Mitä mieltä koirapuistoista?
Itselläni kaksi poikakoiraa ja ajattelen, että koirapuistot on hyviä paikkoja koska pojat saavat siellä riehua ja juosta ja samalla tavata toisia koiria.
Äitini mielestä taas koirapuistot on vihoviimeisiä tappotantereita eikä hän ymmärrä miten voin altistaa omat (ja muiden) koirat mahdollisesti hengenvaarallisille tappeluille. Hänen mielestään olen vastuuton enkä välitä koiristani koska milloin vaan voi tulla hengenvaarallinen tappelu.
Koira on kuitenkin laumaeläin vaikka onkin kotikoirana vieraantunut tietenkin sillä lailla. Silti haluan uskoa, että kyllä uroskoiratkin voivat tulla toimeen koirapuistossa eikä se tarkoita automaattisesti sitä, että urokset yhdessä= joltain lähtee henki.
Kuitenkin nyt arveluttaa, että uskaltaako siellä käydä. Jos sitten kuitenkin tulee tappelu ja pojille käy jotain.
Kommentit (3)
aidan viereltä. Kivoja paikkoja. Vesipää ihmisiä tosin aika usein paikalla.
ja koirapuisto tarjoaa siihen mukavan lisän. Mun mielestä koirapuistot ovat hyviä olemassa. Ikäviä ovat sellaiset koirat, jotka käyvät päälle. Minun isot leppoisat urokseni eivät niistä yleensä piittaa, mutta on ikävä katsoa kun joku mäykky roikkuu ison koiran poskivilloissa. Joku roti pitäisi olla; tällaisen koiran omistaja varmasti tietää, miten koiransa käyttäytyy muiden koirien läsnäollessa ja hänen pitäisi hoitaa peruskoulutus muuten. Joskus saattaa nimittäin käydä niin, että vastassa onkin iso koira, joka ei olekaan niin lauhkea, vaan antaa takaisin...
Toinen ikävä ilmiö ovat juoksuisen nartun omistajat, jotka käyttävät narttuaan koirapuistossa, koska "eihän se ketään haittaa kun siellä ei silloin ole ketään kun me käydään".
tosin tämä koira on taisteluvietinen. Kiltti ihmisille, mutta en uskalla ottaa juuri tuota riskiä että alkaa tappelemaan jonkun kanssa. Kun oli pentu, kävimme joskus, mitään ei sattunut mutta..