Uskovaiset, joiden mies ei ole uskossa.

ap

tapasin mieheni, elin maailmassa. Myöhemmin uudistuin uskossani. Mies suhtautuu uskooni myönteisesti, vaikka itse on välinpitämätön oman pelastuksensa suhteen.

tapasin mieheni, elin maailmassa. Myöhemmin uudistuin uskossani. Mies suhtautuu uskooni myönteisesti, vaikka itse on välinpitämätön oman pelastuksensa suhteen.

minäkin olen tehnyt paljon pahaa, mutta mies on erittäin kielteinen kristinuskon suhteen. Toisaalta kyllähän hän ihan järkeviä puhuu, kun sanoo "jumalia on 2 miljoonaa, että mistäs sitä tietää mikä on oikea, kun kaikki sanoo, että heidän jumalansa on oikea". En usko, että tykkäisi, jos rukoilisin ääneen ja opettaisin lapset rukoilemaan.

ap

En ymmärrä, miten voi elää sellaisen ihmisen kanssa, jonka ajattelumaailma on aivan toinen? Mistä se keskustelette? Miten ylipäänsä voi rakastua ihmiseen jonka arvomaailma poikkeaa omasta noin paljon?

tapasin mieheni, elin maailmassa. Myöhemmin uudistuin uskossani. Mies suhtautuu uskooni myönteisesti, vaikka itse on välinpitämätön oman pelastuksensa suhteen.

minäkin olen tehnyt paljon pahaa, mutta mies on erittäin kielteinen kristinuskon suhteen. Toisaalta kyllähän hän ihan järkeviä puhuu, kun sanoo "jumalia on 2 miljoonaa, että mistäs sitä tietää mikä on oikea, kun kaikki sanoo, että heidän jumalansa on oikea". En usko, että tykkäisi, jos rukoilisin ääneen ja opettaisin lapset rukoilemaan. ap

tapasin mieheni, elin maailmassa. Myöhemmin uudistuin uskossani. Mies suhtautuu uskooni myönteisesti, vaikka itse on välinpitämätön oman pelastuksensa suhteen.

minäkin olen tehnyt paljon pahaa, mutta mies on erittäin kielteinen kristinuskon suhteen. Toisaalta kyllähän hän ihan järkeviä puhuu, kun sanoo "jumalia on 2 miljoonaa, että mistäs sitä tietää mikä on oikea, kun kaikki sanoo, että heidän jumalansa on oikea". En usko, että tykkäisi, jos rukoilisin ääneen ja opettaisin lapset rukoilemaan. ap

kun tulin uskoon. Sittemmin on pehmennyt ja sallii että opetan rukouksia ja luen Raamattua lapsille jne. Nämä on tosi vaikeita asioita. Minä olen kuitenkin miehelle ilmoittanut, että Jeesus on minulle numero yksi, ja vasta sen jälkeen rakastan häntä. Se tarkoittaa, että uskosta en luovu, vaikka hän ei sitä hyväksyisikään.

En ymmärrä, miten voi elää sellaisen ihmisen kanssa, jonka ajattelumaailma on aivan toinen? Mistä se keskustelette? Miten ylipäänsä voi rakastua ihmiseen jonka arvomaailma poikkeaa omasta noin paljon?

tapasin mieheni, elin maailmassa. Myöhemmin uudistuin uskossani. Mies suhtautuu uskooni myönteisesti, vaikka itse on välinpitämätön oman pelastuksensa suhteen.

minäkin olen tehnyt paljon pahaa, mutta mies on erittäin kielteinen kristinuskon suhteen. Toisaalta kyllähän hän ihan järkeviä puhuu, kun sanoo "jumalia on 2 miljoonaa, että mistäs sitä tietää mikä on oikea, kun kaikki sanoo, että heidän jumalansa on oikea". En usko, että tykkäisi, jos rukoilisin ääneen ja opettaisin lapset rukoilemaan. ap

kyllä välillä sattuu sydämestä syvältä, kun tiedän että tämä ei ole se helpoin tie.

En ymmärrä, miten voi elää sellaisen ihmisen kanssa, jonka ajattelumaailma on aivan toinen? Mistä se keskustelette? Miten ylipäänsä voi rakastua ihmiseen jonka arvomaailma poikkeaa omasta noin paljon?

tapasin mieheni, elin maailmassa. Myöhemmin uudistuin uskossani. Mies suhtautuu uskooni myönteisesti, vaikka itse on välinpitämätön oman pelastuksensa suhteen.

minäkin olen tehnyt paljon pahaa, mutta mies on erittäin kielteinen kristinuskon suhteen. Toisaalta kyllähän hän ihan järkeviä puhuu, kun sanoo "jumalia on 2 miljoonaa, että mistäs sitä tietää mikä on oikea, kun kaikki sanoo, että heidän jumalansa on oikea". En usko, että tykkäisi, jos rukoilisin ääneen ja opettaisin lapset rukoilemaan. ap

ja en itsekään tarpeeksi kiinnostunut ollut uskon asioista. En tiedä onko meillä arvomaailmat niin erilaiset, eiköhän molemmat hyviä arvoja kannateta.

