Kissan ja koiran omistajat:onko lemmikeistänne nemmän haittaa kuin hyötyä lasten kannalta?

erittäin paljon hyötyä, otimme kissat kun olivat aikuisia ja ovat todella ihmisrakkaita sekä läheisyyden kaipuisia.

Kilttejä kuin mitkä. Toki ovat kissamaisia, eli itsenäisiä sekä haluavat päivisin nukkua omissa oloissaan, mutta yöllä molemmat ovat mun jalkopäässäni kuin nakutettuna ja aamulla tulevat herättämään heti kun huomaavat että silmä aukeaa.

Päivisin monesti tulevat syliin kehräämään.

Lapsien kannalta oli siis hyvä hankinta!

mutta toista suunnitellaan. Lisäksi hevonen, joka ei kuitenkaan ole kotipihassa. Eihän lemmikkejä nyt tietenkään pelkästään lasten kannalta mietitä, vaan kyse on muustakin, mutta jos nyt lasten kannalta haluaa ajatella, niin en oikeastaan haittoja näe. Onnettomuusriski tietysti on olemassa, mutta ei se lemmikki nyt kovin merkittävästi kotitapaturmien riskiä lapsilla lisää.



Lapsillehan lemmikeistä on tutkimusten mukaan runsaasti terveydellistä hyötyä niin allergioiden kuin psykososiaalisten asioiden suhteen. Kasvatuksellisesti lemmikki on mitä mainioin asia, opettaa lapsille paljon elämästä. Eri ikäisille lapsille lemmikin omistamisen erilaiset asiat ja hyödyt korostuvat, mutta koen, että jokainen lapsistamme (15-, 6- ja 2*2-vuotiaat) saa koirastamme paljon iloa ja oppia elämää varten.

Haittaa ei ole vielä ilmennyt. Katti oli ensin, sitten tuli lapsi. Lapsi on nyt 5-vuotta ja karvanaama on ollu sille ihan hyvä kaveri, kuten meille aikuisillekin :)

voittopuolisesti. (Vielä toistaiseksi) ainokainen oppii ottamaan huomioon myös eläinten tarpeet ja sitovuuden, ulkoilu on itsestäänselvä osa elämää, ja koirat on tärkeitä kavereita. Niitä halitaan ja niiden kanssa leikitään, niille kerrotaan juttuja. Eläimet touhuineen tuo paljon iloa, mutta toki myös huolta, murhetta ja luopumisen tuskaa, jotka kaikki on osa elämää. Minusta on tärkeää että lapset oppii kunnioittamaan kaikkia elämänmuotoja, ja tähän lemmikkien omistaminen ei tietenkään ole ainoa tie, mutta tekee sen helpommaksi.



Haittaa sitten on korkeintaan se että joskus sattuu ja tapahtuu (esim. koira raapaisee tai tönää nurin lumihangessa), ja sitten se että koirien hoitoaika on osittain pois lapsen saamasta ajasta ja huomiosta. No, toisaalta tämä on juuri sitä jakamisen opetteluakin.



Lapsen/hyötyjen takia ei tietenkään mitään lemmikkiä pidä pelkästään ottaa vaan motivaatiota on oltava myös vanhemmilla jotka viimekädessä kantavat eläimestä vastuun. Ja vanhempien vastuulla on tietenkin myös se, millaisen kuvan lapset eläimen kanssa elämisestä ja siitä kannettavasta vastuusta saavat.

mutta tällä hetkellä ainoastaan kissa enkä näe yhtään haittaa siitä! Siis alunperin epäselvä kysymys.

Meillä on 2 ja 8 vuotiaat lapset ja harkitaan toisen kissan ottamista- Koiran otettais, mut ku matkustellaan paljon niin ei voida :(

niin ja siis ehdottomasti ottaisin edelleen koiran lapselliseen perheeseen, mutta kun koirien kanssa on elänyt vuodesta 1986 niin eipä sitä enää ilman osaisi olla, olisi aikamoinen kriisi jos esim. lapsen allergian takia pitäisi koirista luopua.

