Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hätäsektio tuntuu jättäneen jäljen mieleeni...
11.03.2010 |
Synnytyksestäni on kaksi viikkoa. Synnytys eteni melko hitaasti, avautumisvaihe kesti 15h. En tuntenut liiemmin supistuskipuja epiduraalin oton jälkeen. Odottelu meni siinä miehen kanssa vitsejä heitellessä ja televisiota katsellessa. Olin monesti jutellut mieheni kanssa pelostani,että joudun keisarinleikkaukseen. Pelkään leikkauksia,varsinkin jos joudun olemaan hereillä leikkauksen aikana.
Kun olin avautunut 10cm,aloin ponnistamaan. Kätilö kutsui lääkärin paikalle enkä ymmärtänyt ensin miksi. Lääkäri teki pikaisen tutkimuksen ja ilmoitti,että vauvan pää ei ole laskeutunut vaan se on jumittunut lantiooni. Jouduin hätäsektioon.
Purskahdin itkuun sillä pelkoni kävi toteen. Itkin koko ajan kun minua kuljetettiin leikkaussaliin. Pelkäsin että tunnen kun vatsani avataan, että pikkuisellani on joku hätä tai että itse kuolen...Tärisin paljon leikkauksen aikana ja tunsin pientä painetta lantiossani kun vauvaani otettiin lantiostani 'irti'. Kun kuulin vauvani ensimmäisen itkaisun,sanoin miehelleni että nyt meillä on vauva. En tiedä menetinkö tajuntani,mutta seuraavaksi olin jo heräämössä hereillä,olin nukkunut pari tuntia.
Nyt joka kerta kun ajattelen leikkausta,minua alkaa itkettää.Emme ole mieheni kanssa kertoneet kellekkään että jouduin hätäsektioon,sillä haluan käydä asiaa läpi ensin rauhassa..Luulin että tämä olo menee itsekseen ohi,mutta tälle huonolle fiilikselle ei näy loppua. Miten nopeasti te olette toipuneet sektiosta?Voiko minulla olla raskauden jälkeinen masennus?
Kommentit (22)
aika samanlainen tilanne esikoisen kanssa. Asian kanssa tulee sinuiksi hiljalleen, kaikki päättyi kuitenkin hyvin ja teillä on nyt ihana vauva. Muutaman hetken päästä tuosta kaikesta ei ole muuta muistoa, kuin arpi mahassa. :)
Se tärinä ja tajunnan menetys johtunee varmasti puudutteen lisäämisestä, mulle tuikattiin sen verran lisää epiduraalia, että puudutteen poistumiseen meni lähes kuusi tuntia. :/ Tärisin ja horkkasin ja pakostakin vain nukahtelin. Tuon ajan jouduin olemaan yksin heräämössä, vauva teholla, mies onneksi sai olla happikaapin vieressä.
Ja varmasti pitkä synnytys ja kauhukin purkautui ja vei voimasi.
Itse itkeskelin myös, lähinnä tuon ajan heräämössä, kun edes mies ei saanut tulla mun luo. :( teki aika pahaa lukea papereista "itkeskelee", vaikka tottahan se oli, mutta tuli fiilis, että mun ois pitänyt jaksaa olla vain tosi reipas ja kaikkea.
Leikkaava lääkäri kävi tapaamassa heräämössä, mutta se käynti oli aika turha, kun olin niin sekaisin kaikesta. Synnytystä hoitanut kätilö kävi moikkaamassa seuraavana päivänä, se oli ihana käynti, helpotti kovasti. Toisen kätilön kanssa käytiin paperit läpi, mutta siitä en paljon saanut.
Mä kanssa suosittaisin, että nyt vaan reippaasti kertomaan muille, miten vauva syntyi!! Auttaa sua paljon, kun et "häpeile" ja hermoile, miten muut siihen suhtautuu. Meillä ainakin suurin osa vain kohautti olkiaan ja onnitteli, lähipiirikin tajusi vasta pidemmällä välillä, miten lähellä oli, ettei vauva vaurioitunut tai jopa kuollut synnytyksessä. :( Vauvalla oli siis napanuora kaulan ja käden ympärillä, sydänäänet katosivat välillä jopa kokonaan. Onneksi kaikki kuitenkin päättyi hyvin ja nyt on touhukas 7vuotias. :)
Tsempit ja reippaasti vain juttelemaan!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että kun synnytyksestä on vasta kaksi viikkoa, sulla hormonit heittelee häränpyllyä ja sekin aiheuttaa itkuisuutta ja kurjaa oloa. Ihan vaikka synnytys olisi mennyt loistavastikin ja niin kuin oli suunniteltu, saati sitten kun joutuukin yhtäkkiä sektioon. Että älä masennusta pelkää vaan koeta käydä asiaa läpi ja puhu siitä vaikka neuvolassa. Ja sinne sairaalaankin voi soittaa ja pyytää saada puhua vielä kaikesta mitä tapahtui ja miksi jne.
mahdollisuutta keskustella neuvolapsykologin kanssa, kysy omalta terkkariltasi tätä mahdollisuutta. itse en silloin kokenut tarvitsevani keskusteluapua, jälkeenpäin mietin että olisi saattanut olla hyödyllistä koska omassa mielessäni vatvoin asiaa loppujen lopuksi useita kuukausia, ja myöhemminkin se tuli mieleen.
