Ruodittiin äitisuhdetta (takertunutta), häpeää, syyllisyyttä, omanarvon tunnon puutetta. Ehkä oman elämän hallinta hiukan lisääntyi. Opin asettamaan rajoja, sanomaan ei, tuntemaan vähemmän syyllisyyttä. Toisaalta tajusin, etten ainakaan minä koskaan tule "valmiiksi". Olen neuroottiseuuteen ja alakuloon taipuvainen, lääkkeitä napsin kuurin silloin tällöin. Kun terapia loppui, yksinäisyy iski päin naamaa. En jaksa/kykene solmimaan tiiviitä ystävyyssuhteita. Terapeutti oli 5v läheisin ihminen minulle. Yritän tässä sinnitellä.

Vastaa

Lainaa

Ilmoita asiattomaksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keskustelun etusivu | Aihe vapaa

Edellinen ketju

Seuraava ketju