Lue keskustelun säännöt.
Miten auttaa 8-vuotiasta?
22.01.2010 |
8-vuotiaalla pojalla on vaikeuksia tunteiden, ja käytöksen, säätelyssä. Suurimman osan aikaa kaikki sujuu hyvin, hän on iloisella mielellä ja tekee innokkaasti vaaditut asiat. Mutta kun jokin menee pieleen, hän menee lukkoon, raivostuu tai marssii pois. Tätä hän tekee sekä koulussa että kotona mutta ei juurikaan kavereiden kanssa.
Kotona osaamme tämän kanssa elää, kiukku menee ohi itsekseen 10-20 minuutissa ja sen jälkeen hän pystyy jatkaan kesken jäänyttä asiaa. Koulussa asia ei olekaan näin yksinkertainen. Hän saattaa suutuspäissään huutaa opettajalle rumasti, kieltäytyä tekemästä tehtäviä – ja hermostuu entistä enemmän kun häntä patistetaaan ruotuun (koska koulussa ei tietenkään ole aikaa odotella sitä 20 minuuttia). Silti opettajatkin ovat sitä mieltä, että kyse ei kapinoinnista vaan nimeomaan tunnepuolen vaikeuksista.
Olemme yrittäneet puhua pojan kanssa kotona, mutta vaikeista asioista juttelu on hänelle lähes ylivoimaista. Sekin huolestuttaa. Minulle hän saattaa avautua, kun osaan kysyä oikeita kysymyksiä, mutta muuten hän laittaa korvat lukkoon eikä osallistu keskusteluun mitenkään. Ollaan käyty psykologin puheilla ja perheneuvolassakin, mutta ei sieltä juuri apua tullut. Kehotettiin nimeämään lapsen tunteita ja juttelemaan enemmän. Onko kellään samanlaista lasta ja oletteko jotenkin saaneet häntä avautumaan ja opettelemaan hyväksymään omia tunteitaan? Pitäisikö etsiä jotakin terapeuttia yksityiseltä puolelta, ja miten lapsen saisi motivoitumaan sinne menoon?
Kommentit (11)
Mä ymmärrän toisaalta hirveän hyvin poikaani, itselläkin joskus raivo nousee jostain ihan pienestä ja saan todella nieleskellä etten näytä sitä ulospäin. Väsyneenä tai stressaantuneena se ei aina onnistukaan, mutta mä räjähdän yleensä vain kotona. Tämä muksu menee raivoon myös koulussa ja opettajien edessä...
Millaista se toimintaterapia käytännössä on tämänikäisille? Pitäisiköhän sittenkin lähteä hakemaan diagnoosia ja apua sitä kautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tämä tosiaan niin harvinainen ongelma, ettei edes vertaistukea löydy? Meidän poika käyttäytyy yleensä hyvin, ei kiusaa eikä riko tahallaan sääntöjä, mutta vastoinkäymiset (ei löydä kynää tms), riidat ja etenkin aikuisen suuttumus saavat hänet ihan pois tolaltaan.
kiusaamisen estämistä ja itsesuojelua? Meillä lapsella ei ole näiden suhteen ongelmia.
ap
Pääsimmekin hyvin pikaisesti perheneuvolaan, jossa todettiin että pojan sosiaalisettaidot eivät ole ihan ikäisten tasolla. Perheneuvolan psykologi kirjoitti meille suosituksen erityisopetuksesta. Ja poika aloittikin koulun pienellä luokalla (10 oppilasta, erityisopettaja, avustaja) ja sai siellä sitten pienemmässä porukassa turvallisesti harjoitella näiden ongelmia tuottavien tilanteiden hyväksymistä ja hallintaa. Kolmannelle siirtyi sitten ihan normaaliin opetukseen ja kaikki on tältä osin sujunut todella hyvin;)
aspergerin oireyhtymän takia. Teillä ei varmaan ole mitään diagnoosia eikä ehkä sellaiselle tarvettakaan, mutta saman keinot ehkä voisivat auttaa.
Tämä homma on kahtalainen. Ensin on se, että kyllä se lapsi vähitellen oppii tuonkin ja siksisiitä vain täytyy puhua ja harjoitella ja niin edelleen.
TOinen asia on se, että se opettaja VOI vielä alakoulussa oikeasti antaa sen yhden mököttää pulpetissaan 10-20kin minuuttia - tehköön tehtävänsä sitten vielä kotiläksynä. Opettajan täytyy ajatella sitä, miten tästä selvitään pienimmin vahingoin ja se on sekä tämän lapsen että koko muun luokan kannalta se, että tämän yhden sähläykseen ja mökötykseen ei kiinnitetä huomiota, vaan annetaan hänen rauhoittua ja muiden mennä eteenpäin tehtävien teossa. Lapselle voisi jopa osoittaa Mökötyspaikan tai Pakopaikan (lapsihan oikeasti pakenee tilannetta, jossa hän ei koe selviävänsä, jos hän marssii pois). Ei mene kauaa, kun lapsi huomaa, että hän poismarssiminen ei ole välttämätöntä vaan pikemminkin vähän noloa, ja hän pääsee vähemmällä jos tekee tehtävänsä koulussa.
kotona teidän täytyy harjoitella sitä, miten kiukkua käsitellään. Missä on sen oikea aika ja paikka ja miten saa raivon pysymään sisällä vaikka siihen asti, että se hetki tulee? Mihin muuhun sen raivon ´voisi suunnata? Pitää miettiä parempia vaihtoehtoja: on parempi marssia pois kuin huutaa tai keitellä tavaroita. Kun teidän poika nyt on jo oppinut marssimaan pois, hänen pitäisi tähdätä siihen, että pystyisi "menemään pois päänsä sisällä" eli istumaan paikallaan vaikka mököttäisikin, kunhan ei häiritse muita. Sitten tämän jälkeen vasta opitaan tekemään tehtäviä harmituksesta huolimatta.