Hei! Olen kaivannut 2plus sivuilla muitten hätäsektion kokeneitten äitien kokemuksia, kenelläkään siellä ei tunnu löytyvän.. Olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia aiheesta, jos satut lukemaan tämän vielä näin pitkän ajan jälkeen niin ilmoittele jos kokemuksien vaihto kiinnostaa :)
Täällä ollaan, vieläkin palstailemassa :) Kyllä katsoin hetken, että onko tämä minun aloittamani keskustelu. Kyllä kokemusten vaihto kiinnostaa!
ap
PS. Ei nyt näin pitkän ajan jälkeen sektio niin pahalta tuntunut, mutta arvet se silti jätti..
Sulla on varmaan ollu kiireellinen sektio, koska ollut puudutuksessa. Mutta sekin tapahtuu nopeasti ja on harmi, ettei sulle/isälle informoitu paremmin tai jos on, niin se on menny sulta ohi.
Mulle oli kova pala synnyttää sektiolla. Olen alalla itse ja ajattelin, että pärjään ja ymmärrän järjellä, miksi leikattiin (sydänäänet laski). Silti koin huonommuutta, epäonnistumista, en saanut kokea, miltä synnytys tuntuu. Kivut leikkauksen jälkeen tuntui kamalalta, odotin aina vain seuraavaa kipulääkettä, silloin ei ollut vielä kipupumppua.
Itkin osastolla, itkin kotona sitä, mitä oli tapahtunut, omaa pettymystä. Mutta se oli "hormonihuuruista" ja aika pian itkuisuus meni ohi ja aloin nähdä asian järjen kautta.
Toisen lapsen syntyessä olin päättänyt taas yrittää kaikkeni, kärsiä supistukset, olla urhea. Mutta: synnytys ei edennyt, kohdunsuu jäi 3 cm. Odoteltiin, laitettiin supistustippaa, sydänäänet olivat erinomaiset. Ajattelin, että kestän itse nyt. Mutta vauva ei laskeutunut, pää oli väärässä asennossa liian korkealla, ns. korkea suora. Sitä ennen olin supistellut jo kellon ympäri. Jouduin leikkaukseen taas. Olo oli toisaalta helpottunut, olin niin tuskainen, toisaalta TAAS pettynyt. Tiesin jo heti, etten koskaan, koskaan, kokisi toisenlaista synnytystä. Se olisi jatkossa aina sektio.
Sektioon joutuminen oli ekassa vauvan pelastus, toisessa tavallaan myös. Näin ajattelen 12 v jälkeen, mutta siihen ajatusprosessiin oman pettymyksen työstämisessä on mennyt aikaa. Olen silti synnyttänyt ja saanut terveet lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jouduin ihan yllättäin hätäsektioon. En ollut saanut mitään lääkkeitä ennen päätöstä, koska olin tullut kymmentä minuuttia sitä ennen sairaalaan. Kun kuulin, että vauva leikataan, aloin tärisemään ihan horkassa ja tärisin niin kauan kunnes minut nukutettiin. Hätäsektio oli kova kokemus. Onneksi kaikki meni hyvin.
hätä- tai muuhunkaan sektioon, mulla vaan oli aika rankka synnytys. Ei siis edes semmoinen, että kumpikaan olisi ollut akuutissa vaarassa, mutta kivulias ja pitkällinen. Heti synnytyskeskustelussa kätilön kanssa hän ehdotti, että joku soittaa mulle kotiin kk:n kuluttua synnytyksestä. Neuvolan terkkari suositteli mulle kotikäynnillä pelkopolia, samoin kotiin soittanut kätilö.
Musta tuntuu ainakin nyt, että en tarvitse pelkopolia, koska synnytykseni rankkuus ja sen aiheuttamat tunteet otettiin heti vakavasti ja mahdollisiin pelkoihini alettiin heti miettiä apukeinoja, ennen kuin olin varsinaisesti edes niitä kokenut.
Suosittelen ap:lle tuota pelkopolia, siellä voi siis käydä myös synnytyksen jälkeen. Samoin kannattaa ottaa yhteyttä synnytyksen hoitaneeseen kätilöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla melkein vastaavanlainen kokemus ensimmäisessä synnytyksessä. Seuraavaa kun aloin odottamaan, niin se laukaisi tuon ensimmäisen trauman päälle vaikka tosi onnellinen tästä toisesta raskaudesta olinkin. En vain ollut käsitellyt sitä asiaa heti sen synnytyksen jälkeen vaan vauva-arki vei mennessään.
