Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Karpelalla taitaa olla Elisabeth Taylor - syndrooma

Vierailija
31.03.2010 |

Elisabeth Taylor totesi aikoinaan, että sillä ei ole väliä, rakastatko sinä miestä. Tärkeintä on, että mies rakasta sinua.

Tällä filosofialla hän siis vaihtoi aviomiestä seitsemän kertaa.



Karpela taitaa ajatella samalla tavalla alla olevan jutun mukaan. Hän taitaa myös aina pariutua, kun joku hänestä tykkää.



Iltalehdestä kopioitua:



Janne ihastui minuun jo teininä



Kansanedustaja Tanja Karpelan ja yrittäjä Janne Erjolan romanssi leimahti kesällä 2008. Vain noin puoli vuotta myöhemmin he menivät kihloihin ja huhtikuussa 2009 he avioituivat salaa julkisuudelta. Nyt Karpela paljastaa Anna-lehden haastattelussa, että Erjola ihastui häneen jo teini-iässä.



- Minun ja Jannen elämä olisi voinut mennä toisin, kuten olemme usein naureskelleet. Jos vain minä olisin tajunnut oman parhaani, hän kertoo lehdessä.



- Olin silloin nimittäin nuori, se kiltti teini, ja Janne oli vanhempi, juuri ajokortin saanut nuorukainen. Hän pärräsi siihen aikaan paljon meidän talon nurkilla. Hän on myöhemmin kertonut, että oli ihastunut minuun, mutta minä en ottanut häntä tosissani.



"Kaikki eivät löydä oikeaa koskaan"



Karpelan ja Erjolan tiet kohtasivat uudelleen vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. He tapasivat kaupungilla iltariennoissa, ja Erjola tuli juttelemaan vanhalle tutulleen, jonka Karpela oli jo unohtanut.



- Onneksi löysimme toisemme edes nyt - eiväthän kaikki löydä oikeaa koskaan, Karpela pohtii Anna-lehdessä.



Karpelalla ja Erjolalla on yksi yhteinen lapsi, Jon-poika, joka syntyi 29. syyskuuta 2009. Karpelalla on myös kaksi lasta aiemmasta avioliitostaan Totti-Mikael Karpelan kanssa

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
01.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lainaus netistä:



Tanja Karpela ja kaula-aukkorohkeus vs. rohkeus

Luokitus: Artikkelit | Kirjoittaja: Jussi Ruokomäki



Iltalehti uutisoi Tanja Karpelan puvusta: “Tanja rohkeampana kuin koskaan”, sillä Karpela pukeutuu Linnan juhliin “seksikkäässä” 50-luvun puvussa. Mikä erottaa tämän rohkeuden ja rohkeuden, johon hyve osoittaa?



Sana on sama, ja merkityskin osittain sama. Iltalehden rohkeus tarkoitti pelon voittamista, ja vastaavasti myös rohkeuden hyve tarkoittaa pelon voittamista. Taustalla vaikuttava tavoite kuitenkin erottaa nämä rohkeudet toisistaan.



Rohkeuden hyve tavoittelee hyvää — pitkän aikavälin onnellisuutta, tyytyväisyyttä ja ihmisenä kasvua itselle sekä muille. Tanja Karpelan uutisoitu rohkeus ei kuitenkaan tavoittele suurempaa ihmistä, vaan suurempaa kaula-aukkoa syistä, jotka … no, voitaneen olettaa että taustalla on muita syitä.



Sanoilla on merkitystä, mutta niiden merkitys muuttuu. Yleensä huonommaksi.

Vierailija
2/29 |
01.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset


Kannattaa vaikka nyt alkuun googlata sana parlamentalismi. Hömppä ei kuulu politiikkaan. Eikä kauneus ole kriteeri kansanedustajaksi pyrkiessä, missikisoissa kylläkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
01.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totuus on se, että Paula Lehtomäen päätettyä asettua ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin ei Karpelalla ollut enää puupennin vertaa mahdollisuuksia saada ääniä. Oli helpompi ratkaisu kieltäytyä ehdokkuudesta itse kuin mennä vaaliin katsomaan samanlaista romahdustulosta kuin viime vaaleissa. Ei kestänyt kantti, ei.

Vierailija
4/29 |
01.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Karpela avautuu Annassa viimeisimmasta rakkaudestaan. Toivon jo taman haastattelunkin takia nykyisen suhteen kestavan edes siihen seitsemannen vuoden kriisiin asti eli reilut viisi vuotta tasta paivasta eteenpain.

