Parvon oireista
Onkohan mulla parvorokko? Lapsen hoitopaikassa on rokko jyllännyt. Mulla on kolmatta päivää vaivannut ihan karsea kutina ja syyhy, välillä tulee punaisia laikkuja, mutta mitään pysyvämpää ihottumaa ei ole. Lisäksi on niska ihan jumissa ja polvet kipeinä. Millaisia oireita muilla aikuisena sairastaneilla on ollut?
Kommentit (4)
Ja sormet on turvonneet. Voisiko tämä muuten selittämätön ja helvetillinen kutina liittyä siihen myös?
ap
ilmeisesti minä sain sen ensiksi ja lapsi vasta minun jälkeeni. Epäilen, että minun oireeni olivat noin 1-2 vkoa kestävät liitoskipujen tapaiset kivut. Muistan, että käveleminen sattui, mutta luulin, että toisessa raskaudessa kivut alkoivat jo noin rv 10. Menivät sitten ohi, joten oli varmaan silloin sitä parvorokkoa. Muita oireita en muista. Minulla se varmistettiin verikokeella, kun lapseni sai oireita.
Itselle tuli parin viikon päästä pojan sairastamisesta nivelet kipeiksi. Polviin koski portaissa kävely, sormien nivelet, nilkat ja ranteet turposivat niin ettei sormuksia saanut käteen (eikä kaikkia kenkiä jalkaan). Mitään iho-oireita mulle ei tullut eikä kuumetta. Oireet kesti muistaakseni 3-4 viikkoa, ennen kuin kokonaan häipyivät, eka viikko oli pahin.