Mies varmaan hyväksyisi mutta haluan vielä tutkiskella itseäni. Toivon, että hänkin löytäisi saman tien. Voi olla, että se tapahtuu sitten kun on sen aika.

Mies varmaan hyväksyisi mutta haluan vielä tutkiskella itseäni. Toivon, että hänkin löytäisi saman tien. Voi olla, että se tapahtuu sitten kun on sen aika.

hän varmasti näkee muutoksen, joka sinussa tapahtuu.

Mieheni tiesi uskostani ja hyväksyi sen. Meillä on arvomaailmat muuten suht lähekkäiset, eli pidämme tärkeinä samoja asioita, vaikka toinen onkin uskossa ja toinen ei. Mies on hyvin kriittinen kristillistä kirkkoa, siis yleisesti ottaen instituutiota kohtaan, ei niinkään kristinuskoa ja uskossa olemista kohtaan.



Nykypäivänä meillä on kaksi lasta, joiden kanssa minä käyn puhäkoulussa ja kirkossa, toimin itsekin pyhäkouluopettajana. Rukoilen lasten kanssa, luen lasten raamattua heille, lapset tunnistavat kirjahyllystä vihkiraamattumme, kirjahyllystä löytyvien koriste-esineiden joukosta löytyy pöytäristi, mä pidän rippiristiä kaulassani yötä päivää, myös esikoisellamme on ristikoru, lastenhuoneessa on Suojelusenkeli-taulu, ja juttelen lasten kanssa paljon Jumalasta, Jeesuksesta ja sen sellaisista asioista. Ei mieheni suhtaudu näin asioihin ollenkaan negatiivisesti, koska hän tietää, että usko on mun elämässäni tärkeä asia. Hän tietää, että minä koen tärkeäksi opettaa lapsilleni ne arvot ja asiat, joihin itse uskon, ja koska mieheni pitää samoja arvoja tärkeinä, hänestä on hyväkin, että niitä lapsille opetetaan. Minä en ole mikään Koivuniemen herraa heilutteleva fariseus, mulle erityisen tärkeitä arvoja ovat lähimmäisen rakkaus, suvaitsevaisuus, anteeksianto ja hyväksyntä. Ne ovat sellaisia asioita, joita koin itse ensimmäistä kertaa vasta 15-vuotiaana uskoon tullessani, ja niitä minä haluan välittää ja heijastaa eteenpäin niin lapsilleni kuin muuhunkin ympäröivään maailmaan.



Suhteemme alkuaikoina mietin kyllä oikeasti usein, voiko suhteestamme tulla yhtään mitään, koska mieheni ei ole uskossa ja minä olen. Me kuitenkin puhuimme asioista, ja mies sanoi jo tuolloin, että kyllä hän pystyy sopeutumaan tietyssä määrin ja tietyissä asioissa, vaikka ei uskossa olekaan. Mieheni ei kokenut esim. naimisiin menoa mitenkään kovin tärkeäksi, mutta tiesi sen olevan mulle tärkeää, joten menimme naimisiin. Miehestä oli aivan sama, kastetaanko lapsia vai ei, mutta koska se oli mulle tärkeää, että kastetaan, lapset kastettiin. Minun ei tarvitse salailla uskoani miehen sukulaisten tai ystävien läsnäollessa (suurin osa heistä ei ole uskovia), itseasiassa mies saattaa jopa itse ottaa uskoni esiin. Usein on ollut tilanteita, joissa jotkut miehen sukulaiset tai kaverit, jotka eivät tunne minua järin hyvin eivätkä ole tietoisia uskostani, alkavat puhua kristinuskosta ja uskovista negatiiviseen sävyyn, esim. yleistävät kaikki uskovat harmaatukkaisiksi säkkimekoissa kulkeviksi nutturapäisiksi tiukkapipoiksi, jolloin mieheni kommentoi vaikkapa tyyliin "ai onks mun vaimoni susta tollanen?" Mies itse on sanonut, että niin kauan, kun hän itse pystyy allekirjoittamaan ne samat arvot, joita minä kristittynä väitän edustavani, hän ei koe mitään syytä ruveta rajoittamaan tai puuttumaan esim. mun ja lasten rukoiluun, raamatun lukuun tai pyhäkoulussa käymiseen. Sitten, jos miehen mielestä aletaan mennä siihen, että hakataan raamatulla päähän ja uhkaillaan helvetin lieskoilla aina tilaisuuden tullen, hän kuulemma alkaa puuttua asioihin.