Kävin pelkopolilla juttelemassa ja ne keskustelut todella auttoivatkin käsittelemään sen ensimmäisen synnytyksen aiheuttamat tunteet: pelko lapsen puolesta, avuttomuus, pettymys kun ei saanutkaan kokea esim. lapsen saamista rinnalle synnytyksen jälkeen jne. Toki sen verran pahasti traumatisoiduin silti, että suunniteltu sektio tuli tästä toisesta. se tosin meni niin hyvin, että oli minulle ns. eheyttävä kokemus.
Mutta suosittelen siis, että menet juttelemaan johonkin asiasta jos se vielä mielessä on.
Hei,
en ole kauheasti osannut näille palstoille kirjoitella, mutta olisi tosiaan kiva vaihtaa kokemuksia. Miten onnistuisi sähköpostiosoitteiden vaihto? T
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
olen synnyttänyt kaksi lasta, toiseen kiireellisellä ja toisen hätäsektiolla. Hätäsektiosta on puolitosita vuotta, mutta haluaisin silti vaihtaa ajatuksia kohtalotovereiden kanssa, nimittäin koville on ottanut. Pääsisinkö minäkin "keskustelupiiriin"? Oletteko vaihtaneet sähköpostiosoitteita?
Jokaisen tilanne on aina jonkin verran erilainen. Itse en ollut valmistunut ollenkaan sektioon, mutta vauvan sydänäänten takia minut leikattiin hyvin nopealla aikataululla. Itselleni asia oli helppo, sillä en osannut pelätä sektiota sen enempää kuin alatiesynnytystä, jota olin pitänyt lähes itsestäänselvänä. Sektio meni hyvin, mutta vauva joutui lastenosastolle. Toivuin fyysisesti mielestäni nopeasti eikä asia ole sen kummemmin vaivannut. Ainoastaan lähiaikoina on pikku hiljaa hiipinyt mieleeni kysymyksiä, joudunkohan joskus uudelleen sektioon.
Joka tapauksessa kannattaa käydä synnytystä läpi neuvolassa ja puolisosi kanssa. On tärkeää, että saat purkaa asiaa ja apua tunteiden käsittelyyn. On luonnollista, että jotkin tunteet ovat äärimmäisen voimakkaita, synnytyksestäsihän on vasta pari viikkoa. Kerro rehellisesti ajatuksistasi neuvolassa ja jos haluat, pyydä pääsyä psykologille jos yhtään epäilet tarvetta. On parempi käsitellä asia nyt, ettei sen tarvitse vaivata myöhemmin. Synnytys ei ole todellakaan pikku juttu, vaan se koskettaa niin henkistä kuin fyysistä puoltamme.
Voimia ja onnea pikkuisesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos olit hereillä. Hätäsektiossa nukutetaan aina. Silloin in vauvan tai äidin henki vaarassa. Kyseessä on ollut kiireellinen sektio.
Etkö saanut käydä tapahtumia läpi lääkärin kanssa jälkeenpäin? Kyse on siis ilmeisesti ollut siitä että vauvan pää ei laskeutunut lantioon, ei se sinne jumiin kuitenkaan jää, vaan se vain ei tullut sieltä alakautta - ehkä tarjontavirheen tms. takia. Pyydä ihmeessä sairaalalta että pääset sinne vielä keskustelemaan jos tapahtuma on noin hämäräksi jäänyt!
Yleensä puhuminen auttaa ja lähipiirille kertomalla saa tukea. Kavereidenkin on helpompi olla apuna, kun tietävät mitkä fiilikset sinulla on. Hätäsektio ei ole ihan pikkujuttu ja normaalinkin synnytyksen jälkeen kätilöt kysyvät, haluaako synnyttänyt jutella synnytyksen kulusta.
Jos et kenellekään muulle halua jutella, niin soita neuvolaan ja käy puhumassa siellä. Älä mene vauvan kanssa normaalille tarkastuskäynnille juttelemaan, sillä silloin tuskin on aikaa kunnon keskustelulle ja terkkari joutuu joka tapauksessa pyytämään sinua varaamaan uutta aikaa.
Synnytyksen jälkeen mieliala laskee melkein kaikilla ja jos synnytys jäi painamaan mieltä, on ihan normaalia että olosi on tuollainen. Sitä ei kannata pelätä ja sen yli kyllä pääsee, mutta sinun (ja miehesi!) olisi tärkeätä päästä puhumaan asiasta turvallisessa seurassa. Se olisi lapsenkin kannalta kaikkein parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mahdollisuutta keskustella neuvolapsykologin kanssa, kysy omalta terkkariltasi tätä mahdollisuutta. itse en silloin kokenut tarvitsevani keskusteluapua, jälkeenpäin mietin että olisi saattanut olla hyödyllistä koska omassa mielessäni vatvoin asiaa loppujen lopuksi useita kuukausia, ja myöhemminkin se tuli mieleen.