Miten siitä voisi olla haittaa?? Kummallinen kysymys.

huushollissa kun lapsia tuli. Sanoisin että hyötyä, jos oli työtäkin. Kummankaan kanssa ei ollut mitään hankaluutta, meillä on tajua siitä, miten eläin "ajattelee" ja osaamme kouluttaa koiran hyville tavoille.



Makuuhuoneissa nukkuminen niiltä kiellettiin, en halunnut ottaa mitään riskejä. Nyt on kummastakin eläimestä aika jättänyt, ja jo kouluikäiset lapset kaipailee niitä. Eläimistä oli seuraa ennen koulua ja koulun jälkeen. Koira ilmoitteli milloin vauva itkee, nuoleskeli poskia ja aiheutti paljon kikatusta ja sille supatettiin salaisuudet, lisäksi se piti minut ja ukkoni hoikkana, kun lenkille oli pakko lähteä (Nyt sen vaikutuksen huomaa, kun sitä ei ole).



En ottaisi nyt uusia, syy on lähinnä siinä, että kiinnyn voimakkaasti eläimiini ja niiden kuolema ottaa melkein yhtä lujille kuin hyvän kaverin.



Mutta huomioi se, että jos sulle jää yksin eläimet ja lapset, niin sitten voi tulla jaksamisen kanssa vaikeata. Varsinkin koira vaatii töitä. Niin että jos harkitset eläimen ottamista, harkitse todella tarkkaan.

Koska harvalla on niitä lemmikkejä enää jos on kokenut niistä olevan haittaa :)



Mutta meillä 2 kissaa ja 2 lasta. Kissat olleet ennen lapsia. Kissoista ei ihan hirveästi ole työtä, mutta paljon iloa. Tosin karvastavat aivan mielettömästi (se on ehkä ainoa syy, miksi en niitä jaksaisi). Lapset tykkää rapsutella ja silitellä niitä ja ovat kilttejä tapauksia, jotka sietävät riuhtomista ja "repimistäkin". Lapset oppivat kunnioittamaan eläimiä ja hoitamaan niitä hyvin, kun alusta lähtien tehty selväksi, miten kissoja kohdellaan.Ettei siis tarkotuksella kiusata, ajamalla takaa, kiskomalla hännästä yms. mitä näkee joidenkin lasten harrastavan. On myös ihanaa nähdä lapsen hymy ja onni siitä kun kissa tulee viereen makaamaan tai puskemaan. Ja on ne omasta mielestäkin hauskoja tapauksia :)

Musta on vähän hassua ajatella, ettei ottais enää eläimiä, kun niihin kiintyy ja sitten kun kuolevat niin tulee suru. Totta kai siinä tieten tahtosesti hankkii itselleen surua jossain välissä, mutta tolla periaatteellahan sitä ei kannattaisi kiintyä läheisiinsä, eikä hankkia ystäviäkään, koska hekin saattavat kuolla ennen sinua tai muuten häipyä elämästäsi. Ei lasta mielestäni tarvitse ihan kaikelta suojella, kuolema ja siihen liittyvä luopumisen tuska on osa ihmiselämää. Vaikak toki se on ihan kamalaa, muistan itsekin kun lapsena lemmikkimarsu kuoli ja myöhemmin koira, mutta en silti ajattele että parempi kun niitä ei olisi koskaan ollutkaan!

Kaikista on enemmän hyötyä kuin haittaa, varsinkin poneista, eipä tarvitse ajella ympäriinsä viemässä lapsia(5kpl) harrastuksiin, kun harrastukset löytyvät omasta pihasta.

Meillä on koira, enkä oikein keksi miten se voisi olla haitallinen lapsille! Koira osaa käyttäytyä (=on koulutettu käyttäytymään) toivotulla tavalla, eikä esim. nuole lasten kasvoja, jos sellaista joku pitäisi haittana.



Koira, niinkuin muukin lemmikki, opettaa lapsille paljon tärkeitä asioita ja hyvässä lykyssä toimii leikkikaverinakin.