasti edelleen, pojat nyt 5 v ja 7 v. Kirjoituksessasi on huolestuttavaa tuo vanhempien rooli, ette pysty tekemään mitään - istumaan sohvallakaan - tappelun vuoksi? Ja olette miettineet jopa erossa asumista? Onko tullut mieleen, että menette nyt ehkä vähän liikaa lasten ehdoilla? Lapset ovat lapsia ja te aikuisina kuitenkin määräätte tahdin, vaikka olisi kuinka vaativia lapsia. Meillä pojat on siis _todella_ villejä ja tappelevat väliin kuin pirulaiset. Mutta pikku hiljaa on vaan pakko antaa heidän enemmän ja enemmän setviä välejään itse, ei aina mennä väliin setvimään asiaa aikuisena. Eivät he toisiaan tapa kuitenkaan, menkää väliin vasta kun meno on ihan mahdotonta. Meillä myös kiellettiin jossain vaiheessa kanteleminen, kun tuntui että jompikumpi oli koko ajan kertomassa, mitä toinen teki. Tässäkin opetettiin vaan setvimään sotkunsa keskenään ja opetettiin leikkimään niin, että molemmat olivat tyytyväisiä valittuun leikkiin jne. tämä vie vuosia, ei siis mikään viikon projekti. Mutta johdonmukaisesti on vaan jankattava niitä yhteisiä pelisääntöjä, ja muistutettava myös siitä, kuinka kivaa on, että aina on kaveri kotona, eikä yksin tarvitse leikkiä. Sitten vaan alatte vanhemmiksi, joilla on muitakin velvollisuuksia kuin vahtia lapsia, ja teette kotihommat, istutte sohvalla jos on tarvis, keskustelette keskenänne. Opetatte myös sitä kautta lapsilla normaalia kanssakäymistä Meillä on esim pienestä asti pidetty kiinni siitä, että toisen puhetta ei keskeytetä. Jos siis kerron jotain miehelleni, ja jompikumpi pojista tulee väliin selittämään jotain, sanon, että odota vuoroasi, puhun nyt isälle. Samoin, jos poika selittää jotain, kuuntelen hänen asiansa loppuun, enkä ala välissä puhua jonkun toisen kanssa, tai kommentoi jotain jonnekin sivuun. Eli jokapäiväisellä esimerkeillä opetan, että toisia kuunnellaan, toisia kunnioitetaan, ja yhteistyössä hoidetaan asioita, ei niin , että lapset terrorisoivat koko perheen toimintaa niin, että vanhemmat miettivät jo erillään asumista, kun eivät saa lapsiaan kuriin. Ja kun teille on vielä kolmaskin tulossa, niin viimeistään nyt kannattaa oikeasti ottaa luja ote kasvatukseen ja jättää liika lasten paapominen vähemmälle, jos ette pärjää kahden kanssa, miten käy tällä menolla kolmannen kanssa? Lisäksi, kun molemmat kypsytte ja parisuhde voi huonosti, ei siitäkään seuraa mitään hyvää.

mutta en pysty lähtemään sille linjalle (sitten vähääkään) että selvitäkööt itse riitansa. En vaan halua, että täällä nyrkit heiluu ja lapset muksii toisiansa. Lisäksi se olisi aika epäreiluakin kun toinen on 2vuotta nuorempi. Meillä esikoinen on muutenkin hieman erikoinen tapaus, hänellä on tarkkaavaisuushäiriö ja hänen kanssaan saa vääntää aivan kaikesta ja koko ajan. Eikä muutenkaan osaa leikkiä sovussa oikein kenenkään kanssa. Kakkonen ottaa tietysti sitten mallia. Siksi ollaan ajateltu, että pienempi tulisi kuitenkin kotiin sillä yksin hän leikkii tosi nätisti ja muiden lasten (paitsi veljensä) kanssa myös. Isomman on myös aiheellista saada leikkikavereita ja sääntöjä muualtakin kuin meiltä.

ja muistan tuon ajan kun olivat tuota samaa ikää kuin teillä (nyt 4 v ja 5 v) ja se oli kyllä ihan hirveää aikaa! Jatkuvaa tappelua. En kyllä muista, miten siitä selvittiin. Jatkuvasti vain eroteltiin poikia toisistaan. Isompaa yritettiin saada keskittymään johonkin omaan juttuun erilleen, samoin pienemmälle jotain muuta tekemistä yrittää kehittää. Mutta tosiaan jatkuvaa tappelua.



Nyt poikien ollessa vähän isompia, on mennyt mukavasti jo ainakin vuoden verran. Tietty vieläkin kinaa tulee, ja nyt on sellainen vaihe pitkästä aikaa, että kinailevat sanallisesti ja välillä läpsivät. Tämä ei kuitenkaan ole yhtään niin stressaavaa kuin poikien ollessa pienempiä. Ja painimistahan on jatkuvasti, mutta siinä ei olekaan toisen satuttaminen tarkoituksena, ainakaan meidän pojilla.



Kyllä se vaihe menee ohi, yrittäkää vaan jaksaa ja etsiä muualta ilonaiheita!

ja muistan tuon ajan kun olivat tuota samaa ikää kuin teillä (nyt 4 v ja 5 v) ja se oli kyllä ihan hirveää aikaa! Jatkuvaa tappelua. En kyllä muista, miten siitä selvittiin. Jatkuvasti vain eroteltiin poikia toisistaan. Isompaa yritettiin saada keskittymään johonkin omaan juttuun erilleen, samoin pienemmälle jotain muuta tekemistä yrittää kehittää. Mutta tosiaan jatkuvaa tappelua. Nyt poikien ollessa vähän isompia, on mennyt mukavasti jo ainakin vuoden verran. Tietty vieläkin kinaa tulee, ja nyt on sellainen vaihe pitkästä aikaa, että kinailevat sanallisesti ja välillä läpsivät. Tämä ei kuitenkaan ole yhtään niin stressaavaa kuin poikien ollessa pienempiä. Ja painimistahan on jatkuvasti, mutta siinä ei olekaan toisen satuttaminen tarkoituksena, ainakaan meidän pojilla. Kyllä se vaihe menee ohi, yrittäkää vaan jaksaa ja etsiä muualta ilonaiheita!

edes muutama huojentava viesti, että ehkä tämä joskus tosiaan voi helpottaa...

ap

6,5 , 9,5 ja 11v. Meno on joka päivä aivan kauheeta. Lisäksi on kolme ihanaa tyttöä. Olispa kaikki lapset tyttöjä ;)



Meillä pojat ovat jatkuvasti toistensa kimpussa milloin nyrkein milloin muuten kiusaten. Eikä auta mitkään karkkipäivän menetykset tai pelipäivän menetykset. Oon hulluks tulossa noiden kans!!!

ja tyttöjä ei ole tulossa koskaan :(



ap