Vierailija
5/29 |
01.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomen kansalle on asetettu raskas taakka: maksaa Karpelan elämä ja kuulla siitä elämästä avautuminen päivittäin

Vierailija
6/29 |
01.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jättäisipä Tanja edes vanhempansa julkisuuden ulkopuolelle ja puhuisi vain itsestään tuossa jatkuvassa avautumisen tarpeessaan.



Mutta ei, tanja kertoo, että isä kuulemma suojeli tytärtään Jannelta. Siis kunnon isä.



Ajattelen surullisena niitä vuosia kun Tanja täysi-ikäistyttyään sitten kipinkapin esiintyi eroottisissa kuvissa Markin kanssa. Mahtoi olla kamalaa hänen vanhemmilleen puhumattakaan isoäideistään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
01.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiks Tanjalla ole ketään,

jonka kanssa jakaa tyttöjen juttuja,

kun pitää kaikki kertoa koko kansalle?

Vierailija
8/29 |
01.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tanja sitä Tanja tätä eilen tänään huomenna

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
31.03.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai niin sä oot niitä jotka ihnoo Karpelaa tuntematta ko. ihmistä.

Jos nainen on kaunis, pärjännyt missikisoissa niin ei hänellä voi olla aivoja.





Miten niin pariutua kaikkien kanssa jotka hänestä tykkäävät? Eihän hänellä ole kuin ekan ja nykyisen miehensä kanssa lapsia/lapsi.

Sun ajattelun mukaan hällä pitäis olla ainakin puoltusinaa lasta jos ei enemmänkin.



Vierailija
10/29 |
31.03.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosin en ole tehnyt lapsia kuin yhden kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
31.03.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei aivoissa kyllä ole niin hirveästi kapasiteettia. Ei siitä mihinkään pääse. Kuka älykäs nainen haluaa kävelemään uimapuvussa johonkin räkäiseen yökerhoon kestoirvistys naamalla?

Vierailija
12/29 |
04.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yle: Ruotsin kuuluisin naismediamoguli lyttäsi Tanja Karpelan tissit



Useita ruotsalaisia naistenlehtiä luotsanneen Amelia Adamon mukaan Tanjalla on halpa tyyli ja silikonirinnat.



3. toukokuu 2010 ... Ruotsalaisten naistenlehtien kuningatar ja tunnettu mediamoguli Amelia Adamo haukkui Tanja Karpelan tyylin pystyyn YLE Radio X3M:in haastattelussa. Adamo analysoi ohjelmassa kuuluisien suomalaisten vaikuttajanaisten tyyliä. Hänen mukaansa Tanja Karpelalla on selvästi silikonitissit. - Hänen rintansa ovat leikatut, sen näkee selvästi. Se on halvan näköistä. 63-vuotiaan Adamon mukaan Karpelan kaltaisen kansanedustajan tulisi olla aito. Muun muassa Amelia -lehden perustanut nainen piti huomattavasti enemmän Sirkka Mertalan tyylistä. Tämän sininen Linnassa nähty juhlapuku oli Adamon mukaan kuin kuningattarella. 14:46 viihde

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |
04.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa-a, miltähän suurin osa av-mammoista näyttäisi jos heidän koko seksihistoriansa painettais iltikseen :DDD. Tuskin Karpela siinä porukassa erottuisi. Tanja näyttää arvostavan aviossa oloa.

Vierailija
14/29 |
04.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että Tanja Karpela on kaunis, menestynyt ja onnellinen, hänellä on rikas mies, joka rakastaa häntä, ja vielä muutama lapsikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
06.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta Totti Karpela oli Tanjalle "se oikea"

Vierailija - 05.05.10 02:11 (ID 10423743)





Kaikissa miehissä ei voi olla "jotain vikaa" Kuka tietää millainen tanja on puolisona, elää hänen kanssaan?

_____________________



Mitäköhän sanoisi Simon Kraitiss, jota Tanja ei koskaan mediassa mainitse ex-kihlatukseen vaan muistaa vain Totin ja Saulin ja Ollin. Miksi?



Eron jälkeen Tanja vaati elatusmaksuja kansanedustajana Totilta (joka kai siihen aikaan opiskeija tai jotain) ja lehdissä oli myös juttua Tanjasta, joka ei suostunut lastensa tapaavan ex-anoppiaan.