Ihan perussäännöt - että opettajalle EI vaan huudeta ja että ne tehtävät vaan PITÄÄ tehdä kaikesta huolimatta - on myös syytä käydä uudelleen läpi. Ja taas uudelleen ja uudelleen, kunnes se menee perille. Mutta älä huuda itse, vaan selitä, että näin tämä maailma nyt vaan menee. Selitä myös se, että kun opettaja vaatii häntä "palaamaan ruotuun" (esitä tämä mahd konkreettisesti), opettaja EI tee sitä häntä moittiakseen vaan siksi, että homma täytyy saada eteenpäin.
Selitä, uudestaan ja uudestaan, että ei se haittaa, vaikka mokaa ja tekee väärin ja asiat menevät pieleen, KUNHAN sitten heti (tai ainakin mahdollisimman pian) ryhtyy korjaamaan asiaa: yrittää uudestaan, pyytää anteeksi, korjaa sotkut. Että eka sotku on paljon pienempi paha kuin se, mitä seuraa sähläyksen jatkamisesta. Eka sotku sattuu kaikille, mutta jatkaa ei pidä.
Hankkikaa myös joku stressipuristelulelu tms, mitä saa nyrkissään murjoa siinä hiljaa omalla paikallaan, ettei tarvitse häiritä muita.
Meidän lapsemme kävi kaksi vuotta neuropsykologisessa kuntoutuksessa, josta oli paljon apua just näissä asioissa. Mutta aikaa tuo vaatii, ei se käy viikossa eikä kahdessa. meidän poika oli kyllä valmiiksi erittäin motivoitunut kuntoutukseen, sillä hän tajusi itsekin, että hänellä on isoja ongelmia ja hän kärsi niistä - hän ei vain voinut sille mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta koulun alku oli sitten shokki, kun vaatimukset kasvoi niin rajusti. Tuollainen pieni luokka ja lapsen ominaisuuksia paremmin ymmärtävä ja sietävä ympärsitö olis varmasti ollut meidänkin pojalle hyväksi. Nyt tilanne on se että ongelmia ei ole tarpeeksi erityisopetukseen siirtymiseen, mutta tavallinen koulukaan ei oikein suju :-(
ap
Lainaa kirjastosta lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren Kapinakirja Aggressiokasvattajan käsikirja koululaisesta aikuiseksi. Siinä hyviä käytännön vinkkejä ja hauskasti kirjoitettua painavaa asiaa käytännönläheisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä on hyvä perheterapeutti, joka varmasti hallitsee myös teidän ongelma-alueen. Jos koet, että voisi olla hyvä, niin varaa vaikka itsellesi ensin aika, jossa voit vapaasti kertoa ongelmista.
Suosittelen Annea. Olen itsekin käynyt hänen luonaan pohtimassa äitiyttäni ja omaa käytöstäni haastavan lapsen kasvattajana.
Aivan samanlainen lapsi meillä.Tosin koulussa ei ongelmia mutta kotona tämä on tuttua.Varsinkin lähtemis tilanteet vaikeita.Aikaa pitää varata reilusti,koska esim.pukeminen joskus saa aikaan kiukun jota ei itsekään oikein tiedä mistä on saanut alkunsa. Viimein kuitenkin aina onnistuu kun malttaa itse pysyä rauhallisena ja yrittää nollata tilannetta. Onko teillä nukkumisen kanssa ongelmia? Nukahtaminen joskus vaikeaa,kun sanoo ettei saa nukuttua vaikka on väsynyt.Nämä syö äidin hermoja, kun häiriköi ja on hankala.Enpä ole muuta konstia keksinyt kun rauhoittelu ja vaikkapa äidin kainaloon. Olen vaan itse joskus aika väsynyt tilanteista ja huolissani,onko tämä ihan ok? Toisen lapsen kanssa ei näitä ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
perheneuvolassa juttelemassa, googlaa aggression portaat. Opetelkaa tunteiden tunnistamista ja mitä kannattaisi tehdä, kun alkaa suututtaa. Ja tietysti myös, mitä EI saa tehdä.
käyty ja opetellaan tunteita ja käytöksen hillitsemistä koko ajan. Tuntuu vaan että hirveän hidasta on edistyminen ja juuri kun hetkeksi huoahdan, tulee koululta viestiä jostain uudesta episodista. Poika ei ole kovin motivoitunut harjoitteluun, joten se vaatii aikuiselta hirveästi hermoja, tilannesilmää ja välillä myös tyytmistä tosi vähään. Usein mulle jää lopulta tunne, että olikohan tästä mitään hyötyä...
Edistystä on kyllä tapahtunut. Nykyään poika yleensä kertoo, jos päivällä on tapahtunut jotain ikävää. Hän pyytää anteeksi, halaa riidan päälle, lopettaa mökötyksensä aiempaa nopeammin. Mutta kaukana ollaan vielä normaalilapsesta (jollainen meidän esikoinen on). Siksi mietin jotain terapiaakin, jos se olisi nopeampi apu, mutta sellaisen etsiminen tuntuu vaikealta. Tuolle Peltoselle ei näköjään pääse tällä hetkellä.
Meillä ei pojalla ole univaikeuksia. Nukkuu sellaisen 9-10 tuntia aika tasaisesti. Sen sijaan hän on pieniruokainen ikiliikuja, josta koululääkäri ihmetteli miten noin luisevalla pojalla voi olla niin piukat lihakset :-) En tiedä millä energialla hän touhuaa...