Jo pelkästään juttelu oman lähipiirin kanssa voi auttaa, yhdellä jos toisella on loppujenlopuksi ollut synnytyksessä dramaattiset hetkensä.
Eikö sinulla sairaalassa käyty synnytyskeskustelua vielä? Vaadi sellainen ehdottomasti, saat käydä paperisi läpi ja ammattilainen kertoo mitä tapahtui ja miksi
Ja viimeiseksi pyydä keskusteluapua neuvolasta. Synnytys on itsessään iso mullistus elämässäsi saati sitten hätäsektio/kiirellinen sektio. Pura mieltäsi vaikka paperille/ tietokoneelle jos et aluksi koe pystyväsi siitä puhumaan, pahinta on jos "päätätä unohtaa" etkä anna itsellesi lupaa vatvoa ja miettiä isoa leikkausta.
Jaksamishali
Meillä oli synnytyksen jälkeenkin perhevalmennuskertoja ja ekalla kerralla synnytysten jälkeen käytiin läpi kokemuksia. Melkein kaikilla oli ollut tosi rajuja juttuja, hätäsektioita, vauva teholle jne. Yksi äiti ei ollut kertonut tapahtuneesta vielä kenellekään, mutta tuolla sitten uskalsi puhua. Tuntui aika helpottuneelta, kun saatiin puhua asioista ja niin monella oli jotain mieltä painanutta. Meillä oli aika raju imukuppisynnytys, muttei onneksi vaarallinen.
saman kokeneita eli mm. minä. Vauvani on nyt reilu puolivuotias. Synnytys oli kestänyt noin 11 tuntia, josta ponnistelua puolitoista tuntia. Vauva ei ollut laskeutunut eikä synnytys edennyt enää ja jouduin KIIREELLISEEN sektioon spinaalipuudutuksessa. Näin vauvani kunnolla vasta parin tunnin kuluttua. Tuo on ainoa asia, mikä harmittaa tuon leikkauksen takia. Tietenkin mietityttää kuinka toivottu mahdollinen seuraava raskaus ja synnytys sujuvat.
Kerro ihmeessä läheisillesi, että jouduit leikkaukseen, älä haudo mielessäsi tuota. Et voinut tilanteelle mitään ja leikkaus oli vauvasi parhaaksi. Itselle ei jäänyt traumoja enkä pelästynyt lääkärin ilmoitusta joutumisesta sektioon. Jokainen kokee toki omalla tavallaan tuon herkän asian. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, vauvantuoksuisia hetkiä!
Totta kai tuollaisesta voi jäädä traumoja. Kannattaa tosiaan puhua vaikka neuvolassa. Yksi mahdollisuus on soittaa synnärille ja käydä synnytys läpi kätilön tai leikanneen lääkärin kanssa.
Olet ensin ollut turvallisesti synnyttämässä lastasi. Sitten tuleekin pelko lapsen hengestä ja omastakin.
Ihminen voi tuollaisessa tilaisuudessa joutua kriisiin ja siinä on eri vaiheita, jotka on vaan kuljettava läpi.
Katso nämä linkit
http://74.125.77.132/search?q=cache:XW17owWHbiYJ:www.omillejaloille.fi/…
http://213.250.93.194/asiakas/evl/ulkosuom.nsf/sivut/WebPageD2AFB?OpenD…
Kirjoitat että tärisit koko ajan, se on käsittääkseni ihan normaalia ja johtuu puudutuksesta tms. Minäkin tärisin ihan kuin horkassa! Minä en ikinä pelännyt sektiota vaan olin siitä ikionnellinen enkä tosiaankaan ole hävennyt kiireellistä sektiotani sekuntiakaan! Ei sinunkaan ap kannata todellakaan hävetä, eikä nämä jutut sitä paitsi ole äitien päätettävissä.
Mun sektion jälkeen kätilö itki ja minä lohdutin häntä :).
Alue: Aihe vapaa
Ota yhteyttä sairaalaan ja pyydä päästä keskustelemaan synnytyksestäsi. Mutta ei henkilökunnan syy ole jos joku muu kuorsaa ja toisaalta jos pääsit huoneeseen klo5 aamuyöstä niin miten "valvoit koko yön itkien"?
Toipumista, synnytys saa tunteet satakertaisiksi ja se, mikä nyt tuntuu aivan hirveältä, saattaa muutaman kuukauden kuluttua tuntua paljon pienemmältä murheelta. Anna itsellesi aikaa toipua!