Sauli on ollut aivan hiljaa Tanjasta, mutta Tanja on valittanut Saulista (löytyy edelleen netistä ja eikös ole siinä Taina Westin kirjoittamassa kirjassakin jossa Ollilla on suuri roli, tuleekohan Jannesta myös kirja?) vaikka tänä vuonna yritti kaunistella sanomisiaan.



Monia kummastutti se, että Tanja toi raskautensa julki niin aikaisessa vaiheessa jolloin jopa suurimmat julkimot sen vielä salaavat. Mutta toisaalta raskausuutisoinnin myötä median huomio kääntyi Saulin uudesta nuoresta ja fiksusta vaimosta Tanjaan. Muistaakseni toinenkin tällainen sattumus äkilliseen mediahuomioon oli raskauden aikana silloin, kun Saulin vaimo julkaisi uuden kirjansa. Muistanko väärin? Sairaalan pihalla sattui juuri sopivana päivänä olemaan median edustajat kameroineen paikalla juuri sillä minuutilla kun "joku" oli pihalla?



Jostain netistä luin, että media olisi vaiennut täysin Tanjan joidenkin ex-puolisoiden/poikaystävien kommenteista, lieneekö totta? Totta on ainakin se, että vain Tanja on kommentoinut negatiivisesti ex-miehiään ja miehet ovat kaikki olleet hiljaa.



Jotain kertoo varmasti sekin ettei yhteyksiä entisten miesten ja miesystävien kanssa pidetä. Aika hämmästyttävää nykyaikana! Tulihan viimeisin naimisiinmeno täytenä yllätyksenä mm. Tanjan lasten isälle Totille. Mitenköhän isä kommentoi lasten kysymyksiä aiheesta? Vaatii mieheltäkin (ja myös naiselta) melkoista kärsivällisyyttä ja luovuutta luovia tällaisista tilanteista joissa yhteisten lasten elämään kuuluvista olennaisista asioista vaietaan täysin.



Joku on laittanut linkin Tukiaisen jonnekin juttuun tänne, ja täytyy sanoa, että näissä naisissa on tosiaan paljon samaa. Äkilliset salamarakastumiset ja rakastumisten loppumiset, ja yksityisasioista esiintymiset nousevat päällimmäisenä mieleen.

Vierailija
16/29 |
06.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei taida kaikki vihkivalaan vastatessaan kuulla kysymystä ollenkaan.



Siinä kysytään: TAHDOTKO rakastaa?



Siinä EI kysytä:

- rakastatko?

- himoitsetko?

- otatko vain taloudellisen hyödyn kera?

- otatko vain helpot päivät ja vuodet ja jätät heti vaikeuksien tullessa?



tätä listaa voisi näköjään jatkaa näin:



Vihkivalassa kysytään:TAHDOTKO rakastaa?



Siinä EI kysytä:

- rakastatko?

- himoitsetko?

- natsaako yhteen?



Jos ei "natsaa" omien lasten / ystävien / sukulaisten / työkaverien niin erotaanko? Vai katsotaanko peiliin ja yritetään kasvaa ihmisinä?

Vierailija
17/29 |
06.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisen rakkautta paha mies alkaa helposti käyttää hyväkseen epäterveellä tavalla.



Miettikääpä muuten vanhaa vihkikaavaa. Nainen lupaa kunnioittaa, mies lupaa rakastaa. Molemmat laitetaan siis lupaamaan se, kumpi on itselle vaikeampaa.

Vierailija
18/29 |
06.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Netistä löydettyä:



02-11-2004, 20:19 #37

JA

Energiasormi

Miten se Tanja jaksaa vouhkata jostain elatusmaksuista? Itse tekee tiliä 125000€ vuodessa, ja vielä pitäis äijän maksaa älyttömät elatusmaksut



Vierailija
19/29 |
17.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan Karpelan mies edelleen työttömänä (ollut jo siis runsaan vuoden?)??? Vai olenko vaan missannut työpaikkauutisen?

Vierailija
20/29 |
19.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et ole missannut. Sellaista uutista ei ole julkaistu. Arvaa miksi? Siksi kun Karpela ei ole sellaista tietoa medialle kertonut? Vaikea uskoa? Niinpä, mediahan "jahtaa" Tanjaa omien sanojensa mukaan. Näköjään ei pidä paikkaansa kun näin helppoa on pysyä poissa lööpeistä ;)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi neljä